Aamukakkukahvi "Kaneli"

[Pertti]

suomenhevostamma Aamukakkukahvi "Kaneli"
omistaa Susiraja

Päiväkirjaan tulee omistajien merkintöjä, myös piirrokset, tarinakisatarinat ym. oleellisuus, joka ei varsinaisille sivuille päädy.

Omat sivut.

Entisestä kouluratsusta leivottiin Susirajassa kenttähevonen, vaikka hyppääminen ei oikein olekaan tamman juttu. Kaneli kyllä hyppää, mutta enemmän innolla kuin taidolla. Hitaasti lämpenevä suomenhevonen on kiltti tolkun hevonen, jonka isoimmat miinuspisteet ovat hieman haastavat kiimat.

[Lissu]

Tallipihan Kauniit ja Rohkeat

mori-morin viime viikon keskiviikko oli enemmän ratsastamista kuin kylässä oleilua. Ensi kerralla sitten terassilöhöilyä, me vannomme..!
Itsensä lisäksi mori oli raahannut Susirajaan yhden tallityöntekijöistään, jossa selkeästi on enemmän naistenmiehen vikaa kuin meidän Santeri-parassamme.

Tämän merkinnän on kirjoittanut mori-mori

Kun kerran olin roudannut Kanadalaisen tallipoikamme Masonin Saksasta Suomeen saakka, olihan se nyt piru vie häpeä, jos en häntä hevosen selkään löisi. Kun Suomeen tullaan, niin Suomessa tehdään kaksi asiaa - käydään saunassa ja ratsastetaan suomenhevosella!

Vaikka Mason olikin ollut opissamme jo lähes vuoden, näki miehestä jo ulos päin, että ei tässä mitään kouluratsastajia olla. Jos ei muuten, niin bootsit sen viimeistään kertoi. Lihaksikkaisiin karjahevosiin ja nyt myös elegantteihin puoliverisiin tottuneen Masonin ilme oli vähintäänkin kuvaamisen arvoinen, kun raahasin hänet Susirajan talliin (yritäppä opettaa Kanadalaista sanomaan Susiraja...) ja osoitin karsinassa seisovaa, pyöreää suomiputtea todeten, että tämmöistä tänään.
Laitoin cowboymme puunaushommiin ja suuntasin hakemaan varusteita. Mason katsoi minua epäluuloisen oloisena kun iskin vielä koulusatulan Kanelin selkään, kiristin vyön ja ojensin ohjat miehen käteen.

Kentällä kertasimme perusjutun ja lähetin kaksikon matkaan siirtyen itse nojailemaan aivan viereen. Ohjastuntuma sekä koulusatula aiheuttivat tottakai alkuun hieman kysyviä katseita sekä hämmennystä sekä ratsastajassa että hevosessa, mutta yleisesti homma sujui todella hyvin. En minä mitään helpon aan koulurataa näiden odottanutkaan suorittavan. Kaksikko myös ravaili ja otti muutamat laukkapätkät pitkin ohjin, vaikka tamma ei aivan tuntunutkaan ymmärtävän, että mitäs pirua me nyt tässä säädetään.
Aikansa hölkyteltyään pidimme pikapalaverin äskeisestä ja hyppäsin itse Kanelin selkään. Masonin hämmennys ei ollut vähentynyt tippaakaan siitä kun hän näki tamman ensi kertaa, pikemminkin se oli muuttanut muotoaan O.o -mudosta O.O -muotoon. Ratsastin Kanelin vielä läpi kaikissa askellajeissa jokaiseen mahdolliseen suuntaan taivutellen, väistäen ja takamusta kääntäen.

Loppukäyntien aikana bongasin kentän laidalle nojailemaan ehtineen Masonin juttelevan jostain ilmeisen hauskasta asiasta tallityttö Sarlotan kanssa. Ainakin naisen kikatuksesta päätellen, joka kuului varmasti naapuriin asti. Mitähän tästäkin...

[narri]

10.05.2016 Verkkaa, verkkaa

Kaneli-paran päiväkirja on, kuten on helppo huomata, melko hiljainen. Tamma on taas näitä tapauksia, joita kyllä ratsastaa ja hoitaa erittäin mielellään, mutta joille ei jaksa kirjoittaa sataa identtistä merkintää siitä, miten se nyt taas toimi niin hyvin. Onneksi liikutusapua on ollut muun muassa mori-morista, ja onhan tamma suosittu omankin tallin keskuudessa, kun on niin ihana ja kiltti. Varsoja Kaneli vielä kaipaisi hieman, mutta muuten se alkaa olla täysin laatuarvosteluvalmis, eikä tämän kanssa kyllä paljoa kannata huolehtia siitäkään, onko se hyvä itsetilaisuutta varten. Vastauksia on vain yksi, ja se on kyllä.

Tänään Kanelilla oli pelkästään verryttelyä ja lähdin sen kanssa tekemään pitkää kävelyä maastoon. Keli oli sateinen, joten kunnon sadevarustus minulle oli paikallaan. Hevosella on sen verran karvaa, että se kyllä pärjää. Muuten olisin kyllä jäänyt kentälle, enkä mennyt maastoon ottamaan puista vesiä päällemme, mutta estekentällä hypättiin, pikkukentällä oli juoksutusta ja koulukentällä vatipäitä.
Maastoon siis. Kanelin kanssa oli sateisuudesta huolimatta mukava maastoilla, tamma oli reipas ja iloinen - yllätys - koko lenkin ajan. Käyntimaastoon kuului myös ravia eteen-alas, laukkaa ei tänään otettu ollenkaan. Käynnissä ja ravissa taivuttelin tammaa avo- ja sulkutaivutuksilla sekä parilla voltilla aina sopivissa kohdissa, jotta se saisi sitä verryttelevää treeniä.

Kevyt lenkki, jonka aikana Kaneli toimi oikein hyvin, vertyi molemmilta puolilta ja liikkui erinomaisesti. Hieno pikkutamma!

[Lissu]

Muutaman viikon takainen vieraskuskikokemus

Tämän merkinnän on kirjoittanut rukkanen

Susirajaan saapuminen oli kuin olisi kävellyt kotiovesta sisään todella pitkästä aikaa. Talli tuoksui tutulta ja muutama tunnu hevosennaama katseli karsinoista uteliaina kävellessäni niiden ohi käytävällä. Tälle päivälle hoidokiksi oli määrätty Aamukakkukahvi eli Kaneli. Sen mitä tiesin tammasta oli hieman valmistanut hapannaamaisen ruunikon tapaamiseen varauksella. Kanelin karsinasta kurkkasikin Lissu. Tamma oli viety jo ulos ja karsinan putsaaminen oli täydessä vauhdissa. Lupasin auttaa Lissun urakkaa, joten yhdessä siivosimme ison liudan karsinoita.

Kanelin luokse pääsin vasta karsinaurakan jälkeen, tamma oli vetäytynyt tarhan perukoille eikä meinannut millään antaa kiinni. Hetken hengiteltyäni syvään sain houkuteltua ruunikon luokseni ja sain sen vihdoin kiinni. Tamma vaikutti varautuneelta enkä odottanut siltä mitään muuta. Talutin sen tallin käytävälle, kiinnitin tamman molemmilta puolilta ja hain harjapakin varustehuoneesta. Harjasin Kanelia pitkän aikaa. Tamman olemus rentoutui pikkuisen kerrallaan ja annoin sille kunnollisen harjauksen. Ötökät olivat hyökänneet jo hevosten kimppuun ja Kaneliakin kutitti muutamasta kohdasta oikein kunnolla.

Selvitin harjan ja hännän hellästi, puhdistin kaviot ja pian olimme valmiita seuraavaan siirtoon. Hain suitset ja satulan, valjastin Kanelin, jonka hapan ilme oli sulanut normaaliksi. Onneksi varusteiden kanssa ei tullut ongelmia vaan pääsimme reippaasti ulos saatuani tamman valmiiksi.

Ulkona kiristin satulavyötä vielä ennen selkään kiipeämistä. Kaneli luimisti hetkellisesti. Satulaan päästyäni oloni oli jo paljon varmempi. Suuntasimme yhdessä pienelle maastopolulle. Tamma käveli hyvää vauhtia eteenpäin, rentouduimme molemmat metsän keskellä. Sää oli sateiden jälkeen viilentynyt juuri sopivaksi, ötökät eivät vaivanneet kumpaakaan ja tiesin suurinpiirtein mihin reitti johti. Polun leventyessä pyysin Kanelilta ravia, tamma vastasi apuihin joustavin askelin ja etenimme polkua pitkin rennolla ravilla. Kanelin korvat kääntyilivät puheeni ja metsän äänien mukaan. Rennolla fiiliksellä jatkoimme ravia vielä pitkän pätkän. Yhtäkkiä pusikosta ampaisi ruskea formula, mitä ilmeisimmin rusakko. Kaneli hyppäsi sivulle, yritin istua satulaan mahdollisimman syvälle ja pitää ohjista napakan otteen. Tamma ei ollut paniikissa vaan hypähti sivuun, katseli edellä kiitävän rusakon perään uteliaana ja pysäytti hyppimisensä pidättäessäni sitä. Sykkeet nousivat meillä molemmilla ja jatkoimme matkaa reippasta käyntiä, molempien aistit olivat isosti auki ja meni hetki ennen kuin uskaltauduimme jatkamaan ravia. Kaneli kulki pörheänä eteenpäin ja halusi kiihdytellä vauhtia. Annoin sen nostaa laukan kun sopiva suora aukeni edessä. Rusakkokin oli lähtenyt polulta eikä missään näkynyt ketään.Tunsin kuinka ruunikko venytti selkäänsä allani ja nautti vauhdista. Tamma oli selkeästi kuulolla koko ajan ja jarrut toimivat hyvin hidastaessani menoa suoran kaartuessa jyrkästi vasemmalle. Lopun matkaa jatkoimme rentoa käyntiä.

Tallilla annoin tammalle vettä ämpäristä ja harjasin sitä vielä hetken aikaa. Onneksi fiksu Kaneli oli käyttäytynyt hyvin maastossa eikä sen kanssa muutenkaan ollut suurempia ongelmia. Naureskelin sille, että olisitko halunnut ottaa kisaa rusakkoformulan kanssa. Ehkä sitten seuraavalla kerralla.

[Lissu]

08.06.2016 Kanelin kakarat

Koska hevosen vapaapäivässä ei ole hirveästi kertomista, runoilen vähän Kanelin jälkikasvusta.
Tammalla on kolme jälkeläistä, kaksi tammaa ja yksi ori. Näistä kolmesta vain vanhin varsa on ehtinyt kisata ja pyöriä näyttelyissä, nuoremmat tulevat perässä kun tulevat.

Hieman poikkeuksellisesti Kanelin ensimmäinen varsa jäi saman tien Susirajaan. Yleensähän me myymme tammasta useamman varsan ongelmoidessamme, minkä orin kanssa se talliin jäävä jälkeläinen tehdään. Ruunikko tammavarsa Kahvintuska on Kanelin ja Vinhan ylinätti tytär - emmekä vain katso kasvattiamme ruusunpunaisten lasien läpi sanoessamme tätä. "Hinku" kantakirjattiin ratsusuunnalle toisella palkinnolla, näyttelymenestyksen ansiosta neidille anottiin Champion-arvonimi. Näiden lisäksi Hinku on ehtinyt päätellä kisauransa, 40 kenttäsijoitusta kerännyt tamma osallistuu enää cupeihin.

Kanelin toinen varsa, musta ori Hurja Hillomunkki, on yksi yhteistyötallimme Turmeltajan kanssa suunnitelluista ja toteutetuista kasvateista. Oripoika asustaa Peikkolassa ja pääsee aikanaan kilpailemaan kenttäratsastuksessa. "Hurja" on kovasti isänsä näköinen, hyppylahjatkin tulevat siltä puolelta.

Nuorimmainen, ruunivoikko Hiilloshattara, on uuden kenttävahvistuksemme Arvon ja Kanelin syötävän söpö tytär. "Hiili" on vielä nuori eikä ihan hetkeen ole menossa kilpakentille, ratsutuskaan ei ole vielä ajankohtaista. Ainakin vielä tamma on kärsimätön, saa nähdä, pysyykö se sellaisena koko ikänsä.

Kaneli tekee mahdollisesti vielä varsan tai pari, riippuen puhtaasti siitä, onko sen jälkikasvulle kiinnostusta. Kelpo pelejä tämän varsoista on tullut, niin rakenteen kuin kapasiteetinkin puolesta. Eikä luonnepuolellakaan ole mitään tulta syökseviä lohikäärmeitä.

[Lissu]

16.06.2016 Tiettyä piknikrajoitetta

Sää ei todellakaan suosinut tänään, aurinkoinen, selkeä sää meni hurahtaen ohi jo ennen kymmentä jättäen jälkeensä koko loppupäivän kestäneen harmaan, enempi vähempi sateisen kelin. Näitä riemun päiviä pyörittää tallia ilman maneesia.. Onneksi kyse oli lämpimästä kesäsateesta.
Päivän ensimmäisiä liikutettaviani oli Kaneli, jonka kanssa lähdin treenaamaan ravi- ja laukkapuomien avustuksella koulukiemuroita. Tamma tuntui mukavan vetreältä jo alkuverryttelyn aikana, se oli alusta asti kevyt ja lievä etupainoisuus katosi alkuravien aikana.

Ravipuomit olivat kaarevalla uralla, laukkapuomit suoralla uralla (tarkoitukseni oli treenata askeleen lyhentämistä ja pidentämistä). Puomit olivat vain lisähöyste treenissä, ohjelmassa oli lisättyjä ja koottuja askellajia, pohkeenväistöä ja sen sellaista.
Kanelin koulumerkintöjen kirjoittaminen on hieman puuduttavaa, sillä ruunikko on erinomaisen toimiva, ratsastajaansa peilaava peli. Totta kai merkinnöissä olisi vähän enemmän eloa, jos omassa ratsastuksessa olisi enempi vikaa ja korjattavaa, mutta tällä kokemuksella perusratsastus on kivasti hanskassa ja Kaneli toimii valtaosan ajasta moitteetta. Niin tänäänkin.

Pohkeenväistöt käynnissä ja ravissa sujuivat upeasti, kootuissa askellajeissa Kaneli kulki ryhdikkäästi hyvällä eteenpäinpyrkimyksellä ja tahdikkain askelin, aivan kuten lisätyissä askellajeissa. Tamman lisätty ravi on kerta toisensa jälkeen yhtä mahtava ratsastaa, se liike, se liike..
Ravipuomeilla ei mitään heikkoa, eikä kyllä laukkapuomeillakaan. Muutaman kerran Kaneli innostui ottamaan pikkuhypyn viimeiselle laukkapuomille, ja oli (omasta mielestään) jättisuuren hyppynsä jälkeen niin pörhäkkää, niin pörhäkkää. Hupsu hevonen.

[Lissu]

08.08.2016 Uusia aluavaltauksia ja muuta lätinää

Kaneli on palannut kilparadoille, joskaan ei kenttäratsastuksen saralla. Asiaa pitkään ja hartaasti pyöriteltyämme päätimme leipaista kenttätammastamme yleispelin, joten nyt Kaneli kiertelee koulu- ja esteratoja. Päätöstä edesauttoi dookien Pahankannattajasta tehty, kotiin jäänyt orivarsa Pahankantaja (hyvin, hyvin mielikuvituksellinen nimi, eikö!). Kisaaminen on aloitettu hiljalleen, ensimmäiset ruusukkeet on ehditty napsia molemmista lajeista. Kouluradoilta on (vähemmän yllättäen) tullut enemmän sijoituksia.
Vielä on avoinna, käykö Kanelipullamme KRJ:n ja ERJ:n lajilaatuarvosteluita, mutta se ei onneksi ole hirveän ajankohtainen asia.

Uusien kisatuulien ja parin esittelemättömän jälkeläisen lisäksi tammalle ei oikeastaan kuulu mitään uutta. Treenaaminen jatkuu samaan tapaan, Cupeissa kierretään joka kuukausi (tai ainakin pyritän kiertämään, jos lahopääomistajat muistavat laitella niitä ilmoittautumisia eteenpäin..), silloin tällöin valmentaudutaan, lähinnä paikallisen ratsastuskoulun opettajien silmien alla.

Jauhan hetken niistä esittelemättömistä varsoista. Ennen Pahankantajaa Kaneli varsoi Arvosta ruunivoikon tammavarsan, Hiilloshattaran. Tamma myytiin Tuulia T.:lle Tuulenpesään, ja vaikkei kaunokainen ole vielä aloittanut kilpauraansa, se on jo esiintynyt yleisölle SV-tilaisuudessa (saaden SV-II -palkinnon) ja meillä Susirajassa järjestetyissä NJ-näyttelyistä, joista Hiilloshattara nappasi irtoSERTin. Innolla odotamme, milloin ja millä palkinnolla tamma pääsee kirjoihin ja kansiin!
Pahankantaja, eli kotoisammin Kaakki (isänsä oli jo Pahis, viralliset nimet ovat jo niin samanlaiset, ettei viitsinyt lempinimeäkin nyysiä), on emänsä muista varsoista poiketen yleispainotteinen. Musta komistuksemme on aloitellut kisauraansa, minkä lisäksi olemme ilmoittaneet Kaakkia muutamiin näyttelyihin. Luonnollisesti toivomme kantakirjakelpoisuutta, ja noin komealle orille sen saamisen ei pitäisi olla temppu eikä mikään.

Sellaista. Josko sitä syksyllä tai viimeistään talvella pääsisi kertomaan laatuarvostelukuulumisia.

[Lissu]

Wanha vierailevan tähden merkintä

Siiiiiiis nyt nolottaa ja semi pahasti. Lea M. kävi jokunen kuukausi sitten liikuttamassa/valmentamassa hevosiamme, Kaneli siinä samassa kasassa. Ja sitten minä uuno unohdan julkaista hänen selostuksensa, apua! Tyhmästä päästä ja näin.. No, pölyttynyt merkintä, historian havinaa, miten tämän nyt parhain päin selittäisi.

Tämän merkinnän on kirjoittanut Lea M.

Jo toista kertaa samalla viikolla lähdin Susirajaan hoitamaan hevosta. Edellinen hevonen oli ollut aivan ihana, joten odotin tältäkin tammalta paljon! Neidin nimi oli Kaneli, ja hän odottaisi minua jo valmiiksi varusteltuna, sillä Lissu ilmoitti Kanelin olleen valmennuksessa ennen minun saapumistani. Lupailin sitten hänelle, että kävisin nopeasti ratsastelemassa rauhallisen kävelylenkin sen kanssa. Tallille päästyäni Kaneli sielä jo odottelikin, väsyneen näköisen tallitytön kanssa. Olin itsekin jo laittanut varusteet kotitallilla päälle, joten painoin vain kypärän päähän ja lähdin Kanelin kanssa ulos. Lähellä oli sopiva ja lyhyt maastolenkki, jossa hevosen oli helppo mennä. Kaneli oli selvästi kyllä jo vähän väsynyt valmennuksesta, mutta tarvitsi loppulämmittelyn. Sillä oli helppo ratsastaa. Kaneli kuunteli avut hyvin eikä kokeillut mitään sen kummalisempia. Kaneli oli ilmeisimmin rekisteröinyt minut jo tuttavaksi, sillä olimme nähneet vilkaukselta edellisillä kerroilla ollessani Susirajassa. Oli kaunis päivä ja Kaneli kulki mukavasti eteenpäin. Ratsastajan unelma?

Takaisin tallille päästyämme tulin pois hevosen selästä ja talutin Kanelin talliin. Vein sen karsinaan ja löysäsin satulavyötä. Otin suitset pois. Samalla kun vein suitset satulahuoneeseen, hain Kanelin tavarat. Päästyäni karsinaan otin satulan pois ja vein senkin kuivamaan satulahuoneeseen. Kaneli oli hyvin väsyneen näköisenä karsinassaan, joten harjailin sitä hieman ja tsekkasin kaviot kunnes päästin sen nukkumaan. Lopuksi kävin vielä viemässä loput Kanelin harjat satulahuoneeseen ja lähdin itse kotiin.

[Lissu]

Tänään saimme oikein mielenkiintoista luettavaa, kun Kemiina otti yhteyttä ja kertoi tutustuneensa Kaneliin marraskuun kenttäratsastuksen laatuarvostelussa. Sattumasta tekee kahta hauskemman se, että noin kuukautta aikaisemmin nainen oli ostanut meiltä Kanelin tyttären! Kyllä maailma on pieni. Tai ainakin kotimaiset hevospiirit.

25.11.2016 Kanelin tapaaminen kenttäratsastuksen laatuarvostelussa, kirjoittanut Kemiina

Lähdin mielenkiinnosta seuraamaan marraskuun kenttäratsastuksen laatuarvostelua. Ratsastuksen kuninkuuslaji oli itselleni hyvin vieras, mutta kenttäpainotteiset suomenhevoset olivat aina kiehtoneet minua. Ja mikä sen parempi tilaisuus olisi näihin tutustua kuin KERJL!

Huomioni kiinnittyi sulavalinjaiseen punaruunikkoon suomenhevostammaan. Sen karva kimmelsi maneesin valaistuksessa ja musta harja oli kauniisti letitetty. Ratsastusosuudesta se näytti liikkeensä ratsastajansa kanssa. Ne olivat hyvin elastiset ja korkeat, hevonen teki sulassa sovussa yhteistyötä lähes eleettömän ratsastajan kanssa, jonka suupielet olivat hymyssä. Ratsastajasta huokui yleisöön sen usko ratsuaan kohti ja se innostus. Sellainen palava, vatsaa kutkuttava innostus, kun ratsastaa hevosensa tuomareiden eteen ja pyytää sen sitten tervehdyksen jälkeen liikkeelle. Ratsukko otti tilanteen haltuun ja hevonen liikkui kauniisti esitellen käynnin, ravin ja laukan.

Tuomarit pureutuivat sitten lopuksi pisteytyksiin ja palkintojen arviointiin. Suunnistin katseeni jälleen punaruunikkoon hevostammaan, joka seisoi suuressa tallissa omistajansa vierellä. Omistaja oli uppoutunut näpyttelemään puhelintaan, jota hevonen seurasi uteliaana hänen vierellään.
"Hei! Sulla on todella kaunis hevonen", tervehdin naista.
Nainen siirsi katseensa puhelimesta minuun ja hymyili: "Niin on. Kaneli on hieno", hän vastasi.
Me juttelimme niitä näitä aina hevosista ratsastukseen ja siihen jännittävään fiilikseen näissä laatuarvostelutilanteissa. Otin toppatakkini taskusta porkkanan ja ojensin sen Kanelille omistajansa luvalla. Tamma söi sen ahnaasti ja kuoputti sitten etujalallaan pyytääkseen lisää. "Nappaa oikein hyvä arvostelu, niin lupaan antaa lisää!", huikkasin uteliaalle Kanelille ja lähdin takaisin maneesiin odottamaan tuloksia.