Marrasmieli "Marsu"

[Pertti]

suomenhevosori Marrasmieli "Marsu"
omistaa Susiraja

Päiväkirjaan tulee omistajien ja mahdollisesti vierailevien tähtien merkintöjä sekä tarinakisojen tarinoita.

Omat sivut.

Tautisen komea, upea, mahtava, täydellinen ori. Mitä nyt luonteeltaan on sellainen, ettemme aina tiedä, mitä tämän kanssa pitäisi tehdä. Pertti saa käsitetyä Marsua vailla ongelmia, meille se onkin sitten vaikeampaa. Mutta hei, ei sille voi olla vihainen, katsokaa nyt sen upeutta!

Päiväjärjestys
maanantai: verkkaa maastossa
tiistai: koulua
keskiviikko: koulua + puomeja
torstai: esteitä
perjantai: palauttelua
lauantai: maasto, voi hypätä
sunnuntai: koulua

[Lissu]

23.03.2017 Silakkajohde ja kumppanit

"Tämänkin saisi ilmoitettua kenttäratsastuksen laatuarvosteluun", totesin varusteita käytävällä hinkkaavalle narrille puhdistaessani Marsun kavioita.
"Eihän meillä olekaan kuin kymmenen valmista hevosta, pitää vähän pohtia kuka menee milloinkin." Marsu pärskähti, ei meinannut nostaa toista takastaan ja koetti kuopia etusellaan; ilmeisesti hoitohetki alkoi venyä liiaksi.
"Noh, lopeta", ärähdin nostaessani raudikon jalan puoliväkisin ylös.
"Aina yhtä kukkainen", narri totesi, "mäpä kipaisen sulle kamppeet, mahdollisimman hempeä huopa ja näin."

Suuntasin hieman happaman oloisen ratsuni kanssa estekentälle, jonne olimme eilen kasanneet porukalla parikin rataa, jokusen (pikku)innarin ja verryttelyesteitä. Esteiden sekaan päästessään Marsun mielialan tuntui kohenevan, verrytellessämme hevosen hapannaamaisuus alkoi hiljalleen karista. Hymyilin itsekseni ja toivoin, että tänään olisi niitä hyviä päiviä.
Marsu tuntui älyttömän hyvältä alusta asti. Muutaman kerran ori jännittyi ja otti kierroksia, kun käytin turhan voimakkaasti pohjetta tai jotain sellaista. Hienosäätöä, hienosäätöä.. Tämän hevosen kanssa treenaaminen antaa aivan älyttömän paljon, etenkin nyt, kun takana on sen verran yhteistä taivalta, ettei joka ikinen treeni mene itkuksi, hampaidenkiristelyksi tai edes epätoivoksi. Niitä treenejä on käyty läpi ihan tarpeeksi..

Aloitellessamme hyppäämistä sorruin tekemään satulassa liikaa, minkä vuoksi jo ensimmäinen hyppy isohkolle ristikolle oli älytön kenguruloikka, jota seurasi pari pukkia. Laskin kymmeneen ja otin uusiksi, paremmalla menestyksellä. Kun maltoin jättää Marsulle enemmän tila ja itsenäisyyttä työskentelyyn, kaikki sujui paremmin. Raudikko hyppäsi hyvällä tyylillä kuten aina, ei kiihdytellyt, hidastellut tai kiemurrellut omia aikojaan ja muutenkin homma alkoi luistaa suorastaan hämmästyttävän hyvin.
Kentän esteet ihanasta silakkajohteestamme muuriin, pystyistä laineeseen ja oksereista trippeleihin tuli käytyä läpi yksitellen ja ratana. En meinannut malttaa lopettaa ollenkaan, Marsu tuntui niin hyvältä, toimi todella hyvin ja kaikki sujui kuin tanssi. Näitä treenejä on ollut ikävä, tällä fiiliksellä kaikki orin kisatulokset on tehty!

Talliin palattuamme hymyilin kuin Naantalin aurinko. Marsu mutusteli tyytyväisenä palkintoporkkanoitaan ja ryysti melassivesiä, kun laittelin kamppeita pois ja pesaisin suitset sun muut. Takaisin tarhaan päästyään ori etsi saman tien hyvän piehtarointipaikan pyörin kyljeltä toiselle uudestaan ja uudestaan, selkeästi olostaan ja auringonpaisteesta nauttien.

Tätä fiilistä on kyllä hankala voittaa.

[Lissu]

dookie vieraisilla

Aiemmin tällä viikolla ihanainen dookie kävi kylässä, ja tokihan reppana joutui meillä hevosen liikuttamiseen. Tiedämme pääsevämme kahvittelun lisäksi töihin, kun menemme käymään Turmeltajassa!

Tämän merkinnän on kirjoittanut dookie

“Siis mä en kestä, tää on niin hieno!” hihkuin Lissulle, joka juoksutti kentän toisessa päässä rautiasta oria, jonka henkilöllisyyttä en ollut vieläkään keksinyt, enkä ollut sitä kehdannut kysyä. Koska pitäisihän mun nyt tunnistaa kaikki Susirajan hevoset, myös ne uudet, jestas sentään! Nainen vain pyöritteli naureskellen silmiään, enkä yhtään ihmettele - vaikka allani oli tajuttoman komea suomenhevosori Marsu, oli menomme aina välillä aika alkeistasoa. Ori oli kuulemani mukaan taitava ja hieno ratsu, jos sitä vain osasi ratsastaa…

Iso raudikko viuhtoi kiukkuisesti häntäänsä joka kerta, kun pohkeeni osui sen kylkeen vähänkään liian voimakkaasti, tai jos käsi jäi hetkeksikin jälkeen myötäämisestä, ja mitä näitä pikkujuttuja nyt oli. Alkuun verrattuna se kuitenkin liikkui jo huomattavasti tasaisemmin, ja tuntui muuttuvan koko ajan paremmaksi, kunhan muistin hengittää ja ajatella ratsastavani eräänlaisella ruutitynnyrillä. Vaikka suuri osa ratsastuksesta kuluikin vain ihasteluun ja taivasteluun ja perus säätöjen ja asioiden hakuun, jumppailin Marsua loppuajasta avotaivutuksien, väistöjen ja vastalaukkojen kanssa. Lissu kävi välissä jo vaihtamassa juoksutettavaa, ja näytti edelleen naureskelevan minulle kohtalaisen paljon. Ja luultavasti ihan syystäkin, näytin nimittäin varmasti jonkin sortin lottovoittajalta. Ja eipä se kaukana ollutkaan! Kun yhteistyömme alkoi Marsun kanssa pelittämään siinä määrin, ettei sen tarvinnut enää kiukutella jokaista väärää liikettäni kun sain raajani hillittyä ja rauhoitettua, sujuivat hommat sen kanssa ihan kohtuullisen hyvin. Tasaisia väistöjä tai taivutuksia tosin ei nähty, mutta tehtävät saatiin kuitenkin suoritettua ilman sen suurempia taistoja.

Muutamaan jo ihan ok suoritukseen oli hyvä lopettaa, ja kävimme kävelemässä loppukäynnit kentän ulkopuolella “maastossa”, viereisellä hiekkatiellä. Talliin päästyämme Lissu-parka sai edelleen kuunnella Marsun ylistämistä, myös siinä vaiheessa, kun ori meinasi litistää varpaani kavionsa alle, kun kiskaisin vyön auki ilmeisesti liian kovaa. Onneksi mulla oli tästä varsa!

[Lissu]

11.05.2017 Pohdintaa paperinpyörittelyn lomassa

Paperinpyörittelypäiväni jatkuessa päädyin tuijottelemaan Marsun papereita sekä sen jälkikasvua. Ei ollenkaan huonosti, kolme neljästä on kantakirjattu (viimeinenkin saanee ktk-kelposuuden tässä näyttelykevään-/kesän aikana - pidetään peukkuja!), kaikki KTK-II -palkinnolla. Lisäksi yksi on Champion ja toinen, oma Rauskimme VIR MVA Ch. Kantakirja- ja näyttelymenestyksen lisäksi Marsun jälkikasvu on esitellyt kykyjään kilpakentillä, pääasiassa kenttäratsastuksen saralla, mutta myös koulu- ja esteradoilla. Periaatteessa tässä voisi alkaa harkita jalostusarvokirjaimen anomista, mutta toisaalta Marsulle anoisi mielellään vähintään B:n saman tien, ei sitä C:tä. Katsoo nyt.

Entäs Marsu itse? Papereista löytyy jo useampi mukava maininta - KTK-II, VIR MVA Ch -, toivon mukaan tässä kesän myötä riviin ilmestyy myös KERJ-palkinto. YLA sekä SLA ovat vuorossa vasta syksymmällä, ainakin tällä hetkellä. Toki tilanteet muuttuvat, eikä sitä tiedä, mitä tapahtuu. Pahimmassa tapauksessa ori loukkaantuu ja kaikki suunnitelmat siirtyvät, tai vielä pahempaa, mokoma kuolee.
Paperit tietävät kertoa myös, että Marsu on hierottu viime viikolla, rokotukset ovat ajan tasalla, samaten raspaus, kengitys taas on ensi viikolla. Sitten sekin asia on hoidossa.

Tämän viikon Marsu on ollut Krissen ratsuna. Viime valmennus on ollut viime kuun puolella (eepun pitämä estevalmennus), mutta Krisse on käynyt maanantaina ja tiistaina ratsastuskoulun tunneilla (koulua, toinen vähän enemmän istuntaan keskittyvä). Krisse tuntuu tykästyneen raudikkoon kovin, mikä meinaa huvittaa meitä - Marsuhan ei ole se kaikkein helpoin hevonen pitää yhtään mistään suunnasta. Vaan hyvä kun joku muukin kuin me on tykästynyt tähän! Toki on tästä kolme varsaa saatu myytyä, joten kaipa tämmöisille hevosille on vähän isompi yleisö. Marsun onni, että sillä on ihan hyvä rakenne ja kapasiteettia, harrasteluokan eripariporsaana tämä ei tosiaan olisi pysynyt orina vaan päätynyt ruunaukseen nopeammin kuin kukaan ehtii kissaa sanoa.

[Lissu]

Tarinakilpailut Stall Sjöholmassa 01.04.2017
Luokka 4. Vaativa B, tuomari: Disa Sund
Luokka 4 aihe: "Olisi voinut mennä paremminkin..." ovat ensimmäiset sanat ratsastaessasi radalta pois taustajoukkojesi luokse. Kerro suorituksesta ja mistä sanasi kumpuavat. Sössittekö oikein olan takaa vai iskikö vain perfektionistinen hetki? (max. 250 sanaa)

4/4 Lissu T. (VRL-12701) - Marrasmieli
"Olisi voinut mennä paremminkin..." Huokaisin raskaasti, laskeuduin alas Marsun selästä ja tyrkkäsin ohjat narrille saadakseni käteni vapaaksi kypärän riisumista varten.
"Marsu oli ihan ässä, ei mitään heikkoa, kaikki meni aivan loistavasti, olin radalla ihan seitsemännessä taivaassa täysin vakuuttuneena siitä, että seuraavaksi me lähdemme Marsun kanssa GP-treeniin näyttämään Totilaille ja Valegroille närhen munat. Lopputervehdykseen ratsastaessani tajusin ratsastaneeni koko radan peilinä. MITEN tuomarit eivät hoksanneet ja hylänneet minua?! Kyllä nolottaa, mutta ennen kaikkea harmittaa - Takapajulan tampio toilailee taas! ...hei ette nyt naura, vakava paikka, elämäni paras rata ja sitten minä riemuidiootti ratsastan sen alusta loppuun väärään kierrokseen."

[narri]

17.06.2017 Muriseva Marsu

"Jaahas, se olis sitten aika lähteä treeniin", totesin iloisesti reilutellen mukanani ketjunarua. Marsu kohotti ylpeästi päätään iltapäiväheinistään ja tuhahti vähän, mutta katsoi kuitenkin sopivaksi antautua kiinniotettavakseni. Tungin narun suorilta sen suuhun, koska ihanat tammat ovat saaneet jälleen kerran orin aivot lähemmäksi sen jalkoväliä. Kuten joka vuosi tätä ennen. Varitoimi ei suinkaan ollut turha, koska ensimmäisen tammatarhan osuessa kohdalle Marsun etujalat nousivat maan pinnalta ja se yritti aloittaa huutamisen.
"Lopeta ennen kun alotatkaan", ärähdin sille hiljaa, minkä lisäksi ori sai pienen nykäisyn narusta vielä varmemmaksi vakuudeksi. Vaikka Marsu viskelikin päätään tyytymättömänä, se kuitenkin lopetti saman tien pomppimisen yrityksensä. Puistelin huvittuneena päätäni, vaikka ori tietää hyvin, ettei se saa minun tai Lissun tai niiden susirajalaisten kanssa, jotka sitä käsittelevät, pomppia tai loikkia, mutta aina sen on pakko yrittää.

Varustaessani oria se toisti yrityksensä pari kertaa, muutama kuopaisu käytävällä ja pieni huuto käytävän toisessa päässä kulkevalle Muhville, mutta kiellettyäni sitä jämäkästi kaikki sujui hyvin. En voinut jättää hetkeksi ihailematta Marsua siinä sitä varustaessani - se on kyllä edelleen yksi upeimmista hankinnoistamme, niin komea, lihaksikas ja suorituskykyinen. Teki melkein mieli itkeä, kun löysimme sen aikanaan markkinoilta ja ostimme kaikista taiteen säännöistä välittämättä.
"Mennäänpä sitten", totesin itsekseni Marsun kuopaistua lattiaa vielä kerran - ja ihan asiasta tällä kertaa, vaikka sitä kielsinkin. Turha jäädä seisoskelemaan tallikäytävälle loppupäiväksi, kun tarkoituksena oli kuitenkin lähteä maastoon hyppäämään. Niinpä talutin orin ulos ja hyppäsin tallin kulmalla olevalta jakkaralta selkään.

Aikaisemmin liikuttamani Karni oli ollut kuumuudesta hieman löysänä, mutta Marsulla ei ollut samanlaisia ongelmia. Päin vastoin, se tuntui jopa hieman kuumuvalta kun lähdimme kohti maastoja. Pyysin oria saman tien tekemään muutamia väistöjä, askeleen lyhennyksiä pidennyksiä käynnissä ja vähän avotaivutusta pitääkseni sen koko ajan hommissa. Oli ilahduttavaa huomata, miten hyvin yhteistyö on hioutunut kaikkien tehtyjen virheiden ja itkun myötä, koska Marsu toimi erinomaisesti ja hyväksyi avut sellaisinaan. Erityisen ilahduttavaa se oli siksi, että en todellakaan halua enää ikinä istua Marsun selässä silloin, kun sen meilestä avut eivät kelpaa. Käpälästä lähtevä ori ei ole mitenkään hirmuisen ihana asia.

Ravissa ja laukassa verrytellessäni matkalla maastoesteille, joita suunnittelin tälle päivälle (possutukkeja, risueste sekä hauta) tein samoja hommia kuin käynnissä: raviväistöä, vähän askeleen pidennystä ja lyhennystä (erityisesti laukassa) ja avotaivutuksia. Siirtymiset kuuluivat ohjelmaan myös ja pari kertaa tein uhkarohkeasti laukasta käyntiin -siirtymisiä. Uhkarohkeita siksi, että jos Marsua ei olisi miellyttänyt aavistuksen voimakkaampi pidättävä apu, olisimme olleet taivaanrannassa.
Hypäten tein ihan perusasioita orin kanssa. Possutukki-hauta-risueste-possutukki etäisyyksillä hieman leikkien. Pääasiassa koetin saada Marsua hieman lyhennettyä, mutta pidentämishommiakin tehtiin. Lisäksi hyppäsin erityisesti possutukkeja erilaisilla kaarevilla urilla, lyhyillä lähestymisillä ja kinkkisillä teillä. Possutukkeja tuli maalattua alkukeväästä useampikin ja niistä saa kyllä kasattua erilaisia teitä. Saatoimme hieman innostua suloisista possutukeistamme...

Marsu toimi erittäin hyvin, vaikka miten lyhyellä lähestymisellä olisimme tulleet ja se hyppäsi erinomaisesti jokaisen esteen, jolle sen toin. Noin puolen tunnin treenin jälkeen pyysin oria laukalla metsätielle ja annoin sen laukata rennosti maitohappoja pois. Itse istuin kevyessä istunnassa kunnes oli aika pyytää ori raville. Tallille palasin erinomaisen tyytyväisenä päivän hommiin - en vain voi korostaa kylliksi, miten hieno hevonen Marsu on!

[narri]

24.09.2017 Valmennuksessa pitkästä aikaa

Periaatteessahan Marsua ei enää tarvitsisi valmentaa, koska sen kisaura on jo pitkälti ohi, samoin jalostusura. Mutta en koskaan kyllästy brassailemaan Marsun hienoudella hiomaan yhteistyötämme vielä paremmaksi, erityisesti oman ratsastukseni osalta. Niinpä tänään oli ohjelmassa kouluvalmennusta uuden valmentajan silmien alla. Ratsastuskoulun opettaja-ystäväisemme suositteli vahvasti muutaman sadan kilometrin päästä käyvää Juho Ojanylistä, joten kun herra oli tulossa muutenkin Takapajulan tienoille heppakoulun opiskelijoita valmentamaan, soittelin josko hän suostuisi piipahtamaan Susirajassakin.
"Kyllä mä voin siellä piipahtaa, teidän hevosistanne oon paljon kuullutkin ja kiva päästä näkemään niitä livenä!" oli vastaus. Vaikka mietinkin muutamaan (sataan) kertaan, mitä ihmettä Juho oli niistä kuullut, laitoin vain viestiä että loistojuttu. Toivottavasti Juhon oletus ei olisi, että kopukkamme ovat pähkähulluja. Mikä valitettavasti on se todennäköisin vaihtoehto...

"Tee alkuun siirtymisiä, temmonmuutoksia ja taivuttele sitä kunnolla molempiin suuntiin." Marsu tuntui melko hyvältä pyllyn alla kun aloittelimme valmennusta. Juho antoi heti hyviä vinkkejä Marsun verkkaamiseen, kun ori meinasi painaa koko ajan ohjalle. Sinänsä ei mikään uusi juttu, mutta on ihanaa kun valmentaja kiinnittää huomiota kokonaisvaltaisesti kaikkeen.
Kun ori oli verkattu, Juho pyysi tekemään pohkeenväistöä käynnissä ja ravissa. Käynnissä minun piti väistättää Marsun takosaa ympyrän kaarella ja ravissa pitkää sivua pitkin. Melkoisesti haastetta, koska hikoilin ja punoitin jo ensimmäisen viiden minuutin kohdalla niin, että nolotti.
"Tarkempaa yhteistyötä sisäpohjalla ja ulko-ohjalla, ulko-ohjan tuntuma pitää paketin kasassa! Nyt se nojaa jatkuvasti kädelle ja juoksee sun apujen läpi lapa edellä, etenkin vasemmalle." Ja sen kyllä tunsin peffani alla! Mutta en voinut toisaalta komentaa oria liian kovasti, jotta se ei vetäisi hernettä nokkaan.
"Älä jännitä hartioita, kun pyydät siltä väistöä", Juho ohjeisti kun hikoilin jälleen yhden raviväistön kanssa, joka oli enemmänkin Marsun lavan työntymistä kohti jalkaani. Jouduin pakertamaan hyvän aikaa, ennen kuin väistö onnistui, mutta voi pojat miten hyvältä se tuntui!

"Kävelkää hetki, niin jatketaan avoilla ja suluilla", Juho totesi virnistellen liioitellulle huokailulleni.
"Vieläkö mun tarvii jaksaa!"
"Vielä vielä, kuule me ei olla edes puolivälissä!"
Puhisten puoliksi tarmoa ja puoliksi epätoivoa keräilin ohjat käsiini kun Juho käski ottaa harjoitusraville ja tehdä muutamia voltteja. Ja muistaa ne hartiat. Ja ulko-ohjan. Ja sisäpohkeen.
"Älä purista sisäpohkeella, kun sitten se ei voi taipua rehellisesti vaan työntää vain takaosaa ulospäin. Pidä pohje jämäkästi kiinni, mutta anna sille tilaa kääntyä." Että ratsastuksestakin voi tehdä vaikeaa! Mutta hiljalleen jatkaessamme avoilla ja suluilla tunsin, miten Marsu alkoi keventyä kädelle ja lopettaa pohjetta vasten puskemisen, vaikka välillä onnistuinkin levittämään pakettia aika lahjakkaasti ympäriinsä. En onneksi niin pahasti, että Marsu olisi hermostunut, mutta sen verran, että melkein turhauduin. Onneksi Juholla oli hyvä ja rauhallinen tyyli valmentaa - kyllä taas huomasi, että itsekseen ratsastaessa sitä ei huomaa kaikkia virheitään!

"Otetaan tähän loppuun vielä sellainen laukkatehtävä, että meette vastalaukkaa kahdeksikolla ja vaihdot aina käynnin kautta." Marsu oli siinä kohtaa jo ihanan kevyt kädelle ja tuntui siltä, että se meni koko ajan ylämäkeen - tällaista hevosta halusin päästä esittelemään valmentajalle! Vastalaukka ei tuottanut vaikeuksia, eivätkä vaihdot käynnin kautta, sillä ori tuntui tietävän jo etukäteen mitä siltä halusin. Laukkasimme muutaman kahdeksikon, mutta kun tehtävä sujui mallikkaasti, mitä sitä hinkkaamaan niin kauaa, että se alkaisi mennä huonosti.
"Hirmu hieno hevonen teillä tässä! Ja sulla oli tosi hyvä istunta ja tasapaino, vielä tarkkuutta niihin kääntäviin apuihin ja rentoutta hartioihin. Älä lukitse rintalastaa, kun sitten hevonen ei voi liikkua kunnolla eteenpäin, kun se vaikuttaa kuitenkin myös alakroppaan." Loppukäyntejä kävellessäni sain kuulla nämä ja vielä monta hyvää vinkkiä etenemiseen.

[narri]

Tarinakilpailut Adinassa 28.09.2017
Luokka 2. helppo, 2/6
Scream. Jokin osakokeen radoista menee niin huonosti, että tekee mieli huutaa. Piirrä, kerro tai linkitä meemi, joka kuvastaa parhaiten olotilaasi.
meemi

[narri]

30.09.2017 Metsään on tullut jo syys

Pimeällä ratsastaminen ei koskaan ole ollut ihan mielipuuhaani, lähinnä siksi, että mielikuvitus tuppaa olemaan hieman ylivilkas. Etenkin, jos olen katsonut kauhuelokuvan Lissun kanssa juuri edellisenä iltana. Etenkin, jos olen lähdössä sinne maastoon Lissun kanssa, jolla, jos mahdollista, on vieläkin vilkkaampi mielikuvitus. Niinpä olimme molemmat hieman kusi sukassa lähtiessämme hakemaan hevosia tarhoilta. Onneksi valot pelittävät.
"Epäreilua!" kiekaisin, kun Lissu kaarsi Hurun tarhalle joka oli lähempänä tallia kuin Marsun tarha. Vaikka itsepä olin tyrkyttänyt naiselle Hurua ratsastettavaksi, mutta silti! Minun piti käydä pitkällä hakemassa Marsu talliin.

Kikattelimme itsellemme kuin pikkutytöt, kun harjailimme hevosia lähtövalmiiksi. Kauhuleffa ei ollut ollut ehkä se maailman kamalin, kun sitä oli katsottu kotisohvalta popcornkulhon ja peiton kanssa, mutta nyt kun olimme lähdössä pimeään metsään. Niinpä kerroimme toisillemme mitä idioottimaisimpia juttuja unohtaaksemme kummitukset.
"Oletkos siinä!" ärähdin myös Marsulle, kun ori alkoi röyhistellä rintaansa turhan paljon ja meinasi tehdä steppinumeroa etujaloillaan.
"Haetko meille heijastinvermeet, mä vahdin näitä typerehtijöitä?" kysyin Lissulta, tarkoittaen typerehtijällä lähinnä Marsua. Huru tihkui hyvää oloaan jo nyt, kun se tiesi pääsevänsä taas LIIKKUMAAN! Ihme fitnessyrittäjä.

Kun hevoset oli topattu kaiken maailman heijastimilla (suojat, loimet, ohjat, turpahihnat) myös ratsastajat topattiin heijastimin (liivit, kypäräsuojukset, jalustimiin valkoinen ja punainen valo) ja talutimme hevoset ulos.
"Mennään tänään vaan valaistuja reittejä?" Lissu kysyi noustessaan Hurun selkään ja minä nyökkäilin pontevasti. Lähdimme matkaan loistaen kuin joulukuuset, mutta se tuntuu ihanalta pimenevässä illassa. Tietää ainakin, että näkyy joka paikkaan eikä kukaan voi ajaa päältä - tai no, ainakaan kukaan ei voi väittää sitä vahingoksi, jos ajaa päältä!
"Tähdätään sellaiseen tunteroiseen", totesin kun otin kärkipaikan Marsun kanssa. Ori meinasi saman tien lähteä käpälästä, kun korjasin vähän loimen asentoa sen pyllyn päällä. Samperin taskuraketti kenttähevoseksi! Eikä se edes mahdu taskuun.

Vaikka yleensä maastoihimme mahtuu hölinää ja pulinaa enemmän kuin laki sallii, tällä kertaa olimme vähän hiljaisempia. Tai se on väärin sanottu. Tällä kertaa vain emme juuri puhuneet asiasta tai sen vierestä, kunhan pidimme ääntä yllä kummitusten häätämiseksi. Minä jouduin tekemään kuitenkin niin paljon töitä Marsun kanssa, että kunnon keskustelu ei oikein onnistunut. Avotaivutukset ravissa olivat kyllä kuulemma oikein hyvännäköisiä, kun Lissu katseli takaapäin. Kuulemma Juhon valmennus oli tehnyt oikeasti tosi hyvää.
"Kieltämättä, Marsu ei tunnu yhtään painavan kädelle", ehdin vain kommentoida ennen kuin saavuimme sille perinteiselle laukkasuoralle. Vaikka ori yritti vähän lähteä kiitämään alta pois, en antanut sen nostaa laukkaa ennen kuin luvan kanssa. Laukassakin vaadin sitä kokoamaan ja sitten vähän pidentämään, sitten taas kokoamaan. Sulkutaivutus, suoristus, kokoa, pyydä eteen.

Möröt ainakin jäivät laukkapätkälle, sillä takaisin ravatessamme ja loppukäyntejä kävellessämme korjasimme tehokkasti sen epäkohdan, ettemme olleet ehtineet kunnolla jutella maastolenkillä. Vaikka samalla koko ajan pyysinkin Marsulta jotain (lyhennä, väistä, avo, uusi väistö, pidennä äläkä kiihdytä), se oli huomattavasti rauhallisempi kuin alkumatkasta.