Aarnivalkea "Arvo"

[Pertti]

suomenhevosori Aarnivalkea "Arvo"
omistaa Susiraja

Päiväkirjaan tulee omistajien ja liikuttajien päiväkirjamerkintöjä, myös tarinakisat löytyvät täältä.

Omat sivut.

Syntisen komea kenttävahvistuksemme on melko energinen ratsu, hieman sähikäismäinen, kuitenkin rauhoiteltavissa. Kotona asiallinen hevonen saattaa kisapaikoilla muuttua orimaiseksi pörhistelijäksi, mutta siinäpä ne Arvon viat taisivatkin olla. Upea, upea hevonen.

Päiväjärjestys
maanantai: verryttelyä, puomitreeni
tiistai: maasto
keskiviikko: koulua
torstai: esteitä (rata-/maastoesteitä)
perjantai: verryttelyä (kentällä / maastossa)
lauantai: koulua
sunnuntai: esteitä (rata-/maastoesteitä)

[narri]

03.01.2017 Ruoansulatuslenkki

Hädin tuskin ehdimme nauttia Lissun, Krissen ja Sarlotan kanssa kaakaota ja pullaa, kun kipitin takaisin tallitupaan tutkittuani viikko-ohjelmia.
"Lissuu, rekiretkellee!" sirkutin kuin yli-innokas pikkutyttö hyppelehtiessäni tallitupaan. Lissu katseli minua kuin heikkopäistä virnuillessani odottaessani vastausta.
"No mennään sitten", nainen puuskahti lopulta, varmaan todettuaan, että olin ihan 100 % tosissani ehdotellessani moista hulluutta.
"Lähdetään Arvolla liikenteeseen, puehan päälle, se odottaa tuolla jo valjaissa." Olin ollut myös 100 % ovela varustaessani orin etukäteen, niin Lissu ei voisi myöskään keksiä menevänsä vessaan, liikuttavansa toista hevosta, ruokkivansa hevosia... mitä näitä tekosyitä nyt onkaan.

Minä talutin Arvon ulos tallista, reki jo odottikin ihanien lämpöisten taljojen kera, Lissu taljojen alla kyytiläisenä. Köytin orin rekeen kiinni (no ihan oppikirjan mukaan, eikä köyttämällä köyttämällä), kipusin kuskinpukille ja toppasin itseni vällyjen väliin.
"Valmista?"
"Juu." Lissun toteamuksen myötä naksutin kieltäni Arvolle, joka lähti välittömästi ripeään raviin. Olin ollut jälleen nerokastakin nerokkaampi - varustusta edeltävät parikymmentä minuuttia ori oli nimittäin viettänyt kävelytyskoneessa alkuverryttelemässä itseään. Lissu hautautui melkein naamaa myöten vällyihin, itse jouduin sietämään naamallani kirpeää pakkastuulta, kun kerran kuskiksi olin itseni tällännyt. Ei se mitään.

"Käydäänkö kylillä?" Lissu kysäisi ravaillessamme eteenpäin kaiken muun hölinämme välissä.
"Käydään vaan", totesin ja käänsin Arvoa sen verran, että matkamme suuntasi kohti kylänraittia. Arvo pörisi innoissaan ja naureskelimme Lissun kanssa, että hyvää perätreeniä orille tämä reen veto kylille ja takaisin. No, naureskelusta huolimatta se oli vain totta.

"Mä käyn ostamassa meille vähän lämmikettä", Lissu huikkasi kipittäessään kyläkauppaan, itse jäin Arvon viereen seisoskelemaan odotellessani. Ori puhalteli ilmaa rauhassa ja keräsimme "aurinkohevosen" viereen melkoisen ihailijasakin. Lissun saapuessa kaupasta jouduimme sitkeimmät Arvoa syöttävät papat hätistelemällä hätistelemään pois ("sen pitää päästä iltakauroille, kiitos paljon leivästä, juu on se upea"), jotta pääsimme suklaapatukoiden voimalla jatkamaan kotiin.

Rentoa ravia kotipihaan asti, kauppakassi sisälle ja Arvo irti valjaista. Extempore vanhojen hevosmiesten innoittamana heitin valjaat sun muut remeleet rekeen, sidoin riimunnarun ohjiksi ja lähdin tekemään loppukäynnit maastoon ilman satulaa.
"Sarlotta vie valjaat sisälle ja reki varastoon, mä putsaan ne kun tuun!"

[narri]

02.05.2017 Keväinen karkuretki, kirjoitti rukkanen

Susirajan tarhoissa hevoset paistattelivat onnellisina auringossa kun minä lompsin pitkin pihatietä tallille. Auto oli sanonut sopimuksen irti, joten oli kuljettava miten ikinä keksikään. Bussilla pääsin lähemmäs ja kävelin loppumatkan. Olihan se mukava lämpimässä kevätsäässä kävellä, tuli vaan laitettua turhan tiukasti vaatetta niskaan, räntäsateen pelossa kai. Päivän hoidoksi minulle oli nakitettu kullan kimalteinen Arvo. Orin luonteesta olin kuullut vain hitusen, joten olin uteliain mielin liikenteessä. Arvo seisoi karsinassaan hyvin ylpeän orimaisesti ja katseli minua epäilevästi. Mittaili kai, että tarvitseeko tuota kirppua totella… Napakasti otin orin riimun ja pujotin sen Arvon päähän. Komeahan tuo oli, varsinkin näin läheltä katsottuna. Lähtiessäni taluttamaan kultaista oria pisti se hieman hanttiin. Se seisoi paikallaan kuin juurtuneena. Komensin nykäisemällä narusta, mutta Arvo ei hivahtanutkaan. Ori jumitti paikallaan, kuopaisten kerran etujalallaan maata. Se ei halunnut kuunnella kirpun käskyjä. Lisäsin tasaiseen veto-otteeseen äänen, sellaisen käskevän ja pikkuisen äkäisen. Kuulostin orin mielestä varmasti vain vihaiselta Pikku Myyltä, mutta se lähti perääni hieman hämillään.

Pihassa kiinnitin orin puomiin, se saisi lekotella auringossa samalla kun harjaisin sen läpikotaisin. Etsin varustehuoneesta selvitysaineenkin mukaan. Saisi Arvo oikein kunnollisen läpiharjauksen ja harjan sekä hännän siistimisen. Kävin työntouhuun reippain mielin. Kultainen talvikarva pölisi irtonaisena ympärilläni kun suin oria milloin milläkin harjalla. Se tuntui nauttivan olostaan. Aurinko paistoi, linnut lauloivat ja minä olin hikinen sekä yltäpäältä vaalean karvan peitossa. Kunnon ahertamisen jälkeen Arvo näytti entistä tyylikkäämmältä, karva kiilsi eikä mistään törröttänyt irtonaista talvikarvaa. Seuraavaksi siirryin hännän kimppuun. Tässä ori heräili hieman ja kuunteli tarkkaavaisesti takapäänsä puolella ahertavan ihmisen höpinöitä. Hetken se jaksoi käännellä päätään ja korviaan epäluuloisena kunnes totesi minun olevan täysin harmiton. Selvitin hännän sormin ja pienen kamman avulla. Olihan siinä hommaa, mutta lopputulos näytti oikein hienolta. Sama käsittely vielä harjalle. Etuharjassa näpertävä ihminen alkoi olla Arvon hermoille jo liikaa. Se puhisi ja yritti jalalla komentaa minua kauemmas. Tuhahdin sille takaisin ja kehoitin olemaan kunnolla. Arvo pyöräytti silmiään, mutta seisoi paikoillaan kuin tatti. Ajatteli kai vastarinnan olevan turhaa, helpompi oli seistä ja kärsiä. Se taisi jo juonia vastaiskua.

Katsellessani onnellisena kätteni jälkeä alkoi Arvo heräillä. Ajatuksena oli taluttaa ori kentälle, antaa sen hetki juosta liinassa ja viedä sitten takaisin talliin. Pujotin sille riimun tilalle suitset ja kiinnitin juoksutusliinan. Irroittaessani orin riimusta otti se pari askelta takapakkia, annoin juoksutusliinalla sille pikkuisen tilaa, mutta en ehtinyt napata liinasta kunnolla kiinni kun Arvo jo liihotti kauemmas. Ehdin napata liinasta kiinni, mutta ori oli saanut jo sen verran vauhtia ettei se pysähtynyt vaikka kuinka yritin pitää kiinni. Huudahdin kerpeleet ja Arvo tuntui ottavan sen vauhdittavana kannustuksena. Se kiepsahti ympäri toiseen suuntaan ja siinähän sitä mentiin. Minä yritin jarruttaa orin menoa liinan pää käsissäni. Onnettomaksi jäi se yritys ja Arvo karkasi pian kokonaan käsistäni. Kirosin ja taisin huutaa melkoisia hävyttömyyksiä. Paikalla ei tietenkään juuri silloin ollut ketään muuta… Katselin kun kultainen ori viipotti menemään tarhan reunoja pitkin villiten tammoja menollaan. Tuskin auttaisi kauraämpäri kun toisella puolella olisi ihania tyttöjä odotamassa. Kunhan ei vaan kompastuisi liinaan ja taittaisi niskojaa. Olisi kurjaa selitellä, että anteeksi, mutta näin tässä pääsi käymään…

Hain varuiksi sen kauraämpärin pikaisesti tallista ja suunnistin sen kanssa huutelevan orin luokse. Liina laahasi maassa Arvon juostessa ympäriinsä. Välillä se seisahtui puhisemaan aidan viereen ja selvästi sen pienissä aivoissa kävi kova kuhina, kuinka pääsisin tästä suuresta aidasta läpi ja tyttöjen luokse riekkumaan. Taas se otti kierrosta ja kävi vähän lähempänä minua. Heilutin herkullista kauraämpäriä lähemmäs oria. Millisekuntin se tuntui haistavan ruuan, mutta sen mielenkiinto palasi takaisin tammoihin. Jatkoin ämpärin heiluttelua sinnikkäästi. Tammat pakenivat toiselle puolelle tarhaa, sinne missä olivat hyvinkin turvassa orilta. Pienen hetken näin tilaisuuteni tulleen, liina oli aivan siinä jalkojeni juuressa. Ori puhisi paikoillaan tammoille ja hitain askelin kävelin kohti liinaa. Astuin jalallani siihen päälle ja kurkotuin hitaasti napatakseni siitä kiinni. Katse koko ajan orissa. Arvoa ei onnekseni kiinnostanut minun liikkeeni pätkääkään. Sain kiinni liinasta! Otin tiukan otteen ja keräsin liinaa käsissäni lyhyemmäksi. Pian olin aivan orin vieressä, heilautin sille kauraämpäriä ja sain vihdoin sen huomion kiinnitettyä itseeni. Lähdin taluttamaan kultaista oria kohti tallia, heilutellen kauraa sen nenän edessä. Nälkä taisi voittaa varsinkin kun tytöt eivät orista kiinnostuneet sen haluamalla tavalla. Tallipihaan päästyämme annoin orin syödä ämpärin pohjalla olevat kaurat. Menimme vielä hetkeksi kentälle pyörimään, mutta kunnollista juoksutusta emme sitten ottaneetkaan. Arvo oli juossut itsensä hikiseksi jo siinä riehuessaan.

Ori oli kiltisti kuulolla sen mitä jaksoimme kentällä pyöriä. Annoin sille vielä talliin palatessamme pienet herkut, rapsutukset ja kehut. Olihan se hurjan hieno, tilaisuus vain taisi tehdä varkaan.

[narri]

Tarinakilpailut Adinassa 28.09.2017
Luokka 2. helppo, 4/6
Scream. Jokin osakokeen radoista menee niin huonosti, että tekee mieli huutaa. Piirrä, kerro tai linkitä meemi, joka kuvastaa parhaiten olotilaasi.
meemi

[Lissu]

Arvo ja Hapero

Kuten Timpankin kohdalla; arkistokaapin kätköistä löytynyt selonteko parin kuukauden takaiselta vierailulta, jona Hapero liikutti hevosiamme. Jos nämä muistaisi laittaa näytillekin sen lisäksi, että lukee raportit itse ja unohtaa..

Tämän merkinnän on kirjoittanut Hapero

Päivän toinen "Susirajassa ei kyllä lorvita"-ratsu oli minulle täysin vieras, Aarnivalkea. Mutta upea. Ja useaan kertaan kuultuna: hiton kallis ja jokaisen euron arvoinen. Apua mikä paniikki! Miten tuollaista hevosta voi käsitellä, saati ratsastaa, rikki tai ainakin pilalle menee moinen! Minua kyllä lohduteltiin, että ihan hevonen se on eikä se pilalle mene, ihan käsiteltävissä siinä missä muutkin orit. Jo tarhasta sitä hakiessani, Arvo totta kai kyseenalaisti touhuni, kun sitä vähän jännitin. Kunnon kissa-hiiri-leikkiä: annan itseni kiinni, enpäs annakaan, no hyvä on, ähäkutti! Sain Arvon ahdistettua nurkkaan ja kiinni ja talliinkin ihan ongelmitta. Harjaus ja varustaminen meni Arvon kanssa pääpiirteittäin hyvin: vähän aikaa keskustelimme siitä, että harjataanko päätä vai ei, mutta onneksi orhi ei ole sen suurempi, niin taistelu päättyi minun voittooni!

Koska Arvo oli ihan vieras hevonen, suuntasin sen kanssa ihan vain perusratsastuksen pariin kentälle. Selkäännousussa se sättäsi omiaan, mutta luotin jo, että sitä voi oikeasti komentaa ja fiksu mies kyllä uskoi! Itse ratsastuksesta ei sinäänsä ole mitään erityisen hyvää, toisaalta ei kyllä erityisen huonoakaan sanottavaa. Alku oli luonnollisesti ihan hakemista, sillä ori oli huomattavasti reaktiivisempi kuin keskiverto polle ja muutaman kerran se veti herneet nenään liian kovista otteista. Pikku hiljaa homma kuitenkin parani ja loppussa kiitos seisoi - Arvo oli tasaisesti avuilla ja sain sen tekemään pyytämäni perusasiat.

[Lissu]

05.04.2019 Älkäämme ajatelko Arvon pappautumista

”Pitäisiköhän Arvo raahata hiljalleen kenttäratsastusjaoksen kinkereihin.” Enemmän toteamus kuin kysymys; eihän tässä nyt ollut kahta puhettakaan.
”Pitäisi”, vastasin narrille, ”sama laittaa jo tässä kuussa, eivät nuo nuoremmat taida olla sen valmiimpia.” Käytäväketjuihin kiinnitetty voikko pärskähti, aivan kuin protestoidakseen rivien välistä tapahtunutta pappakategoriaan joutumista. Kaivoin kumilenkin taskustani, letitin nopeasti orin otsatukin ja sidoin sen kumilenkillä. Harkitsin tekeväni koko komeudesta vielä jättimäisen nutturasykerön, mutta jätin ajatuksen ajatuksen tasolle. narri ojensi minulle huovan, satulan jouduin nostamaan ihan itse.

Voikkomme mahdollista pappautumista ei todellakaan huomannut kentällä. Arvo oli totutun sähikäismäisen oloinen; pöllöenergia nousi pintaan jo alkuravien aikana. Paljon temponvaihteluita, siirtymisiä (valitettavan töksähteleviä, kuten aina – ikävä kyllä), asetuksen ja taivutuksen kanssa pelaamista niin suoralla uralla kuin pääty- ja keskiympyröillä. Vähitellen pörhistely vaihtui tasaisen energiseksi työnteoksi, ori alkoi vastata avuille kunnolla, ei vain puolittain, sähikäispyrähdykset sekä ajoittaiset nykivät liikkeet jäivät pois. Voikosta kuoriutui se keskittynyt, motivoitunut työmyyrä, joka se parhaimmillaan oli. Tosin kerran unohduin humputtelemaan, vain nauttimaan letkeästä, hyvin työstetystä ravista, ja eiköhän Herra Hevonen ottanut sen oikeutuksena lähteä koikkaloikkakipikipiraviin ja siitä puolen kierroksen riemulaukalle. Sillä jos ratsastaja ei tee töitä ja keskity, ei Arvonkaan tarvitse t Arvo.

Ratsastin kaikki askellajit läpi, enemmän verrytellen ja jumpaten kuin ryppyotsaisesti työstäen (huomenna olisi sen ns. ’oikean’ koulutyöskentelyn vuoro). Eilinen estetreeni ei Arvon vireydessä näkynyt, vaikka olinkin ratsastanut sen eilen kunnolla hikeen rataharjoituksissa. Teräsvaari, jos vaari ollenkaan!
Hoitaessani Arvoa pois rapsuttelin oria vähän tavallista pidempään, katselin sitä kunnolla. Arvo on ollut meillä jo.. pitkään. Sen kanssa on kierretty ties mitä kissanristiäisiä, kilpakenttiä ja näyttelykehiä. Nurkan takana häämöttävä kenttäratsastusjaoksen laatuarvostelu oli yksi iso virstanpylväs, joka ikisen hevosen kohdalla, mutta jotenkin se vähän pelotti. Hassua, sillä olemme käyttäneet hevosiamme laatuarvosteluissa toimintamme alusta lähtien.

Ehken kuitenkaan ole valmis hyväksymään, että Arvo tosiaan vanhenee, pappautuu.

[Lissu]

04.05.2019 Ilahduttavan onnistunut koulutreeni

Olin jo ehtinyt haaveilla rauhallisesta, mummohölkkämallin ratsusta (tänään liikutusvuorooni sattui lähinnä näitä sähikäisiä), mutta vielä mitä! Joku (enkä lähde edes erikseen arvailemaan, kuka..) oli mennyt tekemään tussitaululle omia merkintöjään, minkä vuoksi liikutettavien hevosten riviini oli ilmestynyt Arvo. Ei auttanut kuin hyväksyä kohtaloni näiden vähän vauhdikkaampien hevosten ratsastajana; josko huominen toisi mukanaan vähän rauhallisempia ratsuja?

Arvo tuli minua tarhansa portille vastaan. Se koetti tunkea turpaansa taskuihini (turha toivo, sinne ei ole yhdelläkään hevosella asiaa) ja vähän pullistella naapuritarhoihin odottaessaan, että avaan portin. Onneksi voikko tajuaa kertakomentamisesta, ettei paljoa tarvitse kohnia taskuja, pullistella tai tehdä mitään muutakaan. Arvo kulki talliin hyvin nätisti, reippain askelin, koettamattakaan enää sen enempää hillumista kuin herkkujen kerjäämistä.
Hoidin ja varustin ratsuni kuntoon pikavauhtia. Suurimman ajan taisin käyttää toisen ratsastushanskani etsimiseen..

Sarlotta ratsasti Sutulla koulukentällä taluttaessani Arvon sinne. Molemmat orit pitivät mölyt mahassaan, vaikka Arvo vähän katsoikin viiksekkään herrasmiehen perään kuin pohtien, pitääkö tuolle nyt ilmoittaa saapuneensa paikalle vai ei.
Onneksi kumpikaan oreista ei jäänyt kyttäämään toisen tekemisiä. Sarlotta teki jo ravi- ja laukkatyöskentelyjä tosissaan, minä ratsastelin verryttelyjä. Oikeastaan olin vähän ihmeissäni, Arvo kun yleensä reagoi ulkoisiin ärsykkeisiin erittäin herkästi. Painoin asian kuitenkin villaisella, keskityin ratsastamiseen; Arvo ei tasan keskittyisi, jos minäkään en keskittyisi.

Aloitin, kuten yleensäkin, asettelemalla ja taivuttelemalla hevosta. Hain käynti- ja raviaskeleisiin pituutta, sitten lyhensin niitä, ratsastin suoria linjoja ja laajoja kaaria. Jokunen pysähdys ja peruutus, liikkeelle käynnissä tai ravissa. Kertaalleen, ratsastaessamme Sarlotan kanssa aika lähekkäin toisiamme, Arvo huusi Sutun perään eikä keskittynyt yhtään siltä pyytämääni pohkeenväistöön. Keskittymisen herpaantumiset kuitenkin jäivät, ihme kyllä, siihen; lopputreenin Arvo keskittyi erinomaisesti.
Energinen, vähän sähikäismäinen voikko koetti tarjota vähän isompaa liikettä, nopeampaa tahtia, suurpiirteisempää menoa. Sain tosissani ratsastaa jokaisen kulman ja askeleen, ettei ori vain vetelisi mutkia suoriksi silkkaa innokkuuttaan. Etenkin laukassa Arvo olisi vain halunnut mennä, sen todellakin tunsi satulaan. Ori kuitenkin kuunteli, malttoi menohalunsa, teki kuten pyysin. Ratsastin avoja ja sulkuja, kolmikaarisia kiemurauria laukassa, vähän vastalaukkaa, keskiaskellajeja. Kaikki sujui kuin vettä vain. Ei tässä edes kaivannut sitä mummohölkkää, kun sähikäinen esitteli parhaita puoliaan, keskittyi ja suoritti!

[Lissu]

Kaikkeus on kaunis
Kuin se suunniteltu ois