|
|
Post by Pertti on Jul 6, 2016 15:32:36 GMT 2
suomenhevostamma Kahvintuska "Hinku" omistaa Susiraja Päiväkirjaan tulee omistajien ja liikuttajien päiväkirjamerkintöjä, myös tarinakisat löytyvät täältä. Omat sivut.Vinhan ja Kanelin kaunis tytär on reipas työmyyrä, mutta auttamaton herkkäsielu monessakin suhteessa. Mahanalusta ei aina kärsisi harjata, komentaa ei missään nimessä kärsi, vaan kaikki pitää pyytää, suostutella ja ehdotella. Ruunikko on kuitenkin seurallinen, utelias ja aika ihana tapaus, joka saa kiukkupäivänsä herkästi anteeksi. Päiväjärjestysmaanantai: puomeja / esteitä tiistai: verryttelyä sileällä / koulutreeni keskiviikko: puomeja / esteitä torstai: maasto (ratsain tai ajaen) perjantai: koulua lauantai: vapaa sunnuntai: verryttelyä sileällä |
|
|
|
Post by narri on Jul 12, 2016 13:25:20 GMT 2
12.07.2016 Hingun järveen enkä hiekkakentälle
Hingun kanssa asiat ovat menneet mallilleen oikeastaan alusta saakka. Tamma palkittiin varsin pian näyttelyuran alettua Champion-arvonimellä ja onhan se palkittu kantakirjassa kakkosella. Kisatuloksiakaan ei tarvinnut odotella huoman kauaa, vaan kun perusasiat saatiin kuntoon, Hinku paukutteli sijoituksia helpoista kenttäluokista niin, että raikasi. Varsoja sille on kertynyt neljä kipaletta, yksi oma Moskamme, joka on kisannut myös hienosti laiskuudestaan huolimatta. Jälkeläisnäytöt antavat vielä odottaa itseään, mutta toivomme alaeralle myydyn Kahvipannupetoksen hoitavan homman kotiin mahdollisimman pian. Kiire vielä ei ole, mutta olisihan se mukavaa saada Hinkukin laatuarvosteluihin.
Tänään tein tamman kanssa verkkatreenin sileällä, koska Sarlotta hyppäsi sillä eilen rataharjoitusta. Meni muuten todella hyvin, Sarlotta on kyllä näppärä likka, voi heittää minkä tahansa hevosen selkään ja homma hoituu jos nyt ei täydellisesti, niin ei se meilläkään aina niin mene. Minä sitten otin kontolleni prinsessaponin verkkailun.
Vähän kyllä teki mieli lähteä uimaan, kun kentän pohja meinasi pölistä huolimatta siitä, että se on kasteltu ja hoidettu ja jadda jadda. Se vain on se kuiva heinäkuu. Lisäksi Hinkua tuntui haittaavan töihin joutuminen heinien ääreltä, siltä joutui sataan kertaan pyytämään vain sitä, että se kävelisi eteenpäin. Vähän teki mieli antaa kuulua, mutta ei se auta tamman kanssa, joten pyyntölinjalla mentiin. En tehnyt Hingun kanssa sen vaativampia juttuja kuin ihan perus pyörittelyä kiemuroilla kaikissa askellajeissa, välillä eteen-alas hakien.
Hinku ei hionnut, mutta minä sitäkin enemmän. Pitääpä suunnitella sitä uintireissua järvelle, josko vaikka innostuisi koko talliporukka lähtemään...
|
|
|
|
Post by Lissu on Sept 12, 2016 9:29:20 GMT 2
12.09.2016 Apukuski
Hingun, ja aika monen muunkin, viikko-ohjelma elää ja menee uusiksi etenkin kiireisinä aikoina. Esimerkiksi tämä viikko meinaa olla vähän hullunmyllyä ikävien flunssatapauksien vuoksi. Itsekin meinaan niiskuttaa, pää tuntuu olevan täynnä räkää ja kaikki on huonosti. Kuumetta odotellessa..
Mutta takaisin Hinkuun. Tämän päivän estetreeni peruttiin, kun Essis tuli käymään ja ratsastelemaan (ihan perusjuttuja kentällä). Ihana, kun lyhyelläkin varoajalla saa ratsastajia! Palkkaa vastaan tai ihan vain hevostelua vastaan, miten kukakin haluaa.
Tämän merkinnän on kirjoittanut Essis VRL-13833
Aamu alkoi jo pikkuhiljaa sarastaa, kun pyöräilin pitkin kasteista nurmikkoa jo aika vanhalla pyörälläni kohti Susirajaa. Olin narrin & Lissun pyynnöstä saapunut liikuttelemaan Hinkua, puheiden mukaan todella kaunista punaruunikkoa suomenhevostammaa. Hetken aikaa ajeltuani, löysin itseni Susirajan pihamaalta, laitoin pyöräni nojailemaan tallirakennusta vasten, ja lähdin etsimään Hinkua tarhasta.
Matkalla tarhoille, vastaan tuli Susirajan toinen omistaja, Narri. Hänen kanssaan sovittiin, että menisin tekemään jotain perusjuttuja kentälle. Ei siis mitään sen kummempaa. Noh, lähdin sitten siitä kävelemään tarhoille päin, ja etsin Hingun tarhan. Lopulta löydän Hingun tarhan, ja laitan sille riimun päähän, ja naksautan riimunnarun kiinni riimussa olevaan renkaaseen. Lähdemme reippaasti kävelemään kohti tallirakennuksia. Kiinnitän Hingun käytävälle, ja lähden etsimään Hingun harjoja, ja muita varusteita.
Aloitan Hingun harjaamisen rauhallisesti, ja etenen rauhallisesti harjaten eri harjoilla koko hevosen läpi. Puunattuani hevosen korvista kavioihin, etsin Hingun harjapussista kaviokoukun ja putsaan kaviot. Hingun satulassa kiinni oleva huopa, on hieman likainen ja hikinen, joten käyn kipaisemassa puhtaan huovan satulahuoneesta. Löydettyäni puhtaan huovan, asetan sen oikeaan kohtaan, laitan satulan huovan päälle. Käärin vielä vihreät pintelit Hingun jalkoihin ja sitten lähdemme kentälle päin.
Saavumme kentälle hetken päästä, ja nousen Hingun selkään.
Lähdemme uralle kävelemään verkkaiseen tahtiin. Kävelemme pitkään, kunnes on aika ravata. Teen sen kanssa paljon siirtymisiä, taivutuksia ja temponvaihteluita. Hetken aikaa ravattuamme, olisi aika tehdä vähän laukkatyöskentelyä. Kuitenkin hetki kun komennan vähän tiukemmin, Hinku alkaa luimia, ja menee ikään kuin lukkoon. Saan sen joka tapauksessa laukkaamaan suht hyvin pienien ongelmien jälkeen. Laukkojen jälkeen kävelemme loppukäynnit. Tulen alas selästä ja lähdemme Hingun kanssa tallille.
Tallilla hoidan Hingun taas hyvin, harjaan sen läpi, putsaan kaviot, siistin varusteet ja vien ne takaisin paikalleen. Laitan Hingun karsinaan, ja narrin pyynnöstä laitan myös fleeceloimen sen päälle. Päätin vielä lakaista tallin lattian ennen lähtöäni, pienenä kiitoksena narrille ja Lissulle siitä, että sain ratsastella sillä.
|
|
|
|
Post by Lissu on Nov 13, 2016 11:51:42 GMT 2
13.11.2016 Takaisin satulaan (jo oli aikakin!)
Päivällä Takapajulan isänpäivämarkkinat, illemmalla Tuulia T.:n valmennukset - tälle päivälle on taas niin paljon ohjelmaa, että huh huh! Onneksi on joukko ihania työntekijöitä auttamassa arjen pyörityksessä sekä hevosten liikutuksessa.
Yksin aamun liikutettavista oli Hinku. Sarlotta on viime aikoina ratsastellut tammalla, joten ajattelin vaihteeksi hypätä itse ruunikon selkään. Hinkua hoitaessani ja valmiiksi laitellessani tulin huokaisseeksi useamman kerran tamman herkkäsieluisuudelle ja kiukkuamiselle, kun mahanaluseen ei saisi sitten millään koskea. Eikä oikeastaan häntäjouhiakaan olisi saanut setviä, kun siitä aiheutuu pari kertaa hieman nykimistä isomman takun kohdalla, vaikka miten käytettiin selvitysaihetta. Tammat..
Jo verrytellessäni Hingun kanssa ihmettelin, miksen ratsasta tammalla enempää (toisaalta en ihmettele yhtään, miksi Sarlotta haluaa niin kovasti mennä tällä - vaikka välillä valittaakin Hingun kiukkupäivistä). Onhan Hingussa oikkunsa, ja se on hirveän tarkka siitä, miten sitä ratsastetaan. Vaan väliäkö tuolla, tietääpähän tekevänsä jotain oikein kun hevonen toimii.
Ratsastin kevyen koulutreenin, paljon taivuttelevia tehtäviä sekä ikisuosikkejani, siirtymisiä. Hingulla oli erittäin hyvä päivä, tamma oli oma energinen, työteliäs itsensä. Jumeja ei tuntunut, ruunikko tuntui yhtä hyvältä molempiin kierroksiin, liikkuminen oli mukavan kevyttä ja vaivatonta. Minulla kyllä on muistikuvia siitä, ettei Hinku aina toimi kuin unelma, vaikka mitä tekisi.. Aika kultaa tai multaa muistot?
Syöttäessäni Hingulle leipäpaloja juttelin lyhykäisesti Sarlotan kanssa, joka nauroi melkoisesti hehkuttaessani Hinkua. Mokoma haukkui minua huonomuistiseksi ja vakuutti, että niin kiva ratsu kuin kaunokaisemme osaakin olla, se osaa myös heittäytyä hankalaksi prinsessaksi, joka ei viidenkään hakemuksen jälkeen suostu yhteistyöhön.
Kieltämättä kuvaus herätti jotakin muistikuvia.. Mutta minä olen tyytyväinen siihen, että tänään Hinku toimi kuin ajatus!
|
|
|
|
Post by Lissu on Nov 28, 2016 10:31:25 GMT 2
28.11.2016 Lapsukainen ja lätinää
Hingun emä palkittiin juuri KERJ-II -palkinnolla (puolta pistettä vaille ykkönen!), isä menee näillä näkymin alkuvuodesta samaisen laatuarvostelun tuomareiden arvosteltavaksi. Jahka vanhemmat on arvosteltu, voimme alkaa kytätä Hinkua sillä silmällä. Jälkeläisnäytöt eivät ole vielä täynnä, eikä Hingulla missään nimessä ole kiire laatuarvosteluun, mutta hyvä näitä on pohtia ja valmistella etukäteen. Laatuarvosteluvalmiita tai viittä vaille valmiita on muutenkin melko hyvin, joten vaikka Hinku tässä alkuvuodesta valmistuisikin voi olla, että se joutuu odottamaan arvosteluvuoroa kevääseen. Onneksi näiden kanssa ei ole mikään kiire.
Jokunen päivä sitten Hinku varsoi viidennen kerran. Maailmaan putkahti reipas, ruunikko oripoika, joka sai nimekseen Kahvihammasta Kolottaa. Pikkuherra on Hingun ja Rivon jälkikasvua, jolta odotamme kapasiteettia ja korrektia ratsuhevosen rakennetta. Toivon mukaan pikkuinen perii enemmän emänsä puolen luonnetta.. Osaa Hinkukin kaksipiippuinen tapaus olla, mutta Rivo on jo jotain ihan muuta. Tamman aiemmat varsat ovat oikein kivannäköisiä joka ikinen, kaikkien kapasiteetti siinä heA/100cm paikkeilla, joten eiköhän pikku-Kahvi seuraa sisarpuoltensa jälkiä. Hinku hoitaa tätäkin varsaansa erinomaisesti, se on ollut aina hyvä emä.
Mammalomalta palailtuaan Hinku pääsee peruskuntokaudelle ja siitä takaisin Cupkisailun pariin. Ei tosin haittaa, vaikkei enempää Cupmenestystä kertyisikään, johan Hingun kanssa on useampi sijoitus pokattu. Vaan mikäs tässä on hyvällä hevosella kisatessa! Eikä meitä tietenkään haittaa, jos Hingun kanssa päästään tuloslistan kärkipäähän KERJ:n tai VSR:n Cupeissa, tietenkään.
Nyt tamma saa kuitenkin keskittyä jälkikasvunsa hoitamiseen.
|
|
|
|
Post by Lissu on Jan 5, 2017 14:57:38 GMT 2
05.01.2017 Porukkakärryttelyä
"No niin, tyttöseni, me lähdemmekin metsään ajelulle", juttelin Hingulle avatessani tarhan porttia. Onneksi tamman tarhakavereita ei sillä hetkellä sen suuremmin kiinnostanut, miksi olin portilla ja mihin Hinku oli menossa; muut tammat pysyivät tarhan toisessa päässä rapsuttelemassa toisiaan. Hinkuakaan ei olisi kiinnostanut lähteä kavereiden luota, ja olinkin saanut aika lailla kiskoa hevosen mukaani. Tallille kävellessä Hinku muuttui omaksi, reippaaksi itsekseen, joka tahtoi kävellä eikä madella.
Harjaamisessa ja valjastamisessa ei kauaa nokka tuhissut, enemmän aikaa taisi mennä sopivan kypäräpipon etsimiseen (omani on hävinnyt, todennäköisesti se on tallikissan petinä tai jotain muuta yhtä ihanaa). Kun pipo löytyi ja suunnittelin lähtöä Krisse ja Santeri pyysivät minua odottamaan; heillä oli parin ravurin valjastus viime metreillä, ja olisi sama lähteä hölkkälenkille porukalla. Kyllähän minulle seura kelpaa!
Meitä lähti melkoinen karavaani liikkeelle; Hinku, Hornatar ja Juuli ajohevosina sekä Venja ja Anka käsihevosina. Käsihevoset olivat ilmestyneet joukkoon viime metreillä, kun Pertti oli todennut, että sillä tavalla säästetään aikaa ja vaivaa. Tottahan se on.
Suuntasimme tutulle kärrylenkille, joka kiertää metsän reunamilla. Pari-kolme kertaa lenkki ympäri kevyttä hölkkää on oikein passelin mittainen kevyt ajoreissu. Vain Anka aiheutti hieman huolta, tamma olisi kovasti halunnut päästä porukan ensimmäiseksi eikä meinannut sulattaa käsihevosen roolia.
Eipä siinä possujunassa ajaessa hirveästi juteltu, mutta kivaa oli! Ankan pikkukiukuttelua lukuun ottamatta hevoset tosiaan toimivat kuin unelma, Hinkukin taisi nauttia rennosta kärryttelystä metsässä (vähän vaihtelua ratsastukseen). Tallipihaan palasi joukko punaposkisia ihmisiä ja korvat hörössä kulkevia pirteän oloisia hevosia.
Hinkun ryystettyä melassivetensä syötin tammalle pari omenaa ja rapsuttelin sitä antaumuksella harjantyvestä.
"Olet sinä niin nätti ja hieno", höpötin tammalle typerällä lässytysäänellä, "pitäisi viedä sinut takaisin tarhaan mutta enhän minä malta..!"
|
|
|
|
Post by Lissu on Mar 16, 2017 10:45:41 GMT 2
16.03.2017 Mehtälenkkeilyä
Liikutettuani Ronsun ruksin tussitaululta Hingun liikutetuksi ja lähdin hakemaan Hinkua tarhasta. Ruunikko tarhakavereineen nautiskeli auringosta, tammat seisoskelivat raukeina paikoillaan, vähän rapsuttelivat tai leikkisästi näpsivät toisiaan. Sain hetken herätellä Hinkua, että sain sen mukaani; auringonpalvonta kiinnosti selkeästi enemmän kuin omistajattaren mukaan lähteminen. Tarhasta talliin tamma kuitenkin käveli yhtä reippaasti kuin yleensäkin - ainakaan Hinkua ei tarvinnut herätellä samaan malliin kuin Ronsua.
Hevosen kuntoonlaittaminen harjailuineen, jouhien selvittelyineen tai valjastamisineen ei kauaa vienyt, joten pääsimme ripeästi takaisin ihanaan kevättalven aurinkoon.
Koska olin liikkeellä yksinäni, Hinku oli sellainen arasteleva jännittäjä kuin se tuppaa olemaan (porukassa tamma sentään on rohkeampi). Ei ruunikko sentään joka rasahdusta säpsynyt, mutta vähän piti kiviä, kantoja ja puskia kytätä. Ikä on tuonut vähän varmuutta Hingullekin, yksin maastoilu sujuu paljon rennommissa merkeissä kuin se sujui tamman ollessa.. no, nuorempi. Silloin kun Hinku sai ikänsä puolesta osallistua nuorten hevosten luokkiin.
Pidin huolta, että liikkuminen oli reipasta ja Hinku keskittyi töihin, ei pusikkoihin. Hingun jalat nielivät metrejä hyvää tahtia, sää suosi, välillä kuului linnun laulua. Ainoa (Hingun, ei minun) mielestä jännä paikka oli mutkan takaa kuin tyhjästä ilmestynyt koiranulkoiluttaja. Minua nauratti, kun koirakkoa ohittaessamme Hinku pörisi kuin viimeistä päivää koettaen vääntää itseään mutkalle voidakseen tuijottaa tuota hurjaa petoa (= tiibetinspanieli) mahdollisimman pitkään. Tie vaikka se hyökkäisi kimppuun!
|
|
