Kiukustutti "Kimu"

[Pertti]

suomenhevostamma Kiukustutti "Kimu"

Päiväkirjaan tulee omistajien ja liikuttajien päiväkirjamerkintöjä, myös tarinakisat löytyvät täältä.

Omat sivut.

Kimu on tasaisen laiska ja eikiinnostunut kaikesta, paitsi ruoan ajallaan saapumisesta. Laiskanpulskea elikko, joka liikkuu, jos liikkuu, suorittaa, jos suorittaa. Yleensä ei liiku eikä suorita, ei ainakaan vapaaehtoisesti.

Päiväjärjestys
maanantai: sileätreeni
tiistai: maasto (ajaen?)
keskiviikko: sileätreeni puomeilla / ilman
torstai: (maasto)esteitä
perjantai: verryttelyä
lauantai: maasto
sunnuntai: vapaa

[Lissu]

28.12.2017 Kimua ei muuten kiinnosta

Kivasti keskellä yötä lähetetty kertomus aamupäivän maastoilusta. Parempi kai näin kuin huomata kahden kuukauden päästä, että oho kappas, en ikinä laittanut koko päikkymerkintää esille. Onneksi hevosten ruokinnat sun muut eivät unohdu!

Tasainen porkkananrouskutus tahditti radiosta soljuvaa ärsyttävää mainoskappaletta (kuka käänsi talliradion levysoittimelta radiolle, kuka??). Harjailin Kimua reippain, pitkin harjanvedoin tamman mutustellessa nautinnollisesti juuri saamaansa porkkanaa. Klipattu, loimitettu karva oli pysynyt siistinä, jouhissakaan ei ollut takkuja, joten harjaamiseen ei kauaa mennyt. Puhdistaessani tamman takakavioita jäin hetkeksi pohtimaan Kimun huomista kengitystä. Kuuluva rasahdus, joka syntyi porkkanankannan halkeamisesta raudikon hampaiden välissä, havahdutti minut takaisin todellisuuteen, jossa seisoin tyhmänä tallikäytävällä kaviokoukku ilmaa kauhoen.

Lunta on satanut aivan älyttömästi, Takapajulassa oli jälleen valkea joulu. Valkean joulun jälkeen iski melkoinen lumimyrsky, joka onneksi pyyhkäisi paikkakunnan yli yhden päivän aikana. ’Jälkitaudiksi’ jäi melko kirpakka tuuli, joka nytkin ilmestyi kutittelemaan poskipäitäni saman tien, kun talutin Kimun ulos.
”Käyn kinkkuhölkällä maastossa, se tunnin perusreitti”, huikkasin Nassen kanssa ravitalliin suuntaavalle Santerille. Nasse kuikuili kiinnostuneena Kimun suuntaan, Kimu taas ei korvaansa lotkauttanut ravitallin ruotsalaisvahvistukselle.

Kimulla ei ollut kiire mihinkään. Huomatessaan, ettemme suunnanneetkaan kenttiä kohti vaan maastoon, tamma tuntui piristyvän (tai sitten kuvittelin), muttei vahingossakaan reipastuvan. Askel oli tasainen, varma, vauhti vain ei päätä huimannut.
”Kuulehan, Kimuseni, joulukonvehtikilot pitäisi saada sulatettua, ennen kuin ne ehtivät jämähtää”, naurahdin pyytäessäni ratsultani aktiivisempaa käyntiä.
Pääosin käyntiä ja harjoitusravia sisältänyt hölkkälenkkimme taisi loppu viimeksi olla enemmän hyvän mielen humputtelua kuin konvehtikilojen sulattelua. Vaan väliäkö tuolla, minulta eivät ratsastettavat aivan heti loppuisi, ja kyllähän Kimukin ihan kivasti liikkui, kun siltä vähän pyysi ja paikoin vaati. Ainokainen laukkapätkä sujahti ohi aivan liian nopeasti; oli ihana istua kevyessä istunnassa, nauttia mukavasta laukasta ja hevosesta, joka on kuin luotu maastoiluun. Kimun kanssa joka ikisellä havunkahteluretkellä on mukavaa. Ihan joka ikisellä.

Sillä verukkeella minä tyhjensin puoli porkkanapussia Kimun ruokakuppiin.

[Lissu]

mori-mori & Kimu

mori-mori kävi eilen ilahduttamassa meitä, ja etenkin Kimua, vierailullaan.

Tämän merkinnän on kirjoittanut mori-mori

Tuijotin karsinassaan seisovaa suomenhevostammaa kalterien välistä ja se tuijotti minut korvat hörössä takaisin. Ei vaikuta kovin kiukkuiselta, mietin ja raotin karsinan ovea. Kun taskut oli tutkittu ja leipäpalat varastettu, oli aikaa moikata jopan leivän tuonutta kaksijalkaista. Seisoin hetken ovenraossa raudikkoa rapsutellen, uskaltaisikohan tämän kanssa maastoilla?

Irtokarvan määrä oli häikäisevä, tästähän tekaisisi jo villapaidan. Harjasin tammaa jo varmaan toistakymmentä minuuttia ja edelleen tuntui, ettei homma ole edennyt tippaakaan. Kimu seisoi käytävällä korvat tötteröllä ja seurasi tarkasti puuhiani, vaikka nauttikin selvästi kun karvakerros edes hieman oheni. Yritin sanoa tammalle useampaan kertaan, että pitää kiinni karvoistaan, pakkasia on vielä tulematta, mutta ei. Klippaisivat mokoman.
Siinä vaiheessa kun kummallekin oli saatu varusteet niskaan, olin luultavasti karvaisempi kuin Kimu. Tallin edessä säädin jalustimet, kiristin vyön ja hyppäsin selkään. Muutama aste pakkasta ja aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta - ei voisi olla parempi maastoilusää. Aurinkolasit päähän ja kohti pusikkoa!

Kimu osoittautui oikeinkin päteväksi puskaratsuksi. Johtuen tosin osittain siitä, että tamma on tuntunut kävelevän unissaan siitä saakka kun lähdimme tallilta. Herättelin uljaan rautiaani tähän maailmaan ja pistimme hölkötellen.
Maastolenkkimme tänään olisi se ainoa lenkki, jonka Susirajassa osaan eksymättä matkalle. Eli sellainen kuutisen kilometriä ja vauhdista riippuen plus miinus tunti. Tai kaksi Kimun vauhdilla. Harrastetason kenttäratsuksi tammaa kovasti väitettiin ja on se kerännyt jopa sijoituksiakin, mutta tällä vauhdilla ne jäisivät kyllä saamatta. Aivot narikassa hölköttelevää tammaa piti perinteisen rallisuoran alussa pyytää laukalle useampaan kertaan ennen kuin pyyntö rekisteröitiin ja toteutuksen suunnittelu voitiin aloittaa. Ja saatiinhan Kimusta irti sitä vauhtiakin, kun nätisti pyysi. Suoran loppupuolella vastaantullut lenkkeilijä oli vähintäänkin hämmentyneen näköinen, kun laukkasimme ohi Kimun hörähtäessä tervehdykseksi.

Takaisin tallille päästyämme kuoriuduimme molemmat varusteista ja palkitsin tamman tottakai pakollisilla leipäpaloilla. Yllättäen tamma ei ollut edes hikinen (lol kuski oli), vaikka niiiiin vauhdikkaan laukkamaaston kävimme. Koska kello oli vasta kaksi, vein tamman tarhaan jaloittelemaan ja päiväheiniä syömään, mukava oli ratsastaa vaihteeksi Susirajalaisella, jonka kanssa uskaltaa laukata metsäteitä pitkin ohjin pelkäämättä henkensä puolesa. Eiku.

[Lissu]

02.06.2018 Kesäkengissä

"Vähän on matalat kannat takana." Pyöräytin silmiäni Pertin tokaisulle.
"Niin on, ja olen sen ihan muutaman kerran sinulle sanonut, Kimun kavioaines ei ole sieltä kovimmasta päästä. Tämäkin ikänsä biotiinia syönyt.."
"Pojallaan o paremmat kaviot."
"Se tuleekin isänsä sukuun."

Kimu seisoi kengityspaikalla tyynen rauhallisena; itse asiassa raudikko taisi torkkua. Pää ainakin oli painunut koko ajan alemmas Pertin laittaessa viimeistä jalkaa, vasenta takasta, kuntoon. Minä seisoin vieressä turhanpanttina odottelemassa, että saisin viedä valmiin hevosen mukanani pihalle.
"Mite pahasti tällä o kissaamiset kesken?" Pertti tutkaili Kimun kaviota vielä hetken, totesi raspauksen riittävän ja vaihtoi työkalua.
"Tämä tamma se o mukava kengittää, ei nyi eikä paina", Pertti kehui taputtaen kevyesti Kimun kylkeä. Hevonen hätkähti kevyesti, ilmeisesti Kimu tosiaan oli nukkunut.
"Toivon mukaan on ennen syksyä valmis, vaikka mistäs sen tietää, taso on aika kova. Ja Kimu nyt on muutenkin mukava, meidän pikku pr-ihme. Just viime viikolla käväisimme ilahduttamassa eskarilaisia ennen kesälomalle rientämistä."

Loppuajan olimme hiljaa, Pertti työskenteli ja minä pohdiskelin Kimua. Kengityksen tultua valmiiksi Pertti rapsutteli hetken Kimun kaulaa (mokoma vanha pehmo tosissaan tykkää tammasta, tai sitten Pertti on lopen kyllästynyt noihin meidän.. vähemmän hyväkäytöksisiin hevosiimme) ennen kuin siirsi itsensä ja kengityspakkinsa pois tieltämme.
"Oisit osannu itekki laittaa tämän, peruskengät ja kaikki."
"Ehkä, mutta en tykkää pelata näin matalien kantojen kanssa. Irtokengät voin kyllä korjailla. Sinä olet kuitenkin se ammattilainen täällä." Pertti taisi vähän hymyillä, hyvänen aika.

Kiitos helteisen päivän, Kimu käveli tallista tarhaan vielä tavallistakin verkkaisempaan tahtiin kuin yleensä. Ei auttanut maiskutus, ei muukaan hoputus, Kimun luonnottoman hidas tahti pysyi vakiona. Ja tällä pitäisi pian startata kenttää!
Suikkasin Kimun turvalle suukon ennen kuin päästin sen irti tarhaansa. Raudikko seisoi hetken paikallaan, kuin pohtien, jaksaisiko siirtyä askeltakaan. Lopulta tamma tallusteli keskemmäs tarhaa, meni (hyvin hitaasti) maaten piehtaroiden niiiiin vaivalloisen näköisesti, etten voinut olla nauramatta.
"Kimu, senkin hellelöllö."

[Lissu]

14.06.2018 Hyppäisitkö? Ihan kunnolla?

Matka pieneltä risuesteeltä sienen malliselle tarkkuusesteelle tuntui kestävän iäisyyden, vaikka kuinka annoin pohkeita, maiskutin ja muutenkin viestitin ratsulleni, että nyt mennään. Selustaani turvaamaan lähtenyt Sarlotta seisoskeli vähän kauempana, huutaen jotain käsijarrulaukasta ja löysistä hypyistä. Aivan kuin en itse tietäisi!
Kimu ponnisti hyvästä paikasta, mutta hyppäsi niin löysästi jalat roikkuen, että kopsautti takasiaan sienen lakkiin.
"Noin siinä käy kun et nosta kinttujasi!" Hämmentyneen oloinen raudikko oli nostanut päätään vähän ylemmäs, ja kolmen askeleen ajan laukassa tuntui olevan jotain potkua. Se potku tosin katosi yhtä nopsaan kuin oli ilmestynytkin.

"Otan tuon linjan uusiksi", hihkaisin Sarlotalle kääntäessäni Kimun takaisin. Annoin tamman ravata, joskin vaadin siltä reipasta askelta, kun ohitimme sienen ja risun. Laukannosto, iso laukkaympyrä, turpa kohti risua, laukkaa laukkaa käsijarru pois päältä LAUKKAA ja ei, Kimu se vain mennä puksutti ilman mitään intohimoa, mummolaukkaa hölkkätahdissa, hypäten risun kovin löysästi tietäen, että tämmöisestä sai mennä vähän läpi. Sienellä annoin pikku huomautusnäpäytyksen raipalla, joskin ilman mitään vaikutusta.

"Siirrytään pikkumäelle", puuskahdin lähemmäs hölkänneelle Sarlotalle.
"Te ihan oikeasti meinaatte kisata tämän laatiskuntoon?" Katsahdin Sarlottaa vähän turhankin tuimasti, Kimun löysyydestä turhautuneena.
"Onnistui se tämän emänkin kanssa."
"Totta. Sori."
"Ei mitään, anteeksi, eihän mun sulle pitäis kiukutella."

Pikkumäki oli matala mäki, jonka huipulla oli matala tukki. Elättelin toiveita vähän isommasta vaivannäöstä myös uljaan ratsuni puolelta, kun este ei olisikaan miellyttävän tasaisella maalla.
Vaan vielä mitä – Kimu osoitti minulle, että kyllä, myös mäen voi laukata käsijarru päälle ja ottaa huipulla olevalle tukille minimaalisen vaivan roikkohypyn. Ponnistus oli kyllä oikeassa kohdassa, mutta kaikki laukasta hyppyyn tuntui tapahtuvan hidastetusti. Kimun hyvä jalkatekniikkakin loisti poissaolollaan, tamma ei paljoa vaivautunut jalkojaan nostamaan.
Hyppäsin mäkitukin muutaman kerran molemmista suunnista ilman mainittavaa parannusta Kimun aktiivisuudessa. Piirtopään korvat pysyivät mukavan hörössä, ja syljen määrästä tammalla oli ihan hauskaa. Ainakaan liikkuminen ei ollut totaalisen vastenmielistä.

"Mene vain tallille, kiitos. Teen loppuverkat metsässä, käyn vesiesteellä ja palaan tallille. Menee ehkä.. puoli tuntia?" Sarlotta nyökkäsi, ja tiemme erkanivat Sarlotan palatessa tallille ja minun jäädessä ottamaan vielä muutaman hölkkälaukkakierroksen ennen ravaamista vesiesteelle.
Vesiesteellä Kimu sai pitkät ohjat. Raudikko haahuili vähän edestakaisin, kuopi vettä etusellaan, laski turpaansa veden pintaan rikkoen kuvajaisensa. Huokaisin; miksi tämmöisen kivan hevosen piti olla laiska ja vetämätön ratsu? Seuraavat kisat lähestyivät hurjaa vauhtia, haaveissamme oli saada Kimulle lisää sijoja alle, syksyksi kenttäjaoksen laatuarvosteluun, ehkä vielä varsa tai kaksi.. Mutta millaisella olympiaihmeellä tämä pitäisi astuttaa, jotta varsa olisi myyvä? Kimun ainokainen poika oli kyllä ihan vakuuttava helpon luokan peli, muttamutta..

Havahduin mietteistäni Kimun roiskuttaessa vettä niin antaumuksella, että pisaroita lensi kasvoilleni.
"Jahas, jos tämä menee noin leikkimiseksi, me menemme kotiin suihkuun", totesin Kimulle. Hymyillen. Tämän hevosen arvo oli, loppujen lopuksi, kaikkialla muualla kuin kisasuorituksissa.

[Lissu]

Lempeään hiljaisuuteen kulkijan päättyy tie.