Pihkaantunut Pelvoitus "Pupu"

[Pertti]

suomenhevosori Pihkaantunut Pelvoitus "Pupu"
omistaa Susiraja

Päiväkirjaan tulee omistajien merkintöjä, myös piirrokset, tarinakisatarinat ym.

Omat sivut.

Tutin ja Lellun poika, täydellinen hurmuri ulkonäöltään, ihanainen mamman mussukka luonteeltaan. Kiltti, yritteliäs, aina kaikkensa antava kultapoju, jonka kanssa elämä on aina ihanaa eikä paska sääkään vähennä maastoretken mielekkyyttä.

[narri]

30.12.2015 Melkein uuden vuoden maasto

Päätimme Lissun kanssa heivata Tutin ja Pupun liikutussuunnitelmat ihan uusiksi ja ottaa varaslähdön uuteen vuoteen. Niinpä molemmat kävivät hakemassa karvamammutit - no valetta, klipattuja ovat molemmat - tarhasta ja hairjailun perästä oreille laitettiin suitset päähän, suojat jalkaan ja tytöt selkään. Ratsastusloimet olivat alkuun mukana, jotta hevoset saatiin kunnolla lämpimiksi ja ratsastajien reidet pysyivät myös lämpöisinä. Tarkoitus oli nimittäin mennä vähän matkan päähän naapurin pellolle laukkaamaan. Naapurin pellolle siksi, että sinne ratsastaessa tuli hyvä alkuverryttely, toisekseen siksi, että siellä hanki oli paksumpaa. Susirajankin pelloille on kyllä lunta satanut, mutta jostain syystä naapuri on saanut paremmat hanget. Varmaan jotain pimeitä riittejä suorittanut kellarissaan.

Alkukäynnit käveltiin ihan kentällä, jotta saatoimme viskata loimet aidalle ennen lähtöä. Matka pellolle sujui rauhallisessa ravissa, koska takamuksemme eivät ole teräksestä valmistetut. Näkyvyydestä oli toki huolehdittu heijastinsuojin, -liivein, -häntäsuojin ja ratsatajien jalat ja kädet oli myös heijastettu niillä niin, jotka voi suoristaa ja lyödä paikalleen. Koska nimeä niillä ei ole.
Pellolle päästyämme otimme alkuun muutaman rauhallisen laukkapätkän, jotta hevoset saisivat verryteltyä myös siinä askellajissa ja samalla tarkistelimme, että pelto olisi sopiva laukkaamiseen. Hetken käyntipätkä, hengitykset huuruten ja revontulet taivaalla tanssien. Vaikka kelit eivät ole aina hellineet tänä talvena, on revontulia näkynyt harva se päivä - kelpaa!

Kun Pupun ja Tutin hengitys oli hieman tasaantunut keräsimme ohjat ja annoimme oreille kunnolla vauhtia pellon toiseen päätyyn ja vielä takaisinkin. Kiritys oli varsin tasaväkistä, molemmat pysyivät hyvin hanskassa ja Pupun kanssa ainakin oli huisin hauskaa! Virneestä päätellen myös Lissulla oli mukavaa Tutin kanssa. Koska hangessa oli raskasta laukata, emme ottaneet enää uutta vetoa vaan laukkasimme vanhoja jälkiä pitkin vielä pari kertaa rauhassa, jotta maitohapot sulaisivat. Takaisin tallille palattiin ravissa, käärimme hevoset ja itsemme takaisin loimiin ja teimme loppukäynnit tallin ympäristössä.

Pupu ja Tutti saivat melassivettä ja porkkanoita lenkin jälkeen, samoin kunnon harjauksen ja kuivatusloimet talliin. Ratsastajat katosivat nauttimaan kuumaa kaakaota ja pullaa tallitupaan.

[Lissu]

Myöhässä laitettu merkintä

mori-mori oli ihana, ja kävi viime keskiviikkona liikuttamassa Pupusen. Koska olemme narrin kanssa laiskoja ja saamattomia, morin selonteko ei tietenkään päätynyt Pupun päiväkirjaan saman tien. Edes samalla viikolla. Tässähän alkaa ihan nolottaa.

Tämän merkinnän on kirjoittanut mori-mori. Merkintä on kirjoitettu 03.02.2016.

Kävelin ympäri tallia tuulihousut suhisten, milloin harjalaatikkoa ja milloin satulaa kantaen. Käytävällä kiiltävän puhtaana seisova Pupu tuijotti minua kiinnostuneena ja yritti välillä lähteä vaivihkaa perääni hiippailemaan kun en mokomaa jaksanut laittaa ketjuihin kiinni. Kyllä se siinä pysyy, they said. Satuloin uljaan liinakkoni, iskin kypärän päähäni ja suuntasimme pihalle lumisateeseen.

Kentällä lunta oli alkuviikon auraamisesta huolimatta nilkkohin asti ja uutta vain pukkasi tulemaan. Kampesin itseni satulaan ja lähdimme kiertämään kenttää ympäri. Kirosin hiljaa Susirajalaisten saamattomuutta maneesinrakennuksen suhteen ja nostin huivani hieman enemmän kasvojen peitoksi. Mielessäni näin jo meidät suuressa lämmitetyssä maneesissa, Pupu tanssahteli valkoisten aitojen sisällä kuin mikäkin puoliverinen yleisön hurratessa katsomossa. Saatoinpa jopa hieman tuulettaakin, kun niin hyvät pisteet saimme. Palasin rytinällä takaisin todellisuuteen, kun ori päätti ravistella päällensä sataneet lumet pois ja heiluin selässä kuin räsynukke puolelta toiselle. Kiitosta vaan.

Säästä tai tympääntyneestä ratsastajasta huolimatta Pupu puksutti reippaasti eteenpäin korvat hörössä. Käynnissä tieroja kertyi hieman, mutta reippaammassa liikkeessä korkokengät pysyivät melko hyvin poissa. Ovat mokomat enemmän akkojen juttu.
Pääasiassa keskityimme temmonvaihteluihin ja askeleenpidennyksiin sekä näiden eroihin käynnissä ja ravissa, vaikka toki muutamat laukatkin otettiin. Yleensä temmonvaihtelut ovat helpompia kuin askeleenpidennykset ja olikin suhteelisen huvittavaa, kun Pupu yritti tarjota venytettyä askelta oikeastaan aivan sama mitä pyysi. Tietyt asiat liinakko suoritti lähes pelkällä ajatuksen voimalla, tiettyihin asioihin tuli antaa tooodella tarkat avut, jottei ori tarjonnut vain ensimmäisenä mieleensä juolahtanutta, hieman sinne päin olevaa asiaa.

Vajaan tunnin treenauksen jälkeen suuntasimme lähes lumiukkoina takaisin talliin, märkä Pupu sai kuivatusloimen niskaansa ja jäi talliin nauttimaan ansaitusta heinäkasasta.

[narri]

09.06.2016 Pupu maastoilee taas

Pupun kanssa elo sujuu samaan tasaisen mukavaan tahtiin kuin ennenkin, ei siitä siis sen enempää. Liikutusvuoroista tapellaan hyvällä tavalla, kaikki haluavat Pupun selkään ja viereen ja perään ja valmennuksiin sen kanssa ja ties mitä muuta. Eihän ori ehkä pk-merkintöjen aarreaitta ole, mutta parempi että arki sen kanssa on yhtä ihanuuden aarreaittaa. Mokoma ihana pieni heppa.

Tänään lähdimme Lissun kanssa maastoilemaan verkkaillen, Lissu otti Viinerin ja minä lähdin Pupulla. Tarkoitus oli tehdä rento noin kolmen vartin maasto, käydä kaikki askellajit läpi ja antaa hevosten liikkua rennosti eteenpäin.
Hevoset liikkuivat mielellään koko kolme varttia, me höpöttelimme Lissun kanssa niitä näitä kaalinpäitä aina kävellessä ja ravaillessa. Laukat sentään hoidimme hiljaa hommaan keskittyen. Hirvittävää vauhtia tai muutakaan erikoista emme maastossa tehneet, nautimme mukavista hevosista ja höpöttelystä. Keli ei ollut ehkä ihan ideaali, tuuli oli edelleen kova ja välillä sadettakin kohtasimme, onneksi vain noin minuutin kuuroina, mutta ainakin hevoset piristivät.

Talliin, pesulle, tarhaan, porkkanoiden kera. Toimiva kombo lenkin loppuun.

[Lissu]

01.07.2016 Hurmuripoika ihastuttaa

Pupu on yksinkertaisesti ihana, meidän ja kaikesta päätellen muidenkin mielestä.

Tämän merkinnän on kirjoittanut Lea M.

Vapaapäivänäni lähdin Susirajaan moikkaamaan Pupu-nimistä hevosta. En ollut ennemmin tavannut oria kuin vilkaisulta, joten tänään olisi siis ensimmäinen kerta. Olisi siis tiedossa luultavimmin rapsuttelua, harjailua ja muuten vain tutustumista. Ehkä ratsastusta toisella kertaa. Saavuttuani tallille Lissu kertoi Pupun olevan tarhassa, josta voisin noutaa sen itse. Hain riimunnarun ja lähdin hakemaan Pupua tarhasta. Siellä se iloisena näytti oleskelevan. Se hörähti nähdessään riimunnaruni ja lähti taivaltamaan kohti porttia. Sain sen helposti tarhasta ja onnistuin olemaan päästämättä muita tarhan asukkaita ulos. Pupu seurasi kiltisti vieressäni kun lähdin kävelemään kohti tallia. Se ei venkoillut eikä yrittänyt syödä matkan varrella kasvavia ruohotupsuja. Talliin päästyämme laitoin sen kiinni käytävälle ja lähdin hakemaan Pupun tavaroita satulahuoneesta. Olisimme ehkä voineet olla ulkonakin, mutta sisällä tallissa on ehkä turvallisempaa ottaen huomioon Suomen kesän - koskaan ei voi tietää koska sataa. Aloin harjaamaan Pupua. Olin melkein järkyttynyt siitä, kuinka kiltisti se seisoskeli käytävällä. Välillä se lepuutti toista takajalkaansa, mutta muuten se vain tyytyväisesti nautti harjauksesta. Harjattuani roskat ja mudat, aloin puhdistamaan kavioita. Yksi toisensa jälkeen kaviot nousivat kätevästi maasta ylös niin, että minun oli helppo puhdistaa ne. Putsauksen jälkeen aloin setvimään Pupun harjaa ja häntää. Hännässä oli paljon takkuja, mutta loppuviimeksi sain sen kyllä suoraksi. Hain sakset satulahuoneesta ja tasasin sen suoraksi. Harjattuani harjan aloin tehdä siihen lettiä. Edelleen Pupu oli ihan äärettömän kiltisti. En ole kyllä pitkään aikaan tavannut näin hyvin käyttäytyvää oria! Väkerrettyäni puolittaisen ranskanletin Pupun harjaan, vein sen tavarat takaisin satulahuoneeseen tuoden mukanani porkkanan. Porkkana katosi nopeasti Pupun mahaan. Irrotin Pupun ja lähdin viemään sitä tarhaan. Arvaukseni osuivat oikeaan - pihalla satoi! Ripein askelin luikimme tarhaan. Päästin Pupun irti ja se ravasi nopeasti suojaan. Naurahdin. Pupu oli äärimmäisen ihana ori. Uskon, että tämä ei jää viimeiseksi kerraksi, kun hoidan sitä!

[Lissu]

26.11.2016 Tuiteli tui ja lässyn lää

Pupun päiväkirjaan ei olekaan hetkeen raapusteltu yhtään mitään. Tosin merkinnät olisivat olleet yleistä pohdintaa ja perus liikutusmerkintöjä, eli sitä samaa huttua mitä olen viime aikoina rustannut tallin muille hevosille. Pupukin on niin ongelmaton hevonen, tämä ei ole edes saikkuillut, haavanhoitokin on ollut aika minimaalista haavanputsausta ja vähän haavasprayn näyttämistä. Ei minulla nytkään ole mitään sen ihmeempää kerrottavaa, ei edes mitään hauskaa sattumusta. Tuli vain sellainen olo, että Pupunkin kuulumisia voisi päivitellä, niin tavanomaisia kuin ne ovatkin.

Arkielo rullaa Pupun kanssa samoissa tasaisen ihanissa uomissa kuin ennenkin. Treenaaminen, rennot maastolenkit ajaen tai ratsain, erilaiset.. kokeilut (lähinnä vikellys, hiihtoratsastus), kaikki sujuu. Hypätessä liinakko arastelee vieläkin, välillä, mutta minkäs sille mahtaa kun toinen on arka hyppääjä. Pupu on kuitenkin rohkaistunut valtavasti iän myötä, ja se hyppää, vakka vähän jännittäisikin.
Pupua ei ole juuri käytetty kotipihaa pidemmällä kuin Cupien osalta; kisaura on ollut paketissa ties kuinka ja kauan, näyttelyihin emme aio tätä viedä, valmennuksiakaan ei ole hetkeen ollut (pitäisi kyllä varata valmennus tai pari, ratsastustuntikin voisi tehdä terää). Pupua taas on käyty katsomassa, porkkanantoimittaja käy aina moikkaamassa oria, samaten muutama muu vakivieras. Ihmekös tuo, Pupu on hurmaava, ihana, suloinen ja ties mitä muuta.

Viime viikko meni aika rennoissa fiiliksissä, kärrytellen ja kentällä hölkkäillen. Tällä viikolla treeni on ollut taas tehokkaampaa, Cupit lähestyvät ja totta kai toivomme sijoitusta. Silloin tällöin käy mielessä, että Pupusta saisi paremman harrasteratsun kuin kisapelin. Meillä pupunen on vähän molempia - toivottavasti vielä pitkään! Toivottavasti kotiin jäävä pikku-Pupu on aikanaan vähintään yhtä suloinen hupsukka kuin isäukkonsa (sekä isänsä vanhemmat, tui tui koko sukua!).

[Lissu]

11.12.2016 Ihahaa, ihahaa, hepo hirnahtaa, ihanaa, ihanaa onhan ratsastaa.

Sallan ajettuani aloin arpoa seuraavaa liikutettavaa, samalla laulaen ja hyräillen talliradion Raskasta Joulua -soittolistan tahdissa. Ilmeisesti laulan vielä huonommin kuin olen kuvitellut, sillä Pertti kävi jossain kohti katsomassa minua, ja poistuessaan mutisi jotain sen suuntaista, että "kuin joku elukka olisi sairaana". Kitoos!
Aikani pohdittuani päädyin jatkamaan ylisuloisten raudikkojen linjalla, läksin tarhoille ja palasin Pupu mukanani. Lupsakka kullanmurumme oli seurallisella päällä, eikä piponi taaskaan meinannut saada hetken rauhaa. Pitäisi ymmärtää jättää tupsupipo naulakkoon, kun lähtee tallille..

Satuloituani Pupun huikkasin lähteväni pellolle laukkaamaan. Alkuverryttelyt kävin pyörimässä kentällä, pellolle suuntasin Pupun verryttyä kunnolla. Kun läksimme kentältä Pupu tuntui saavan vähän lisää kokoa, se ihan innostui kun tajusi, ettei tänään pyöritä aitojen sisällä koko aikaa. Kävellen ja hölkäten taitettu matka pellolle kului joutuisasti reippaalla, pirteällä ratsulla. On tämä kyllä ihan syötävän söpö, ihan kuin laulujen luottopolle!

Ja luottopollehan Pupu on. Luottopolle, jonka tuuhea, pitkä harja hulmusi miltei naamallani, kun laukkasimme lumi korkealle pöllyten pellon päästä päähän. Pupun kanssa on ihana vetää laukkaa pitkillä suorilla - ori pysähtyy satavarmasti, kun siltä pyytää. Toisin kuin muutama Susirajan oman elämänsä F1-auto.. Mutta Pupuun voi luottaa, joten mehän painoimme menemään minkä kintuista pääsi.
Aikamme laukattuamme suuntasin vielä metsän puolelle ravailemaan loppuverryttelyiksi. Kotiin kävellessämme pysähdyin jututtamaan naapurin lapsia, jotka kovasti halusivat taputella Pupua. Ori hoiti kunniatehtävänsä hienosti, raudikko seisoi nätisti paikoillaan ja laski vähän päätänsä lapsia kohti. Oikeasti mokoma taisi olla kiinnostuneempi lapsukaisten pipoista, mutta sitähän minä en heille kertonut.

Tallilla Pupu sai lisää rakkautta, kun harjailin ja hoidin sitä vähän turhankin pitkään orin ryystäessä melassivettään ja puputtaessa porkkanoitaan.

[Lissu]

23.12.2016 Puissa lunta on valkeanaan

"Pakkasyö on, ja leiskuen
pohja loimuja viskoo.
Kansa kartanon hiljaisen
yösydänuntaan kiskoo."

Puoliksi lauloin, puoliksi hyräilin JP Leppäluodon mukana setviessäni Pupun harjaa. Ori seisoskeli kiltisti paikoillaan käytävällä, kurotteli välillä vähän eteenpäin tai kohotti päätään nähdäkseen paremmin, mitä muualla tallissa tapahtui.
"Katsoo metsää, min hongat on - Pupu älä nyt liikahda - miettivi suuntaan sataan.." Liinakko pärskähti saaden hymyn nousemaan huulilleni, tilanne oli kuin nuorten hevoskirjasta tai jostain tv-sarjasta, jossa hevosen hirnuvat ja pärskyvät koko ajan.

Saatuani orin harjan kuntoon aloin väkertää siihen lettiä. Tuhlattuani aivan liian pitkän ajan Pupusen hoitoon ja etenkin harjan huoltoon Pupu sai oikein joulunpunaisen huovan ylleen muiden varusteiden mukana. Mikä lie joulukärpänen minuunkin tarttunut..

Jatkoi Tontun hyräilyä noustessani orin selkään, ja jatkoin hyräilyäni verrytellessämme. Nöyränä, yritteliäänä kultamussukkana Pupu teki ensi askelista lähtien kaikkiensa, vastasi apuihin hyvin ja halusi tehdä töitä. Näitä itsetunnonkohotushevosia soisi jokaisen hevosihmisen kohdalle ainakin yhden.
Pysähdyksiä, peruutuksia, pohkeenväistöjä, avoja, sulkuja.. Jossain kohti hyräilyni jäi, keskityin täysillä ratsastamiseen verkkahumputtelun jäljiltä, hioin kuvioita ja liikkeitä Pupun kanssa. Kenttä oli Pupun askelten ääniä lukuun ottamatta hiljainen, satuin kerrankin olemaan yksinäni koulukentällä. Otin tilasta kaiken irti; pitkiä pätkiä siirtymisiä, valtavia kaarevia uria ja (puoli)ympyröitä, rauhallista vastalaukkaa ja niin reipasta harjoituslaukkaa kuin hevosesta lähti.

Vasta loppuverryttelyissä hymy nousi huulilleni, vaan kyllähän minä sitten hymyilinkin! Pupu sai ravailla ja kävellä pitkin ohjin, letti vain heilui mukana kun ori mennä jolkotti reipasta tahtia pitkänä, rentona hevosmakkarana pitkin kenttää.
Pestyäni Pupusen loimitin orin kaikkein hirveimmällä neonkuosisella kuivatusloimella, jonka vain löysin. Mistä lie mokoma meille eksynyt, kun valtaosa vohveleista, coolereista ja fleeceloimista on yksivärisiä tai korkeintaan raidallisia tai ruudullisia. Tässä kauhistuksessa oli kirkkaankeltaisella pohjalla syvän violetteja, sähkönsiniä ja neonvihreitä pupuja. Pupulle pupuloimi, heh heh. Sekä valtavasti rapsutuksia, ylistyssanoja, ämpärillinen melassivettä ja kuivattua ruisleipää.