Unihuuru "Huru"

[Pertti]

suomenhevostamma Unihuuru "Huru"
omistaa Susiraja

Päiväkirjaan tulee omistajien ja mahdollisesti vierailevien tähtien merkintöjä sekä tarinakisojen tarinoita.

Omat sivut.

Hurulla ei juuri vapaapäivä pidetä. Kun raudikko saa liikkua (mitä enemmän, sen parempi), sen tyytyväisempi se on elämäänsä. Vapaapäivät, tai etenkin pitkät liikutustauot vaikkapa sairasloman takia, saavat Hurun iävystymään ja passivoitumaan. Kiakin puolin ihastuttava hevonen; helppo, mutkaton, eteenpäinpyrkivä, oman elämänsä fitness-yrittäjä.

Päiväjärjestys
maanantai: verkkaa maastossa
tiistai: koulua
keskiviikko: koulua + puomeja
torstai: esteitä
perjantai: palauttelua
lauantai: maasto, voi hypätä
sunnuntai: koulua

[narri]

09.04.2017 Huruakka

Vaikka Huru olikin Lissun ostos, josta melko lailla tälle motkotin (koska itsehän en koskaan tee vastaavia ostoksia, höpö höpö), pakko myöntää, että tamma oli aika lailla nappihankinta. Tosin kyllähän minä Lissun hevosmakuun luotan yhtä lailla kuin omaani - eivät mielipiteet aina kohtaa ihan täsmälleen, mutta kumpikin tietää toisen tunnistavan hyvän hevosen sellaisen nähdessään. Huru, oman elämänsä liikunnan ilon toitottaja, on hirmu kiva kaveri. Jostain syystä minäkin kenttäratsastajahurjapää olen viime aikoina halunnut vääntää erityisesti kentällä - en tiedä, johtuuko se siitä, että olen treenannut paljon Vitjan kanssa viime aikoina vai mistä. Joka tapauksessa nimeni on ollut liikutuslistalla paljon enemmän koulutreenin kuin maastoilun tai hyppäämisen kohdalla. Väliäkö sillä, olen vain kiinnostuneena katsellut liikutuslistaa.

Valitettavasti rakas Vitjani oli sosialisoitu minulta muihin toimiin, joten valitsin (yhdeksi) liikutettavakseni Hurun. Tamma vaikutti tyytyväistäkin tyytyväisemmältä kun hain sitä tarhasta, eikä mikään ihme. Sellainen se on aina. Innokkaana vastassa portilla, koska jee, liikutusta!!
"Mitä jos kokeiltaisiin tänään vähän väistöjä", höpöttelin tyhjiä Hurulle taluttaessani sitä sisälle ja sulkiessani sen karsinaan. Ja kun sanon sulkiessani, tarkoitan, että laitoin oven puoliksi kiinni hakiessani sen tavaroita, koska olen laiska. Tamma ei kuitenkaan lähde mihinkään. Tosin naureskelemme usein Lissun kanssa, että jokin päivä Huru kostaa meille sen "ei se kuitenkaan"-ajattelun ja huitelee pihamaalla vapaana meille lällätellen. Sitä päivää odotellessa se saa kuitenkin seisoskella karsinassaan ovi avonaisena. Koska olemme laiskoja paskoja. Ja ammattilaisia. Ammattilaiset saavat rikkoa sääntöjä.

Edelleen viedessän Hurua kentälle mietin, että koskahan tämä kostautuu. En jaksanut pahemmin ottaa ohjia kaulalta tai taluttaa sitä, vaan näpytin samalla viestiä älypuhelimellani Santerille, joka oli lähtenyt Pertin kanssa shoppailemaan isoon kaupunkiin. En tarkalleen tiedä, mitä he hakivat isosta kylästä, jotain selkeästi mitä ei Takapajulan maatalouskaupasta löytynyt, mutta kerran sinne matkasivat, saisivat tuoda minulle ja Lissulle ja hevosille kaikkea kivaa. Huru asteli vieressäni kuin koiranpentu, vaikka molemmat käteni olivat puhelimessa, samoin kuin silmät ja ajatukset. Kuten sanottua, ammattilaiset asialla.
No, hevosen selässä en sentään räplää kännykkää edelleenkään (mitä nyt instaan pitää joskus ottaa korvakuva, mutta ei puhuta siitä), vaan keskityin siihen, että kävelevä Huru oli avuilla. Pitkillä ohjilla asteleva tamma taipui hyvin pohkeen ympärille ja reagoi pelkkään istuntaan oikein hyvin. Sääli, että oma kehonhallinta ei vieläkään ole ihan niissä kantimissa, että pelkällä istunnalla ratsastus olisi se ainoa vaihtoehto. Olisihan se siistiä. Etenkin, kun tallissa on kuitenkin tällaisiakin hevosia, jotka toimisivat.

Keräillessäni ohjat Huru tuntui siltä, kuin aina: ei vitsit, mitä me tänään tehtäisiin! Ihmekään, ettei kukaan halua valmentaa meitä Hurun kanssa, onhan se nyt pirun tylsää katsoa kentän reunalta, että jee olenpas tarpeellinen. Raviin ottaessani tamma hakeutui itse kohti tuntumaa, polki hyvin alleen ja annoin Hurun ravailla rennossa muodossa tuntumalla jonkin aikaa. Hymyilin varmasti kuin heikkopäinen, Vitjan lisäksi Huru on kyllä yksi ihanimmista hevosista ratsastaa.
En voinut kuin kehua Hurua väistöjen kanssa. Tein niitä pääasiassa suoralla uralla pitkän sivun myötäisesti niin, että väistätin tamman takaosaa ulos tai sisälle. Käynnissä ja ravissa. Tamma toimi erinomaisesti: se ei poikittanut liikaa tai vastustellut apuja. Varmaan ainoa vika oli se, että ravissa pyysin Hurua samalla vähän liikaa eteenpäin ja väistö hajosi kiirelliseksi kipittämiseksi. Itseään saa siitäkin syyttää, että näin vaikea hevonen se on ratsastaa.

Palkinnoksi tamma sai isoa laukkaa ympäri kenttää, ja sitä paitsi minua huvitti laukata sillä. Toki Huru sai tehdä töitäkin, välillä pyysin sitä hieman lyhentämään ja vähän kokoamaan laukkaa ennen kuin annoin sille luvan taas ottaa isompaa menoa. Maastorevittelyn veroista menoa ei tietenkään voinut kentällä tehdä, mutta Huru vaikutti oikein tyytyväiseltä. Totta kai, kun se pääsi liikkumaan.
Illalla tamma saa vielä tehdä lenkin ravurien perähevosena, aamulla se oli kävelytyskoneessa. Rankka päivä, jopa Hurulle, mutta huomenna se saakin sitten liikkua huomattavasti kevyemmin. Tamma vaikutti jopa hieman pettyneeltä, kun talutin sen takaisin kohti tallia. Päivän hommat kestivät vain noin kolme varttia - liian vähän!
"Mitäs toimit aina niin hyvin, ettei sun kanssa tarvi vääntää kauempaa", naurahdin tammalle sen kaulaa silitellen. Enemmän on aina enemmän, kun on liikunnasta kyse, sanoo Huru.

[narri]

29.04.2017 Huru liikkuu taas

Huru on ollut mälsällä tuulella, koska se ei ole saanut liikkua. Jos joku Susirajassa joskus miettikin sitä liioitteluksi, että tammasta tulee tympeä jos se ei saa tarpeeksi liikuntaa. Huru-parka on ollut vähän saikulla, sillä oli hieman lämpöä eräänäkin aamuna (se lämpöilypäivä jäi tosin ainoaksi) ja räkäisyyttä. Suorastaan kuumetta tammall ei missään vaiheessa ollut, mutta se räkä olikin suurempi ongelma. Lisäksi Huru laitettiin totta kai jo yhden lämpöpäivän jälkeen kevyemmälle liikutukselle varmuuden vuoksi (mikä ei hevosta miellyttänyt yhtään) ja se onkin nyt joutunut pääasiassa kävelemään. Sinällään tamma on ollut ihan normaali: pirteä, ruokahaluinen, liikkumaan kaipaava, mutta heti, jos sen kanssa lähtee liikenteeseen alkaa lima vuotamaan pahemmin kuin rikkinäinen viemäriputki.

Huru ei luonnollisesti ollut tilanteeseen lainkaan tyytyväinen vaan muuttui passiiviseksi vetelehtijäksi. Nyt tilanne on taas hieman parantunut kun olemme alkaneet ottaa tammaa taas käyttöön. Vielä se ei ole palannut tavalliseen rytmiin, hyppäämisen aloitamme vasta ensi viikolla, mutta Huru pursuu taas fitnessriemua, kun se saa liikuntaa muutenkin kuin taluttelemalla käyntiä kerran-pari päivässä.
"Mennäänkö hommiin, neiti hyvä?" kysyin avatessani karsinan ovea. Ja töihinhän tamma halusi lähteä, mitäpä muutakaan. Varustamiseen ei montaa tovia mennyt ja Huru olisi varmasti lähtenyt karsinastaan kuin raketti, jos se ei olisi todella, todella hyvin käyttäytyvä. Minua nauratti silti se määrätietoinen reippaus, jolla tamma puski eteenpäin. Se olisi varmasti mennyt kentälle vaikka tallin seinän läpi, jos olisin koettanut sitä estää.

Tein tammalla kevyttä käynti-ravitreeniä. Pääasiassa kevyessä ravissa eteen-alas, jonkin verran harjoitusravia ja pyysin Hurua myös ylemmäksi. Mitään kokoamisia emme treenanneet, kunhan välillä pyysin tammaa vähän ylemmäksi ja lyhyemmälle kaulalle, siitä taas annoin sen venyttää alas kohti tuntumaa. Taivutuksia tai volteilla pyörimistä en juuri ottanut, joitan laajoja kaaria ja isoja ympyröitä sinne tänne, mutta lähinnä työstin Hurua suorana ravilla. Käyntipätkiä teimme väliin sopivasti, muutama ripeämmässä tahdissa tehty siirtyminen. Tamma pysyi hyvin tuntumalla myös siirtymisissä, venytti kaulaansa ja selkäänsä. Takaosakin oli mukana työnteossa hyvin, vaikka en Hurulta kummoista vaatinut. Se kuitenkin pärski oikein tyytyväisenä saadessaan venytellä ja joutuessaan kuitenkin tekemään hommia, vaikka hommat olivatkin tänään erittäin kevyttä tekemistä.

Eteen-alas oli hyödyllistä myös sen suhteen, että lima pääsisi valumaan alas ja pärskiminen myös. Siis se mahdollinen lima, joka vielä mahdollisesti olisi jäljellä. Selästä laskeutuessani tarkastin ensimmäisenä Hurun sieraimet, joista oli valunut vähän kirkasta räkää. Sitä samanlaista, mitä löytää omasta nenästään vielä flunssan jälkeen vaikka on jo tervehtynyt.
"Kiitos vaan hirvittävästi", nauroin tamman pyyhkiessä nenänsä hihaani. Huru oli oikein tyytyväinen päästessään talliin, pitää se vielä illasta kävelyttää vaikkapa ilman satulaa. Laitan ehkä Santerin asialle, saa poju lähteä maastoon Hurun kanssa ja tulla pois hetkeksi sieltä ravurien maailmasta.

[narri]

21.05.2017 Sunnuntain sekoilut

Kevät on vihdoin tullut Susirajaankin! Viileää kyllä on ollut ja päivälämpötilat pysyttelevät noin kymmenessä asteessa, laitumista on edes turha haaveilla vielä, mutta maa alkaa jo vihertää eikä öisin ole enää pakkasta. Ja auringossa mittarilukema saattaa kohota viiteentoistakin, jos sopivasti pääsee porottamaan. Itsehän olen jo heittänyt talvitakin nurkkaan ja siirtynyt sille linjalle, että auringossa kuljetaan t-paita päällä ja jos tulee vähän viileämpi, laitetaan maksimissaan ohutta hupparia päälle. Aika moni muu kulkee vieläkin paksumpi takki päällä ja kauhistelee, miten tarkenen. Oikein hyvin!
Kevät tuo totta kai mukanaan myös kiimat ja orien hillumista. Taas näkee, miten paljon nekin ovat yksilöitä, osaa vain vähän piristyy tammatuoksuista ja osa yrittää kävellä kahdella jalalla joka kerta, kun edes näkevät tamman.

Huruun kevät ei onneksi suuremmin vaikuta. Se ostettiin talvella, joten mietimme totta kai, millaiset kiimat sillä ovat - samaa mietimme kaikkien tammojen kohdalla, niistä kun on tarkoitus saada jalostushevosia kisauran jälkeen jolloin kiimat ovat tärkeä asia. Entinen omistaja kertoi, että tasaiset ovat. Ja ainakin tämän kevään ensimmäisten viikkojen perusteella asia on juuri niin. Huru näyttää kiimat selkeästi, mutta ei ole sen tahmeampi, ei kiukuttele tai tee muutakaan omituista. Haluaa liikuntaa, kuten aina ennenkin.
Sarlotta kävi tammalla eilen hyppäämässä maastossa, meni kuulemma aivan loistavasti! Rata onkin ollut vähän on-off-käyttökunnossa, koska lumi, jää, märkyys, sulavedet, lisää lunta ja lisää sulavetta. Tänä aamuna Huru oli käsihevosena hölkkälenkillä ravurien kanssa ja itse ajattelin vääntää sillä koulutreenin näin illalla.

"Hurumuru, ehdotahan päivän hommaa", höpötin sille hakiessani sitä tarhasta. Huru ei tietenkään vastannut, mikä oli sääli, koska rehellisesti sanottuna en todellakaan tiennyt, mitä tekisin sen kanssa. Perusjuttuja? Vähä vaativampaa? Laukkaa, ravia, käyntiä? Siirtymisiä? Huru kun on näitä supertoimivia hevosia, mutta toisin kuin vaikka Vitja, jonka kanssa voi itsekin aina treenata vaativan asioita, Huru menee perus helppo A -luokkaa. Eikä siinä mitään vikaa ole, mutta siihen on itselläkin enemmän rutiinia, kun niin monen hevosen kanssa sitä tulee treenattua.

Kentälle päästyäni mietin edelleen, että mitäs tässä nyt. Huru käveli reippaasti pitkällä ohjalla ja lopulta totesin, että tekisimme töitä pitkällä tai puolipitkällä ohjalla kaikissa askellajeissa. Vähän siis istuntatreeniä minulle ja eteen-alas-treeniä tammalle. Se olikin hieman hämmentynyt, kun pyysin sen raviin ottamatta ohjia tuntumalle, mutta alkoi kuitenkin ravata tyytyväisesti eteenpäin. Keventelin sen selässä kaikessa rauhassa ja tein ympyröitä, muutamasta tuli vähän soikion mallinen, kun emme olleet Hurun kanssa ihan samalla sivulla sen suhteen, miten paljon käänsin sitä. Tai no, varmasti olimme ja tamma vain kääntyi sen verran kuin pyysin, enkä itse osannut sitä pyytää kuten olin ajatellut. Huru ei ole ryykäävää tai kiireistä mallia nähnytkään. Siitä huolimatta se oli yllättävää, että rauhoittelun sijaan jouduin jopa pyytämään tammaa vähän eteenpäin - en siksi, että se olisi ollut tahmea, mutta se oli hieman hidas etenemään.

Päätin tehdä laukkatehtävät tänään siirtymisinä, eli nosto, pari askelta laukkaa, raville, muutaman askeleen jälkeen takaisin laukalle. Muutamaan ensimmäiseen nostoon keräsin ohjaa puolipitkäksi, aivan kevyelle tuntumalle ja enemmänkin siksi, että sain siitä itse varmuutta. Tätä pitää alkaa tehdä enemmänkin ja myös muiden hevosten kanssa, vaikka valmentajat eivät ainakaan ole huomauttaneet, että roikkuisin ohjassa, en pitänyt siitä, etten tuntenut oloani täysin varmaksi ilman. No, Vitjan kanssa varmasti olisin tuntenutkin, mutta pitää treenata lisää. En halua alkaa ohjalla ratsastajaksi.

Huru suoritti nostot kuitenkin niin varmasti ja rauhallisesti, että heitin ohjan pian jälleen entiseen pituuteen. Raviin hidastukset sujuivat myös hyvin istunnalla, eikä tamma jäänyt laukkojen jälkeen mihinkään kiireraviin vaan rauhoittui hyvin askeltamaan niin, että sen selässä oli mukava istua. Uusi nosto, ravi, nosto, ravi... Tasaisessa rytmissä tehdyt nostot tuntuivat vain parantuvan ja parantuvan, kunnes tuntui siltä, ettei minun tarvinnut kuin ajatella asiaa ja Huru suoriutui! Hienonhieno tamma.
Loppuverryttelyt kävimme tekemässä maastossa ravaillen rauhassa ja lopulta kävellen tallille.
"Hurun kanssa pitää sitten maastossa ottaa vähän lyhentävää ja kokoavaa hommaa verkan lisäksi", totesin Lissulle kävellessäni talliin, Lissu nimittäin oli varannut huomisen liikutuksen. Tamma pääsi karsinaansa melassijuomansa kanssa odottelemaan iltaheiniä.