Hortensian Hovisalmiakki "Hohto"

[Pertti]

suomenhevostamma Hortensian Hovisalmiakki "Hohto"

Päiväkirjaan tulee omistajien ja liikuttajien päiväkirjamerkintöjä, myös tarinakisat löytyvät täältä.

Omat sivut.

Hortensiasta tilausvarsana tullut "pakkosaada" -ostos, musta Hohto, hemmoteltiin alusta asti pilalle. Ei olisi kannattanut, tuloksena on vähemmän kukkainen, vähemmän halittava hevonen. Auktoriteettiongelmainen tutustumisluokan tähti on sievä, siitä ei pääse mihinkään, ja oikein kehityskelpoinen ratsu kaikkine vikoineenkin. Tosin isoin vika on omistajatätien hemmottelussa.

Päiväjärjestys
maanantai: verryttelyä sileällä (aamulla tai illalla kävelytyskoneeseen)
tiistai: esteitä
keskiviikko: maasto
torstai: vapaa
perjantai: sileätreeni
lauantai: puomeja / esteitä
sunnuntai: sileätreeni

[Lissu]

Vieraskuski

Tämä viikko on ollut harvinaisen vauhdikas ja vieraidentäyteinen, kun tallillamme on pyörinyt paitsi valmentajia ja juhannusvieraita, myös ulkopuolisia ratsastajia hevostemme selässä. Daisy kävi ratsastamassa lellipentu-Hohdolla alkuviikosta.

Tämän merkinnän on kirjoittanut Daisy

Kävin tänään itse ratsastamassa Susirajassa asuvalla Hortensian Hovisalmiakkilla. Olin kuullut tammasta monenlaisia huhupuheita ja myös omistajat olivat minua varoitelleet säpäkästä Hohdosta, joten olin osannut varautua jo pahimpaan. Heti kun pääsin tamman selkään, se alkoi kokeilemaan, että millainen ratsastaja tällä kertaa tulisi ja kauanko se jaksaisi selässä pysyä. Jo jalustimia säätäessäni Hohto steppaili edestakaisin ja luimisteli korviaan. Alkukäynneissä se olisi halunnut lähtä monesti omille teilleen, mutta sain mustan tamman onneksi pidettyä jotenkin uralla. Kun Hohto alkoi tajuamaan kuka oikeasti määrää, se rauhoittui hiukan ja ryhtyi kulkemaan nätimmin.

Helppo A -tasoisen Hohdon kanssa minua oli pyydetty harjoittelemaan tänään laukanvaihtoja käynnin kautta. Tein ensin siirtymiä myötälaukan ja käynnin välillä, jotta hevonen tulisi hyvin kuulolle. Hohto nosti laukan hyvin, ja sen laukka oli oikein pehmeää istua. Yritin koko ajan lyhentää välissä olevia käyntipätkiä, ja pian laukannostojen välissä olikin vain kaksi tai kolme käyntiaskelta. Siirsin tamman hetkeksi käyntiin ja annoin sille vapaat ohjat, jolloin se venytti kaulansa pitkäksi ja nautiskeli hetkellisestä rentoutumisesta.

Hetken kävelyn jälkeen toistimme saman harjoituksen, mutta nyt joka toinen nosto oli vastalaukkaa ja joka toinen myötälaukkaa. Ensimmäisen myötälaukkanoston jälkeen Hohto lähti ennakoimaan ja nosti uudestaan myötälaukan. Korjasin tilanteen siirtämällä tamman käyntiin ja nostamalla vastalaukan, jonka se onneksi tällä kertaa tajusi. Kun olimme saaneet tehtyä vielä muutamia onnistuneita laukanvaihtoja, tamma vaikutti jo niin uupuneelta että siirsin sen käyntiin ja annoin vapaampaa ohjaa. Hetken kuluttua omistaja tulikin jo kentän laidalle odottelemaan, jolloin laskeuduin alas selästä ja menin kertomaan valmennuksen kulusta myös hänelle.

[Lissu]

07.07.2017 On se mamin mussukkaponi

Ellusmus on pyörinyt jonkun tovin Susirajassa pääasiassa valmentajan roolissa, mutta myös tallin puolella autellen. Hohto ei ilmeisesti tehnyt kovinkaan suurta vaikutusta. Haluaisimme sanoa, ettemme ymmärrä moista ollenkaan, mutta valitettavasti taidamme ymmärtää erinomaisen hyvin..

Tämän merkinnän on kirjoittanut Ellusmus

”AI, viisi alimmaista olivat minun!” huusin kuurolle mustalle suomenhevostammalle joka kaahaili riimunarun päässä puolelta toiselle talloessani varpaitani joka toinen sekunti vahingossa ja varmasti myös puoliksi tahallaankin. Karjumiseni kaikuivat kuitenkin kuuroille korvilleni ja tamma jatkoikin yli jyräämistäni sen enempää auktoriteettini rippeistä välittämättä. Ja vai että tämä olisi mamin mussukkaponi? Kyllä on jollakin varsin kieroutunut hevosmaku! Hohdokkasti Hohdoksi nimetty piruperkeleponi oli mielestäni kaukana hohdokkaasta ja mamin mussukkaponista, mutta itse olin varpaani tähän soppaan tunkenut kun kyselin tarvitsivatko Susirajalaiset kenties apukäsiä tässä muutaman valmennuksen välissä. Jostain kumman syystä minulle tarjottiinkin hoidettavaksi juurikin tämä varpaiden talloja josta oli unohdettu kertoa ruusujen sijaan se risuinen osuus.

Saatuani tamman talliin ja köytettyäni sen kiinni jokaisesta mahdollisesta ilmansuunnasta pystyin hengähtämään hetkeksi vaikka musta Hohto mulkoilikin minua sen minkä kerkesi. Tamma ei ollut järin innoissaan tulemaan sisään ja vielä vähemmän se innostui taiteilemistani solmuista. Ja kyllä, se vika tietenkin oli minussa eikä vain vahingossa kultamussukkatammassa itsessään. Hain käytävältä neitosen harjat ja aloin harjaamaan sitä väistellen akrobaatikon lailla näykkiviä hampaita ja potkivia kinttuja. Saatuani vihdoin Hohdon harjattua edes jotenkin tyydyttävästi alkoi se ihana vaihe, eli kavioiden puhdistus. Yrittessäni saada kaviota ilmaan tamma kuitenkin onnistui taidokkaasti paiskaamaan kinttunsa takaisin maahan suoraan varpaideni päälle. Muutaman kirosanan heitettyäni päätin jättää koko ponin hoitamisen siihen paikkana, minähän en täällä töissä ollut joten joku muu voisi hoitaa tuon mustan pirunlapsen, ja lähdin linkuttaen etsimään itselleni jääpussia Hohdon virnuillessa selkäni takana varsin omahyväisesti perääni.

[Lissu]

31.01.2018 Maastoretki

”Voitko lopettaa”, puuskahdin Hohdon tarjotessa minulle jo kuudetta kertaa hampaitaan, ”pitäisihän sinun tietää, ettei tuo toimi minuun.” Tamma mulkoili minua pahasti ja näykkäisi ilmaa hyvin mielenosoitukselliseen sävyyn. Puuskahdin, ehkä tarpeettomankin raskaasti. Ehkä me tosiaan tulimme narrin kanssa hemmotelleeksi Hohdon piloille.. Pudistelin päätäni, vaihdoin harjan kaviokoukkuun ja aloin puhdistaa hyvin happaman, kiukkuisen kenttäneidin kavioita yksi kerrallaan.
Siinä oikean takasen kimpussa pyllistellessäni puuhatessani näin Sarlotan (niistä ulkohousuista ei voi erehtyä, se neonvihreys, se ihan hirveä ja ihana sienikuosi!) kävelevän tallikäytävällä.
”Sarlotta, hei, kuka sulla on liikutuksessa?”
”Mirrillä ajattelin mennä, voitko kuvitella?”
”Ihan loistavaa. Lähdetkö maastoon?”
”Toki!”

Saatuamme uljaat ratsumme – hapannaama lellipentu ja ei-ihan-niin-pätevä aloittelijaluokan ex-ravuri – tarkistimme oman ulkovaatetuksemme kuntoon, minkä jälkeen suuntasimme pihalle. Satulaan nousun sekä vöiden kiristämisen jälkeen suuntasimme yhdelle suosikkireiteistämme; kaksi laukkasuoraa sekä sen verran harvaa metsää, että tieltä oli hyvä poiketa metsän puolelle rämpimään.
Noin kymmenisen astetta pakkasta, selkeä sää, kerrankin vain vieno tuuli. Ratsastimme rauhallista käyntiä ja hölkkäravia rennosti jutellen. Välillä Mirri lipsahti hölkältä reippaampaan raviin, mikä ärsytti jälkeen jäävää Hohtoa suunnattomasti – etenkin, kun en antanut mustajouhen juosta rautiasta lajitoveriaan kiinni! Mitä huutava vääryys!

Metsän puolella siirryimme lähes saman tien tieltä metsän hankipeitteelle. Mirri kulki niin käynnissä kuin ravissa tasaisen varmasti, mistään mitään välittämättä, mutta Hohtoa kiukutti.
”Mahtaakohan jokin Mirrissä ärsyttää Hohtoa”, Sarlotta nauroi katsellessaan mustan tamman hapanta ilmettä. Kohautin hymy huulillani olkiani.
”Jaa-a, mene ja tiedä! Hohtoa kyllä voi kiukuttaa ihan mikä tahansa, vaikka se yleensä maastossa viihtyykin.”
”Sekin on kyllä totta.”

Siirryimme takaisin tiellä tovi ennen laukkasuoraa, ja pyysimme tammoiltamme pätkän reippaampaa ravia ennen hölkkäaskelien kautta käyntiin siirtymistä. Suoran alussa pyysimme laukkaa (minä nostin Hohdon kanssa laukan käynnistä, Sarlotta ja laukkansa kanssa hapuile Mirri nostivat laukan ravin kautta) ja lähdimme reipasta laukkaa kohti suoran toista päätä. Jos Mirri olisi vähän varmempi laukkaaja, tammat olisivat saaneet mennä niin lujaa, kuin kintuista olisi lähtenyt. Vaikka Mirrillä on ihan kisaamalla kisattu kenttää, laukka antaa vielä odottaa itseään.
”Miltä Mirri tuntui?”
”Ihan hyvältä, oikeastaan, laukka on parantunut huimasti siitä, kun viimeksi ratsastin tällä.”
”Kun käskimme sinut ratsastamaan sillä.”
”Älä saivartele.”

Jatkoimme matkaa reippaassa ravissa sekä hölkässä, pääosin ihan tiellä. Yhdellä pätkällä poikkesimme metsään, lunta oli niiiin runsas kerros, että se ihan huusi kahlaamaan sinne kuusten, koivujen ja muiden sekametsän puiden väliin! Toisen laukkasuoran ratsastimme rennossa laukassa. Hohdolla olisi ollut enemmänkin menohaluja, Mirri taas oli enemmän kuin tyytyväinen olotilaansa. Hohto kyllä vastasi äärettömän hyvin apuihini eikä juuri niskuroinut. Itse asiassa tamma oli tänään aivan törkyhyvä ratsastaa, niin herkkyytensä kuin eteenpäinpyrkimyksensä puolesta. Lisää tämmöistä, kiitos!

Vähän vajaa puolitoista tuntia vierähti nopeasti. Hoidettuamme hevoset tallin puolella kuntoon kruunasimme maastomme kahvilla sekä aamulla leipomillani sämpylöillä. (Ja mutakakulla, mutta siitähän ei hiiskuta.)

[Lissu]

Jo pitenee varjot
Aika on eron ja jäähyväisten