Turmeltajan Kiusankappale "Kiukku"

[Pertti]

suomenhevostamma Turmeltajan Kiusankappale "Kiukku"
omistaa Susiraja

Päiväkirjaan tulee omistajien ja liikuttajien päiväkirjamerkintöjä, myös tarinakisat löytyvät täältä.

Omat sivut.

Kiukku ei ole lainkaan nimensä mukainen. Ratsuna tamma on kyllä itsepäinen, sitä ei käy kiistäminen, mutta muuten ruunivoikko on melkoinen haliponi. Seurallinen, kaikkia rakastava hevonen, tulisi varmasti syliin asti, jos pääsisi.

Päiväjärjestys
maanantai: maastoon
tiistai: koulua
keskiviikko: kevyempi päivä (juoksutusta, hölkkämaasto tms)
torstai: esteitä (rata- tai maastoesteitä)
perjantai: kevyempi päiv, verryttelevää ratsastusta kentällä/maastossa
lauantai: vapaa
sunnuntai: koulua

[Lissu]

Vieraileva tähti

Crimis kävi viime kuun puolella liikuttamassa Kiukkua. Aina yhtä ihana saada apukäsiä hevosten liikutukseen, voimme narrin kanssa irrottautua paskahommiin ja jättää kesäharjoittelijoille ja muille enemmän ratsastettavaa (koska onhan se kiva saada karsinansiivouksen ja muun rutiinin ohella ratsastaa/ajaa, totta kai!).

Tämän merkinnän on kirjoittanut Crimis

Kesäloma omista hevosista oli jatkunut jo viikkoja. Minut tunteva voisi tässä kohtaa kysyä, että miten mä muka pärjäsin ilman noita haisevia karvakorvia - tähän kohtaan korjaisin, että ne tuoksuu. Eihän nyt hevosista voinut tällainen hevosfanaatikko pitää lomaa? No ei niin. Sillä aikaa kun omat ponini lihosivat kaikessa rauhassa laitumilla, kävin liikuttelemassa apukättä tarvitsevien hevosia. Tänään olisi vuorossa Susiraja ja hauskanvärinen suokkitamma Kiukku. Nimi enteili pahaa, mutta eipä aidan reunalla hörisevä tamma kovin kiukkuiselta näyttänyt. Hevonen suorastaan työnsi päänsä syliini ja kerjäsi koiranpentuilmeellä rapsutuksia. Naurahdin tamman käytökselle ja rapsuttelin hetken sen otsaa ennen kuin lähdin taluttamaan sitä hoitopuomille. Tammat olivat lähes aina kiukkuisia otuksia. Olisi siis luullut, että Kiukuksi ristitty tamma olisi sitten superkiukkuinen, mutta ehei.

Harjailu sujui Kiukun kanssa hyvin. Juttelin tapani mukaan hevoselle niitä näitä ja kun huomasin, ettei ketään liikkunut lähistöllä, saatoin jopa hyräillä vähän Bon Jovia. Saatuani kuolaimet Kiukun suuhun se kiehnäsi päätään syliini.

"Voi hömelö, sä se oot oikea sylivauva", mutisin hevoselle ja tein kaikkeni, että sain vielä auki olevat remmit kiinni tamman osoittaessa hellyyttään - läheltä piti, etteivät koko suitset lähteneet kävelemään. Satulan kiristettyäni nousin suomenhevosen selkään ja sain todeta, ettei sitä kiinnostanut lähteä yhtään mihinkään. Aikamme siinä taisteltua (ja minun hakiessa tallista raipan avuksi) Kiukku suostui kävelemään. Huomatessaan ettemme menneetkään kentälle vaan maastoon hevonen reipastui. Tai siis, sitä ei tarvinnut enää väen vängällä maanitella liikkumaan, vaan se käveli. Tahmeasti, mutta liikkuipa edes eteenpäin. Kärsimättömänä ja räjähdysherkkiin täysiverisiin tottuneena huokaisin syvään ja rukoilin, ettei tämä olisi tällaista tervassa ryömimistä koko matkaa.

No ei se ollut, onneksi. Lähtiessämme raviin Kiukusta löytyi uusi puoli. Se liikkui halukkaasti eteenpäin. Ehkä vähän liiankin, sillä hevonen painoi käteni kipeäksi. Eipä se minua haitannut, että mentiin reippaasti. Annoin kiitävälle tammalle vain lisää ohjaa, ja painaminen väheni. Vauhti kasvoi ravista laukkaan ja laukasta kiitolaukkan. Siellä me kiidimme pitkin metsiä kuin päättömät kanat. Ei Kiukku kuitenkaan käsistä lähtenyt, mitä nyt kuumui vähän ja piti vaihteen kutosessa. Tarpeen vaatiessa tamma pysähtyi sadasta nollaan. Pakko myöntää, että olin kyllä vähällä saada sydärin ensimmäisen äkkipysähdyksen kohdalla – edessä kun oli valtava puun runko kyljellään. Kumma hevonen. Tai no, ehkä vain erityisen kylmähermoinen kenttäratsu.

Pääsimme tallille ehjin nahoin, ja päätin olla mainitsematta läheltä piti –tilanteista mitään. Hevonen oli hiestä märkä, ja niin olin minäkin. Ainakin Kiukku oli saanut kunnolla liikuntaa, eikös se ollut se idea?

[Lissu]

28.12.2016 Vähän niin ko Titanic

"Kiukun huominen maasto on peruttu", totesin narrille, joka hinkkasi jonkun satulaa puhtaaksi (itse näpyttelin viestiä toisensa perään, olin saanut oman varustepesuosuuteni tältä erää suoritetuksi).
"Jaa, miksi?"
"Estevalmennus, Sippe tulee pitämään, just sovittiin. Ja sä ratsastat."
"Ai, no sepä kiva -- mitä? Et sä voi tollasta päättää!"
"Päätin jo! Mä liikutan tamman tänään." Nauroin, näytin kieltäni ja hyppelehdin viemään pestyjä nahkavarusteita paikoilleen sekä hakemaan Kiukun kamppeita.

Ei Kiukun kanssa valmentautuminen mikään rangaistus ole, tammahan on ihan kiva ja hevonen siinä missä muutkin. narria vain meinaa kismittää, jos eteen tulee jotain odottamatonta. Pitää kyllä tehdä vaikka vohveleita, ettei homma mene aivan kiusaamisen puolelle.
Hakiessani tamman tarhasta ja harjaillessani sitä Kiukku oli, luonteelleen ja tyylilleen uskollisena, niin rakkaudenkaipuista sylivauvaa ettei taas tosikaan. Tamma puski päätä hellästi syliini tai kainalooni, oikein pyytämällä pyysi vähän lisää silityksiä ja rapsutuksia. Eihän tämmöiseltä söpöläiseltä voi hellyyttä kieltää!

Kun lopulta sain wannabe-eestiläisen varustettua, harpoin vauhdissani puksuttavan Kiukun kanssa kentälle ja nousin satulaan. Sama luonneuskollisuus jatkui kentällä; verryttelyt menivät ihan hyvin, kun en vaatinut ratsultani oikein mitään, mutta kun piti alkaa töihin.. Kiukku on laiska, Kiukku on itsepäinen, Kiukkua ei oikeastaan kiinnosta yhtään mikään kouluvääntö! Olisin yhtä hyvin voinut koota ja asettaa Titanicia.

Siellä minä ähisin ja hinkkasin koulukiemuroita Kiukun kanssa. Välillä moikkasin muita kentällä ratsastajia, tosin näin jälkikäteen en muista yhtään, keitä siellä oikein pyöri kanssani ja millä hevosilla. Ties vaikka Pertti jollain hirvellä.. Minulla oli täysi työ saada Kiukun takaosaa paremmin alle, etuosaa vähän kevyemmäksi, askelta enemmän irti maasta - edes vähän! Jotain! Pikku hiljaa Kiukku antoikin periksi, pienin askelin ja pienin myönnytyksin. Ei tämä treeni mikään menestystarina ollut, kyllä itsepäinen elikko taisi vetää pidemmän korren. Toki Kiukku suoritti kaiken mitä pyysin, siitä en tinkinyt, käsijarruttelua ja vastahankaisuutta vain oli enemmän kuin olisin suonut. Mokomakin.. Niiiiiin ihana ja lutuinen muuten, mutta sitten työnteon suhteen tamma osaa olla yksi kovakallo niin päättäessään.

[Lissu]

03.02.2017 Puskaradio

"Lähdetäänkö maastoon?" Juuli ehdotti napattuaan viimeisen pullan nenäni edestä.
"Mennään vain, ajattelin lähteä Kiukun kanssa eräjormailemaan joka tapauksessa", vastasin tuijottaen pahasti Juulin käteen päätynyttä pullaa.
"Mahtavaa, kaksin on mukavampaa. Haetaas hevoset, taidan ottaa omista liikutettavistani tuon Valaan."

Kiukku tuli talliin vähän reippaammin, Valasta joutui hoputtamaan ja kiskomaan, tammalla ei tuntunut olevan tänään mitään hinkua lähteä töihin. Laitellessamme ratsujamme kuntoon juttelimme Juulin kanssa niitä näitä ja nahistelimme satulahuovasta, kun molemmat halusimme sen ainokaisen puhtaana olevan aniliininpunaisen huovan (joka muuten näyttää hirveältä niin ruunivoikkoa kuin Valaan sävyistä rautiasta vasten). Minä hävisin tämän huopataiston.
"Mokomakin, kiittämätön työntekijä, minä maksan sinulle palkkaa ja sinä viet pullat ja huovat!" Vastaukseksi sain naurua ja kielen näyttämistä. Aivan mahtavaa, kun työporukka tulee hyvin toimeen keskenään ja huumori - tai sen puute - osuu suht yksiin.

Harmaa pikkupakkaspäivä e ollut se sievin maastoilukeli, mutta onneksi hyvä seura korvasi ikävän harmaan maiseman aiheuttamia visuaalisia puutteita. Kiukku painoi taas vaihteeksi ohjalle ja koetti viilettää menemään pää viidentenä jalkana, joten hevosvalintaakaan en päässyt kehumaan. Valaskin sai yllättävää lisäpuhtia Kiukun ryöstely-yrityksistä. Mahtoi olla näky, kun me Juulin kanssa juorusimme kylmän rauhallisesti samalla, kun pidättelimme suurin piirtein paikoillaan laukkaavia ratsujamme.
Alkumaastossa ei ollut hevosten osalta kehumista, kumpainenkin painoi ohjalle, koetti rikkoa laukalle tai vähintään raville, eikä rentoudesta ollut tietoakaan. Noin reissun puolivälissä Kiukku tyytyi kohtaloonsa - Valas seurasi esimerkkiä -, minkä vuoksi loppumaasto sujui huomattavasti paremmin, kun tammat malttoivat kävellä sekä ravihölkkäillä. Laukkasuorallakin viitsi laukata, kun hevoset kuuntelivat kunnolla eivätkä vain painaneet menemään aivan kuuroina.

"Ovat nämä kyllä pöljiä, kenttähevosia mukamas", naurahdin palaillessamme tallin pihaan. Juuli nyökkäsi, taputti Valaan kaulaa ja katsahti merkitsevästi Kiukkua.
"Toinen ainakin."
"Nyt et aloita."

[Lissu]

Jäähyväistervehdys ikiuneen nukahtaneelle.