Hiimuisen Ihana "Muija"

[Pertti]

suomenhevostamma Hiimuisen Ihana "Muija"
omistaa Susiraja

Päiväkirjaan tulee omistajien merkintöjä, myös piirrokset, tarinakisatarinat ym.

Omat sivut.

Muija oli pakko saada. Olimme jo aikaisemmin tarjonneet tamman varsasta (joka valitettavasti meni ohi nokan), ja kun meille tarjoutui tilaisuus maksaa itsemme kipeäksi Muijasta, emme epäröineet hetkeäkään. Kaunis, vaalea kenttätamma on mitä ihastuttavin tapaus, yleisesti ottaen kiltti ja kylmäpäinen, mutta ajoittain ihan täysi Muija. Upea hevonen.

Päiväjärjestys
maanantai: vapaa
tiistai: kevyt maasto
keskiviikko: koulutreeni
torstai: maasto
perjantai: kevyttä sileällä
lauantai: esteitä
sunnuntai: kevyt vapaavalintainen

[narri]

24.12.2015 Hyvää joulua ja Onnellista uutta vuotta 2016! (kirjoittanut: Sylvester)

Nyt se sitten on totta ja musta joulu läsnä. Olin sangen masentunut sillä jo parin viikon takainen kinos oli vain hetken huumaa. Oli ensimmäinen musta joulu mitä itse muistan. Jouluvalot ja koristeet kuitenkin toivat jouluntuntua kotiin ja Tiilikanojan talliin. Tallin hevoset olivat porrastetusti mukana jouluvaelluksella, jossa ongelmilta vältyttiin eikä haavereitakaan tullut yhtään. Ratsut toimivat ensi sijaisen hyvin ja pienempi valjakkovaellus menikin erityisen hauskasti, kun porukka oli niin pieni ja siinä lauleskeltiin jonossa. Nyt kaikki rauhoittuvat joulun viettoon kukin omalla tavallaan. Hevosille oli jaossa poikkeuksellisia herkkuja, kuten kuivia leipiä ja porkkanoita. Talli hiljeni tänään aikaisemmin, jotta kaikki pääsevät joulun viettoon. Huomenna olemme kaikki pienessä ähkyssä valmiit jatkamaan vuoden loppuun. Tiilikanoja kaikkine asukkaineen tahtoo kiittää hevosten kasvattajia, tuojia ja varsojen omistajia onnistuneesta vuodesta ja toivottaa näin ollen ihanaa joulua ja onnellista uutta vuotta 2016!

[narri]

03.01.2017 Hiimuisen maastoinen

"Kuka lähtee maastoon!" kajautin iloisesti marssiessani tallitupaan posket punoittaen ja intoa uhkuen. Paikalla istuskelevista ja paskaa jauhavista tytöistä (Krisse, Lissu, Sarlotta) kaikki mutisivat jotain liiasta pakkasesta ja kylmyydestä. Kymmenen astetta pakkasta, mukava narskuva lumikeli? Täydellistä maastoiluun, sanon minä.
"No niin, eli koska vapaaehtoisia ei ole lähdette kaikki, tehdään oikein kiva yhteislenkki", jatkoin sirkuttamista enkä antanut naisille mahdollisuutta väittää vastaan. Mitäs eivät lähteneet vapaaehtoisesti kanssani! Tallituvasta valui lopulta toppautunutta sakkia valitsemaan ratsujaan.
"Et oo tosissas, että Muijalla lähdet?" Lissu kysyi epäluuloisesti ottaessaan Sipulia karsinasta.
"Juu juu, Muijahan on kenttähevonen", totesin harjatessani tammaa.

Hevosten varustaminen - Lissu Sipulilla, Sarlotta Outilla ja Krisse Ammulla - sujui höpötellen ja muutkin alkoivat innostua maastoon lähdöstä. Kirpeä pakkanen ja talvinen auringonpaiste, mikäs sen mukavampaa!
"Mikä on järjestys?" Krisse huikkasi Ammun karsinasta.
"Laitetaan Lissu ja Sipuli kärkeen, sitten sä ja Ammu, mä ja Muija, Sarlotta ja Outi pitää perää", totesin mietittyäni hetken parasta järjestystä. Ammu saisi tukea ja turvaa Sipulin perseestä, Muija nyt varmaan näkisi mörköjä muutenkin ja Outi voisi aina ravata meidät kiinni, mikäli jäisi jälkeen - tätä tosin vähän epäilin, koska Outilla on uskomattoman hyvä vauhti niin pieneksi hevoseksi ja Sarlotta pitää sen kylllä hyvin liikenteessä.

"Ihana päivä ratsastaa", huokailin kävellesämme sievässä possujunassa metsässä.
"Niinpä, vaikka kylmä on kyllä", Krisse kommentoi.
"Eikä ole kun pukeutuu!" Sarlotta kiusasi perästä. Muijakaan kumma kyllä ei nähnyt pieniä vihreitä miehiä missään, Ammukin pyyhki nenänsä mielellään Sipulin takamukseen. Ravissa ei paljoa puhuttu, koska kaikki keskittyivät saamaan hevoset avuille vaikka nyt mukavalla rennolla maastolenkillä oltiinkin.
"Hei otetaan laukkakisa!" hihkaisin saavuttuamme laukkapellon reunaan.
"Epistä, teillä on paljon isommat kopukat kun mulla!" Sarlotta protestoi, mutta äänestimme naisen kumoon.

Hevosetkin innostuivat, kun kannustimme niitä rinta rinnan eteenpäin. Kisan voittajaksi selviytyi lopulta Lissu Sipulilla, Outi ja Muija hyvänä kakkosena perässä, minun ja Sarlotan mielestä luonnollisesti omat ratsumme voittivat. Krisse oli tyytyväinen Ammun peränpitäjäsuoritukseen, koska se oli laukannut rauhassa eikä hätääntynyt kipittämään meidän perässämme vaikka jäikin melko paljon taakse.
"Ravataanko takaisin?" Krisse ehdotti kun saimme vielä rauhallisen laukkapätkän takaisinpäin. Kaikki hyväksyivät suunnitelman ja rauhallinen kevyt ravi takaisin sai kaikki pysymään lämpiminä ja hevoset loppuverkattua.

"Otetaan uusiks ehdottomasti!" Sarlotta hehkutti palattuamme tallille. Erityisesti, koska yksissä tuumin laitoimme hevoset pois ja sen jälkeen tallituvassa kaakaota pullan kera.

[Lissu]

10.01.2017 Hiimuisen maastoinen 2

"Ulkona on paska sää", narri puuskahti minulle istuutuessaan viereeni tallituvan pitkän pirtinpöydän ääreen.
"Ulkona on tiettyä piknikrajoitetta", vastasin siteeraten Ihmisten Puolueen puheenjohtajaa Tapani Riihimäkeä. Vastaukseni sai narrin nauramaan.
"Ei mut oikeasti, ihme vesilumitihkupaskaa taivaan täydeltä."
"Osaan mä katsoa ikkunasta ulos, ja johan mä olen pari hevosta liikuttanut. Ajattelin, että lähdet mun kanssa maastoon."
"Ha, niin varmasti ajattelit."
"Sä muuten lähdet."
"No en taatusti."
"Saat suklaakakkua."
"En -- voi ristus sun kanssas. Otan kyllä Sebolan, jos on pakko lähteä, ni sitten lähden ylikivalla ja täydellisellä, hähä. Trololol ja silleen."
"Aha, selevä, minä otan Muijan."

Haimme tammat puolijuoksua tarhoistaan, iskimme kummatkin ketjuihin käytävälle ja aloimme setiä tammojen jouhia, harjailla ja niin edelleen. narri halaili ja pusutteli Sipulin kanssa minkä kerkesi - ja ihan minun kiusakseni. Ei sillä, onhan Muijakin ihana, ei näitä tammoja voi edes vertailla, rakkauspakkauksia molemmat! Mutta kun ne ovat minun rakkauspakkauksiani. Näytin narrille kieltäni rapsutellessani Muijan kaulaa, harjan setviminen oli jäänyt vähän puolitiehen. Liinakko torkkui oikein tyytyväisenä nojaten päätään ketjuihin, eikä yrittänytkään reipastua, hyvä kun jaksoi jalkojaan nostaa kun sitä pyysin.
"Voi Muija sinun kanssasi, et sinä yleensä ihan näin löysä ole, kun sinua hoitaa", jutustelin tammalle mallatessani tuliterää joululahjahuopaa tamman selkään.

Varustettuamme tammat ja itsemme maastoretkeä varten lähdimme pihalle, nousimme ratsaille ja siitä edelleen sievässä kahden hengen possujunassa maastoon.
"Näin kauniina talvipäivänä ei muuten tasan lähdetä heittämään Mordorlenkkiä, mennään Laiskanlenkki pariin kertaan fiilispohjalta, okei?" En vastannut narrille heti, Muija kun näki jonkun mörön tai ufon ojassa ja steppaili paikallaan takaosa vähän oikealle ja vasemmalle heijaten.
"Joo, tehdään näin", huokaisin lopulta päätäni pudistellen, lähinnä Muijan takia. On tässä taas yksi kenttäratojen toivo..! Sipuli taas ei korvaansa lotkauttanut, ei ojan olemattomalle mörölle tai Muijan steppiesitykselle.
"Jonkun ratsulla sentään on järki päässä."
"narri nyt et aloita ja pilaa kivaa maastoa."

Puolen kilometrin Laiskanlenkki ei itsessään tarjoa paljoa liikuntaa tai vaihtelevia maisemia. Ihme minikokoinen mopoautorinki sekin reitti. Kiersimme Laiskanlenkin useampaan kertaan - enemmän kuin se pari hassua! -, käynnissä ja ravissa. Laukka on vähän vitsi tuolla lenkillä. Oikeastaan koko lenkki on vitsi.
Muija säpsyi välillä havaitsemiaan mörköjä, joita kukaan muu ei sitten nähnytkään. Sipulin perässä liinakko kuitenkin uskaltautui esimerkiksi aivan järkyttävän kiven ohitse, jonka takana täytyi olla vähintään sukkajalkaisiin suomenhevostammoihin erikoistunut sarjamurhaaja, sen verran kivi aiheutti levotonta pörinää. Aivan kuin siitäkään ei olisi ennen ohi menty..
Mörönkyttäyksen vuoksi Muija ei ollut niin rento kuin olisin toivonut sen olevan, liikkuminen oli ajoittain nykivää ja tamman pää nousi aivan liian helposti ylös. Käynnissä Muija oli huomattavasti rennompi ja mukavampi ratsastaa kuin ravissa.

Tallille palattuamme suuntasimme vielä kentälle, narri vähän laukkaili Sipulin kanssa, minä taas hain Muijalle rentoa, letkeää ravia. Vaikka tamma onkin mielestäni ihana, valloittava ja tiedä mitä, joskus toivon, että tämä olisi vähän varmempi, Sipulin kaltainen rautahermoinen maastoilija.
Kentällä Muijalla ei ollut ongelmia pusikossa tai muualla vaanivien hirviöiden suhteen, vaan liinakko rentoutui, liikkui heti paljon paremmin ja keskittyi kunnolla minuun, ei tuulessa heilahtavaan kuusenoksaan, joka enteili maailmanloppua tai vastaavaa.

Tehdessäni melassivesiä molemmille tammoille vilkaisin hymyillen narria.
"No, eihän se keli nyt niin kamala ollut?"
"Ehkä oli, ehkä ei. Pääasia on, että minä saan kakkua!" Naurahdin, ja kahta kauheammin, kun Muija nappasi kokonaisen porkkanan varomattoman narrin kädestä hotkien herkun hyvin nopeasti parempiin suihin.

[narri]

Meillä on nyt pari kertaa käynyt auttelemassa kyliltä reipas Päivänkakkarakakara. Hoitajakulttuuria emme Susirajaan halua, meillä on yleensä vain ammattilaisia tai sellaisiksi valmistuvia, mutta onhan näitä vierailevia liikuttajia ennenkin ollut ja pari nykyistä työntekijäämme ovat entisiä vuokraajia. Vaikka Päivänkakkarakakara oli vähän nuori tallitytöksi, päätimme kuitenkin antaa tilaisuuden. No, ensimmäinen kerta Kapun kanssa ei mennyt ihan putkeen, mutta päätimme, että jos tyttö pärjäisi vähän helpomman hevosen kanssa, voisi talliapu toistaiseksi käydä paikalla - kyllä näitä helpompiakin on sen verran, että jos joku auttaa niiden kanssa, se on poissa muista töistä joita täytyy tehdä.

16.11.2017 Harjauskertomus, kirjoittanut Päivänkakkarakakara

Olin toipunut viime kertaisesta testistä Kapun kanssa ja sain aloittaa minulle sopivamman yksilön kanssa. Tänään sain jo valmiiksi minua karsinassa odottavan Muijan. Lissu neuvoi tamman olevan tallin säysein ja rakastettavin hevonen, jonka kanssa voi tehdä mitä vain harjauksen aikana. Olin pakahtua onnesta sillä tätä minä rakastin, harjaamista ja hevoselle mukavien juttelemisesta. Muija katsahti minuun leppoisin silmin, korvat hetken hörössä, mutta sitten se jäi "virransäästötilan" näköiseen tilaan nuokkumaan puoliuneen, lepuuttaen toista takastaan. Suljin karsinan oven ja kävin hakemassa harjat. Takaisin tullessa sain vain huomata, ettei tamma ollut tehnyt elettäkään saati nytkään. Kaivoin harjalaatikosta vaaleanpunaisen kumisuan ja samaan sävyyn olevan dandyn, kovemman harjan. Juttelin Muijalle leppoiseen ja ylistävään sävyyn, kuinka kaunis liinaharjainen neitonen hän olikaan. Välillä huomasin Muijan kuittaavan kehut korvan lotkautuksella tai katseella, jonka hän minuun loi puunauksen ohella.

Olin hieman pettynyt, ettei Muija kuulunut näihin kuralammikoiden rakastajiin, jotka piehtaroisivat kaikkien mutaisimmissa kohdissa. Talvikarva pukkasi kuitenkin hyvin ja etenkin mahanalta tamma alkoi muistuttaa mammuttia karvan pituuksien verraten. Vedettyäni liat ensin kumisualla ja sitten dandyllä irtoliat pois kaivoin harjalaatikosta pölyharjan, jolla silotin suurimmat pinnat pölystä. Jalkojen harjaamiseen uhrasinkin hyvän tovin sillä sitä rakastin. Selvittelin tammat pienet vuohistupsut erittäin huolellisesti puhumattakaan ruununrajoista. Seuraavaksi harjasin tamman pään, jolloin hän hieman jopa reagoi ja painoi päätä enemmän minua kohden. Olin pakahtua onnesta ja siitä ilosta mitä tämä tuotti minulle. Harjasin autuaana tamman päätä, kehuin ja silittelin tamman päätä. Haroin sormilla myös lyhyttä otsatukkaa. Hetken aikaa vain olimme ja nautimme. Lissun pyyhältäessä vain ohitse hetki keskeytyi ja muistin olemattoman aikatauluni (ts. äidin antaman aikataulun) ja kaivoin harjalaatikosta kaviokoukun ja sen jälkeen oli aika selvittää harja ja häntä. Harjassa ei ollut juurikaan selvittämistä, mutta hännässä sitäkin enemmän. Rauhassa selvittelin tamman häntää ja yritin pientä lettiäkin tehdä, kun Lissu tuli ovelle kyselemään tilannetta, kun äitini kuulemma huhuilee minua tallin pihassa. Lehahdin tulipunaiseksi. Sanoin Lissulle, että olen valmis, jolloin hän nyökkäsi ja lähti. Purin tekemäni letin Muijan hännästä ja paijasin vielä hetken tamman silkkisen sileää turpaa. Kiitin häntä tästä hetkestä, tätä tarvitsin niin paljon, yhteistä aikaa ja kiireettömyyttä. Vielä joku päivä minulla olisi vielä sinun kaltainen hevonen, Muija, sanoin hänelle ja vilkutin hyvästiä kun suljin karsinan oven. Vein tavarat paikoilleen ja ilmoitin Lissulle, että Muija olisi nyt hoidettu ja lähtisin. Hän kiitti ja vilkutti näkemisiin taas ensi kertaan ja lupasi, että pääsisin vielä ratsastamaan joku kerta. Tällä ilouutisella jaksaisin taas koulunpenkillä istua ja piirrellä haaveillen hevosista. Kiitos Muija ja Lissu!

[narri]

Päädyin pitämään tuntia hevosopistolta hevosineen saapuneille oppilailla (no, siitä sai kolikoita, joten ei siinä mitään) ja päätimme päästää Päivänkakkarakakaran mukaan Muijan kanssa. Tyttö on auttanut reippaasti myös niissä "paskahommissa", joten on ratsastuksensa ansainnut. Uhriksi päätyi Muija, kun sillä riittää kärsivällisyys lapsillekin. Kyllä me tytöstä vielä kunnon susirajalaisen leivomme!

20.11.2017 Perusteiden kertausta opetuksella, kirjoittanut Päivänkakkarakakara

Olin viime viikolla päässyt Muijaan jo tutustumaan harjauksen merkeissä, mutta tällä kertaa pääsisin ohjeistetusti ratsastamaan. Jupisin kokoajan Muijalle harjauksen ajan kädet hieman täristen samalla muistellen miten meillä meni Kapun kanssa (jos et tiedä, niin aivan kamalasti!). Muija nuokkui unenrajamailla koko harjauksen ajan ja kaviotkin vaivoin jaksoi nostaa. Hieman tamma virkistyi, kun oli satuloinnin aika ja suitsien laitto. Tamma on kuitenkin kuten kaikki muutkin, eli osataan pullistella vähintään hopeaan verrattavalla tasolla. Onneksi olen ammattilainen pullistelevien hevosten kanssa ja saimme ennen kentälle menoa satulavyön kiristettyä sopivan napakaksi. Kentällä oli meidän lisäksi kaksi ratsukkoa, minua hermostutti, mutta Muija nuokkui vieläkin unisen oloisena kuin odottaen aamukahvia ja hesaria.

Alkutunnista mentiin ihan käyntiä ja haettiin tuntumaa hevoseen. Olin pelosta hieman kankea ja perusjututkin tuntui vaikeilta ja senkös opettaja huomasi. Unohdinkin mainita, että Narri piti meille epävirallista tuntia. Olin heti alusta alkaen silmätikku ja sain kuin idiooteille suunnattuja ohjeita, jotta muistaisin edes hengittää. Ahdisti, mutta päätin sulkea ihan hetkeksi silmät ja hengittää syvään. Muija jatkoi kävelemistään ja sain hieman rentoutta itseeni, kun aloimme ravaamaan (olin jo avannut silmäni tässä välin). Muijalla oli ihanat askelet, pehmeät ja mukavat istua. Ravissa tehtiin voltteja ja siirtymisiä aina, kun tila niin salli. Toiset ratsastajat saivat hevosiaan jo paremmalle tuntumalle ja kaula rullautui kuin itsestään kaarelle. Helkkari, Muijan kanssa vedimme perustuntsarin meiningillä pää pilvissä, mutta en ottanut hirveästi paineita (ts. olin todella suuren paineen alla!).

Narri oli yllättävän pitkä pinnainen ohjatessaan tuntia ja neuvoi minua monesti ihan vierestä miten tulisi toimia. Olin mm. tehnyt pidätteitä väärin ja hieman jopa satuttanut hevosta turhan kovalla otteella ohjaksissa. Häpesin aivan äärettömän paljon, johon Narri lohdutteli, ettei ole hätää, ei Muija näyttänyt kärsivältä. Hän myös huomautti, että hyvä että olin melko raaka ratsastaja, jota olisi nyt helppo koulia oikeaan suuntaan. Se sai minut hymyilemään ja hyvälle tuulelle. Jatkoimme ravissa siirtymisiä käyntiin ja siitä pysähdykseen. Muija toimi mukavasti ja pysähtyi nöyrästi helpoilla pidätteillä. Olin aivan häkeltynyt ja kiittelin Muijaa auliisti kokoajan hyvästä työstä. Pian Narri huuteli kentän keskeltä, että valmistellaan laukannostoa ravista, eli peput penkkiin. Hengittelin syvään ja valmistelin ajatusta laukasta. Keskeltä kenttää kuului huuto LAUKKA! Ja samassa Muija nosti laukan. En edes tehnyt aloitetta, mutta saimme kiitosta Narrilta hyvästä nostosta. Kiitin Muijaa ja siirryimme raviin. Teimme usean noston aina, kun välimatkan sen sallivat ja siirtymisiä raviin. Nyt kun Narri ei enää huutanut ei Muija nostanut suoraan, mutta kulmista laukan sai helposti nousemaan. Laukkaaminen, ah miten ihanan pehmeää!

Lopputunnista, kun muut menivät jo melkein piaffia ratsujensa kanssa me vain köpöttelimme normaalisti, kuten alkutunnistakin, tosin Muijan pää ei enää hiponut pilviä vaan oli normaalilla tasolla. Saimme hetken kävellä pitkin ohjin ja venytellä jalkojamme. Narri kävi kunkin ratsastajan luona juttelemassa tunnin kulumisesta. Narrin ollessa toisten luona kiittelin Muijaa taputtaen ja sanallisesti ja ennen kuin huomasinkaan oli Narri vieressämme. Kehui minua, että kyllä minä ainakin muistan ratsuani kiittää hyvästä työstä. Nolostutti. Narri antoi palautetta alkutunnista, kun olin niin stressaantunut ja jäykkä, mutta lopputunnista homma alkoi sujuakin. Saisin kuulemma jatkaa ohjatuilla tunneilla vaikka Muijan ja muiden hieman rauhallisempien hevosten kanssa. Kyllä siusta hyvä ratsastaja vielä koulitaan, sanoi Narri ja nauroi. Huh, selvisimme, sanoin Muijalle, kun Narri lähti tallille ja ilmoitti tunnin päättyneen. Selvisimme todella, annoin Muijalle porkkanapalan taskustani ja taluttelin tamman karsinaan. Olisi hyvin aikaa ennen kuin äiti tulee hakemaan, Muija oli ansainnut kunnon harjauksen.