Riikinnevan Perinnejalkine "Persu"

[Pertti]

suomenhevostamma Riikinnevan Perinnejalkine "Persu"
omistaa Susiraja

Päiväkirjaan tulee omistajien ja liikuttajien päiväkirjamerkintöjä, myös tarinakisat löytyvät täältä.

Omat sivut.

Persu o sievä kuin mikä, mutta nättiin kääreeseen on kiedottu yksi kiukutteleva kakara. Määrätietoinen, hyvähermoinen ihminen pärjää kyllä, mutta jos on yhtään taipumusta turhautua hevosen kiukutteluun, vastaan haraamiseen ja mielenosoitukseen, kannattaa skipata Persu. Toisinaan voikko ryhdistäytyy, ja se osaa olla seurallinen, hyväntuulinen kullanmuru, jonka kanssa on kiva tehdä töitä.

Päiväjärjestys
maanantai: esteitä
tiistai: verkkaa sileällä
keskiviikko: maasto
torstai: koulua
perjantai: verkkaa (vaikka ajaen)
lauantai: vapaa
sunnuntai: verkkatreeni maastossa (vaikka ajaen)

[narri]

07.12.2016 Perinnejalkine heilahtaa

Muutaman muun suomenhevosemme mukana myös Persu lähti hieman ex tempore Jukolan itsenäisyyspäivän näyttelyihin. Tamma ilmoitettiin Komein harja -luokkaan, vaikka povasimme, ettei se ehkä kovin hyvin menesty. Onhan Persulla kaunis, ihanan valkea harja, silloin kun on. No, lumiaikaan sen luulisi olevan puhdas, mutta sanotaanko näin, että sitä ei ole pesty ihan hetkeen. Lähdimmekin enemmän hakemaan hauskaa kokemusta näyttelyistä (ja otimme mukaan Persun? Juu, logiikalla!). Selvitysainetta totta kai lutrattiin tamman harjaan enemmän kuin tarpeeksi ennen matkaan lähtöä, joten harja oli kyllä selvitetty ja siistiksi suittu kehään mennessämme. Persua ei olisi vähempää voinut kiinnostaa esiintyä edukseen. Milloin se oli häpläämässä turvallaan maanpintaa, milloin kuopimassa ja ravistelemassa harjaansa sotkuun. Että näin.

Kuten odotimmekin, ei Persu saanut mainittavampaa menestystä, sijoitus oli lopulta 12/14. Vaan eipä se meitä haitannut, komeita harjoja näkyi siellä täällä, Persu nyt vain päätyi mukaan koska... No, Persu nyt vain otettiin mukaan! Halusi tamma sitä tai ei (ei halunnut).
Ehkä ensi kerralla myös pesemme Persun harjan, jos haluamme viedä sen arvosteltavaksi, etenkin jos näyttelyissä tuijotetaan jouhia. Tämänkertainen hevosten valinta ja lähtö vain kävivät melko haipakkaan, joten aikaa ei riittänyt pesuun saati kuivatteluun. Olipahan kuitenkin mukava päivä, vaikka Persu varmasti muuta väittäisi, jos puhua osaisi.

[Lissu]

28.02.2017 Jalalla koreasti

"Kylläpä sitä ollaan aurinkoista", höpötin Persulle selvitellessäni tamman tarhaleikeissä takkuuntunutta harjaa. Voikko vain seistä tönötti paikoillaan kuin mikäkin tatti, niin sievän ja soman näköisenä, ettei tosikaan. Hymähdin päätäni pudistellen, tästä hevosesta ei kyllä koskaan tiennyt, mistä suunnasta tuulee! Eilen Sarlota oli valittanut varsin kovaan ääneen, miten tahmea, vastahankainen ja muutenkin hankala Persu oli ollut, miten se jo tallissa oli irvistellyt ja ollut vastahankainen.. Nyt moisesta käytöksestä ei ollut tietoakaan, mitä nyt häntää setviessä neiti oli vähän irvistellyt ja yrittänyt polkea etusellaan (yrittänyt, koska ensimmäisestä ärähdyksestä jalka oli laskeutunut nätisti maahan ja pysynyt siinä). Tamma mikä tamma.
"Kun vain kentällä olisit yhtä hyvällä tuulella", jatkoin höpöttämistäni ja taputin hevosen kaulaa harjan selvittelyn välissä, "kuulitkos?"

Todennäköisesti juuri Sarlotan eilisen marmatuksen halukkaita Persuratsastajia ei turhan montaa löytynyt, kun olin niitä huhuillut. Lopulta olin päätynyt liikuttamaan tamman itse. Kuten jo kirjoitin, tallissa voipallero oli oikeinkin hyväntuulista. Mikä parasta, se hyvä fiilis vain jatkui ja jatkui!
Persulla oli tänään juuri sellainen hyvä päivä, joita me sormet ristissä toivoimme kisapäiviksi (ja toivomme edelleen cupeihin). Verryttelyistä asti Persu tuntui hyvältä, oli sellainen "aha okei tämmöstä, tehdään vaan!" -hevonen, jonka olisi varmaan saanut vääntää solmuun. Mitään jumeja, epäpuhtaitta, tahtirikkoja tai muitakaan häiriötekijöitä ei tuntunut, joten mikäs siinä oli työstää energistä, yhteistyöhaluista, joka suuntaan toimivaa hevosta.

Temponvaihteluita, askeleen pidennystä ja lyhennystä (kevennyksillä tai ilman), siirtymisiä askellajien välillä ja sisällä, pysähdyksiä ja peruutuksia, pohkeenväistöjä käynnissä ja ravissa, paljon laajoja kaaria, lävistäjiä, kolmi- ja nelikaarisia kiemurauria.. Ihan sama mitä Persulta pyysin, se teki kaiken niin pilkun päälle parhaan kykynsä mukaan. Vaikkei ravi olekaan tamman vahvin askellaji, sitä oli tänään kaikkein helpointa työstää.
Pusutellessani Persua tallissa porkkanalahjusten välillä Sarlotta tuli nojailemaan karsinan oveen.
"Et ole tosissasi, sillä oli tänään noin hyvä päivä?"
"Kyllä vain", vastasin hymy korvissa.
"Mä en usko tätä!" Sarlotta puuskahti katsoen epäuskoisesti Persua, joka jäi uteliaana katselemaan perääni ja tuli vauhdilla vastaan tajutessaan minun kantavan melassiämpäriä.
"Älä sure, kyllä sullekin sattuu taas hyvä päivä ja mulle.. vähemmän hyvä", koetin lohduttaa Sarlottaa. Persun vastaus oli pärskiä meihin päin suu puolillaan melassia.

[Lissu]

09.03.2017 Apuliikuttaja

Minun onnistui houkutella Jannica meille liikuttamaan Persua. Näkeepähän Jannica meiltä muutakin kuin kentän; hän on molemmissa Susirajan tämän kuun näyttelyissä tuomarina.

Tämän merkinnän on kirjoittanut Jannica

Tänään matkani suuntautui Susirajaan liikuttamaan varsin hauskan nimistä suomenhevostammaa Persua. Tamma odotteli minua tarhanportilla nähdäkseen oliko minulla mitään hyvää mukanani. Taskut tutkittuaan se päätti onneksi lähteä kanssani talliin suosiolla. Talutin neidin karsinaan hoidettavaksi, koska ei ikinä voinut tietää millä tuulella se oli. Oletin Persun kuitenkin olevan tänään rauhallinen, koska se oli antanut hyvin kiinnikin. Pistettyäni oven huolellisesti kiinni menin hakemaan varustehuoneesta tamman varusteita. Onneksi niissä oli nimilaput, joten löysin satulan ja suitset helposti, harjapakki olikin jo nostettu karsinan eteen ja suojat roikkuivat loimitangossa. Sidoin tamman löyhään kiinni ja aloitin harjaamaan piikkisualla. Sitten vedin koko hevosen läpi kumisualla, karvaa lähti jo kiitettävästi. Harjattuani otin kaviot ja tarkastin hokit, yhtä sai vähän kiristää etujalasta. Sen jälkeen oli vuorossa varustus. Satulan laittamista tamma vähän vastusti, mutta hyvin kamppeet sen päälle kuitenkin sai. Saatuani ratsuni valmiiksi otin kypärän naulasta karsinan ulkopuolelta, vedin hanskat käteen ja suuntasimme kentälle, koska oli kivan lämmin ilma, pakkasta vain pari astetta ja paksu lumipeite. Lumen alla oli jäätä, mutta eiköhän se hevonen pystyssä pysyisi kun hokit kuitenkin oli.

Kentälle päästyämme laitoin portin kiinni ja talutin tamman jakkaran viereen. Sillä ei ollut paljon korkeutta, mutta pikkuponiratsastajana sekin oli liikaa ja lisäksi jakkaralta ratsautuminen rasittaa vähemmän hevosen selkää, joten käytän sitä lähes aina isommilla poneillakin. Päästyäni selkään totesin jalustimet sopiviksi ja ohjasin Persun uralle kävelemään pitkin ohjin. Käveltyämme vartin verran kokosin ohjat tuntumalle ja aloin tehdä voltteja sekä pysähdyksiä. Sitten tein muutaman kolmikaarisen ja aloin harjoittelemaan väistöjä keskihalkaisijalla. Sen jälkeen teimme ravissa ensin ympyröitä, mutta koska pohja tuntui hyvältä teimme myös pienempiä voltteja sekä siirtymisiä käyntiin ja siitä raviin. Persu tuntui tänään kivalta ja asettui mukavasti mennen hyvin kulmiin. Laukkaa emme tänään ottaneet, koska pohja oli kuitenkin hieman liukas, vaikka hokissa hyvä pito olikin. Ravailun jälkeen teimme käynnissä vielä lisää väistöjä eri tehtävien parissa ja sitten talutin tamman takaisin talliin hoidettavaksi. Siinä pääsinkin helpolla, kun ei sen ollut näin kevyellä treenillä tullut edes hiki.

[Lissu]

15.08.2017 Aina ei mene kuin Strömsössä

Allani venkoileva voikko osui määritelmään ”vastahankainen, yhteistyöhaluton hevonen” paremmin kuin hyvin. Kun pyysin tammaa liikkumaan, se vain polki jalkaansa, tai eteenpäin liikahtaessaan pukitti. Ainakin yritti.
Persulla ei todellakaan ollut mikään paras päivä. Johan sen hyvää kautta olikin kestänyt aika lailla koko elokuun.. Ainakin olettaisin näin, narri tai Sarlotta eivät ole valittaneet, omatkin ratsastukseni ovat sujuneet. Tänään ei puhettakaan, ei, Persu ei halunnut, Persua ei kiinnostanut, Persu pukitti.

Yhteiselo Persun kanssa on opettanut, ettei treenisuunnitelman muutos vaikuta tähän hevoseen mitenkään. Joku muu hevosistamme saattaisi jättää kiukuttelun sikseen, jos sileätreeni vaihtuisi maastoiluun tai hyppääminen avotaivutuksiin, vaan ei Persu. Sellainen olisi aivan liian helppoa! Tämän kaviokkaan kanssa ei auta kuin hengittää syvään sisään-ulos, laskea kymmeneen(tuhanteen) ja pyytää, pyytää, pyytää ja kevyesti vaatia sekä sanoinko jo, pyytää. Ja kun voikko myötää yhtään, kiittää ja palkita, jopa liioitellen. Ilon kautta, kuten ärsyttävä sanonta kuuluu.

Iloa vain oli vaikea löytää. Persu venkoili ja pukitteli ihan asiakseen (varusteet ovat sopivat, hampaat kunnossa ja niin edelleen – tämä vain on pukkikone jos sitä ei huvita). Otin tavoitteekseni saada Persun rentoutumaan ja kävelemään nätisti, jatkosuunnitelma riippuisi täysin siitä, kauanko minulla kestäisi saada se kiva, rento käynti esille.
Siinä meni tunti. Tunti. Miksi, voi miksi, Persu ei voi joka päivä olla niin hyvä ratsastaa kuin se parhaina päivinään on?! Talliin palatessani puhisinkin itsekseni, että kun tämä seuraavan kerran astutetaan, ori on äärettömän hyväluonteinen 365 päivää vuodessa, eikä vain silloin tällöin.

[Lissu]

Tässä olit vielä äsken,

nyt olet kaiku ja tuuli

katoava iltatähti

pilvi taivaan rannalla.