Kylmä Kahvi Kaunistaa "Keksi"

[Pertti]

suomenpienhevosori Kylmä Kahvi Kaunistaa "Keksi"

Päiväkirjaan tulee omistajien ja liikuttajien päiväkirjamerkintöjä, myös tarinakisat löytyvät täältä.

Omat sivut.

IHANA pullapoika! Isänsä jalanjälkiä tiukasti seuraileva kaviokas on mahoineen ja ruokahaluineen kuin suoraan Susirajan satukirjasta. Jatkuvalla laihdutuskuurilla etenevä Keksi ei ole kovin motivoitunut tekemään töitä, jolleivat ne työt liity syömiseen ja lepäämiseen.

Päiväjärjestys
maanantai: verryttelyä sileällä
tiistai: koulua
keskiviikko: puomeja
torstai: esteitä
perjantai: koulua
lauantai: verryttelyä sileällä
sunnuntai: vapaa

[narri]

Löysimme liikutusavuksemme todellisen hevimiehen! Harrikka ja kaikki. Vähäpuheinen hevisuomalainen, mutta sopivan härkäpäinen liikuttamaan osaa itsepäisemmistä ratsuistamme. Esimerkiksi Keksiä.

23.11. Ratsastajan osaamistasoon sopiva hevonen, kirjoittanut HeviLenkki69

Saavuin talliin huhuillen tuntien oloni typeräksi. Karsinasta minua tervehti iloisesti simpsakan oloinen nuori nainen, sangen vetävän näkyinen kinkku, joka esittäytyi Lissuksi. Yskäisin ja esittäydyin. Lissu esitteli itsensä ja seuraavaksi silmäili minua varpaista pitkän letin päähän asti. Sain jonkinmoisen hyväksynnän, mutta sitten hän silmäili valitsemaansa ratsuaan. Minäkin silmäilin nyt karsinassa heiniään syövää ratsua, jota piti kurkata kaiteen ylitse. Helkkari, minkä ponin oot mulle valinnut, muraisin, joka sai Lissun naurahtamaan kiusaantuneesti. Hän aprikoi salamannopeasti olisinko sopivan painoinen tuolle ponille, mutta arveli, että selviäisin kyllä. Olin esittänyt itseni facen viestissä ehkä hieman alakanttiin vanhan profiilikuvan mukaisella painolla, mutta pidin itseäni edelleen kolmekymppisen painossani (kirjoittajan huom. todellisuus ei vastaa kuvitelmaa). Lissu laittoi esittämänsä "ponin" Keksiksi, ja jouduin kysysmään nimen uudelleen sillä ajatukset olivat aivan jossain muualla.

Noustuani selkään tunsin olevani yhtä lähellä maata, kun harrikkaani ajaessa. Lissu höpötti käsittämätöntä tahtia, enkä kuullut niistä puoliakaan. Huomasin jalustimet kutakuinkin oikeanpituisiksi ja hoputin Keksiä liikkeelle. Tunsin oloni naurettavaksi, mutta annoin olla. Ori oli kuitenkin erimieltä siitä, miten mennään ja oli vahvasti menossa toiseen suuntaan kuin minä. Murahdin ja nykäisin ohjasta, ettei muuten varmasti mennä sinne. Ori veti päätään ylös, teimme stopin ja olimme ensimmäisen näytön paikassa. Tunsin Lissun katseen selässäni, joten nyt olisi se milloin tehdään vaikutus naiseensa. Pidin pääni, pohkeet kiinni ja ohjastus oikealle, minne alun perin pitikin. Keksi vänkäsi vastaan, mutta tehostin apuja raipalla ja sain tahtoni läpi. Taputin huomaamattomasti ja jatkoimme käynnissä. Lissu kommentoi ryhtiäni huonoksi, mutta murahdin ja yritin pikku hiljaa kohentaa ryhtiäni, minua ei huomautella. Raippa sai kokoajan olla läsnä, kun tahdoin käskyttää Keksiä, joka oli aivan kaikesta eri mieltä. Ei uskoisi, että allani on oikea hevonen, ori, jolla pitäisi olla killuttimetkin tallella, koska kiukuttelu oli kuin pahaisella akan kekäleellä. Napurin raipalla ja komensin raviin.

Murahdukseni toimi hyvänä lisätehosteena avuilleni ja Keksi oppi nopeasti, että tuollainen pelleily loppuu tykkänään heti. Ravasimme reippaasti ja teimme siirtymisiä. Jäimme ratsastamaan isolla pääty ympyrällä ravia, jossa nostin laukan. Tunsin Lissun armottoman tuijotuksen nyt paremmin, kun hän oli pääty ympyrämme keskellä. Käytin ääntäni tavallista enemmän ja muutaman ärräpään päästin ja haukuin ratsuani mokomaksi tyttöjen leluksi mikä sai Lissun purskahtamaan nauruun. Moinen hämmentävä tilanne sai Keksin nostamaan laukan, mutta protestiksi heitti pienen pukkipotkun väliin. Napautin raipalla ja ärähdin kunnolla. Ei tullut toista oikkua sillä tunnilla.

Keksi oli aivan läpeensä hikinen ja tunsin olevani ylimaallisen suuri tälle ponille, jonka sanoin myös Lissulle, joka nyökkäili miettien. Tiesin, ettei tuo katse ja hymähdys tiennyt hyvää. Olin tehnyt jotain väärin ja kuulisin sen pian tulevassa yhteenvedossa, jota en jäänyt kuuntelemaan vaan talutin nopeasti ponini omaan karsinaansa. Riisuttuani Keksin varusteet huomasin Lissun kadonneen, joten rohkenin nyt juttelemaan Keksille ja taputtamaan tätä kaulalle tarjoten porkkanaa takkini taskusta. Taputtelin ja kiittelin, että hyvin sie jaksoit, mokoma neiti. Sillä aikaa Lissu oli ilmaantunut paikalle mukanaan toinen vetävän näköinen kinkku. He sanoivat, etten vähätellyt taidoissani, mutta olin kuitenkin iso mies, joten tässä välissä en enää kuunnellut. Kaivoin harjalaatikkoa ja nappasin sieltä sopivaa harjaa. Kuuntelin sanan sieltä täältä, kun naiset juttelivat keskenään tai minulle, nyökyttelin välillä. Putsasin kaviot ja tarjosin Keksille vielä porkkanan sulkien karsinan oven. Lissu ja toinen nainen juttelivat yhä, mutta nyt lähinnä keskenään. Nyt he kiinnittivät huomion minuun, kysyen, että mitä mieltä minä olen? En tiennyt mistä puhuttiin, joten vastasin "mitenvain", joka oli vakivastaukseni naisten kysymyksiin, jos en kuunnellut.

Astellessani takaisin harrikalleni tuumin äskeistä. Olin saanut luvan jatkaa ominpäin ratsastusta, mutta muutama hevonen oli listattu multa pois. Olin tyytyväinen sillä en ollutkaan mikään poniratsastaja, mutta minusta tulisi mm. Keksin vakioratsastaja sillä meillä meni kuulemma erinomaisesti, kun olin tarpeeksi itsepäinen ratsastaja. Nyt mulla olisi oma "my little pony", kuten Lissu sen remakasti nauraen esitti. Olin joutunut armottoman pilkan kohteeksi, mutta onneksi osasin olla naseva ja mustanhuumorin ammattilainen ja herjaisin vastakommentin, joka sai flikat kikattamaan. En ollut vielä vakuuttunut lisäsikö ratsastus miehisyyttäni vai murentaisiko se sitä pala palalta. Kohta minulla olisi ruudulliset ratsastushousut, kilpailuhaluja ja puoliverinen kisaratsu, joku tylsä ruuna. Prkele!

[Lissu]

07.07.2018 Hölkkää sinä pulla

Ihanan reippaasti, omalla moottorillaan liikkuneen (mutta hoidettaessa sikailleen..) Jymyn jälkeen nappasin tarhasta Keksin. Kontrasti ei olisi voinut olla suurempi; Jymy on hevoskokoinen, sporttinen raudikko, Keksi taas hopeanruunikko, pienhevoskokoinen.. pulla. Laiska, mukavuudenhaluinen, ruokaorientoitunut. Isänsä poika..
Siinä, missä Jymy oli koettanut iskeä hampaansa minuun, Keksi koetti kiivetä syliin. Tai ainakin tunkea päänsä syliini. Pusuja, jooko? Entä rapsutuksia? Ori napitti minua suklaasilmillään valtavan otsaharjapöheikkönsä takaa, malttoi juuri ja juuri seistä nätisti paikoillaan kavioiden putsauksen ajan, mutta jatkoi sitten hellyydenosoitusten kalastelua.

Jatkoin vähän laiskalla linjallani; Keksin ”verryttelyä sileällä” oli yhtä kuin juoksutus. Hopeaharjan saaminen tallista kentälle kesti tuhottoman kauan; Keksi tasan tarkkaan tiesi, että mukanani oleva pitkä juoksutuspiiska pakottaisi sen liikkeelle ennemmin tai myöhemmin. Siksi herra valitsi vaihtoehdon ”myöhemmin” kävellen luvattoman hitaasti jokusen pysähdyksen säestämänä. Askel askeleelta pienhevosparas ilme happani pysähdysyritysten valuessa hukkaan ja kentän lähestyessä kaikesta himmailukävelystä huolimatta.

Sama laiskan vetelä, hidastetusta filmistä napattu tervassa tarvonta jatkoi kentällä. Pikkuori teki kaikkensa välttääkseen työnteon, eikä ilahtunut, kun minä tosissaan käytin ääniapujen ja kehonkielen tukena juoksutusraippaa. Yrityksistäni huolimatta kesti luvattoman pitkää aikaa ennen kuin herra suvaitsi kävellä suurin piirtein normaalitahtiseksi käynniksi luokiteltavaa käyntiä.
Ravi olikin vähän samantapainen esitys; hirveän hidastettua, käsijarru päällä esitettyä valumista juuri ja juuri ravin puolella. Ravi kyllä hiipui käynniksi useampaan kertaan. Käynnin kanssa luovutusvoiton minulle suonut Keksi tajusi antaa periksi paljon helpommalla ravin kanssa; sain orista irti jopa kohtalaisen reipasta askellusta.
Ensimmäinen laukannosto ihan yllätti minut; Keksi otti muutaman ilopukin ja hirveän spurtin eteenpäin! Ilmeisesti tämä aktiivisuuden puuska yllätti myös Keksin, sen verran hölmistyneen näköinen ori oli jatkaessaan nättiä, reipasta laukkaa narun nokassa. Eihän siinä voinut kuin nauraa! Loppujuoksutus sujuikin varsin yhteistyökykyisissä merkeissä. Kaiketi se äkillinen aktiivisuuden puuska sai Keksin niin hämmennyksiin, että jokin sen pienessä maailmassa meni hetkeksi rikki.

Onneksi ruokakuppiin ilmestynyt porkkana tuntui lohduttavan Keksiä. Juotin orille pari ämpärillistä vettä (melassista mokoma pulla sai vain haaveilla) ennen tarhoille palaamista. Jostain kumman syystä Keksi käveli vähän tavallista kauempana minusta; yleensä pikkuori on käytännössä turpa taluttajansa selässä kiinni. Taskuuni jäänyt pikkuporkkana kuitenkin palautti rauhan maahan ja lämmitti välimme, sillä sulkiessani tarhan porttia Keksi jo töni minua turvallaan aitojen välistä.