|
|
Post by Pertti on Oct 20, 2014 10:27:14 GMT 2
suomenhevostamma Hankihenki "Höntti" omistaa Susiraja Päiväkirjaan tulee omistajien merkintöjä, myös piirrokset, tarinakisatarinat ym. Omat sivut.Höntti on tammamainen tamma isolla T:llä. Pohjimmiltaan kiltti ja kuuliainen tamma on niin herkkää ja niin neitiä, että pienestäkin asiasta voi saada aikaiseksi valtaisan ongelman, joka tekee hevosesta täysin toimintakyyttömän. Suomenhevostamman kanssa otoimiminen vaatii välistä pyhimysmäistä ymmärryskykyä, mitä meiltä ei tietenkään löydy, joten yleensä Höntin herkistelyt saavat aikaan vain itkua, kiroamista ja harmaita hiuksia. |
|
|
|
Post by Lissu on Nov 9, 2014 13:37:51 GMT 2
09.11.2014 Et oo ihan tosissas
Höntillä piti olla sileätreeni (verryttelyä, jotain siirtymisiä / pohkeenväistöä tms kivaa), mutta ehei, meidän neiti päätti kehittää kinttuunsa impparin! Hakiessani tamman tarhasta en huomannut siinä mitään omituista, Höntti ei ontunut tai liikkunut jäykän oloisesti. Vasta harjatessani hevosen jalkoja huomasin, että vasen takanen oli selkeästi muita jalkoja lämpimämpi, ja kaiken päälle turvoksissa. Olihan jalassa toki minimaalisen pieni, lyijykynän päässä olevan pyyhekumin kokoinen ”haava” = karvaton kohta, iho juuri ja juuri mennyt rikki. Vaan meidän hienohelma kermaperse oli mennyt ja kehittänyt impparin, voi luoja.
Hevoselle suitset päähän, liina matkaan ja kentälle. Juoksutin Hönttiä hetken, mutta kermaperse alkoi ihan totaalisen kolmijalkaiseksi ja ontui, kuin jalassa olisi isompaakin vikaa kuin mitätön haava ja imppari. Ei tässä voi kuin huokailla, edes Missi ei ole niin herkkis, että kehittää pienimmästäkin haavasta impparin!
Kylmätessäni Höntin jalkaa soitin sen edelliselle omistajalle ja tiedustelin, onko Höntillä ennenkin ollut imppareita näin mitättömistä naarmuista. Ilmeeni ja ajatukseni olivat mallia ”et oo ihan tosissas” kun kuulin, että Höntti ihan oikeasti kehittää impparin saman tien pienimmästäkin naarmusta, ellei niitä ehdi pestä saman tien. Nyt on sitten meilläkin (suomen)hevonen, jonka kohdalla pitää miettiä suojien laittamista tarhaan, ettei kopukka ole koko ajan kolmijalkainen impparipotilas.
Kylmääminen, betadinehaude ja Metacam toimivat ensiapuna. Edellinnen omistaja pelotteli, että yleensä kotihoito ei ole riittänyt, vaan yleensä Höntin kinttuongelmissa piti turvautua eläinlääkärin palveluksiin. Penisilliinikuuri oli yleensä se toimivin lääke tamman imppareihin. Kiva kiva, tähän mennessä joka ikisen elikon impparit on saatu kuriin kotikonstein, ja ilmeisesti meillä on nyt tamma, josta tulee uusi kanta-asiakas päivystävälle eläinlääkärille ja läheiselle klinikalle. Onneksi varsominen meni hyvin ja kantoaika sujui ongelmitta!
Ei auta kuin katsoa, mihin tämä menee. En tykkää yhtään, jos huomenna saan kärkkyä heti aamusta eläinlääkäriä kiinni yhden helkkarin impparin takia. Jos tästä jotain hyvää pitää keksiä, niin ainakin saamme uuden Metacamreseptin, jos tämä menee eläinlääkäriasioinniksi. Ei tarvitsisi mennä.
|
|
|
|
Post by Lissu on Feb 2, 2015 13:31:44 GMT 2
02.02.2015 Puoliväli ohitettu
Jestas, Höntilläkin on yli 20 KERJ-sijoitusta! Välillä tuntui, ettei tämän hienopierun kanssa saa tehtyä muuta kuin sairastella – neitihän tuntuu olevan koko ajan kolmijalkainen, yleensä niin mitättömän pienestä naarmusta, ettei niitä meinaa löytää -, mutta kyllä on kannattanut tapella ja ilmoittautua kisoihin! Viime kauteen mahtui monta impparia, mystistä ontumaa ja muuta ihme kipuilua, joskin myös monet kakkukahvit hyvin sujuneiden kisojen ja kotiin tuotujen ruusukkeiden kunniaksi.
Kinttuvikaisuuden ihmettelystä seuraavaan; Höntti ontuu. Taas vaihteeksi. Neiti aloitti ontumisen eilen ja ontui aamulla tarhaan viedessä, joskin päiväheinäaikaan riekkuminen onnistui vallan mainiosti, kinkkaamisesta huolimatta. Viikko-ohjelman maastolenkki vaihtui kevyeen juoksutukseen ja valokuvaussessioon kentällä. Minä juoksutin turpa taivasta kohti pitelevää herranterttua narrin kuvatessa (ja kirotessa, miten Höntistä ei saa ensimmäistäkään edustavaa juoksutuskuvaa). Oikeaan kierrokseen Hänen Majesteettinsa ontui selvästi, vasempaan ei. Pertti saa kopeloida Höntin kintut läpi, me emme huomanneet oikeassa takasessa – se ontuva – mitään erikoista, se ei ollut kuuma, siinä ei ollut nestettä tai turvotusta, ei haavoja. Onkohan Höntti vain kolauttanut kinttunsa aitaan ja päättänyt, että ”ai kauhia nyt mä on siis niin kipee, omg ei pyge liikkumaan, saikkua!!”. Koska tän elikon on pakko olla henkisesti pissis.
Koska tamma ei hionnut, mallasin Höntin vielä näyttelyasentoon ja narri otti päistäriköstämme uudet rakennekuvat. Tamma seisoi paikoillaan kuin juuret kasvattaneena, niin hyväryhtisenä ja edustava, ettei mitään tolkkua. Pääkuvatkin tuli otettua harvinaisen kivuttomasti, kun Höntti seurasi jokaista ääntä niin tiitteränä, katsoi aina sinne mihin halusimme ja poseerasi kuin viimeistä päivää. On tämä ainakin tallin helpoimpia kuvattavia, jos ei mitään muuta.
|
|
|
|
Post by narri on Apr 21, 2015 22:10:24 GMT 2
21.04.2015 Jalaton hevonen ja hevoseton jalka
Mitäpä muuta me haluaisimmekaan tehdä Höntin päiväkirjalle kuin kirjoittaa sinne merkintöjä siitä, miten hevonen ontuu... Onhan tamman kanssa ehditty kilpailla ja valmentautua onneksi todella hyvin, mutta nämä sen ontumadraamat ovat kyllä kerta toisensa jälkeen yhtä huvittavan itkettäviä. Viimeksi pari kuukautta sitten ollut ontuma kehitti impparin - kyllä sillä sitten haava oli, vaikka emme sellaista löytäneet - ja tänään onnuttiin jälleen. Hyppytreeni vaihtui siis tamman tutkintaan, kun koetimme ensin saada selville, mikä neljästä jalasta onkaan tällä kertaa se kamalan kipeä kinttu. Höntti ontui tällä kertaa vasenta etustaan ja kinkkasi kuin siinä olisi ollut pahempikin vamma. Tutkimme jalan kokonaan läpi ja suurin vamma, jonka löysimme oli karvaton läntti polven yläpuolella. Karvaton. Läntti. Iho ei ollut mennyt edes rikki, ilmeisesti tamma oli vain nirhannut karvansa aitaan tai rapsuttanut itse vähän ronskimmin.
No, mitenkäs ratsastat ontuvaa hevosta, oli sen ontuma sitten oikea tai "omg siis mua niin sattuu mä en pysty tekeen nyt kyl mitään". Onneksi tämä on sellaista läpipaskovaa sorttia noin ruoan suhteen, ei tarvitse olla huolissaan lihomisesta vaikka välillä liikunta jääkin vähemmälle. Toivomme kovasti, että huomenna Höntti on kykeneväinen liikuntaan. Voi hyvänen aika, mikä prinsessa!
|
|
|
|
Post by Lissu on May 5, 2015 7:49:34 GMT 2
05.05.2015 Menipä taas
Tilanne alkaa olla se, että Höntti on jälkeläisnäyttöjä vaille valmis. Cupeistakin toki saisi tulla mainetta ja kunniaa, mutta sitähän me olemme aina vailla, eikä se ole elinehto laatuarvostelumenestykselle.
Höntillä on vasta yksi varsa, eikä se kyllä riitä mihinkään. Meillä on useampi potentiaalinen isäehdokas tallissa, mutta saa nyt nähdä, mihin suuntaan tässä lähdetään. narria meinaa houkutella Marsu x Höntti –varsa, ja jos ihan rehellisiä ollaan, niin kyllä minuakin houkuttelee oma Hönttivauvva. Oria en ole vielä valkannut, eikä narrikaan ole (vielä) antanut periksi mieliteolleen.
Olemme käyttäneet värivahvistustamme muutamissa näyttelyissä, ja niinhän siinä kävi, että Höntti sai SERTinsä ja on nyt mukana toukokuun KTK-tilaisuudessa. Olemme treenanneet näyttelykäyttäytymistä ja suoralla sekä kolmiolla ravaamista tylsistymiseen asti. Onneksi Höntti osaa homman ja seisookin vielä (ainakin yleensä) suht hyvin, kun siltä sitä pyytää. Jännä nähdä, mitä tuomarit ovat tammastamme mieltä! Onhan tämä pitkärunkoinen, kevyt tsirbula, mutta jalka-asennot ovat ihan hyvät. Saapa nähdä.
Aloitin päivän hevosliikutuskierroksen ratsastamalla Höntillä. Ohjelmassa oli pieniä esteitä, mutta jo verryttelyissä – jossa esteet olivat kavaletteja tai 40-45cm hirvityksiä – tammalla oli jotan elämää suurempaa draamaa. Ties mikä herkkiksen mielessä niin myllersi, mutta suora ura tuntui tänään olevan ylivoimaisen vaikeaa. Höntti kiemurteli minkä kerkesi, meni pohjetta karkuun vääntäytyen banaanimutkalle ja sai syväluotaavaa ahdistusta, kun sitä pidätti – pysähdys – peruutus –pätkät ne vasta kauheita olivatkin! Ja tätähän ei kärsinyt komentaa, tai elikko ottaa stopin eikä tasan liiku. Että kivaa aamua vain minullekin.
Itse hyppäämistä tuli harrastettua luvattoman vähän, vaan ei mahda mitään. Höntti ei lähestynyt esteitäkään suoraan kuin muutaman kerran, ja nekin siksi, että jatkuvat voltit ja kahdeksikot alkoivat kismittää sitä. Pidin pienenä voittona sitä, kun sain hypättyä kolme estettä peräkkäin. On tämäkin, elikko on kisavalmis ja ihan oikeasti pätevä peli, mutta sitten se perkele ei osaa laukata suoraan! Kiemurtelevalla, vain puoliksi avuilla olevalla hevosella on turha hypätä.
Loppuverryttelyissä Höntti alkoi toimia siihen malliin, ettei ollut kaukana, etten aloittanut koko treeniä uudestaan. Tamma oli se oma, hyvin liikkuva itsensä, joka ei kiemurrellut vaan teki vain sen, mitä pyysin. Missä tämä hevonen oli reilun tunnin pikkuestetreenin aikana, missä.
Höntiltä jäi palkintoporkkana saamatta, minkä hevonen toki otti perustavanlaatuisena loukkauksena. Tarhaan päästyään hevonen selkeästi mökötti minulle. Aivan vapaasti, sanon minä, siinäpähän mököttää – niin minäkin. En ala!
|
|
|
|
Post by Lissu on May 15, 2015 11:41:47 GMT 2
15.05.2015 Voe ny helevetti
Meiltä oli taas yhteensä neljä hevosta kantakirjattavana, kolme Susirajan hevosta ja yksi narrin oma tamma. Eilen Höntti pestiin ja puunattiin perusteellisesti, ja koko viikon olemme hioneet näyttelykäytöstä sekä seisomista. Välistä tamma tuppaa seisomaan kintut vähän miten sattuu, etenkin takaset ovat olleet murheenkryyninä. Hyvistä valmisteluista huolimatta minua jännitti - taas vaihteeksi - ihan pirusti, kun lastasimme elikot autoon, huristimme kantakirjapaikalle ja ilmoittauduimme paikalle.
Itse kantakirjaus sujui samalla tavalla kuin lukemattomat kerrat ennenkin, käytäntö ei ole muuttunut mihinkään. Höntti käyttäytyi pirun hyvin läpi näyttelypäivän, esitti komeaa ravia ja seisoi tuomariston edessä erittäin hyvin.
Kun pisteitä ja palkintoja alettiin lukea, olin kuin kissa pistoksissa (ja niin oli Hönttikin, jonkun katsojan kevättakki oli herkkistammalle ihan liian värikäs ja kukallinen, joten sitä saattoi pelätä ja säikkyä). Kiljahdin (vinkaisin..) ääneen, kun Höntin pisterivi ja palkinto luettiin. Tuomaristo oli ollut hyvin yksimielistä, 18 + 18 + 18 + 19 = 71p., mikä palkinnoksi käännettynä on KTK-II. KTK-II, meidän Höntti!
Vielä siinä vaiheessa, kun laitoimme hevosille kuljetussuojia ja käärimme pinteleitä, tärisin ja vapisin enkä malttanut olla hiljaa. Hehkutin hevosiamme sekä niiden palkintoja, kävin läpi kantakirjapäivää uudestaan ja uudestaan ja olin narrin sekä hoitajatyttöjemme mielestä tavattoman pitkäpiimäinen sekä ennen kaikkea raivostuttava. Vaan hällä väliä!
Höntti alkaakin olla siinä pisteessä, että enää jälkeläisnäytöt, niin värilisäponimme on laatuarvosteluvalmis. Kauhea, miten nopeasti tämän kanssa on saatu asioita aikaiseksi! KTK-II -palkinnon innoittamana Hönttiä voisi kärrätä vielä muutamissa näyttelyissä, jos herkkisneiti saisi kerättyä kasaan tarpeeksi SERTtejä Championiin. Aina kannattaa kokeilla!
(R) Hankihenki, om. Susiraja
18 + 18 + 18 + 19 = 71p KTK-II
|
|
|
|
Post by narri on May 21, 2015 16:06:19 GMT 2
21.05.2015 Kantakirjatun kiukuttelumaraton
Hönttiä on hemmoteltu ihan tarpeeksi viime aikoina, sen odottamaton kantakirjapalkinto on saanut koko tallin sekaisin. Kieltämättä itsekin olen miettinyt, miten hienoa olisi laittaa tamma kantavaksi Marsusta ja viedä varsa Pirunporttiin sekoilemaa-- olemaan hieno. Kantakirjakelpoinen, mahdollisesti päistärikkö varsa näin pirun hienoista vanhemmista! Luonteet nyt eivät ihan ehkä osu kohdilleen kun molemmat ovat sellaisia herkkiksiä ja Marsu lisäksi hemmetin kovaluontoinen, mutta eihän se nyt haittaa... paljoa ainakaan. Nyt alkaa vähitellen porukka palata Höntinkin kanssa maan pinnalle ja huomata, että sitä on edelleen pakko liikuttaa samalla tavalla kuin ennenkin, jottei kunto rapistu ennen laatuarvosteluja ja cupeja. Tamma ehtii sitten jalostuskäytössä lihoa muodottomaksi palloksi.
Itse en myönnä syyllistyneeni Höntin paapomiseen.
Tarkoitukseni oli tänään hypätä tammalla hieman isompaa rataa, olin käynyt jo nostelemassa estekentän esteet noin metrikymppiin paria verkkaestettä lukuunottamatta. Rata ei ollut siitä teknisimmästä päästä, mutta vaatisi kyllä keskittymistä aivan tarpeeksi suhteutettuine linjoineen ja parin hankalamman lähestymisen kanssa. Aloin hieman kyseenalaistaa valintaani jo varustaessani Hönttiä, prinsessatamma ei nimittäin tuntunut olevan tänään sillä sietävimmällä päällä - kiima tulossa, huomaan. Päistärikkö vinkui ja potki harjatessani sitä kyljistä ja mahan alta, takajalkojen kanssa saimme tapella pitkään ja hartaasti, jotta olisin saanut ne harjattua saati puhdistettua. Onneksi ei tarvinnut suojittaa kinttuja, siitäkös vasta tamma olisi kunnon kilarit vetänyt...
Kentälle kuitenkin mars! Päivä oli hirvittävän nätti, aurinko helotti pilvettömältä taivaalta ja ratsastaminen t-paidassa onnistui loistavasti, tuuli oli kevyttä ja kaikkialla vihersi. Olisin nauttinut päivän ratsastuksesta suuresti jo alkukäynneissä, jos Höntin mielestä esteiden maahan langettamat varjot eivät olisi olleet hirvittävän pörinän arvoisia. Ties mistä neiti senkin keksi, että eihän hän voi kävellä eri värisen maan poikki! Kun lopulta hermostuin ja nappasin raipalla pohkeen taakse - mitä siis ei tämän prinsessa kanssa pitäisi tehdä, välillä siihenkin sortuu - sai Höntti järkyttävän potkukohtauksen.
Kun tästä selvittiin, keskustelimme Höntin kanssa kymmenisen minuuttia aiheesta voimmeko kävellä vai emme. Vasta kun laitoin tamman peruuttamaan, kohteliaasti sitä pyytäen, kaksi kierrosta kentän ympäri alkoi se eteenpäin kulkeminenkin maittaa hieman eri tavalla. Ravissa ei tamma enää niin pahasti kiukutellut, pari kertaa potkaisi taaksepäin syystä X. En edes pyytänyt sillä hetkellä mitään, emme kulkeneet huikamalan esteen ohi tai mitään vastaavaakaan. Höntti nyt vain kiimailee vähän toisella tavalla kuin muut hevosemme, joten laitoin kaiken sen piikkiin. Pitää tosin muistaa myös tarkastaa selkä ja liikkuminen, ettei vain vahingossakaan johdu jumeista tai kivuista tämä käytös. Tamma kuitenkin liikkui puhtaasti molempiin suuntiin kaikissa askellajeissa, ei kiukkuillut sen enempää, joskaan ei vähempääkään kuin tavallisesti, eikä vastustellut apuja eri tavalla kuin muinakaan päivinä joten päätin joka tapauksessa hypätä päistäriköllä.
Voihan hyvänen aika sitä show'ta! Hemmottelu ei ole todellakaan tehnyt Höntille hyvää, sillä se kiukutteli minkä kerkisi, kun varsinaisiin töihin alettiin. Verkkahypyt sujuivat vielä suhteellisen hyvin, ponnistus lähti oikeasta kohtaa ja kun vain istuin mahdollisimman hyvin liikettä myötäillen. Pari kertaa tammaa kyllä kiukutti joku asia, komensin sitä ehkä liikaa eteen ja se otti nätis stopin esteen eteen. Ympäri vain ja uusi yritys, verkka sujui oikein kelvollisesti.
Mutta radalle lähtiessä Höntin naiseus pääsi oikein oikeuksiinsa. Tamma ei jotenkin yhtään pelannut yhteen apujeni kanssa tänään - jos olisin voinut vain matkustaa ja antaa suuntaohjeita, olisi treeni mennyt varmasti ainakin hyvin, jos ei todella hyvin. Mutta kun välillä laukkaa piti lyhentää, välillä pidentää ja aika ajoin piti ottaa lähestymisessä kiinni ja kääntää hieman lujemmin, ei Höntti tykännyt moisesta, ei sitten ollenkaan ja vetikin esteelle liinat kiinni useammin kuin kerran.
Juu, ei saisi hermostua hevosen kanssa, mutta kun päistärikkö tarpeeksi monta kertaa perseili otin sen vain esteelle ja kun Höntti meinasi pysähtyä, karjaisin oikein kunnolla helvetinperkelettä ja yli pääsimme! Tämän jälkeen otin rauhallisemmalla otteella vielä muutaman hypyn, nyt tamma jo suostui sietämäänkin hieman komentamista laukan suhteen. Katsoin parhaaksi lopettaa hyppäämisen siihen, sillä vaikka Höntti sietikin hieman komentamista, olisi se melko varmasti radalla taas ottanut esteelle pelkkiä kieltoja tai ohimenoja. Selvisinpähän ainakin jonkin tasoisena voittajana!
Loppuverkat lähdin tekemään pellolle, Höntti sai laukata ja ravata pidemmällä kaulalla ja reippaassa temmossa.
Pesulle ja tarhaan. Ei tämä nyt aivan pohjanoteeraus ollut, vaikka kiukuttelua olikin enemmän kuin tarpeeksi ja radan hyppääminen jäi pelkäksi haaveeksi. Välillä sitä oikein ihmettelee, miten tämänkin tamman kanssa saa suoritettua hyvänä päivänä 120cm ratoja kuin vettä vain ja toisina päivinä se ei tunnu ylittävän edes ristikkoa ilman melkoista kyynelehdintää ratsastajan puolelta.
|
|
