Koistilan Maitoparta "Viili"

[Pertti]

suomenhevosori Koistilan Maitoparta "Viili"
omistaa Susiraja

Päiväkirjaan tulee omistajien merkintöjä, myös piirrokset, tarinakisatarinat ym. ovat sallittuja.

Omat sivut.

Koistilan Virili-tamman ja narrin Marsalkka Maitoviiksi -orin jälkeläinen otti ja kasvoi odotettua suuremmaksi. Ori on syötävän suloinen, kiltti ja nöyrä hevonen, mutta valitettavasti myös jännittävä stressiperse. Viili on kuitenkin suht ongelmaton tapaus ja mukavaa vastapainoa Susirajan luonnevikaisemmille hevosille.

[narri]

24.10.2014 Paskainen maasto

Viilillä oli paskainen päivä tänään - ihan kirjaimellisesti. Ori kävi eilen valmennuksessa läheisellä ratsastuskoululla ja tänään oli tarkoitus tehdä maastolenkki. Hakiessani ujopiimää tarhasta huomasin, että sen häntä ja takaset olivat aivan saastassa. Ripuli se tästä vielä puuttuikin! Kutsuin Lissun apuun, jotta saisimme Viilin jalat ja hännän pestyä reippaasti sekä kuivattua ennen maastoon lähtöä. Tänään satoivat ensimmäiset lumet ja pakkastakin on, joten ei viitsinyt märillä jaloilla lähteä liikuttamaan hevosta. Toivomme, että tämä on vain hetkellinen jännityksestä johtuva mahan sekaisin meno, kun Viili joutui - herranjumala - uuteen paikkaan eilen. Muistissa on kuitenkin edelleen erittäin hyvin orin isän Piimän viikon kestänyt ripuli, kun se joutui muuttamaan uuteen kotiin...

Kuramahassa ei kuitenkaan ollut tarpeeksi syytä jättää päivän maastoa väliin. Lissu lähti mukaan Nakin kanssa, tarkoitus oli tehdä hieman kevyempi, mutta pidempi retki, jotta Viili saisi verrytellä eilisen valmennuksen jäljiltä kunnolla.
Yllättävän kirpeän kelin vuoksi pukeuduimme lämpöisesti ja molemmat hevoset saivat persmuksiensa päälle viltit alkuverryttelyjen ajaksi. Tarkoitus oli tehdä pitkä puolentoista tunnin lenkki treenaillen hevosten selkiä ja takaosia käynnissä ja jonkin verran ravissa. Kun olimme varmoja, että takapään lihakset olivat lämpimät ja pysyisivät lämpöisinä kääriydyimme viltteihin ihan itse. Ihanaa lisälämpöä. Koska emme joutuneet paljoa muuta tekemään kuin ohjaamaan hevosia ylämäkiin ja estämään niitä kiihdyttämästä vauhtiaan liikaa, ehdimme lätistä jälleen kasan maailmaa parantavaa huttua matkan varrella. Siinä tuli käytyä läpi kaikenlainen aina Susirajan tilanteesta Takapajulan viime kylätansseissa muodostuneisiin ja hajonneisiin.

Molemmat hevoset hikosivat kiipeillessään ja saivat kotimatkalle viltit takaisin, vaikka niistä luovuimmekin pitkin hampain. Pesu oli aiheellinen niin Viilille kuin Nakillekin ja molemmat hevoset saivat kuivausloimet selkäänsä. Ulos niitä ei viety ennen kuin ne olivat kokonaan kuivia, jotta lihakset eivät olisi jumiutuneet. Pitää tarkkailla tämän Viilin olotilaa, toivottavasti sen maha on vain päivän verran sekaisin.

[narri]

25.10.2014 Sottaista puuhaa

Ei tullut Viilin maha päivässä kuntoon. Aamulla talliin tullessamme tarkistimme ensi töiksemme orin kunnon ja kyllä, edelleen se on ihan kuralla, häntä oli kauniissa paskarastassa ja takasetkin vaihtaneet somasti väriä. Voi huokaus, toivottavasti tämä ei mene siihen, että ori kuivahtaa ja pitää aloittaa nesteytys ja viedä Viili klinikalle ja ja ja... Totta kai olemme käyneet Lissun kanssa läpi pahimmat mahdolliset vaihtoehdot! Oikein odotamme, miten raahaamme traileriin viimeisillä voimillaan köpöttävän Viili-raukan, joka on kuiva kuin korppu. Tänään kuitenkin aloitimme ihan vain hännän ja jalkojen vesipesulla. Saippualla ori pestään, kun maha on taas kunnossa, emme halua ärsyttää ihoa jatkuvalla saippuoinnilla, mutta ei jatkuva saastakuorrutekaan niille hyvää tee.

Viiliä piti kuitenkin liikuttaa, onneksi sillä oli päiväohjelmassaankin vain kevyt koulutreeni. Niinpä satuloin orin ja lähdin kentälle, ajatuksinani vain verrytellä läpi kaikki askellajit molempiin suuntiin.
En paljon pidemmälle olisi päässytkään. Tiedä häntä johtuiko se Viilin mahasta vai jostain muusta - eilen kun satoi se lumi maahan ja se oli jännää - ori ei meinannut rentoutua ollenkaan. Askellajit olivat kiireisiä, hevosen pää oli koko ajan ylhäällä ja selkä alhaalla. Kaikki siirtymiset töksähtivät olivat ne sitten pysähdyksiä, raviinlähtöjä tai käyntiinsiirtymisiä. Vaikka Viili eteni kyllä nopeasti, kun liikkui niin kiireisesti, ei siinä eteenpyrkimystä ollut. Askeleet olivat lyhyttä töpötystä. Käynnin sain sentään ahkerasti pakerrettuani johonkin kuosiin ja ori alkoi hieman myödätä niskastaan ja tulla avuille. Kehuin Viiliä paljon, kun se näin hienosti keskittyi edes johonkin, mutta valitettavasti orin hienous oli sille liikaa ja sinne katosi sekin rentous. Ei niin kuin näin...

Koin paremmaksi lopettaa treeni siihen, kun Viili alkoi hermostua entistä pahemmin. Tästä päivästä orin kanssa ei tullut oikein mitään, mutta annoin sille silti porkkanan. Eihän Viili ilkeyttään tee huonoja treenejä, se on vain vähän ujopiimä jännittäjä. Ei mikään yllätys, ettei ori edes hionnut, joten pesuakaan se ei onneksi kaivannut. Kuivatusrumba näillä keleillä on melkoinen.

[Lissu]

03.11.2014 Kuulumisia

Heti alkuun asia, joka varmasti kiinnostaa kaikkia ihan tajuttomasti; Viilin ripuli on viimein selätetty. Oriparka meni niin pahaan jamaan, että meidän piti käyttää reppanaa klinikalla. Viili joutui nesteytettäväksi, eikä herkkäsieluinen oripoikamme ollut kestää klinikkareissun jännitystä tai nenämahaletkunesteytystä. Vaikka ori hyväkäytöksinen onkin, niin jouduimme narrin kanssa molemmat pitelemään pakkopilttuussa olevaa oria, että lääkäri sai letkutuksen tehtyä. Raukka Viili, kun niin pelkäsi ja stressasi! Stressiperse jätettiin klinikalle yöksi, seuraavana päivänä noukimme ruunikon kotiin muhkean laskun kera. Järkytyksestä toivuttuaan Viili alkoi olla parempaan päin, neste ja ruoka alkoivat taas imeytyä normaalisti eikä ori enää kuivunut. Toivottavasti Viilillä ei ole kovin pahaa jännitysvatsaa, hyvin alkanut kisaura saattaisi tyssätä siihen.

Kisaurasta puheen ollen, Viili on pärjännyt este- ja koulukentillä loistavasti! Kenttäradoilla Viiliä ei ole vielä nähty, mutta estesijoituksia komistuksellamme on 27, koulusijoituksia 25. Olemme ihan jumalattoman ylpeitä oristamme! Oman lisämausteensa ylpeilyyn tuo Viilin KTK-III -palkinto. KTK-II jäi neljän pisteen päähän, joten tässä on nyt arvottu, lähdemmekö uusimaan vai jätämmekö välistä. Olisihan se toki hienoa saada Viilille se kakkospalkinto, kun kuitenkin tiedämme, että se on mahdollista.

Orin klinikalta paluun jälkeen olemme treenanneet aika kevyesti, vaikkei siihen enää suoranaista tarvetta olekaan ollut. Viili on kuitenkin isänsä poika, eikä näiden herkkisten kanssa ilmeisesti voi olla liian tarkkana. Klinikalla ramppaaminen on kuitenkin melko hintavaa lystiä, eikä sinne viitsisi mennä vain sen takia, että hevonen otti ja ahdstui koska muoviämpäri tai vastaavaa yhtä typerää. Nimimerkillä muutaman turhan reissun tehnyt..
Tänään Viilillä oli päiväohjelmankin mukaan kevyt koulutreeni, joka sujui ilahduttavan hyvin ja mutkatta. Ori ei ollut energisimmästä päästä, mutta siitä sai verryttelyjen jälkeen irti hyvää, elastista liikettä ja pitkää askelta. Onneksi ori oli ihmeen rentona koko ratsastustuokion ajan, eikä se alisuoritunut niin pahasti, kuin yleensä. Oikeastaan Viili oli tänään ihan liekeissä, kun vertaa sen normaaliin menoon. Eikä kukaan tietenkään ollut kuvaamassa, kun ori vähän yritti loistaa..!

(R) Koistilan Maitoparta, om. Susiraja
17 + 16 + 17 + 16 = 66p KTK-III

[Lissu]

15.12.2014 Tilannekatsaus

Viilillä menee todella hyvin! Ori on osoittautunut juuri niin hyväksi kisapeliksi, kuin mitä toivoimmekin, vaikka isän ujopiimäluonne onkin hienoinen miinus. Viilin kanssa on kuitenkin menty ja tehty tulosta niin valmennuksissa kuin kilpailuissakin, ja voinkin nyt ylpeänä todeta, että oripoikamme on jälkeläisnäyttöjä vaille KRJ- ja ERJ-valmis! 40 sijoitusta molemmista on oikein hyvä saavutus, seuraavaksi lähdemme kokeilemaan ruunikkomme siipiä kenttäradoilla. Viilin ensimmäinen varsa, tamma Kahvi-Tus, onkin kisannut mallikkaasti niin esteitä, koulua kuin kenttää, joten senkin takia lähdemme kokeilemaan - selvittääksemme Viilin kyvyt ja tukeaksemme sen tyttären mahdollista KERJ-laatuarvostelua.

Valmennukset taitavat Viilin osalta olla ohi, korkeintaan menemme maastoestevalmennukseen tai pariin, jos kiinteät esteet osoittautuvat jänniksi ja pelottaviksi. Paikallisen ratsastuskoulun opettajan ja parin tutun valmentajan numerot ovat toki lähettyvillä, jos kaipaamme neuvoja, mutta mihinkään yksilövalmennuksiin tai tehoviikonlopuille ei Viilin kanssa enää mennä. Olemme saaneet jo käydyistä valmennuksista niin hyvät eväät, ettei mitään rajaa. Eikä Viili ole ikinä vaikea hevonen ollutkaan, ja alkaahan meillä narrin kanssa muutenkin tätä kokemusta olla "muutamasta" konista..

Kenttäratsastuksen lisäksi ruunikon tulevaisuuteen kuuluvat luonnollisesti varsat. Meillä on jo muutama yhdistelmä mietittynä, joten toivotaan, että tammat tulevat kerrasta kantaviksi. Se, mistä yhdistelmästä haluamme Viilivarsan Susirajaan, on (kuten yleensäkin..) auki.
Kotosalla Viili on saanut luottorapsuttelijan Santerista, joka ratsastaa Viilillä koko ajan enemmän. Hyppääminen ja tavoitteellisemmat koulutreenit ovat edelleen meidän vastuullamme, mutta Viilin kevyen liikutuksen päivinä Santeri on satuloimassa oria ennen kuin me olemme narrin ja Sarlotan kanssa selvillä siitä, mitkä hevoset liikutetaan ensin. Santerista tuskin tulee kovin tavoitteellista ratsastajaa, mokoma on enemmän kiinnostunut ravihevosista, mutta Viili, Petkele ja muutama muu pullanmuruhevonen ovat nuoren miehen hyvän tuulen opetteluhevosia.

Tänäänkin Viilin kevyen koulutreenin ratsasti Santeri. Sarlotta oli kentällä yhtä aikaa Muun kanssa, ja tyttö kehui Santerin ratsastusta ja Viilin liikkumista; oli kuulemma yllättävän tahdikasta ja pitkäaskelista.

[narri]

17.12.2014 Pelottavat silakat

Krisse, joka on palkattu Susirajaan osa-aikaiseksi työntekijäksi, oli eilen valmentautumassa Viilillä kouluratsastuksen parissa. Tapansa mukaan ori himmaili aika paljon, ei uskaltanut esiintyä edukseen, mutta ihan hyvin meni siitä huolimatta! Krisse on hyvä ratsastaja ja sopii susirajalaiseen porukkaan kuivan huumorinsa kanssa, ei ota kaikkea turhan vakavasti, yritystä on, vaikka taito ei riittäisi ja lisänä tyttö on tarpeeksi tyhmä halutakseen hevosalalle sen varjopuolista huolimatta. Krisse on todella tervetullut lisä porukkaan!
Mutta se Viili. Eilisen koulutreenin vastapainoksi orilla oli tänään estetreeni ja otin sen itse harteilleni, osaksi koska muut tekivät muuta ja osaksi siksi, että halusin karistaa paskan maun suustani, joka sinne oli pesiytynyt Harmon ratsastuksen jälkeen.

Uudet silakkajohteemme ovat aiheuttaneet harmaita hiuksia itse kullekin, myös Viilille. Tämän hevosen kanssa kyse on sentään vain puhtaasti siitä, että ori on turhan arkajalkainen ja arkoo uusia, outoja johteita. Totutuksella päästään pitkälle, toisin kuin niiden tapausten kanssa jotka perseilevät vain perseilyn riemusta. Viili on saanut tutustua johteisiin turvallisesti itsekseen, sitä on taluteltu niiden ohi ja välistä, niitä on pidetty kentällä samalla, kun Viiliä on ratsastettu ihan muissa jutuissa. Tänään päätin kuitenkin laittaa kentälle todellisen tulikokeen: oikean esteen kera silakoiden. Ajattelin hypätä orilla ihan vain yksittäisiä esteitä, jotta se tottuisi uusiin johteisiin, ilman sen kummempaa treeniä. Tavoitteenani oli vain saada Viili hyppäämään myös epäilyttävämmät esteet kyttäämättä ja mulkoilematta.

Viilin hoitaminen venähti hieman, kun jäin pusuttelemaan orin kanssa. Tämä on vain niin mahdottoman söpö elikko, etten voinut mitään muuta. Viilikin oli tyytyväinen saadessaan ylimääräistä huomiota. Harjasin sen oikein pitkän kaavan mukaan, rapsuttelin pitkään ja pussailin turpaa. Päästessäni viimein kentälle oli Viilikin oikein rento ja tyytyväinen.
No, se rentous hieman karisi orin huomatessa silakkajohteet. En kiinnittänyt asiaan mitään huomiota ja pian Viilikin rentoutui taas kävelemään kunnolla. Huolellinen totutus on tehnyt tehtävänsä eikä ori pian kiinnittänyt enää mitään huomiota kaloihin. Tein huolelliset alkuverryttelyt sen kanssa, testailin luonnollisesti kaasua ja jarrua, kokeilin puomeja ja lopulta suuntasin uljaan ratsuni kanssa kunnollisille esteille, vaikka eivätpä nekään kovin korkeita olleet, noin 80cm.

Treeni meni todella hyvin! Vaikka Viili alkuun pörisi epäluuloisesti ja kielsikin alkuun silakkajohde-esteille, se loppujen lopuksi rohkaisi mielensä ja hyppäsi kunnolla. Toistojen ja rauhallisen ratsastuksen avulla ori lopulta uskalsi nauttia hyppäämisestä, edetä korvat heressä ja vielä oikein reippaasti. Johteet eivät aiheuttaneet lopussa edes mulkoilua vaan Viili eteni hyvin ja hyppäsi kaikki esteet samaan tyyliin.

Ori pääsi pesulle ja sai monta, monta porkkanaa kehuiksi hienosta suorituksestaan ja rohkaistumisestaan.

[Lissu]

31.12.2014 Toista kertaa isäksi, estetreeni, yleistä söpöilyä

Meidän pikku söpöhöpöpupsikkamme.. ahem, siis Viili, on jo toisen varsan isän! 27.12. syntynyt raudikko on tamma, aivan kuten Viilin edellinenkin varsa. Sylvesterin kasvatin emä on mahtavasti nimetty Tiilikan Lokki Prkele, varsasta itsestään tuli Sylvin Maitonokka. Onnea uudesta söpöläisestä ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen niin meidän, kuin isäorin puolesta!
Omaankin talliin on tulossa Viilivauva, kunhan Made suvaitsisi varsoa. Kaksikon jälkikasvu tosin menee myyntiin, mutta tuleva pikkuinen on joka tapauksessa ensimmäinen Susirajassa syntyvä Viilivarsa.

Tulevana vuotena aiomme edelleen kierrellä Cupeja, mutta pääasiallinen tavoitteemme on saada Viilistä useampi varsa näyttämään kykyjään kilpakentille. Laatuarvosteluihin mennään saman tien, kun jälkeläisnäytöt ovat kasassa. Ruunikon ensimmäinen varsa, Mörkövaarassa asuva Kahvi-Tus, on tehnyt jo helkkarin komean kilpauran. Tamma on ehtinyt kisaamaan täydet sijoitukset este- ja kouluratsastuksessa, kenttäsijoituksiakin on kymmenen. Go Kahvi! Kaiken kauniin päälle tamma on supersöpö ja muutenkin hyvän näköinen, kyllä kasvattaja ja isäpappa saavat taas olla ylpeitä. (Näitä varsaylpeilyjä tulette lukemaan aiiiika monta kertaa.)

Viili oli päivän ensimmäisiä liikutettavia. Hyppäsin orilla hyvin simppeliä, kymmenen esteen rataa, jossa ei ollut erikoisesteen erikoisestettä tai yhtään jännää johdetta. Silakkajohteet olisivat parhaat ikinä, mutta kun Viili arastelee niitä, mokomakin.
Kuten yleensäkin, Viili oli ihan super, mitä nyt vauhtia olisi saanut olla enemmän. Ori hyppäsi intopiukeana ja mielellään kerta toisensa jälkeen, kuunteli apujani tarkkana kuin porkkana pyrkien parhaansa mukaan täyttämään toiveeni viimeistä piirtoa myöten. Jos laukka olisi pyörinyt vähän paremmin ja Viili olisi ollut aavistuksen reippaampi, olisimme tehneet aivan loistavia, lähes täydellisiä, suorituksia. Nyt ne jäivät sinne todella hyvään, mutta haitanneeko tuo – ei aina tarvitse mennä veren maku suussa.
Loppuverryttelyt tein auratulla pellolla, jossa ori innostui revittelemään vähän enemmän. Hupsu hevonen, mikä suuri lapsi! Ja pöljäke. Tallissa höpöttelin orille mukavia ties miten pitkään ja syötin Viilille aivan liian monta porkkanaa.

[narri]

10.01.2015 Vauvvauutisia

Viilin ura jalostusrintamalla on ollut nopeasti melko iso suksee. Kuten Lissu jo edellisessä merkinnässä höpötteli, Sylvesterillä on oma pikku Viilivarsa, mutta ei siinä vielä kaikki. Myös dookiella, jolle olemme myyneet jo muutamankin kasvatin tallistamme, on oma Viilivarsa. Tamma sai nimekseen hurmaavasti emää (Siro-Suttu) ja isää yhdistellen Viehkeä Viili. Sievältä pieneltä ruunikolta odotetaan paljon! Piinallinen odotus Mateen kanssa päättyi vihdoin 6.1. kun Made varsoi viimein pienen mustan oripojan, Viilin varsan!
Vaikka totta kai meitä houkutti pitää varsa - olihan se nyt pieni ja söpö ja karvainen ja ihana - teimme siitä silti myynti-ilmoituksen. Kauaa ei tarvinnutkaan pikkuisen roikkua netin ihmemaailmassa kun saimme ensimmäisen tarjouksen, ja koska se tuli Maanan Suomenhevosista jossa jo yksi kasvattimme asuukin, emme kokeneet tarpeelliseksi miettiä sen enempää. Nimineuvotteluiden päätteeksi varsasta tuli Kuningas Made, ja se muuttaa uuteen kotiinsa heti vieroituksen jälkeen.

Sellaista Viilin varsarintamalla. Muuten orin eloon ja oloon kuuluu sitä tavanomaista, liikutusta, treeniä ja kunnon ylläpitoa. Itse oli tänään niin kerta kaikkisen laiskalla päällä, etten jaksanut hoitaa Viilin liikutusta itse. Koska sille oli merkitty päivälle kevyt koulutreeni kävin kaivamassa Santerin käsiini varustehuoneesta ja nakkasin herran Viilin selkään, todeten, että nyt harjoitellaan jällleen ratsastuksen saloja. Onneksi ravipoikamme - vaikka miesiässähän taitaa Santeri jo olla, herranjesta - on jo sen verran pätevästi ratsastukseenkin koulittu, että tällainen kevyempi liikutus onnistuu. On Santeri saanut jo muutaman hevosen liikkumaan oikein päinkin hetken ajan! Tänään Santeri tosin sai Viilin kanssa käydä läpi kaikki askellajit ja minä keskityin hiomaan käsiä oikeaan paikkaan, ne kun meinaavat aika ajoin edelleen nousta liian ylös.

Kaikki olivat tyytyväisiä. Viili pääsi liikkumaan rennosti Santerin kanssa, oria ei ujostuta koskaan niin paljoa, kun ratsastajakaan ei ihan osaa, minä sain laiskotella kentän laidalla ja Santeri sai treeniä. Tietenkin Viili sai myös porkkanoita liikutuksensa päätteeksi.

[narri]

30.01.2015 Hyvänmielen hankimaasto

Sitten viime merkinnän ei ole Viilin elämässä tapahtunut sen kummempaa. Varsoja ei ole tullut uusia, kisaura takana, cupeihin osallistutaan ja kuntoa pidetään yllä ratsastamalla edelleen säännöllisesti. Että eipä tässä sen kummempaa. Viilin talveen ei onneksi ole mahtunut edes kummempia jumeja tai sairasteluja, ontumiset ja muut ovat vältelleet oria kuin ruttoa. Mieltäylentävää! On Viilillekin varattu hieroja, kun hierojaherramme on ensi kuussa tulossa katselemaan hevosiamme, mutta se on orille enemmänkin sitä perus lihashuoltoa ja tarkastelua kuin jumien aukomista. Raspaustakin on suunniteltu, mutta nämä nyt ovat tällaisia perusjuttuja.
Orin elämä on siis ollut riehakkaan mukavaa.

Tänään ohjelmassa oli maastoretki. Suunnittelin Viilille hankilaukkaa ja Samppaa liikuttamaan lähtenyt Lissu päätti, että mennänpä yhdessä, kun molemmilla on maastoreissu edessä. Niinpä minä läksin hakemaan oripoikaa tarhasta samalla, kun Lissu kävi hakemassa Sampan. Hevosten varustaminen sujui lätinän merkeissä ja molemmat naureskelimme Viilille, joka koetti ujosti kosiskella Samppaa. No, tammahan otti ja komensi korvat luimussa eikä sen perästä ori uskaltanut edes vilkaista Samppaan päin.
Alkuverkat kuluivat siinä, että minä yritin saada Viilin työskentelemään oikein kunnolla ja Lissu koetti saada Sampan lapaseen. Tamma nimittäin kävi taas kierroksilla, Viili taas ei uskaltanut liikkua kunnolla eteenpäin kun mukana oli nainen nainen. Jutustelu jäi hieman vähemmälle, kun kummankin oli pakko keskittyä oman ratsunsa ratsastamiseen, jotta ne olisivat kulkeneet edes suunnilleen samaa tahtia käynnissä ja ravissa. Yritimme saada Viiliä Sampan eteen, jotta mahdollinen tamman laukassa ryöstäminen olisi pysähtynyt Viilin takamukseen, mutta eihän ori sellaista uskaltanut tehdä. Meidän miehinen miehemme ja näin...

Alkuhankaluudet eivät kuitenkaan lannistaneet meitä, eivätkä ne edes olleet pahoja ja hankipellolle saapuessamme molemmat hevoset liikkuivat nätisti, pystyimme jopa tekemään suosikkipuuhaamme eli jauhamaan paskaa. Emme tietenkään laukatessa, sillä Viili ei suostunut muutenkaan laukkaamaan liian lähellä Samppaa, olihan se nyt ihan kamalaa! Hauskaa silti oli, teimme oikein kunnon hangessa kunnon laukkaa, kiritimme molempia ja koetimme saada molemmista irti mahdollisimman paljon. Oli aivan mahtavaa, kun Viilinkin oli vain pakko alkaa käyttää selkäänsä ja takaosaansa, jotta se olisi päässyt etenemään. Onhan se normaalistikin mukava hevonen, mutta näin mahtavaa liikettä siitä saa harvoin kiskottua esille. Wow.

Kotiin palasi kaksi iloista ratsastajaa ja kaksi hikistä hevosta. Molemmat pestiin, kuivattiin ja loimitettiin huolella, Viilille syötin vähän liikaakin taas porkkanaa, kun olihan ori ollut niin kovin hieno.

[narri]

01.02.2015 Viilivapaata päivää

Viilillä oli tänään vapaapäivä, mutta eihän se meitä estänyt silti tekemästä orin kanssa asioita. Päivän ohjelmaan kuului valokuvaamista, sillä päivä oli mitä kaunein - aurinko paistoi, pakkasta oli juuri sopivasti ja tuore lumi kutsui kuvailemaan. Sitä paitsi Viili on niin hyvässä kunnossa, että sitä katselee vaikka ilokseen ja kun emme anna sen kasvattaa mammuttitalvikarvaa, on talvellakin kuvaamisessa jokin järki. Niinpä minä hain orin tarhasta, Lissu otti kameran valmiiksi ja sitten puunattiin. Ori oli hieman hämmentynyt huomion määrästä, sillä eipä näitä nyt sentään joka viikko kuvata, mutta alistui kohtaloonsa oikein tyytyväisenä, kun sai puunauksen lisäksi tarpeeksi rapsuttelua ja paijausta. Kun Viili oli saatu laitettua hienoksi, kiiltäväkarvaiseksi ja muutenkin edustuskelpoisesti siirryttiin pihalle. Otin mukaan muovipussin jännityselementiksi, jotta ori olisi kerrankin muutakin kuin söpö pötkylä.

Ja sitten esitettiin ja kuvattiin. Liikkeitä ei tänään ollut tarkoituskaan kuvata, joten koetimme vain saada Viilin näyttämään niin edustavalta ja jalostusorimaiselta kuin vain ikinä saatoimme. Kirpeä pakkasilma ja muovipussin hakkaaminen onneksi toivat ryhtiä oriin, ehkä se ei edustanut edustamisen ilosta, mutta kuvissa ryhti näytti todella hyvältä - kerrankin. Viili pääsi varsin nopeasti takaisin tarhaan, eipä kuvien ottamisessa kuitenkaan liian kauaa nokka tuhise. Näitä kelpaa laittaa jalostusilmoitukseen, kotisivuille ja ihailla ihan kotonakin. Etenkin, kun Viili harvemmin vastaavalla tavalla edustaa vaan lähinnä piiloutuu selän taakse.

[Lissu]

Juokse sinä humma, kun tuo taivas on niin tumma ja taival on pitkänlainen.

Ympyrä sulkeutui, hyvin kirjaimellisesti. Tänään Ronsu varsoi kauniin rautiaan tammavarsan, Viilin kotiin jäävän tyttären. Toivottaessamme uuden pikkuisen tervetulleeksi saimme hyvästellä vanhan, rakkaan ystävän; Viili löytyi karsinastaan kuolleena.

Lepää rauhassa, ystävä.