Kahveennaaraaja "Ahven"

[Pertti]

suomenpienhevostamma Kahveennaaraaja "Ahven"
omistaa Susiraja

Päiväkirjaan tulee omistajien merkintöjä, myös piirrokset, tarinakisatarinat ym.

Omat sivut.

Ahven on vahvasti emälinjansa näköinen ja oloinen, ulkonäöstä luonteeseen. Onneksi isäori pehmensi ja tasoitti Ahvenen pahimpia särmiä, mutta ei tämä vieläkään mikään haliponi ole. Hapannaamainen, haastava ratsu, osaavissa käsissä sentään melkoinen koulutaituri.

[Lissu]

23.06.2016 Katsaus kiukkukalan elämään

Ahvenen kohdalla päiväkirjan kirjoittaminen on jäänyt lähinnä ärsytyksen vuoksi, pikkutamma osaa olla sen verran rasittava, ettei liikutukseen tee mieli palata edes kirjoittamisen merkeissä. Totta kai meillä on hyviäkin päiviä, nykyään kohtalaisen usein, ja Ahven on ehdottomasti mukavampi puuhastelukaveri kuin emänsä tai emänemänsä. Eikä minulla varsinkaan ole varaa valittaa, kun menin ja teetätin Ahvenesta itselleni varsan..

Aloitetaan niistä varsoista. Ahvenella on kaksi varsaa, ori ja tamma, molemmat pienhevosmittoihin jääneitä, vaikka isät ovat olleet hevoskokoisia. Kiukkupepullemme on myönnetty jälkeläisluokka C -maininta, kaikki näytöt tätä varten ovat tulleet esikoisvarsalta.
Ahvenen ensimmäinen varsa on minulle tilausvarsana tehty tamma Hevarinnaaraaja, eli Hevariina. Omistan mustan kaunokaisen yhdessä mori-morin kanssa (hän lähti hevoskimppaan koska muikea nimi). Tamma on KTK-II -palkittu, täydet KRJ- ja ERJ-sijoitukset kerännyt hapannaama, jota nähdään vielä kenttäkisoissa ja mahdollisesti näyttelykehissä.
Toinen varsa on musta pienhevosori Mielenhallitsija, joka ei ole vielä ehtinyt kisata tai tehdä juuri muutakaan. Ori palautui meille joku tovi sitten, ja kun emme ole saaneet sitä vielä kaupaksi, alamme hiljalleen kisata orilla itse.
Molemmat varsat ovat kivarakenteisia pienhevosia, joilla on ihan kivasti kapasiteettia.

Ahvenen oma kisaura on cupkiertelyitä lukuun ottamatta paketissa. Näyttelyissäkin on tullut kierrettyä, ja ihmeeksemme - ja iloksemme, totta kai - kantakirjakelpoisuus irtosi. Pikku hapnnaamamme kirjattiin KTK-III -palkinnolla pienhevossuunnalle huhtikuussa.
Valmennuksissa on käyty, kotona on treenattu ja otettu rennosti maastoillen, kotiin jäävää varsaa on suunniteltu (ei, emme ole ottaneet opiksemme).. Täysin tavanomaista Susirajan hevosen arkea ja elämää.

[Lissu]

yaren ja kalakaveri (tai sitten ei)

Kisareissuilla sattuu ja tapahtuu, välillä silloinkin, kun ei ollut alun alkaenkaan lähtenyt kisoihin. Tämän sai yaren-raasukin huomata. (Kyl me nyt ruoka ja pullakahvit tarjottiin jälkikäteen!)

Tämän merkinnän on kirjoittanut yaren

Olin juuri saanut aamutallin hoidetuksi, kun minulla pärähti puhelin soimaan ja näytössä luki Susirajan Lissun nimi. Vastasin hiukan yllättyneenä soittoon, mutta pian minulle selvisi, että nainen oli telonut jalkansa ja he olivat juuri narrin kanssa kisapaikalla, eivätkä he mitenkään selviäisi kaikista hevosista kaksistaan. Tämä kaikki informaatio tuli täysin yhtenä pötkönä, mutta kun vihdoin aloin sisäistämään asian, oli Lissu lyönyt minulle jo luurin korvaan todettuaan "Hyvä juttu, nähdään pian!". Ei kai siinä enää auttanut muu kuin kavuta autoon kuskin penkille ja suunnata nokka kohti kisapaikkaa, joka ei onneksi ollut kovinkaan kaukana omasta tallistani.

Paikan päällä oli kauhea vilske, mutta meinasin tikahtua nauruun, kun bongasin susirajalaisten kuljetusauton. Heitä ei ollut kovinkaan vaikeaa olla huomaamatta, sillä kumpikin hääri yhtä aikaa jokaiseen ilmansuuntaan ja koitti saada jonkinlaista järjestystä aikaan kuitenkaan siinä onnistumatta. Kun he huomasivat minut, kumpikin alkoivat kilvan kiljumaan toistensa yli, mitä minun pitäisi tehdä ja kuinka yksi heidän hevosista oli meinannut jo näykkäistä yhtä ohi kulkevaa lasta. Lissu-parka loikki yhdellä jalalla ja lopulta oli jo minun vuoro käskyttää naista rauhoittumaan. Sitä ei olisi ehkä pitänyt tehdä, sillä pian huomasin pitäväni yhtä mustaa pikkutammaa, joka ei selvästikään pitänyt minusta tippaakaan. Se vain mulkoili minua ja kuopi taukoamatta nakellen niskojaan. Minulle selvisi sekin, että juuri tämä kyseinen Ahven oli se hampaiden väläyttelijä…

"Noniin, tuosta potta päähän ja hyppäähän selkään sitten", narri yhtäkkiä huikkasi minulle varustettuaan Ahvenen minun sitä pidellessä aloillaan. "No en varmana hyppää", oli ensimmäinen reaktioni, mutta minulle alkoi vasta tässä vaiheessa valjeta todellinen tarkoitus sille, miksi minut oli pyydetty paikalle. "Ei kai minun tarvitse mennä mitään rataa suorittamaan…?" sain suustani, jolloin Lissu ja narri vilkaisivat toisiaan ja virnistivät tämän jälkeen ilkikurisesti. Minua oli petkutettu! Vaikka Lissun jalka olikin rampa, ei minua nyt selkään olisi tarvinnut laittaa.

Olin aivan kankeana alkuverryttelyissä ja olisin tehnyt melkein mitä vain päästäkseni pois. Se heijastui välittömästi Ahveneen, joka ei selvästikään tykännyt kovasta kädestä tai tarkemmin mietittynä yhtään mistään avuista… Olimme ihan katastrofaalinen pari ja manasin Susirajan kaksikon alimpaan helvettiin siltä seisomalta. Tämä oli heiltä kyllä keljumaisin temppu ikinä! Yritin kuitenkin parhaani mukaan keskittyä lämmittelyihin ja tutustumaan pikaisesti vastustajaani, josta olisi tultava näillä minuuteilla kilpakumppani. Lissu huuteli minulle muutamia vinkkejä laidalta ja siinä vaiheessa minulle valkeni sekin, että olisin pian hyppäämässä. Ihan kuin jo koululuokassakin ei olisi ollut tarpeeksi. Ja kuuluttajakin sekoili vielä nimissä…

Ensimmäinen este. Tsädäm, totta kai sieltä tuli kielto! Ahvenen silmät muljahtelivat ja minä koitin pitää naamani peruslukemilla. Otin lähestymisen uudestaan ja pääsimme kuin pääsimmekin esteen yli. Tosin jälkikäteen saatoin vain huomata, että ylin puomi oli mätkähtänyt maahan , mutta seuraavat sujuivat jo paremmin. Tamma vaati selvästi selkeää ratsastusta, jota minä en mitenkään osannut siinä tilanteessa vieraan hevosen selässä tarjota, joten arvata saattoi, ettei meidän suoritus ollut mikään puhdas. Vaikka se menikin alkukankeutta sujuvammin, tuli väliin vielä muutamat pudotukset ja maalissa olin niin punainen, että paloautokin olisi hävinnyt minulle. Sentään voitin jossakin kategoriassa! Susirajalaiset kuitenkin tappaisivat minut tästä hyvästä…

[Lissu]

26.07.2016 Kuka tahtoo Ahvenfileitä?

Tuntuu, että Ahvenen kanssa otetaan säännöllinen takapakki ja taantumus jonnekin kivikauden paikkeille, ainakin ratsastuksellisesti. Koko viime viikko meni kättä vääntäessä, kun tammalle ei kelvannut taas yhtään mitään. Ilmeisesti tästä tallista ei viime viikolla löytynyt ensimmäistäkään ratsastajaa, joka pysyy tarpeeksi tasaisesti yhtään heilumatta selässä. Tsiisus.

Eilen Ahven vain juoksutettiin, se liikkui puhtaasti ja energisesti, perus happaman näköisenä itseään. Ahven ei ole ontunut, tuntunut jäykältä, jaloissa ei ole ollut kuumotusta, nestettä, arkomisia tai yhtään mitään. Kaiken pitäisi olla kunnossa, vaan ei tunnu olevan. Siksi nakkasimme Ahvenen hierontalistan jatkoksi, katsotaan se kortti ensimmäisenä. Satula on jo todettu sopivaksi.
Hierojan piti tulla vasta huomenna (viettämään koko päivä meillä, koska hierottavien hevosten määrä..), Ahven kuitenkin sai käsittelynsä jo tänään. Peruutettu aika, hieroja olisi ajanut ohi, joten mikä ettei, kun tämä kaikille passasi. Heti puhelun loputtua hain Ahvenen sisälle, harjasin tamman kunnolla ja juuri, kun vein harjapakkia pois, hieroja käveli tallikäytävällä vastaan. Ei tosiaan ollut kaukana meiltä!

Ahven tuli hierotuksi, eikä mitään isompia jumeja tai mitään muutakaan omituista löytynyt. Tammaa taivuteltiin, venytettiin ja hierottiin, ei mitään epäilyttäviä reaktioita. Hieroja epäili, että kesähelteet ja paarmalaumat tekevät valmiiksi kiukkuisesta hevosesta ennestään kiukkuisemman. Toivotaan, että asia on niin. Klinikallehan tässä lähdetään, jos ratsastajan kanssa hommasta ei ala tulla yhtikäs mitään.

[Lissu]

08.11.2018 Linssiluteilua

Kaunis alkutalven päivä, olkoonkin, että kylmä tuuli sai kaikki hytisemään. Selkeästi killerihyvä idea lähteä peltoaukealle ottamaan kuvia! Ei muuten ollut.
Ahventa ei ole hetkeen kuvattu, joten arvottuamme narrin kanssa marssijärjestyksen (narri kuvasi, minä esitin ja ratsastin - niinpä tietenkin!) kävin kalastelemassa kalakaverimme tarhasta sisälle puunattavaksi. Ahven ei ollut erikoisen ilahtuneen näköinen, vaan milloinka se olisi? Minä puunasin hevosen, narri varmisti, että varusteet olivat varmasti puhtaat (eli suomeksi sanottuna luikki satulahuoneeseen paijaamaan kissoja).

Olisi ehkä kannattanut valita kuvattavaksi joku muu kuin Ahven. Ensinnäkin tamma on ihan järkyttävän hidas kävelijä (koska se ei tykkää, tahdo eikä suostu), joten ehdimme kivasti aloittaa hytisemisen matkalla kuvauspaikalle. Seuraava etappi oli taiteilla Ahven seisomaan oikein, mikä oli tänään aivan liikaa pyydetty. Eihän hän nyt vaan VOI siirtää vain yhtä jalkaa!! Ja kun jalat olivat viimeinkin oikein (tai ainakin tarpeeksi lähellä), musta merenelävämme veti naamansa irvistykseen, sitten toiseen, murjotti, mökötti.. Otahan siinä sitten kuvia, kun Ahvenen ilmeistä ei saanut edes hauskoja haukotustilannekuvia.

Ratsain esittäminen ei alkanut kovin mairittelevasti. Minun kannaltani. Satuloin Ahvenen, unohdin kiristää vyön, nousin selkään.. ..ja liu'uin satulan kanssa toiselle kyljelle ja siitä edelleen alas. narri nauroi kuin viimeistä päivää, eikä minua hetkeen ole hävettänyt niin paljoa.
Toinen kerta toden sanoi, pääsin selkään asti ja verryttelemään. narri kuvasi vasta 'tositoimia', ja yllättävän kivoja niistä kuvista tulikin! Ahvenkin pelasi oikein kivasti, kun pääsi vetämään rallia pitkin peltoa.

Matka tallille sujui kyllä yhtä tuskaisen hitaasti kuin pellolle talsiminen. Kyllä kahvikupponen teki terää, kun Ahven oli saatu takaisin tarhaansa.

[Lissu]

24.11.2016 Mukavaa menoa (vaihteeksi)

Viikko on Ahvenen osalta alkanut harvinaisen hyvin, tamma on kiukutellut kohtalaisen vähän ja treenit ovat sujuneet erittäin hyvin. Itse asiassa niin hyvin, että olen varovaisesti alkanut toivoa menestystä ensi viikon Cupeissa. Niin koulu- kuin estetreenit ovat sujuneet mallikkaasti niin minun kuin narrin ratsastamana, tamma on toiminut (etenkin luonteeseensa nähden) oikein kivasti. Ahvenen normaaliin kiukkuamiseen ja herkkähipiäisyyteen verrattuna viikko on ollut yhtä luksusta! Etenkin eilinen koulutreeni sujui kuin tanssi. Vaikka pikkumustamme kiukkuaakin yleensä lähinnä syystä, joskus on tuntunut, että Ahven kiukuttelee ihan kettumaisuuttaan. Hieronnat ja vielä astetta monipuolistettu treeni on kyllä tehnyt terää.

Sarlotta oli aamulla vienyt Ahvenen kävelytyskoneeseen, ja minä juoksutin Ahvenen jokunen tunti myöhemmin. Jestas, miten tammalla oli virtaa! Aluksi Ahven ei muuta tehnytkään kuin veti rallia todella komein pukein höystettynä. Eipä siinä, riehukoot sitten. Aikansa rellestettyään Ahven malttoi rauhoittua tekemään vähän töitäkin, vaikkei juoksuttaminen nyt mitään kovaa hommaa olekaan. Ympyrän pienentämistä ja suurentamista, temponvaihteluita, siirtymisiä - perusjuttuja, lyhyesti sanottuna. Ahven liikkui puhtaasti hyvällä eteenpäinpyrkimyksellä, keskittyi hyvin ja teki mitä siltä pyysin.

Vaikkei kyse ollut juoksutusta kummemmasta, olin äärettömän tyytyväinen. Ja onhan tässä takana muutenkin hyvä putki. Ahven sai monta porkkanaa palkkioksi ennen kuin vein tamman takaisin tarhaan. Hetken piehtaroituaan pikkumusta meni härppimään tarhakavereitaan, taisi olla energiaa ja leikkihaluja jäljellä.

Mitään ihmeellistä ei tapahtunut, en saanut ahaa-elämyksiä tai mitään sinne päinkään. Näinä hetkinä, kun kaikki vain soljuu hyvin omalla painollaan ja hevonen on terve ja tyytyväinen, sitä on itsekin onnellinen.

[Lissu]

03.12.2016 Ahvenmamma

Tervetuloa näille kulmille, pikkuinen! Ahvenesta tuli hiljattain kolmannen kerran emä, kun tamma varsoi kauniin pienen musta tammavarsan. Toivomme, että pikkuinen jää pienhevoskokoiseksi, kuten sisaruksensakin - etenkin, kun isäorikin on pienhevoskokoinen. Ahvenelle käytetty ori on TuuliaT.:n omistama, musta yleisori Runon Batman, joka on oikein kivan näköinen tapaus. Luonteeltaan herra on kyllä jekkuilija ja vähän kärsimätön, mutta eipä tähän linjaan ole haliponia saatu, vaikka isänä olisi käytetty millaista hevosta. Kapasiteetti varsalla tuskin nousee, Batmanin kapasiteetti on vähän matalampi kuin Ahvenella (heA/80cm), mutta ori valittiinkin siksi, että se on noin muuten erittäin passeli Ahvenelle, etenkin suvullisesti.

Ahvenen nuorimmainen nimettiin isänsä ja emänsä nimiä yhdistellen Lepakonnaaraajaksi, joka lyheni melkoisen nopeasti Leivoksi. Niin emä kuin varsa voivat hyvin, kumpikin on virkeä ja eläväinen, Ahven oma hapan itsensä, ja Leivo.. Ainakaan vielä pikkuinen ei ole ottanut turhan isoa mallia mammastaan, mutta nähtäväksi jää, millainen neidistä kasvaa.

Nyt Ahven saa mammalomailla rauhassa, peruskuntoa lähdetään luomaan uusiksi hiljalleen, kun sopiva aika on. Todennäköisesti alkuvuodesta kiukkukala kärrätään SLA:n tuomareiden eteen olemaan oma.. vähemmän kukkainen itsensä. Lajilaatuarvosteluiden ja YLA:n suhteen ei vielä ole tehty mitään suunnitelmia, jälkeläisnäytötkin puuttuvat ja ties mitä. Tällä hetkellä laatuarvostelut eivät ole puoliksikaan niin kiinnostavia kuin uusin naaraajamme, Leivo on aivan supersöpö varsa! Ja Ahven hyvä, joskin vähän lohikäärmemäinen, emä.