Lapinleimu "Leuku"

[Pertti]

suomenhevostamma Lapinleimu "Leuku"

Päiväkirjaan tulee omistajien ja liikuttajien päiväkirjamerkintöjä, myös tarinakisat löytyvät täältä.

Omat sivut.

Sitruunoita aamiaiseksi, lounaaksi, välipalaksi, päivälliseksi ja illalliseksi syönyt Leuku näyttää pahemmalta kuin on. Kivasti suorittava ja hyvin hyppäävä tamma, jonka voitontahto on vähintään yhtä suuri kuin hapannaamaisuus.

Päiväjärjestys
maanantai: vapaa
tiistai: sileä / maasto / juoksutus , kevyttä työtä
keskiviikko: koulutreeni
torstai: sileätreeni / puomipäivä
perjantai: (maasto)esteitä
lauantai: verryttelevää treeniä
sunnuntai: maasto

[Lissu]

02.12.2018 Löpinöitä Leukusta

Lienee korkea aika sanoa sananen Leukusta, tuosta hapannaamaisesta kenttätammastamme.

Ostaessamme Leukun se oli täysin koulutettu, täydessä kisaterässä oleva aikuinen hevonen, jonka kanssa tarvitsi vain lähteä kisoihin tekemään tulosta. Suurenpuoleisesta hevosmäärästä johtuen tamma ei kisannut aivan sellaista tappotahtia, kuin jotkut hevosistamme kisaavat. Lisäksi tamma teki jokusen startin jälkeen varsan, mammalomaili hetken ja palasi sitten kisakäyttöön. Kisakaudet olivat kuitenkin ehjät, ei loukkaantumisia tai mitään muutakaan hämminkiä. Jokaisista kisoista ei tuotu ruusuketta kotiin, mikä ei ole ollenkaan ihme kenttähevosten yleistä tasoon nähden. (Leuku on hyvä hevonen, muttei missään nimessä tasonsa top kympin lähimaillakaan.) Eläköidyttyään aktiivikisauksesta raudikon kisakalenteria koristi 44 sijoitusta, joista 9 oli voittoja.

Kenttäkilpailuiden ohella Leuku kiersi näyttelyitä. Kolme irtoSERTiä toivat kantakirjakelpoisuuden sekä Championin arvonimen. Ensimmäisellä kantakirjauskerralla tamma sai 69 pistettä ja KTK-III -palkinnon. Kävimme kuitenkin uusimassa, ja palkintoluokka nousi KTK-II :ksi.

Nykyisin 17-vuotias rautarouva on edelleen elämänsä kunnossa oleva kahden varsan emä, edelleen aktiivikäytössä oleva hyvä käyttöhevonen. VSR:n kenttäcupeissa kisaava tamma on lunastanut paikkansa tallissamme sekä jalostusohjelmassamme. Ensimmäinen varsoista, muualle myyty ori Juhannustaikoja, ei toistaiseksi ole näkynyt kenttäradoilla tai muuallakaan. Sen sijaan meille jäänyt tammavarsa Sielikkösotku on KTK-II -palkittu, hyvän kenttäuran ja yhden jälkeläisen tehnyt hevonen (jonka luonne valitettavasti jättää toivomisen varaa).

Leukun parhaita puolia on ollut sen ratsastettavuus. Tämä hevonen on hapan, se ei pidä haleista, lapsista eikä oikein mistään, ei loista liikkeillään. Mutta se rakastaa työntekoa, on tehokas ja täsmällinen, hypätessä hyvä hevonen (koulupuoli on enemmän tahtoa kuin taitoa).
Todennäköisesti Leuku ei enää tee kolmatta varsaa. Tulevaisuuden koitoksia ovat enää kenttäratsastusjauoksen sekä suomenhevosten laatuarvostelut, joista toivomme piirtopäällemme hyviä pisteitä ja mielellään ykköspalkintoja.

[Lissu]

09.10.2019 Liikutusapua, kirjoittanut Jenna (VRL-3515)

Olin saanut Pertiltä kehotuksen mennä juoksuttamaan Leuku-tamman, joten lähdin kohti tamman tarhaa. Sillä oli kuulemma pitänyt olla tänään kouluratsastusta mutta erinäisistä syistä kukaan ei ollut ehtinyt sitä ratsastaa. Olin jo tarhalla mutta tamma ei tehnyt elettäkään tullakseen luokseni kun sitä kutsuin. Niinpä pujahdin tamman tarhaan ja jouduin vähän muita tuuppimaan pois edestä saadakseni piirtopäisen raudikon hyppysiini. Vaikka lähestyin tammaa sivulta päin, niin ennen kuin olin sen luona sain ihailtavakseni tamman rautiaat lautaset. Mutisin jotain käytöstavoista, mutta jatkoin reippaasti tamman pääpuoleen ja kiinnitin narun tamman riimuun ja lähdettiin sitten yhdessä tuumin tallia kohden. Tallissa harjasin tamman vain kevyesti ja tarkistin jalat sekä kaviot ennen kuin laitoin Leukulle valmiiksi hakemani suitset sekä suojat. Lopuksi kiinnitin liinan kuolaimiin.

Valaistulla kentällä ei ollut ketään, joten alkuun taluttelin Leukua ympäri ämpäri ja otin pysähdyksiä sekä pari peruutustakin pyysin tammaa tekemään alkuverryttelyssä. Raviakin mentiin vielä kentällä kolmikaarisella ja suoralla uralla ennen kuin otin tamman ympyrälle. Leuku ei oikein ollut innostuneennäköinen mutta lähti reippaaseen raviin käskyn saadessaan. Vaikka ratsuna tamma silloin tällöin olikin ollut raskas kädelle niin nyt tamma liikkui nätisti ja peräti suhteellisen hyvällä tempolla. Suunnan vaihdon jälkeen homma vähän levähti mutta sain tamman pian taas kulkemaan nätisti. Ravin jälkeen otettiin pari laukannostoa, joissa Leuku ei innostunut yhtään sen enempää kuin mistään muustakaan tänään. Nostot olivat periaatteessa siistejä mutta se innottomuus. Otettiin pari nostoa kumpaankin suuntaan ennen kuin tamman kanssa siirryttiin jälleen koko kentälle niin ravissa kuin käynnissäkin.

Juoksutuksen jälkeen kävin kävelyttämässä Leukua vielä maastossa. Raudikko kulki nätisti vierellä koko matkan ajan eikä hämmästynyt edes pientä fasaaniparvea, joka päätti mennä reilu metrin päästä tien poikki. Kehuin tammaa rauhallisuudesta. Tallille tullessa vein tamman sen karsinalle ja purin siltä varusteet pois. Tällä kertaa harjasin tamman perusteellisemmin ja kelloa vilkaistuani totesin, että tamma saisi jäädäkin sisään, sillä kohta tulisivat loputkin ja iltatallin teko alkaisi.

[Lissu]

Syyssateet ja kurakeli, mikä yhdistelmä! Aina yhä aurinkoinen (not) Leukumme sopii tähän ankeuteen suorastaan loistavasti.

Tämän merkinnän on kirjoittanut Saana (VRL-05810)

Vettä satoi tihkuttamalla ja tallipihalle alkoi muodostua hiljalleen vesilätäköitä, sekä pieniä virtaavia puroja. Maisema oli kerrassaan ankean harmaa, ilman ollessa sumuinen ja kostea, tuntui että kylmyyskin upposi luihin ja ytimiin, varsinkin kun alkoi hämärtää. Ja aivan yhtä ankeana, kuin koko maisema ympärillään, möllötti yhdessä tarhoista myös liinaharjainen suomenhevostamma takapuoli portin suuntaan käännettynä ja korvat luimussa, sadepisarat vain loimenpintaan ropisten. Korvakaan ei värähtänyt, vaikka raudikko varmasti kuuli lähestyvät askeleet ja hiljaisen manailun, maan lotistessa mutaisuuttaan paitsi kenkien myös kavioiden alla. “Hirveä, kylmä ja kamala loskainen marraskuu.”, mutisin itsekseni marssiessani hakemaan tämän päivän hoidokkiani tarhasta, samalla kun yritin vältellä pahimpia mutalammikoita. Että minä vihasin tätä vuodenaikaa, sen pimeyttä, harmautta ja yleistä kolkkoutta. Lapinleimun ilme oli yhtä tyytymätön ja yrmeä kuin koko mielialani oli, kun lopulta pääsin suomenhevostamman pääpuoleen ja sain pujotettua sille päitset päähän. “Annappas olla kuule.”, niiskaisin, kun raudikko yritti kohotella päätään. Minua eivät Leukun äksyily-yritykset juuri nyt jaksaneet huvittaa, varsinkin kun minusta tuntui, että olin tulossa kipeäksi. “Sehän tästä vielä puuttuisi...”, jatkoin mutinoitani marssittaessani Leukua reippaasti talliin sateen keskeltä. Suomenhevostamma liikkui onneksi halukkaasti eteenpäin, taisi sitäkin kerrankin houkuttaa tallin lämpö ja karsinassa odottavat päiväheinät, joita ei tänään oltukaan jaettu tarhoihin kurjan koiranilman takia. Mutta vaikka Leuku olisi mieluiten suunnannut suoraan kotikarsinalleen, ensin oli vuorossa tamman jalkojen huuhtelu, sillä ne olivat aivan tarhan kurasta mustat. Pyöräytinkin Leukun ensitöikseni pesupaikalle seisomaan ja laitoin sen ristikiinnitykseen siksi ajaksi, jotta saisin tammalta loimen pois päältä. Märkä kangas liimautui takkiini ja kannoinkin loimen kuivamaan, ennen kuin palasin takaisin Leukun luo. Tamman korvat kääntyivät jälleen luimuun, kun se kuuli avautuvan vesihanan äänen, mutta muuten se ei onneksi protestoinut kun aloin suihkutella sen jalkoja. “Kohta pääset heiniesi kimppuun.”, hymisin ja taputin raudikkoa lohduttavasti kaulalle. Parempi vain puhdistaa jalat kurasta ensin, ettei seuraavana ongelmana olisi rivi tamman vuohisissa.