Huvin Vuoksi "Joku"

[Pertti]

suomenhevosori Huvin Vuoksi "Joku"

Päiväkirjaan tulee omistajien ja liikuttajien päiväkirjamerkintöjä, myös tarinakisat löytyvät täältä.

Omat sivut.

Kuka tämän teki? Joku muu kuin minä. Sanaleikeistä tehty ensimmäinen huvituslaisemme on vahvatahtoinen ja omapäinen kaveri, komea kuin mikä ja aiheuttaa harva se päivä harmaita hiuksia. Oripoikamme osoitti jo ensimmäisenä päivänä Susirajan mailla, että hänellähän on mielipiteitä ja niitä on muuten paljon! Eikä meno ole siitä paljoa muuttunut. Pahimpina päivinä pää on umpiluuta, parempina lähinnä puuta.

Päiväjärjestys
maanantai: koulua (puomeja ja/tai kavaletteja kimppaan)
tiistai: maasto
keskiviikko: kevyttä sileätreeniä
torstai: koulua
perjantai: esteitä
lauantai: koulua
sunnuntai: kevyttä maastoilua

[narri]

26.06.2017 Joku tulee kotiin

"Joku tulee tänään kotiin!" hihkuin kipittäessäni toimistoon, jossa Lissu odottelikin jo kaivellen kakkua jääkaapista. Kohta laittaisimme kahvin tippumaan ja odottelisimme kärsimättömänä, että Sorelin auto kaartaisi Susirajan pihaan ja toisi vihdoinkin mukanaan Jokun! Olimme käyneet katsomassa oria vain pari kertaa ennen sen vieroitusta, koska valitettavasti Susirajan työt eivät antaneet meidän lähteä kovin montaa kertaa ajelemaan Huvitukseen. Ei siksi, että talli olisi ollut kovin kaukana - Pohjanmaahan on huomattavasti lähempänä kuin vaikka Kaunovaara Etelä-Karjalassa. Mutta jos lähdemme ystävien luokse kylään, se ei ole mikään tunnin-parin kahvittelu... Vaikka joka kerta niin väitämmekin.

"Sieltä se tulee!" Lissu juoksu vuorostaan intoillen toimistoon, minä kun olin joutunut kahvinkeittonakkiin ja Lissu oli vuorostaan mennyt päivystämään ulos. Kipitimme molemmat pihalle ja odottelimme, että Sorel sai käännettyä traikun kohti tallia. Naisen hypättyä ulos autosta vaihdoimme tervehdykset ja lähdimme heti yksissä tuumin vapautamaan uutta varsaamme traikusta. Joku saisi mennä ensin karsinaan, se pääsisi vasta myöhemmin tutustumaan muihin varsoihin, joiden kanssa se saisi kasvaa isoksi ja taitavaksi hevoseksi.
"Me varmaan tarvitaan kaksi tän taluttamiseen", Sorel totesi avatessaan sivuovea, "on me sille opetettu perusasiat, mutta se on vahvatahtoinen pikkukaveri ja ekaa kertaa näin pitkää matkaa traikussa. Sillä voi olla vähän kiire ulos." Trailerista kantautuvasta kolinasta päätellen juuri näin oli, samoin siitä korvia vihlovasta varsan hirnunnasta. Päätimme, että minä ja Sorel taluttaisimme Jokun ulos ja Lissu yrittäisi parhaansa mukaan sulkea ovia perässämme.

Pari ärräpäätät siinä tuli lasketeltua, kun jouduimme taas toteamaan, että kaksi ihmistä ei välttämättä pärjää vahvalle suomenhevosvarsalle, jos se oikein kunnolla päättää teutaroida. Minä roikuin yhdessä narussa ja Sorel toisessa, kun oripoika esitteli kykyää nousta pystyyn talutuksessa. Joku ei sentään riistäytynyt irti kun taiteilimme sitä Sorelin kanssa miten kuten karsinaansa, mutta se ehti potkaista minua sääreen ja tallata Sorelin varpaille ennen kuin se oli karsinassaan. Sisukas oripoika!
"Toivottavasti sitä vaan stressaa paikanvaihto etkä myynyt meille oikeasti jotain pientä pirua hevosen kropassa", totesin epäluuloisena katsellen säärtäni, johon alkoi jo muodostua hyvää vauhtia sinelmä. Joku ei tuntunut enää olevan moksiskaan siitä, että se oli tuotu uuteen paikkaan, vaan se tutki ensin karsinan perin pohjin maistellen vähän sille jätettyä heinää ja porkkananpalasia ennen kuin heittäytyi piehtaroimaan. Viereisiin karsinoihin jätettyjä hevosia Joku kävi tervehtimässä molempia ja sentään se naksutteli niille alistumisen merkiksi - ei se nyt ehkä sittenkään tallin isoegoisin kaveri olisi!

"No se oli varsaporukan pomo. Ja hyvin vahvatahtoinen - mutta kyllä se toimi kotona tosi hyvin!" Sorel kiirehti vakuuttelemaan nähdessään ilmeeni.
"Kyl me sen kanssa pärjätään, ei se oo ensimmäinen", Lissu totesi iloisesti hätistellen meitä jo kohti toimistoa, jossa kakkukahvit odottivat.
"Joo, eikä viimeinen..." mutisin, vaikka suupielessä nykikin paljonpuhuva hymy. Joku oli aivan upea varsa. Kunhan Telma vielä vähän takoisi sen päähän tapoja.

[narri]

27.11.2017 Joku kohottaa arvoaan

Jokuhan oli alun perin kentässä helppojen luokkien hevonen. Kukahan olisi ollut. Sen lisäksi, että ori on loputtomien huonojen vitsien lähde, se osaa suorittaa. Mutta harvemmin ne hyvät suorittajatkaan nostavat tasoaan myöhemmin. Ei se toki varmasti mahdotonta olisi muillekaan hyville hevosillemme, varmasti siellä on pari muutakin, mutta emme me yleensä lähde kokeilemaan sellaista. Joku kuitenkin nosti tasoaan kenttäratsastuksessa. Huomasimme erään kerran, että se tuli ilmoitettua CIC1-luokkaan helpon sijasta. No, ei siinä muuta ongelmaa, kuin estekorkeus rataesteillä. Huomasimme mokan kuitenkin vasta, kun emme enää voineet perua ilmoittautumista ilman eläinlääkäriä. Keskusteltuamme pitkään ja vakavasti päätimme yrittää - kyse oli kuitenkin vain viidestä sentistä rataesteillä, jotka putoaisivat, jos Joku ei pääsisikään niiden yli.

No, ori veti koko radan virheittä, eikä se tuntunut edes vaivalloiselta sille vaan Joku tuntui siltä, että voisi lähteä vetämään saman radan uudelleenkin. Ei ihan huono suoritus, kun ottaa huomioon, että sitä ennen sen piti suorittaa koulu- ja maastoesteratakin. Niinpä totesimme, että yritämme vielä pari luokkaa ja jos ne sujuvat yhtä hyvin, Jokun taso nousee virallisesti CIC1-luokkiin kentässä. Esteillä se saa edelleen kisata metriä, sillä 105cm luokkia ei juurikaan järjestetä ja niiden kisaaminen on melko se ja sama, kun suurin osa sijoista tulisi kuitenkin kisattua siinä metrissä. Kuten nyt tehdäänkin.

Orilla oli tänään koulutyöskentelyä puomeilla höystettynä ja ajattelin tehdä sen kanssa vähän laukkatreeniä. Ympyrää ja vähän volttia siihen kimppaan, samoin suoristelua. Nakitin Krissen laittamaan Jokun kuntoon kasatessani puomeja kentälle - yleensä laitan hevosen kyllä itse, vaikka miten kasailisin esteitä, mutta tänään kieltämättä syynä oli ihan puhtaasti laiskuus. En edes koeta väittää muuta.
"Kiitti, hae joulutorttuja toimistosta", kiittelin, kun sain käteeni valmiiksi laitetun hevosen ohjat. Krisse suuntasikin suoraan toimistoon, mitä jäin katselemaan perään. Itse lähdin kirkkaaseen talvi-ilmaan treenaamaan Jokua.

Ori toimi tänään suorastaan poikkeuksellisen hyvin! Varmasti vuolaat kehut saivat sen aikaan enkä ihmettelisi, vaikka Krisse olisi livauttanut sen suuhun sokeripalan tai kaksi sitä varustaessaan. Tein kolmen puomin laukkaympyrää, sekä laukkavolttia ilman puomeja. Suoristeluun käytin puomikujaa, jonka tarkoituksena oli samaan aikaan lyhentää orin askelta ja saada se kulkemaan suoraan. Kuja oli muodostettu viidestä laukkapuomista lyhyin välein sekä tötteröistä, jotka merkkasivat reittiäni.
Joku taipui vasemmalle vähän heikommin, mutta työstettyäni sitä laukassa laajoilla kaarilla ja sitten tehtyäni hieman spiraalia se alkoi joustaa. Suoristukset sujuivat sen jälkeen vieläkin paremmin ja pääsin kehumaan oria moneen otteeseen. Mitä enemmän pääsin sitä kehumaan, sen paremmin se teki töitä - otti selkää käyttöön ja takaosaa alle, vastasi apuihin todella hyvin. Palkinnoksi annoin sen vielä laukata vapaammassa muodossa reippaammin eteen samalla sisäkädellä silitellen.

Joku sai vielä loppuravien ja -käyntien jälkeen melassivettä, pesun ja loimen niskaansa. Pitää myöhemmin käydä heittämässä se takaisin ulos, odotteluaikana en ajatellut suinkaan tehdä mitään järkevää vaan kipittää toimistoon syömään joulutorttuja.

[Lissu]

Hyvää matkaa, minne ikinä kuljetkin.