Kaunon Lupaus "Luumu"

[Pertti]

suomenpienhevostamma Kaunon Lupaus "Luumu"

Päiväkirjaan tulee omistajien ja liikuttajien päiväkirjamerkintöjä, myös tarinakisat löytyvät täältä.

Omat sivut.

Jälleen lisää etelän hetelmiä (oikeasti tamma on Pohjois-Karjalasta) Susirajan tiluksille. Kaunovaaralainen pikkutamma on vallan herttainen tapaus, jolla ei aina ole käsitystä siitä, mitä jaloillaan tekisi. Kyllä tästä koulusukuisesta ponista kenttäratsu leivotaan.

Päiväjärjestys
maanantai: puomijumppaa, palauttelevaa liikuntaa
tiistai: sileätreeni
keskiviikko: kevyt liikutus
torstai: vapaa
perjantai: maasto
lauantai: sileä
sunnuntai: (maasto)esteitä

[Lissu]

Wanhoja terveisiä kasvattajalta

Tämäkin on oikeasti helmikuinen tervehdysreissu, mutta onko ihme, ettemme ole narrin kanssa muistaneet laittaa selontekoa esille?

Tämän merkinnän on kirjoittanut rukkanen

Päätin lähteä extempore moikkaamaan Susirajan porukkaa. Oikeastaan syvin motivaatio oli kurkkia vähän Kaunon Lupauksen perään. Tamman kuulumisia oli kolahdellut vähän väliä tekstiviestillä ja nyt uteliaisuuteeni voitti. Oli pakko päästä katsomaan millainen se meidän tuottama kenttäkääpiöä olikaan. Siihen Luumun karsinalle päästyäni kuulin takaani tutun käskyn, ota hevonen ja mene sen kanssa maastoon. En vastustellut, oli kaunis talvipäivä, aurinko pilkotti pilvien takaa ja pyrytti pikkuhiljalleen glitterimäistä lunta taivaalta. Paljon tämän parempaa talvisäätä ei voinut maastoretkelle ollakaan. Käskyttäjäksi paljastui narri, joka usutti menemään ilman satulaa. Väitti etten uskaltaisi. Tiukasti tokaisin että tottakai uskallan. Eihän tuon selästä ollut pudotus eikä mikään. Ja hanki yltäisi varmasti tammaa mahaan asti.

Harjasin Luumun sen karsinassa. Tamma seisoi suhteellisen nätisti paikallaan mitä nyt piti rapsutuksia saada vähän väliä ja hamusi se innokkaasti myös kaikki taskuni lävitse. Annoin sen napata silkkisin huulin muutaman namun käsistäni, Luumu rouskutti ne innoissaan ja antoi taas hetkeksi työrauhan. Suitset päähän ja menoksi! Luumu seurasi innokkaasti perässäni tallista ulos. Vaistomaisesti talutin tamman korokkeen viereen, ei sen kanssa olisi tosin mitään koroketta selkäännousuun tarvinnut. Vaikka olinkin lyhytjalkainen hobitti olisin silti päässyt sen selkään kevyesti ilman koroketta. Luumu katselikin minua hieman huolissaan, oliko se tosiaan noin kömpelö, että kaipasi koroketta.

Selkään päästyäni ohjasin tamman metsään. Sinne sitä mentiin, reippain askelin kohti lumista paratiisia. Hetken käveltyämme jotain metsätietä otin kurssin kohti metsää. Siellä meni puiden välissä sopiva reitti hevosen kanssa kulkea. Mikäs siinä mennessä kun Luumu joutui nostelemaan jalkojaan sen mitä pystyi, minä keikuin sen kapeassa selässä parhaani mukaan tasapainotellen. Puista tippui lunta niskaan ja kasvoille. Onneksi tamma oli matala, isomman hevosen kanssa oltaisi oltu molemmat ihan yhtäpäältä lumisia. Nyt päästiin oksien ali ja vain satunnaisesti tuli sitä lunta niskaan… Tarvoimme ikuisuudelta tuntuvan ajan metsän poikki. Luumu alkoi hengästyä. Annoin sen välillä seisahtaa hetkeksi. Tamma napsi oksia suuhunsa, evästä oli otettava vaikka lehtiä ei nyt puissa ollutkaan.

Umpimetsästä tielle päästessämme annoin Luumun ravata, se tarjosi laukkaa. Hidastin sen takaisin raville. Nyt olisi kuunneltava ratsastajaa eikä mentäisi pikkuisen oman pään mukaan. Hetken ravattuamme annoin laukka-avut. Luumu ampaisi eteen sen mitä pienistä jaloistaan pääsi. Onneksi lyhyilläkin jaloilla sai Luumun kyljistä hyvän otteen, pysyin helposti sen selässä. Tamma oli innoissaan päästyään laukkaamaan. Se paineli niin kovaa vauhtia, että lumi vain pöllysi. Hihkuin itsekin sen selässäni vähintään yhtä innokkaasti.

Ihan jonkun aikaa laukattuamme aloin hidastaa Luumua. Se pisti hanttiin ja yritti jonkunlaista pukkia, jalat heiluivat melkoisesti, mutta mitään ei tapahtunut. Kompuroimme eteenpäin omituisilla loikilla, tasapainottelin selässä ja Luumu yritti korjata jalkojaan johonkin fiksuun suuntaan. Ei kaaduttu! Mutta läheltä piti. Tasapainon löydettyään tamma seisahtui kaikille neljälle jalalleen, seisoimme siinä hetken kunnes jalat lähtivät oikeassa järjestyksessä eteenpäin. Nauroin ratketakseni tamman selässä. Se oli varmasti näyttänyt Bambilta jäällä jalkojen heiluessa sinne sun tänne. Kotiin kävelimme rauhassa. Tallipihassa Lissu ihmetteli naamaani viiruttaneita kyyneleitä. Kerroin nauraneeni maha kippurassa ja vedet silmistä valuen tamman hassuille koiville. Luumu sai palkkioksi reissusta aimoannoksen herkkuja ja pääsi takaisin karsinaan juuri ennen päiväruokien jakoa.

[Lissu]

Wanhoja moikkauksia

Luumulla on ihan paras, ihanin, söpöin ja tiedämitämuuta kasvattaja! Ja saamattomimmat omistajat ikinä. Tässä sitten piiiiikkasen myöhässä syyskuisia mietelmiä ja muistelmia rukkaselta.

Tämä merkinnän on kirjoittanut rukkanen

Luumu! Rakas pieni Luumu! Tamma kavahti tarhassa ja katseli minua kummastuneena. Tai niin minä sen tunteita tulkitsin. Pitihän kasvattia käydä joskus moikkaamassa ja sunnuntai-iltapäivänä oli juuri sopivasti aikaa tämmöiselle reissulle. Rautias pikkutamma seisoi toisella puolella tarhaa eikä vaikuttanut millään tavalla kiinnostuneelta. Koska olin saapunut Susirajaan täysin ilmoittamatta päätin etsiä tallista käsiini edes toisen omistajakaksikosta. Huhuilin hetken tallissa kunnes onnekseni löysin Lissun jonkun hevosen karsinasta lantaa luomasta. Kysäisin voisiko Luumun kanssa touhuta pienen hetken. Lissu vaikutti tyytyväiseltä sillä tamma kuulemma tarvitsisi kunnollisen pesun ja puunauksen. Pieni hetki saattaisi venähtää pidemmäksi, mutta sehän nyt ei haittaisi tai olisi mitään uutta kun Susirajaan tuli vierailulle.

Luumu lähti mukaani tarhasta hieman vastahakoisesti. Tamma olisi halunnut jatkaa heinien mussuttamista kaverien kanssa eikä tämä pesuhetki oikein kiinnostanut sitä. Pesukarsinaan se käveli kuitenkin kiltisti ja jäi niille aloilleen seisomaan kun kaivelin pesuaineita. Vähän jotain millä saisi selvitettyä häntää ja harjaa, jotain millä voisi pestä koko hevosen ja olihan täällä valikoimaa.. Hetken miettimisen jälkeen sain kasaan tarvittavat aineet ja pääsin aloittamaan itse pesu-urakan. Luumu luimi kun valutin vettä sen selälle. Hitsi kun kiukutti. Menisi typerä kasvattaja pois ja jättäisi viattoman hevosparan rauhaan. Tamma polki jalkaa mielenosoituksellisesti muttei päässyt tilanteesta pois. Luimivaa rautiasta pestessäni muistelin sen varsa-aikoja. Olihan se ollut todella söpö, mutta vaikea hoitaa. Helmi-emä pysyi kiltisti paikallaan kaikissa tilanteissa kun varsa puolestaan huiteli menemään ihan missä sattuu eikä malttanut seistä paikallaan kuin hätäisen syömisen verran. Ihmettelimme joskus kuinka ihmeessä tuo varsa edes ehti saada maitoa systeemiinsä kun sen oli pakko heti just päästä jo jatkamaan riekkumistaan. Onneksi se myös nukahti nopeasti kun elohiiren lailla hyppi jatkuvasti. Nyt aikuisena Luumu vaikutti edelleen yhtä eloisalta. Oli se sentään oppinut seisomaan paikallaan vaikkei siitä nauttinutkaan.

Pesun loppupuolella Luumun käämi alkoi oikeasti palaa. Se polki jalkaa, steppaili ja yritti näykkiä kun jouduin koskemaan sen etupäähän. Harjaa selvitettäessä pää heilui jatkuvasti ja hommassa meni tuplasti pidempään kuin normaalisti. Jos Luumu voinut edes harkita paikallaan pysymistä olisimme olleet valmiita huomattavasti nopeammin. Lissukin katseli meidän touhuja naureskellen. Oli kai onnellinen ettei joutunut itse puunaamaan pientä pirulaista. Kun harja ja häntä olivat nätisti suoria, puhtaita ja tuoksuivat suloiselta olimme vihdoin valmiita. Luumu saisi seuraavaksi mennä karsinaan ettei se samantien hieman kosteana kierisi tarhan mutaisimmassa tai edes hiekkaisimmassa kohdassa ja olisi pian samannäköinen turjake kuin ennen pesua. Lissun opastuksella löytyi oikea karsina ja Luumu oli tyytyväinen päästessään lääppivästä kasvattajasta eroon. Ilme kertoi ettei tarvitsisi tulla uudestaan moikkaamaan. Et kuule Luumu-pieni tiedäkään vaikka tulisin vielä uudestaan sinua kiusaamaan. Ihan kiusallani.

[Lissu]

20.02.2019 Luumu se on niin iiiiihana

Meidän pikku-Luumumme, uunituore KRJ-II -palkinnon koulutamma, on yksinkertaisesti ihana. Yhä edelleen, ja tulee aina olemaan. Pieni, pirteä, supersöpö, symppis tikutikukiitäjä, joka ei vieläkään, kaikkien näiden vuosien jälkeen, ole aivan varma jalkojensa lukumäärästä tai niiden sijainnista. Tästä hämmennyksestä huolimatta Luumu on tahkonnut tulosta niin koulu- kuin kenttäradoilla! Okei, kenttää tasan tarkkaan tuttariluokissa, joten niistä sijoista ei välttämättä kannata etusivun uutista tekaista. Koulusijat taas on ratsastettu vaativa B -tasolla, ja sitä jos mitä sietää juhlia tämmöisen pikkuhäslän kanssa!

Tänään ylitsepursuavan innokas raudikkomme pääsi kuvattavaksi. Ei rakennekuviin, ihme kyllä, vaan ihan vain vapaana korkeaan hankeen remuamaan. Olemme todenneet Luumun olevan ihan paras malli tämmöisiin rennompiin kuviin; eihän tämä jaksa kauaa paikoillaan poseeratakaan. Aina silloin tällöin Luumu on yllättänyt ja nököttänyt paikoillaan kuin tatti. Yleensä tamma kuitenkin haluaa mennämennämennä – niin tänäänkin.

Talutin Luumun yhteen isommista tarhoista, joka ei ole ollut koko talvena käytössä (portin salpa on paskana ja vaatii virityksen pysyäkseen kiinni; meillä riittää tarhoja, joten tämän yhden portin korjaaminen on sitten.. jäänyt). Koskematon, korkeahkoksi kasvanut hanki oikein kutsui riehumaan! Onneksi Luumu oli samaa mieltä, eikä pikkutamma antanut hangen häiritä itseään ollenkaan. Liinakko harppoi reippaasti portista sisään hangesta välittämättä, ja jahka narri oli virittänyt portin kiinni ja kameran kuntoon päästin Luumun irti ja siirryin itse aidan toiselle puolelle. Hetken ihmettelyn jälkeen Luumu ymmärsi olevansa vapaa, ja sitä riemua, joka korvat pystyssä sojottavan pienhevosen silmiin syttyi! Luumuhan ampaisi hirveän suurilla jänisloikilla eteenpäin, laukkaili, ravaili ja pukitteli minkä kerkesi, kuopi lunta, pörisi, riehui vähän lisää, jolkotteli rentoa mummohölkkäravia vanhoja jälkiään pitkin.. Yllättävän kauan Luumu jaksoi hangessa remuta (narrin hihkuessa, miten loistavia kuvia pikkutammasta taas saikaan).

Innoissaan pörisevä Luumu antoi nätisti kiinni ja malttoi kävellä kanssani pitkät loppukäynnit tarhoilta pihatielle, metsän laitaan, siitä postilaatikolle ja takaisin tallille. Tallissa Luumu pääsi pesulle, ja se oli hirvittävän hauskaa! Ne ensimmäiset pari minuuttia, sitten olisi oikeastaan pitänyt mennä jo. Karsinassaan Luumu sentään rauhoittui, malttoi juoda laihaa melassivettä ja puputtaa parit leipäpalat parempiin suihin.

Ihana hevonen.

[Lissu]

Minä suojelen sinua kaikelta
mitä ikinä keksitkin pelätä