Murha-Kustaa "Kusti"

[Pertti]

suomenhevosori Murha-Kustaa "Kusti"
omistaa Susiraja

Päiväkirjaan tulee omistajien merkintöjä, myös piirrokset, tarinakisatarinat ym.

Omat sivut.

Kusti on tallin laiskanpulskea, umpikiltti herrasmiesori, joka rakastaa hoidettavana olemista eikä vahingoittaisi kärpästäkään. Ruunikko on täysin mutkaton hoitaa, komea katsella ja kaiken kauniin päälle oikein pätevä ratsu (kunhan hevosen saa hereille ja reipastumaan). Kusti on koko perheen haliponi, upealuontinen ja -liikkeinen kaveri, jonka kanssa elo ja arki on ihanaa.

[Lissu]

On se vaan komia.

06.08.2015 Niin meil on tämmönenkin

Tässä vaiheessa, kun hevonen on jo kisauransa (niitä Cupeja lukuun ottamatta) tehnyt ja saanut useamman varsan, on hyvä aloitella päiväkirjan kirjoittaminen.. Hyvä me!

Kusti tosiaan tuli meille vaihdossa, me saimme hevosen ja myyjä trailerin. Toivottavasti myyjä on tykännyt traileristaan, sillä me olemme olleet älyttömän tyytyväisiä Kustiin. Ruunikko nallekarhu on salakavalasti hurmannut kaikki, eikä tästä luovuta kirveelläkään.

Yleispainotteinen herra on tehnyt hyvää jälkeä niin koulu- kuin esteradoilla, ja onkin kisavalmis. Cupmenestys on seuraava tavoitteemme, ja sitä tavoitellaan tässäkin kuussa silmät kiiluen. Valmentautumisen kanssa on hiinä ja hiinä, olemme kyllä valmentautuneet useamman kerran niin esteillä kuin koulussa, emmekä oikein näe järkeä lisävalmentautumisessa. Ehkä joku ohjattu tunti, joka keskittyy enemmän ratsastajaan? Kusti on kuitenkin varma puksutin, jonka kanssa valmentautuminen on ollut enemmän lisäkivaa kuin pakollista/"pakollista" ; tämän orin kanssa olisimme varmasti tehneet tulosta ihan omin nokkinemmekin.

Tällä hetkellä nallekarhu on kolmen varsan (kahden tamman, yhden orin) ylpeä isä. Kaikki varsat ovat susirajalaisten tammojen kanssa tehtyjä, ja yksi jäi kotia. Ensin syntynyt Kierontuma (e. Kieroililja) jäi meille Susirajaan kisapeliksi, ja pätevänä neitinä Ronsu onkin jo lopetellut kilpauransa - aivan yhtä helppo tapaus kuin isänsä! Raudikko on myös samantapainen halittava ihanuus kuin isäukkonsa.
Yövieras (e. Yönaaraaja) on energinen pikkutamma, joka kasvoi parilla sentillä yli pienhevosmitan. Tamma ei ole vielä kisannut, mutta se on lahjakas etenkin koulupuolella (vaativa B -tason peli), ja sen on tarkoitus olla samanlainen yleishevonen kuin vanhempansakin.
Viimeinen, ruunikko oripoika Hautarauha (e. Leskenlempi) on koulupainotteinen, ja ulkonäöltään aivan ilmetty isänsä! Ori ei ole vielä hetkeen kisaikäinen, emmekä me malttaisi odottaa, että Hautarauha pääsee radoille näyttämään kykynsä.

Kustin asiat ovat oikein hyvällä mallilla. Orilla on yhden jälkeläisen näytöt kahteen lajiin, tulevaisuus näyttää valoisalta, Cupeihin on aikaa valmistautua, ori on aivan ihana.. Kusti on vain sellainen halipupu kui kui.

[Lissu]

17.08.2015 Öinen meriseikkailu

Aina kotiin lähteminen ei houkuttele, vaan tallilla on paljon hauskempaa. Kävimme narrin kanssa päivällä kaupassa hakemassa ruokatarpeita, kokkasimme tallituvassa ja teimme olomme kotoisaksi. Varsinainen kuningasidea tallilla yöpymiseen tuli petipaikan suhteen. Sen sijaan, että olisimme nukkuneet tallin yhteydessä olevassa asunnossa, korkkaisimme uuden hevosautomme livinkitilat.
Eihän siitä nukkumisesta tullut oikein mitään, kun kikatimme, kihersimme ja kälätimme minkä kerkesimme. Puolen yön pintaan hehkulamppu syttyi päidemme päälle; yömaasto! Valkattuamme hevoset lisäsimme vaatetusta ja läksimme hakemaan ratsumme - öisestä häiriöstä kummastuneet Kustin ja Tutin - sisälle. narri otti Tutin, minä Kustin.

Yleensä emme jaksa kääriä pinteleitä (suojat, ihana asia olla olemassa!), mutta teimme poikkeuksen. Käärimme hevostemme jalat ja varustauduimme kiireestä kantapäähän heijastimiin. Autoja tai maatalouskoneita tuskin on liikenteellä turhan montaa, suurin osa moponuoristakin olisi toivon mukaan nukkumassa (kiitos koulujen alun).. Parempi kuitenkin katsoa kuin katoa, ja heijastimet ovat erittäin halpa henkivakuutus.
Varmistettuamme, että meillä oli tarpeeksi vaatetta, heijastimia ja hevosten varusteet olivat kunnolla, talutimme ratsumme pihalle ja nousimme selkään. Kusti ja Tutti olivat edelleen hieman hölmistyneitä liikutushetken ajankohdasta, hämmennys oikein paistoi orien kasvoilta. Onneksi molemmat ovat perusjärkeviä luottohevosia, joiden kanssa saattoi huoletta lähteä yölliselle seikkailulle.

Maastoretkemme määränpääksi valikoitui merenranta, jonne on tallipihasta sopiva matka käynti- ja raviverryttelyille ennen laukkapätkää. Ajatuksissamme oli hidastettu, majesteettinen laukkasuora rantavedessä, pieni aallokko, kavioiden alta pärskyvä vesi.. Voi kyllä!
narri johti retkikuntaamme Tutin kanssa, tulin Kustin kanssa perässä. Orit olivat selvinneet hämmennyksestään ja suorastaan innostuneet, kaiketi meidän intomme tarttui niihin. Käyntiosuus sujui höpöttäessä, ravin nostettuamme tukimme kerrankin turpamme ja keskityimme vain ratsastamiseen. Edellä reippaasti, jopa hieman kiihdytellen kulkeva Tutti puhalsi sopivasti virtaa Kustiinkin, joka kulki korvat hörössä ja häntä töttöröllä perässä aivan yhtä reipasta tahtia.

Hidastettu laukka jäi välistä, sillä rantaveteen ratsastettuamme ja laukan nostettuamme annoimme ratsujemme vetää niin täysillä, kuin kavioista pääsi. Nössöpetteri ja pullasorsa ottivat melkoisen kirin toisiaan vastaan, kumpikaan ei halunnut antaa periksi tai päästää toista ohi. Meitä nauratti narrin kanssa valtavasti, moinen uhittelu ja kaahailu ei ollut oikein kummankaan orin tapaista. Orit olivat kuitenkin täysin hallinnassa, ja vaikka kaahailu meinasikin vähän pelottaa, vauhdin hurma, riemumieli ja koko tilanne kutkuttavine jännityksineen veivät voiton. Onneksi olimme liikkeellä Tutin ja Kustin kanssa, eri hevosilla täyttä laukkaa rantavedessä kiitäminen ei välttämättä olisi käynyt mielen vieressä, saati onnistunut näin hyvin. Vesiroiskeet kastelivat meidät melko komeasti, mutta ei sellaista kunnolla edes huomannut ennen kuin kotimatkalla.

Tallilla oreja odotti pesu lämpimällä vedellä, paljon kehuja ja rakkautta sekä syötävä palkinto porkkanoiden muodossa (viisi per turpa). Höpötin ja lässytin tyhmiä Kustille minkä kerkesin, rapsutin oria ryntäistä ja harjan tyvestä antaumuksella ja sain ruunikon venyttämään kaulaansa oikein komeasti. Rapsutustuokion päätyttyä Kusti roikotti alahuultaan selkeästi oloonsa ja elämäänsä tyytyväisenä.
Orit jäivät loimitettuina karsinoihinsa, kun taas me painelimme takaisin hevosauton livinkitiloja ihastelemaan. Laitettuamme kellon soimaan (orien märät loimet pitäisi vaihtaa) ja "voisitko tuurata meitä aamutallissa?" -viestin Kallelle (reppana ei koskaan sano vastaan!) aloimme pöyhiä tyynyjämme. Aamulla nukkuisimme pitkään, tai ainakin lojuisimme sängyssä kohtalaisen pitkään. Kalle-raasun seuraavaan palkkaan pitää kyllä lisätä joku bonus, ja voisihan miehelle pienen herkkukorinkin tuoda.

[Lissu]

07.10.2015 Jälkeläisnäytöt kasassa

Täytyy oikein ihmetellä, miten nopsaan Kustin jälkeläiset ovat kisanneet jälkeläisnäytöt isäänsä varten. Tässäpähän pitää alkaa suunnitella orin viemistä KRJ:n laatuarvosteluun! Ihan ensi kuun juttu laatuarvostelu tuskin on, enkä uskalla sanoa mitään varmaa joulukuustakaan, mutta emmeköhän me viimeistään ensi vuoden alussa (tammi-helmikuun aikana) saa raahattua uljaan ruunikkomme laatuarvostelutuomareiden eteen.
KRJ:n laatuarvostelun lisäksi Kustia odottaa toinenkin virallinen kinkeri, nimittäin kantakirjaus! narri tässä päivänä eräänä hehkutti Kustin hankkineen kantakirjakelpoisuuden näyttelyistä, joten heti, kun pitkänpuoleinen kantakirjalistamme sallii, viemme nallekarhumme kantakirjatuomareiden eteen. Tässä onkin minulle ihan liikaa jännitettävää, etenkin, kun Kustin tytärkin nappasi kantakirjakelpoisuuden. Ties vaikka isä ja tytär kirjattaisiin samassa tilaisuudessa!

Muutenkin Kustin kanssa menee oikein hyvin. Kotitreeneissä sujuu oikein hyvin, välillä tallikäytävillä tulee kinasteltua, kuka ruunikon saa tällä kertaa liikuttaa. Kustin kanssa on ihana tehdä töitä, kun vain muistaa ratsastaa hevosta eikä unohdu miettimään kauppalistaa. Sileätreenin ja hyppäämisen vastapainoksi orilla ajetaan (onneksi Kusti on nuorena ajo-opetettu, eikä taito ole unohtunut) niin ravikärryjen kuin valjakkokärryjen kanssa, hiittiä ja valjakkokoulua. Lisäksi Kustilla maastoillaan, totta kai, ratsain ja ajaen. Kusti ja Tutti ovat ihan paras parivaljakko maastoiluun, oli mielessä sitten rentoa hölkyttelyä tai reippaampaa menoa.
Vaikka kuu on vasta alussa, katse on jo loppukuussa häämöttävissä Cupeissa. Viime kuussa meiltä jäivät välistä kaikki lajilaatisten Cupit sekä VSR:n kenttä- ja valjakkocup, joten tässä kuussa pitää petrata heti ilmoittautumisten suhteen. Eikä haittaisi yhtään, jos taukokuuta kompensoitaisiin melkoisella Cupmenestyksellä! Saahan sitä haaveilla.

[Lissu]

14.11.2015 Suomalainen sademetsä

Mikäs sen mukavampaa, kuin maastoretki hyvällä hevosella? Maastoretki hyvällä hevosella upeassa säässä. Sääli, että tänään ulkona oli tiettyä piknikrajoitetta.
Emme kuitenkaan ole Kustin kanssa sokerista, joten sadesäästä (joko tasaista pikkupisaraa tai pätkiä kuin saavista kaataen, kivakiva) huolimatta suuntasimme maastoreiteille. Ei nyt oteta huomioon sitä, että maneesin ollessa edelleen (voi kyllä, edelleen) vaiheessa meidän on ratsastettava aina sadesäässä, oli kyse maastotreenistä tai ei.

Reippaan tunnin me jaksoimme jolkotella sadesäässä. Kävin Kustin kanssa kaikki askellajit läpi, asettelin ja taivuttelin oria vähän, tein pohkeenväistöjä ja peruuttelin, vaikka enimmäkseen me kuljimme suht rennossa tahdissa eteenpäin ilman, että sen kummemmin työstin Kustia mihinkään suuntaan. Ori oli kyllä mukavan reipas ja työteliäs, juuri sen oloinen, että jos olisin lähtenyt työstämään niin ties millaiset piffit ja paffit ratsustani olisikaan irronnut. Tavoitteellinen treeni ja rennot maastot ovat kuitenkin eri asia, vaikka miten kutkutti yhdistää ne. Kusti oli myös mukavan rento ja vetreä, mikä on aina aihe hymyyn; tietää treenanneensa hyvin ja ruokinnan olevan kunnossa, kun isoja lihasjumeja ei ilmesty kuin sieniä sateella.

Palatessamme tallille olimme kuin kaksi uitettua koiraa. Pesin Kustin ihan shampoon kanssa, nakkasin coolerin niskaan ja hipsin vaihtamaan kuivaa vaatetta ylle. Kiitos sateen ja sitä seuranneen pesun, huomiselle merkattiin klippaus. Jo oli aikakin, kun suoraan sanon, Kusti kasvattaa parhaillaan melkoista mammuttikarvaa!
Aina ei tarvitse tehdä tai tapahtua mitään ihmeempää, että tulee hyvälle tuulelle. Vaikka sää ei suosinutkaan, niin Kustin kanssa maastoilu nosti suupielet korviin ja mielialan kattoon. On se vain hieno hevonen.

[narri]

28.11.2015 Maastoillen, kirjoitti dookie

Kas kun laitetaan ajoissa kaikki kuntoon! Alla olevan pk-merkinnän on siis kirjoittanut dookie.

----

Toisena ratsastettavanani oli aivan ihastuttava herrasmies Kusti. Olin tänään hyvissä ajoin liikkellä, ja sääkin oli oikein suopea - aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, vaikka pakkasta toki oli reippaat viisitoista astetta.
Selvitettyäni Kustin karsinapaikan, lähdin etsimään orin tarhaussijaintia. Pian äkkäsinkin nallekarhumaisen tummanpunaruunikon, joka mutusteli leppoisan oloisena heinänjämiä maasta. Kävin hakemassa Kustin mukaani, ja se tallusteli kaikessa rauhassa ja hitaudessa perässäni, mutta muutaman hoputuksen saattelemana pääsimme pian orin karsinalle. Olin hakenut harjakorin jo valmiiksi karsinan edustalle, joten aloin saman tien pyörittelemään ruunikon paksua talvikarvaa kumisualla läpi. Kusti oli huomattavasti helpompi ja leppoisampi
hoidokki kuin Malva, eikä se pistänyt lainkaan pahaksi hiljaista lässytystäni ja ylimääräisiä rapsutushetkiä. Ori nuokkui rennon oloisena aloillaan koko harjaussession ajan, eikä se noteerannut edes satulointia. Kustin ollessa täysissä varusteissa ja näennäisesti valmiina toimintaan, tein vielä loppusilauksen - heitin heijastinloimen orin pepun päälle, jalkaheijastimet suojien päälle ja vielä heijastin liivin omaan selkään. Olin saanut luvan lähteä maastoilemaan idioottivarmalle reitille idioottivarman hevosen kanssa, ja tottahan toki käytin tilaisuutta hyväksi.

Kun sekä minulla että hevosella oli heijastimet ja muut tarvittavat yllä, talutin Kustin tallin pihalle. Kiristelin vyön, laskin jalustimet ja kipusin selkään. Kusti oli oikein mukavan mallinen, sellainen tuttu ja turvallinen tynnyrisuokkiselkä. Kiristin vyötä vielä selästä käsin, sillä Kusti oli hyvin vaikuttava pullistelija, säädin jalustimet sopivan pituisiksi, ja pyysin uljasta ratsuani liikkeelle. Kusti lähtikin köpöttelemään tyytyväisen oloisena korvat hörössä tallin takaa lähtevälle hiekkatielle, jota pitkin pääsisi kuulemma hyvän, muutaman kilometrin pituisen lenkin. Tunnustelin alkuun puolipitkällä ohjalla, oliko ruunikko oikeasti niin varma ja tasainen kuin minulle oli kerrottu, ja se osoittautui hyvin pian todeksi. Kävellessämme rauhassa tien reunassa ojien ja pusikkojen reunustamaa hiekkatietä eräästä puskasta singahti lentoon mustarastas, aivan Kustin nenän edestä. Ja mitä teki Kusti? Ei yhtään mitään. Olin odottanut vähintäänkin maahan jalat x-asentoon litistyvää hevosta, tai 180 astetta ympäri kiepsahdusta ja täyttä laukkaa takaisin päin, mutta ei. Kustin pää vain nytkähti ja se vilkaisi linnun perään, mutta jatkoi edelleen kävelyä kaikessa rauhassa. Itsekseni naureskellen rapsutin oria sään takaa, ja annoin ohjien valua puolipitkästä vielä pidemmiksi. Kusti pärskähti ja venytteli kaulaansa rennosti, enkä voinut muuta kuin nauttia hetkestä.

Parisenkymmentä minuuttia käveltyämme hiekkatietä pitkin, tie jatkui mutkan jälkeen pitkänä suorana. Keräilin ohjat paremmin tuntumalle, ja annoin Kustille komennon siirtyä raviin. Ori loikkasi eteenpäin reippaaseen ja rentoon raviin, jossa annoin hevosen kulkea melko pitkässä ja matalassa muodossa. Pidin kuitenkin huolen, ettei Kustin nenä päässyt kyntämään maata, jotta välttyisimme turhilta kompuroinneilta. Suoran loppua kohden lyhensin ohjaa hieman lisää, kokosin hevosta hieman ja lyhensin vauhtia. Mutkan jälkeen tie jatkui kuitenkin vielä sen verran loivasti mutkitellen, että saatoin turvallisesti jatkaa ravissa, sillä näkisin edestä tulevat mahdolliset autot.
Ravipätkä jatkuikin vielä hyvän aikaa, kunnes saavuimme peltoaukealle. Lissu oli kertonut pellon olevan melko tasainen ja etenkin talvella lumipeitteen kanssa varsin kelvollinen ratsastuspohja - ja toki myös luvallinen. Niimpä käänsin Kustin ojan yli kulkevan traktoriväylän yli pellon puolelle, jonne oli kerääntynyt lunta sen verran reippaasti, että ori joutui oikeasti nostelemaan jalkojaan. Kävelimme syvässä hangessa hetken, jonka jälkeen pyysin Kustia siirtymään raviin - ja samantien, kun ori vaihtoi askellajia, pongahdin satulasta kuin kumipallo konsanaan. Kustin niin mukava ja tasainen ravi muuttui kuin GP-hevosen kootuksi raviksi, ja yritin tottua lennokkuuteen pikaisesti saadakseni kevennyksen rytmin haettua. Noin viiden minuutin ravailun
jälkeen siirsin orin takaisin käyntiin, ja ohjasin sen takaisin tielle - en tiennyt, oliko ruunikolla tehty hankitreeniä minkä verran, enkä tosiaan halunnut jumittaa sen lihaksia liialla tarpomisella. Takaisin tielle päästyämme otin ohjia taas hieman paremmin tuntumalle, ja pyysin Kustia nostamaan laukan. Tie jatkui eteenpäin taas hyvällä näkyvyydellä, joten nostin takamukseni satulasta kevyeen istuntaan, ja annoin orin venyttää askeltaan, kuitenkin pitäen vauhdin maltillisena. Niin minä kuin hevonenkin nautimme reippaasta laukkapätkästä täysin siemauksin, jota kestikin hyvän pätkän verran. Tien kääntyessä jyrkemmin mutkan taa hidastin vauhdin käyntiin, ja vilkaisin hihani kännykkätaskussa olevaa supermodernia navigaattoria (joku ilmaissovellus puhelinkaupasta), joka näytti matkaa olevan enää sen verran jäljellä, että ehdimme ottamaan vielä pätkän ravia. Niimpä pyysin edelleen korvat hörössä astelevaa Kustia siirtymään raviin, jossa jatkoimme puolisen kilometriä välillä mutkissa käyntiin siirtyen. Lopulta talli alkoi olemaan sen verran lähellä, että päästin ohjat taas pidemmäksi ja annoin Kustin kävellä rennosti mutta reippaasti kaulaansa venytellen.

Erittäin onnistuneen ja mieluisan maastoreissun päätyttyä vein Kustin karsinaan, riisuin siltä heijastinvermeet ja varusteet, kävin viemässä ne satulahuoneeseen ja hakemassa samalla lämmintä vettä ämpäriin sekä pesusienen, ja palasin takaisin karsinalle. Paksu ja tumma karva oli hionnut jonkin verran satulan alta, joten pyyhkäisin hikiläntit vedellä ja nakkasin orille fleecen selkään ja pari porkkanaa ruokakippoon siksi aikaa, kun hoitaisin varusteet pois.
Satulahuoneessa vein heijastimet takaisin paikoilleen, putsasin kuolaimet huolellisesti ja pesaisin sekä suitset että satulan satulasaippualla ennen niiden poislaittoa. Varusteet hoidettuani kävin nappaamassa repustani termospullon, jossa oli juuri sopivaksi viilennyttä kahvia. Kävelin kahvini kanssa Kustin karsinalle, jossa kokeilin orin karvaa loimen alta, joka olikin kuivunut yllättävän hyvin. Niimpä jätin termospulloni karsinan oven viereen, riisuin Kustilta fleecen pois, ja kävin viemässä sen kuivaushuoneeseen. Tämän jälkeen talutin ihastuttavan ruunikon takaisin tarhaan, jossa se pääsi heti syömään päiväheiniään.

[Lissu]

10.01.2016 Elämme jännittäviä aikoja

Jos mikään ei kuse, Kusti menee nyt alkuvuodesta niin KRJ:n ja ERJ:n laatuarvosteluun, ja vielä SLA:han lajilaatuarvosteluiden jälkeen. Ruunikko orhimme on todella, todella hyvällä mallilla laatuarvosteluja ajatellen (elintasomahaa nyt on vähän, mutta eiiiii se haittaa, laihduttaa ehtii jajaja..!), varsoilla menee lujaa eikä omien suoritusten kanssa ole tehnyt heikkoa. Kisanäytöt Kustilla on ollut ties kuinka pitkään, samaten jälkeläisnäytöt. Tämä laatuarvostelukinkereihin menemättömyys taitaa olla etupäässä kiirettä muiden hevosten kanssa, äkkiäkös siinä hevonen tai pari unohtuu, kun tämänkokoisesta laumasta alkaa valmistella joitakin hevosia laatuarvostelutuomareiden silmiä varten.

Ori on itse ratsukantakirjassa KTK-III -palkinnolla, pisteitä kertyi 64. Olemme oikein tyytyväisiä palkintoon ja pisteisiin, ne vastasivat täysin odotuksiamme. Kustin Ronsu-tytär taas lennätti meidät perseellemme päässen kantakirjaan ratsusuunnalle KTK-II -palkinnolla tasan 70p. tuloksella. Muita Kustin jälkeläisiä ei ole kantakirjattu, mutta pidetään peukkuja! Etenkin tvishan luona Mörkövaarassa asustava Nom Nugaata on sellainen komistus, ettei olisi mikään ihme, jos kantakirjakelpoisuus irtoaisi näyttelyiden kautta.

Monipuolisena hevosena Kusti on saanut vähän lisäväriä treeniinsä hiihtoratsastuksen muodossa. Perus koulu- ja estetreenien, kärryttelyiden ja peltorallien ohella Kusti toimii välillä hiihtoratsuna, kun jotkut (yleensä minä ja narri, mutta Santeri ja Sarlottakin innostuvat välillä) saavat hingun päästä suksille. Mikäli tässä Takapajulan lähistöllä järjestetään hiihtoratsastuskisat, me niiiin lähdemme! Vielä olemme treenanneet pelkästään tasaisella maalla, emme ole uskaltaneet lisätä hyppyreitä hiihtolenkeillemme. Sarlotta taas on niin hurjapää, että on testannut myös hyppyreitä, eikä ole edes lentänyt perseelleen.

Näistä tunnelmista on hyvä lähteä pohtimaan treeniohjelmaa uusiksi ja kiillottelemaan Kustin varusteita jo etukäteen. Että jännittää!

[Lissu]

16.01.2016 Pulkkaralli

Pakkanen on koko päivän ollut noin kymmenen asteen tuntumassa, vähän enemmän tai vähemmän, ja pientä tuulta lukuun ottamatta keli on ollut aivan mahtava! Siksi olemme narrin, Sarlotan ja Santerin kanssa ottaneet ilon irti säästä sekä niistä hevosista, joiden kanssa hiihtoratsastus onnistuu. Kustin maastoretkikin vaihtui lennossa peltorallitteluksi, ruunikko kun on niitä hevosia, joilla hiihtoratsastus onnistuu mennen tullen ja palatessa. Yksi oli perässä suksien kanssa, toinen lumilaudan, sitten perään laitettiin pulkkaa ja rattikelkkaa.. Jokainen ratsasti, jokainen oli perässä, kaikki paitsi Sarlotta vetivät ympäri. Sen kerran, kun kameran olisi pitänyt olla mukana, se jäi tallitupaan. Eipä sitä kameraa kyllä ollut ikävä siinä vaiheessa, kun hiihtoratsastimme useammalla hevosella putkeen.

Minä olen, ihan rehellisesti sanottuna, aivan paska perässähiihtäjän roolissa. Suksien kanssa ylipäätään, en ole ikinä lasketellut ja viimeinen kosketus hiihtoon on muutenkin yläasteen liikuntatunneilta. Yritin kiemurrella tilanteesta, kun minua työnnettiin suksille, koetin selitellä, perustella ja liimata takamukseni satulaan, vaan eihän siitä mitään tullut. Minut lykättiin suksille, Sarlotta nousi satulaan, ja aloitimme sentään käynnissä, sitten nopeasti raviin. Ehdin jo riemastua ("Minähän pysyn pystyssä!!"), mutta vielä mitä; kun Sarlotta nosti laukan ja Kusti lähti painattamaan (niin nättiä, hidasta laukkaa kuin hevosesta irti sai..) minä lensin pitkin pituuttani maahan, pyörin suksien kanssa ja näytin lopulta aivan lumiukolta. Pari uusintayritystä, makeat naurut muilta ja toteaminen, että jos Lissu nyt kuitenkin harrastelee tätä lajia pulkan tai rattikelkan kyydissä. Niiden kanssa en sentään pölissyt!

Kusti nautti hiihtoratsastuksesta yhtä paljon kuin mekin. Ori kulki korvat hörössä, rentona ja letkeänä joka ratsastajan kanssa, laukkasi mielellään niin lujaa kuin jaloistaan pääsi kun sai siihen luvan (eli aina kun minä en ollut perässä). Tämmöinen hauskanpito ja liikkuminen ilman treeniohjelmaa tekee niin hyvää paitsi ratsastajalle, myös hevoselle. Uskallan veikata, että Kusti on melkoinen tykki huomisissa estetreeneissä!
Hiihtoratsastuksen jälkeen lähdimme koko porukka talliin, Santeri laittoi Kustin pois ja Sarlotta laitteli seuraavaa hevosta valmiiksi. Kusti sai paljon rapsutuksia, kehuja ja monta porkkanaa sekä leipäpalaa melassiveden kera. Hieno, hieno oripoikamme!

[Lissu]

Elo mainen kun iltaan raukes oli tyyntä ja rauhaisaa niin. Joku portti vaan hiljaa aukes ja se iäksi suljettiin.

17.06.2016 oma ihana nallekarhumme, meidät ja monet muut hurmannut Kusti-pappa laukkasi vihreämmille laitumille 30-vuotiaana. Oria tulee ihan hirmuinen ikävä, mutta ei voi kuin olla kiitollinen, miten pitkään Kusti oli osa Susirajaa.