|
|
Post by Pertti on Jun 17, 2016 16:46:22 GMT 2
suomenhevostamma Kierontuma "Ronsu" omistaa Susiraja Päiväkirjaan tulee omistajien ja liikuttajien päiväkirjamerkintöjä, myös tarinakisat löytyvät täältä. Omat sivut.Kustin ja Niljan jälkikasvuna Ronsu on rauhallinen, lauhkea haliponi, jonka kanssa kuka tahansa pärjää. Tamma on kaunis kuin karamelli, mukavan kapasiteetikas ja äärettömän hyväluonteinen hevonen. Ronsua lainataankin ahkerasti erilaisiin kissanristiäisiin olemaan edustava sekä toimimaan talutusratsun tehtävissä. Päiväjärjestysmaanantai: esteitä tiistai: verkkaa sileällä keskiviikko: maasto torstai: koulua perjantai: verkkaa ajaen lauantai: vapaa sunnuntai: verkkatreeni maastossa |
|
|
|
Post by Lissu on Nov 15, 2016 15:53:31 GMT 2
15.11.2016 Maastoretki Haperon kanssa
Ei Hapero sitten selvinnyt kotiin vain yhden hevosen liikutuksella. Onneksi hänellä oli aikaa lähteä toiselle maastolenkille, minä ja Häkä saimme vähän seuraa. Oma hevosvalitani olisi toki voinut olla parempikin..
Tämän merkinnän on kirjoittanut Hapero.
Olin jo Susirajan toisen hevosen, Hempan, ratsastuksen jäljiltä pakkaamassa itseäni autoon, kun Lissu huuteli perään, että lähdenkö vielä maastoon. Eipä minulla ollut kiire mihinkään, aurinko pilkisti pilvien raosta ja maastoilu kelpasi aina, joten eikun tavarat takaisin talliin ja hevosta hakemaan! Lissu haki itselleen jo minulle tutun suomenpienhevosori Ähäkutin, itse sain kunnian ottaa ratsukseni Kierontuman eli Ronsun, herttaisen suomenhevostamman. Ronsu lähti tarhasta mukaani mielellään tutkittuaan ensin taskuni ja käteni herkkujen varalta. Sen onneksi, minun taskuni eivät koskaan petä!
Ronsu oli hoitaessa helppo ja leppoisa kuin mikä ja olin jo vaipunut sellaiseen "rento ja rauhallinen maastolenkki"-moodiin, kun vilkaisin tallipihalla Häkää, jonka selkään Lissu itseään kampesi. Ei taitaisi tulla rauhallinen reissu. Häkän into tarttui vähän Ronsuunkin ja lyhyehköjen alkukäyntien jälkeen siirtyessämme raviin, tarjosivat molemmat ensimmäisenä laukkaa. Jos nyt ensin kuitenkin vähän ravailtaisiin...
Susirajan lähimaastot muistuttivat paljolti oman kotitallin maisemia ja pakko myöntää, että kyllä siellä kelpasi ratsastella! Kadehdin kyllä suuresti hyvin hoidettuja polkuja eikä niillä kyllä kauaa maltettu ravailla, vaan nostettiin reipas laukka. Ronsu oli erittäin miellyttävä tapaus ratsastaa: saatoin antaa sen mennä kovempaa, mutta aina pyytäessäni se hidasti kuuliaisesti - toisin kuin Häkä, joka tuntui välillä kuskaavan Lissua kuin märkää rättiä. Onneksi se oli kuitenkin sen verta laumasieluinen, että kun Ronsun kanssa hidasti, niin malttoi Häkäkin rauhoittua, joten hengissä selvittiin koko poppoo! Kiitos siis Lissulle maastoretkestä ja seurasta!
|
|
|
|
Post by Lissu on Mar 16, 2017 9:05:00 GMT 2
16.03.2017 Ratsastelua
"Olet sinä kyllä kultainen", hymähdin rautiaalle tammalle, joka hyvin sievästi kerjäsi pään rapsuttelua. Alkaessani rapsutella korvien takaa, otsasta, poskista, vähän joka paikasta, Ronsun silmät alkoivat lupsia ja alahuuli hiljalleen roikkua. En voinut kuin hymyillä.
"Älä kokonaan simahda, pitäisi lähteä töihin", naurahdin, taputin tamman kaulaa ja menin valkkaamaan sopivan väristä satulahuopaa. Ronsu jäi torkkumaan käytävälle.
Kentälle kävelimme verkkaiseen tahtiin, Ronsu ei millään meinannut herätä tähän päivään. Verryttelytkin olivat enemmän uljaan ratsuni herättelemistä. Suomineito koetti tarjota hyvin verkkaista käyntiä sekä mummohölkkää, mikä ei kuitenkaan mennyt läpi. Pyytäessäni Ronsua kävelemään reippaammin tai ravaamaan kunnolla tamma huokaili, ilmeisesti Ronsu oli toivonut päivätorkkuja rapsutusten päälle.
Pysähdyksiä, peruutuksia, temponvaihteluita, siirtymisiä, laajoja kaaria, voltteja, ympyröitä, täyskaartoja, pohkeenväistä, asetuksella ja taivutuksella pelaamista.. Jumppasin Ronsua hereille ja vetreäksi, tein paljon hyviksi havaittuja perusharjoituksia, joilla tämänkin tamman moottorin saa hyrisemään sekä takaosaa aktiivisemmaksi. Ronsun herääminen oli melko verkkaista, mutta kyllä se sieltä, kärsivällisyydellä ja toistoilla. Jahka tamma sai unihiekat silmistään ja vähän vetreyttä raajoihinsa, meno parani 110% ja Ronsusta kuoriutui se hyvä ratsuhevonen, joka se on.
Treenailin paljon perusjuttujen parissa, keskityin siirtymisiin ja vastalaukkaan. Ronsu pehmeni ja keveni hirvittävästi treenin edetessä, loppukäyntejä kävellessämme hymyilin kuin Naantalin aurinko. Ronsu tuntui yhtä tyytyväiseltä, joskin isoimmat onnenhörinät kuuluivat vasta tallissa tamman tajutessa palkkionsa olevan melassivettä, porkkanoita, pusuja ja rapsutuksia.
|
|
