Luurankopokeri "Pimu"

[Pertti]

suomenhevosori Luurankopokeri "Pimu"
omistaa Susiraja

Päiväkirjaan tulee omistajien merkintöjä, myös piirrokset, tarinakisatarinat ym.

Omat sivut.

Missin poika - ja sen huomaa, niin ulkonäön kuin luonteen osalta. Pimu on törkykomea, akkamainen ori, joka diivailunsa ja kiukuttelunsa vuoksi menisi täydestä läpi kiimaisena tammana. Kyllä tämän kanssa on ja elää, vaikka välillä huumori onkin koetuksella - Pimu ei sentään ole ilkeä. Ja onhan tämä upea ratsu silloin, kun palikat loksahtavat paikoilleen.

[Lissu]

23.05.2016 Mitä Pimun kanssa on puuhailtu

Pimu on taas näitä hevosia, joiden kanssa on tehty vaikka ja mitä, mutta joiden päiväkirja on kuitenkin jäänyt nurkkaan pölyttymään. Korjataan tilannetta yleiskatsauksella!
Orin kisaura on paketoitu jo aikaa sitten, kierrämme Pimun kanssa enää cupeissa sekä satunnaisesti näyttelyissä ja tarinakisoissa. Kisasimme Pimun kanssa kenttää ja esteitä, molemmista uljaalla mustalla on vähän reilu 40 sijoitusta.
Kisaamisen lisäksi Pimu on kiertänyt näyttelykehiä, joskin aika hitaalla tahdilla. Orilla on yksi sertti (pitäisi ilmoitella näyttelyihin, josko sitä saisi pari lisää), Championiin olisi kiva kerätä sertit. Kantakirjaan Pimu pääsi jo vanhempiensa palkintojen puolesta, ja on KTK-II -palkittu.

Jälkeläisiä löytyy kaksin kappalein, tamma ja ori. Tammavarsa Luurankovilja on kantakirjattu toisella palkinnolla, ja se on myös SLA-II -palkittu. Ruunikko tamma on kilpaillut täydet sijoitukset este-, koulu- ja kenttäratsastuksessa. Oripoika, ruunikko Mieliruletti, ei ole vielä lähtenyt kisaamaan tai päässyt kantakirjaan. Mieliruletti on kuitenkin komea kuin mikä, ja toivomme siitä paljon. Olkoonkin, että sen emä on Musti.
Pimu saa vielä vähintään yhden varsan, Susirajaan halutaan pikku-Pimu jatkamaan isänsä ja sukunsa kavionjäljissä. Tarkoituksena olisi laittaa Pimusta myyntiinkin varsa tai kaksi, saisi orille näyttöjä myös YLA:a ajatellen. Lajilaatuarvosteluita varten puolet jälkeläisnäytöistä on kasassa, toinen puolikas tulee ajallaan. Onneksi tässä ei ole kiire mihinkään.

Tässä olisi ollut juttua useampaankin päiväkirjamerkintään, mutta yhteen kämäiseen kokoomamerkintään jäätiin. Miten meni noin niin ko omasta mielestä?

[Lissu]

08.08.2016 Pimu ja sen pelleilyt

Pimussa silmä lepää, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Sääli, ettei orin kanssa touhuaminen ole aina samanlaista hermolepoa.. Silmäkarkkipuolta vaalimme siinä määrin, että olemme alkaneet kierrellä Pimun kanssa näyttelyitä sertien toivossa. Olisihan se komeaa saada tällekin Champion-arvonimi titteliriviä komistamaan! Ei sillä, että niitä titteleitä, meriittejä tai feimiä vielä hirveästi olisi, KTK-II ja erittäin ansioitunut, kaunis tytär sekä törkykomea poika. Toki onhan sekin jo jotain.

Viime aikoina treenit ovat olleet enemmän tai vähemmän kouluratsastuspainotteisia. Estetreeneissäkin on vähintään verkassa koulutuuppausta, ja Pimun kanssa on hypätty paljon erilaisia linjoja, suhteutettuja välejä ja ties mitä, kaikki sellaisia tehtäviä, joissa pitää säädellä laukkaa enemmän tai vähemmän. Koulutreeneissä on tehty paljon askeleen pidennyksiä ja lyhennyksiä, temponvaihteluita, siirtymisiä. Orilla ei ole koskaan ollut suoranaisia ongelma-alueita, mitä ratsun hommiin tulee, mutta valitettavasti Pimu on erittäin lahjakas keksimään niitä ongelmia. Pimun uusin villitys, joka johti koulupainotteiseen treeniin, on ihme siksakaskeltasajalkahyppykoikkelehdinta laukassa, niin koulu- kuin esteradalla. Paljon puomeja, kavaletteja ja treeniä, treeniä, treeniä.. Satula ja muut varusteet on tarkistettu, hieroja on käynyt, hampaat raspattu, eläinlääkärissäkin on käyty (vuositarkastus), eikä vikaa. Vika lienee tylsistymisessä aktiivisen kilpauran loputtua, toinen yhtä hyvä arvaus on huomionhakuisuus.

Rion olympialaisten innoittama olemme innosta puhkuen suunnitelleet kenttätreeniä Pimulle ja usealle muulle hevosellemme, ja pohdimme myös kenttäkisojen järjestämistä. Cupit eivät valitettavasti ole ajankohtaisia, kun kuu on alussa, tällä urheilujuhlafiiliksellä saisi tehtyä melkoiset kenraaliharkat Cupeja varten! Myös Pimun kaltaisen kiukkupepun kanssa.

[Lissu]

07.01.2017 Hankitarpomista

Hävisin tikunvedon, sain Pimun ratsastuksen kontolleni. Tosin tällä kertaa herra suvaitsi jopa toimia!

Olemme tarkoituksella pitäneet kahta tarhaa tyhjillään, jotta johonkin (muuallekin kuin pelloille) kasautuisi tarpeeksi lunta hankitreeniä varten. Vaikkei talvi olekaan ollut, ainakaan tähän mennessä, kaikkein lumisimmasta päästä, ovat tarhat täyttyneet ihan kivasti lumesta. Pimu pääsisikin tänään hankeen kahlailemaan.
Harjatessa ori kiukutteli omaan totuttuun tyyliinsä, milloin minkäkin naurettavan pikkuseikan vuoksi. Rapsuttelut ja lahjusporkkana sentään kelpasivat ja nostivat orin mielialaa.

Tarhassa kahlailu sujui harvinaisen mallikkaasti, kun miettii, millainen kiukkupeppuinen herkkis Pimu osaa olla. Ensinnäkin uljaalla mustalla oli tänään jarrut, mikä toki saattoi johtua jo lumihangesta. Toisekseen orin kanssa ei tänään ollut mitään ongelmia. Ei mitään. Pimu oli tänään juuri niin hyvä, oikealla tavalla herkkä ratsu, kuin se parhaimmillaan on. Olin suorastaan järkyttynyt, etenkin, kun tämän viikon Pimu on esitellyt niitä vähemmän mairittelevia puoliaan..
Hangessa kävely ja ravailu oli mukavaa vaihtelua minullekin, vaikka ei se periaatteessa ole sen ihmeellisempää kuin kentällä, maastossa tai maneesissa ratsastaminen. Vaihtelu kuitenkin virkistää, kaiketi myös ratsuani. Etenkin ravissa ori tuntui niin törkeän hyvältä, ettei mitään rajaa - teki mieli ratsastaa pidempäänkin!

Vaan ei makeaa mahan täydeltä, pitää ymmärtää lopettaa ajoissa. Riisuttuani Pimulta varusteet tein sille ison ämpärillisen melassivettä ja paijailin, huomioin ja rapsuttelin oria minkä kerkesin. Lisää näitä hyviä päiviä tämän(kin) hevosen kanssa, kiitos!

[Lissu]

Tarinakilpailut Stall Sjöholmassa 01.04.2017
Luokka 1. Helppo C, tuomari: Disa Sund
Luokka 1 aihe: Kerro kisasuorituksesta tai -päivästä. Sisällytä tarinaan seuraavat sanat: kettu, kotikutoinen, humppa & terva. Sanoja saa taivuttaa.
(max. 250 sanaa)

2/5 Lissu T. (VRL-12701) - Luurankopokeri
"Pimu, mokoma vanha kettu, tuskin on kovin yhteistyöhaluisella päällä.. Voin kuvitella jarrujen puuttuvan, joten jos vähän tervaa sen kenkien pohjaan, ei mene meno aivan mahdottomaksi. Kisakanslian musiikit voi kaikessa hiljaisuudessa vaihtaa humppaan, eipähän mikään ulkoinen ärsyke tuo minuunkaan puhtia. Lavallinen Pirkka-palasokeria pitää herra kiukkupepun tyytyväisenä ennen ja jälkeen radan - ehkä tuomareillekin voisi viedä jonkun karkkipussin, suut makiaksi.."
"Lissu, mitä ihmettä sä oikein sössötät?"
"Sotasuunnitelmaa onnistunutta kisapäivää varten?"
"Kotikutoisella sääntörikkomuskimaralla?"
"...jos en jää kiinni? Eikö? En mä tietenkään tosissani ollut!
...ilonpilaaja."

[Lissu]

20.09.2017 Milloin Pimusta tuli vanha?

Levysoittimeksi muutettu talliradio keinutti Turn Loose The Mermaidsin ensitahdit kuuluville selvitellessäni harvinaisen itsepäistä takkua Pimun harjassa. Ori mutristeli turpaansa, irvisteli, koetti kuopia etusellaan (se jäi heti, kun komensin; herra otti nokkiinsa koettaen nostaa turpaansa taivaisiin) käyttäytyen muutenkin jokseenkin yhteistyöhaluttomasti.
”Ei tämä minustakaan hauskaa ole”, puuskahdin päätään pudistelevalle, takkusotkua pakoon koettavalle hevoselle, ”mutta jos malttaisit pysyä paikallasi, tämä olisi puolet nopeammin ohi!”

Siinä harjaa selvitellessäni minuun iski tosiasia, jonka olin kaiketi kieltänyt; Pimukin alkoi tulla vanhaksi. Ikä alkoi jo kakkosella ykkösen sijasta, ja vaikka ori olikin erittäin hyvässä kunnossa, perusterve ilman kinttu-, selkä- tai hammasvikoja, vanha hevonen oli vanha hevonen. Laskin sormeni irti takkuisista jouhista, laskin kämmeneni Pimun kaulalle ja silitin sitä hitaasti kaulalta säälle, lavalle, selkää kohden. Selkä ei ollut vielä lähtenyt painumaan, eikä hierojalla tai eläinlääkärillä ollut tähän mennessä ollut mitään huomautettavaa.

Havahduin mietteistäni Pimun kuopiessa vaativaan tapaan etusellaan tallikäytävää. Komensin oria lopettamaan – kyllä tuossa iässä olisi syytä osata käyttäytyä! -, minkä jälkeen jatkoin takkuharjan kesyttämistä.
Harjasin Pimun pitkin, rauhallisin vedoin. Katselin sen nyrpeää ilmettä, ihastelin hyvin lihaksensa pitänyttä kaulaa, tunnustelin jalat läpi tavallista hitaammin. Missä välissä ori olikaan ikääntynyt? Vastahan me kantakirjasimme sen, kiertelimme näyttelykehät ja kilparadat.. Ja nyt ori oli vanha, tai vanhahko nyt vähintään, jos ei aivan vanha, osan laatuarvosteluista käynyt kokenut konkari, kiukutteleva kehäkettu.

Nousin orin selkään heti pihalle päästyämme. Suuntasimme (Pimun harmiksi) maastoon. Haikeanpuoleinen ihmettelyni katosi hymyn ja iloisempien ajatusten myötä; maastoreittejä kohti kiemurteleva ori tuntui juuri niin vahvalta, hyvältä ja huonolta kuin aina ennenkin. Ainakin toistaiseksi Pimun ikä olisi lähinnä numero.

[narri]

25.10.2017 Vierailevana tähtösenä rukkanen

Seuraavana hoidokkina oli Luurankopokeri “Pimu”. Olin lempinimen perusteella kuvitellut hoidettavan olevan vähintäänkin tamma, mieluiten vielä sellainen pulleanpuoleinen pikkuputte, mutta vastassa olikin sulavalinjainen musta ori. No, ei pitäisi hevosta tuomita nimensä puolesta, ajattelin siinä samalla kun kiukkuinen ori veti korvia luimuun harjatessani sitä. Nyt olin erityisen paljon huolestuneempi lupauksestani kiivetä Pimun selkään ilman satulaa. Lissu oli jotenkin onnistunut puhumaan miut yli eikä todellakaan sanonut sanallakaan siitä millainen hevonen olisi vastassa. Edellisestä hoidokista kuulin kaikenlaista, mutta Pimun todellinen olomuoto oli pidetty kai tietoisesti salassa. Toista kertaa ette miuta onnistu huijaamaan…

Talutin nyrpeän orin kentälle, sillä oli vain suitset päässä enkä voinut hyvin. Ajatus satulatta ratsastamisesta sai mahani kääntymään ympäri. Yritin tehdä Pimusta kaveria tarjoamalla sille nameja, rapsutuksia ja höpöttelin samalla rauhoittavasti. Talutin mustaa hetken ympäri kenttää, toivoin oikeastaan ettei tarvitsisi nousta selkään ollenkaan. Pimu kuitenkin käveli vieressä suht siivosti, nyrpisteli toki, mutta ei vaikutanut niin kamalalta. Pysäytin orin korokkeen viereen, ponkaisin selkään ja jouduin heti pidättelemään Pimua, joka olisi halunnut juosta alta pois. Yritin pitää avut todella minimaalisina ja pehmeinä ettei orin tarvitsisi kiukutella.

Pari ensimmästä kierrosta menivät jännittyneesti, yritin keskittyä hengittämiseen, rentoutumaan ja ratsastamaan eleettömästi. Pimu vaikutti rentoutuvan pikkuhiljaa allani, mutta letkeän lupsakkaa siitä ei tullut. Pyysin orilta ravia ja pelkäsin kuollakseni sen sinkoavan vähintään seuraavaan kuntaan asti. Toisin kävin, ravi nousi ja etenimme yhä samaan suuntaan. Ehdin huokaista helpotuksesta kun Pimu otti reilun sivuloikan, menetin tasapainoni, mutta tarrasin hevosesta jaloillani kiinni. Pimun mielestä tämä oli liikaa ja se kiiti pitkin kenttää. Roikuin kynsin ja hampain orin selässä, yrittäen saada ohjat takaisin käteen. Jotenkin kummallisesti onnistuin siinä, sain itseni paremmin hevosen selkään ja kiukun sekaisessa tahtotilassa sain Pimun pysähtymään. Se vaikutti vähintään yhtä hölmistyneeltä kuin miekin. Seisoimme keskellä kenttää molemmat hengästyneinä ja jännittyneinä. Annoin Pimulle hieman ohjaa, käskin kävelemään ja ori totteli. Se sipsutti varpaillaan eteenpäin, varovaisesti kuin pelkäisi herättävänsä pedon selässään.

Kokeilin nostaa uudestaan ravia. Nyt Pimu totteli kiitettävän hyvin, liike oli jäykkää ja jännittynyttä, mutta ori ei singonnut mihinkään. Kokeilin rentouttaa sitä ratsastamalla ympyröitä ja pohkeenväistöjä. Pikkuhiljaa meno alkoi tuntua pikkuriikkisen paremmalta. Laukkaa en uskaltanut orilta pyytää. Olisin varmaan päätynyt kuin singolla Kuuhun asti. Nyt olin tyytyväinen kun Pimu vastasi apuihin hyvin, taipui ja teki sen mitä pyysin. Lopputunnista käyntikin oli rennompaa, ei vieläkään sitä mitä hain, mutta parempi kuin alussa. Lissu oli ilmestynyt kentän laidalle ja ihmetteli ääneen miten en ollut saanut vaatteitani täysin mutaisiksi. Kerroin sinkoilusta eikä Lissu ottanut uskoakseen etten tipahtanut. Totesin olevani aivan yhtä hämmästynyt ja Pimuakin tämä fakta hämmensi yhä, sen takia se oli niin säyseä kun ei ymmärtänyt miten joku saattoi pysyä sellaisessa riekkumisessa mukana. Arveli ehkä selässä istuvan itse paholaisen.

Jalat olivat spagettia kun laskeuduin orin selästä. Jännitys oli tehnyt tehtävänsä. Ei tällaista samanlaista tarvitsisi ihan heti kokeilla. Lissulle vannoin etten koskaan enää tule ratsastamaan Pimulla ilman satulaa. Ori sai isot rapsutukset tallissa, se nyrpisti turpaansa ja viskoi tarjotut herkut pitkin käytävää.