|
|
Post by Pertti on Nov 27, 2017 17:35:08 GMT 2
suomenhevostamma Valkyria "Luppa" Päiväkirjaan tulee omistajien ja liikuttajien päiväkirjamerkintöjä, myös tarinakisat löytyvät täältä. Omat sivut.Nirsoneiti, joka voisi saada vähän sitä kuuluisaa suomenpullan ruokahalua itseensä. Muuten kaikin tavoin kiva ja mutkaton kaveri, josta ei turhia tarvitse olla huolissaan - toimiiko se tänään, onko sillä huono päivä... Jos se vielä söisi kupin tyhjäksi. Päiväjärjestysmaanantai: sileätreeni / maasto tiistai: (maasto)esteitä keskiviikko: sileätreeni / maasto torstai: kevyt liikutus perjantai: vapaa lauantai: sileätreeni sunnuntai: pikkuhyppyjä (kavaletteja, pikkuinnareita tms) |
|
|
|
Post by Lissu on Dec 17, 2017 19:55:21 GMT 2
17.12.2017 Kuulumisia sekä pieni katsaus tulevaan
Minua suorastaan riepoo, millainen emäänsä matkiva nirsopetteri Lupasta oikein kasvoikaan. Niin sanotusti normaalioloissa ruokinta on aivan tarpeeksi haastavaa, vaan annas olla, kun astutimme neidin. Välillä aivan hirvitti puhdistaa kantavan tamman ruokakuppia, jossa oli pahimmillaan lähes koskemattomat aamusapuskat. Ei muuta kuin ruoat muoviastiaan, porkkanaa sun muuta päälle houkuttimeksi. Lupan kantoaika meni sormet ristissä toivoessa, että varsan kasvun myötä myös kantavan emän ruokahalu lisääntyisi (nirsoilun vähentyessä). Onneksi vähän ruokintaa vekslaamalla sekä eri merkin pöperöitä kokeilemalla Lupalle löytyi suht maittava rehu tiineys- ja imetysajalle. Kyseinen rehu ei muuten tammalle kelvannut enää varsan vieroittamisen jälkeen. Ihme nirsopetteri, kuten jo totesin.
Ennen ensimmäistä tiineyttään Luppa ehti aloitella kilpauraansa, eikä lainkaan huonosti! Mikäli kaikki menee, kuten olemme suunnitelleet, raudikko on viimeistään kesällä jättänyt kilparadat taakseen (VSR:n cupeja lukuun ottamatta, tietenkin).
Lokakuussa Vikki valmensi Luppaa jokaisella kenttäratsastuksen osa-alueella, ja olemme pohtineet, josko järjestäisimme Lupalle samanlaisen tehovalmennuspätkän huhti-toukokuulle. Tai helmi-maaliskuulle, riippuen vähän kaikesta. Tällä kertaa tamma tosin menisi ihan paikallisen ratsastuskoulun opettajien valmennuksiin, joko minun, narrin, Sarlotan tai Krissen ratsastamana. Nämä ovat tosin sen verta kaukaisia asioita ja päätöksiä, ettei niitä kannata turhan paljoa pohtia, tilanteet elävät.
Tämän viikon Luppa on saanut ottaa todella rennosti maastoilun ja hiihtoratsastuksen merkeissä. Kertaalleen tamma kävi kevyen hölkkälenkin kärryjen edessä. Minä ja narri emme ole juuri raudikkoon koskeneet, Lupan viikko meni puhtaasti työntekijöiden hyvän mielen liikutettavana.
|
|
|
|
Post by Lissu on Jan 25, 2018 11:32:59 GMT 2
25.01.2018 Aamun sileätreeni
Lupan vaalean jalat ylittivät puomeja tasaisessa, tahdikkaassa ravissa, takaosa vähän laahaten. Olin jo tovin ratsastanut tammalla, tehnyt huolelliset alkuverkat ja siirtynyt erilaisten ravipuomitehtävien pariin. Askeleen pidentäminen ja lyhentäminen puomeja apuna käyttäen, puomit suoralla ja kaarevalla uralla, mitä näitä nyt oli. Lupan takaosa vain ei suvainnut herätä tähän aamuun, ilmeisesti vähän ennen seitsemää aloitettu treeni oli pikkuisen liian aikainen meidän nirsopetterimme makuun.
Puomit jäivät hetkeksi sivuun; siirryin pohkeenväistöön. Ensin keskihalkaisijalta uralle käynnissä ja ravissa, sitten aloin yhdistää pohkeenväistöön laukannoston. Viimeisen väistöaskeleen jälkeen, heti uralla, pyysin Lupalta laukkaa (tämäkin käynti- ja raviväistöissä). Tällä tavoin sain vähän aktivoitua Luppaa ja etenkin tamman takaosaa.
”Huomenta, tammaseni”, naurahdinkin lähinnä itselleni kun tunsin, että laukannostoissa raudikon takaosakin alkoi heräillä ja tulla mukaan työskentelyyn.
Jatkoin ravipuomien kanssa työskentelyä, etenkin puoliympyrän puomeja. Lupan liike parani huomattavasti (niissä puitteissa kuin se tällä ”peruskivalla seiskan liikkujalla” nyt ylipäätään parantuu) takaosan heräämisen myötä. Luppa työnsi paremmin takaa, liike oli ylipäätään vähän aktiivisempaa. Kuten yleensä, raudikko työskenteli mielellään (alkutreenin unihiekoista huolimatta) ja oli tavattoman pehmeä ratsastaa.
Puomitehtävien ja väistöjen lisäksi tein askeleen pidennyksiä ja lyhennyksiä ilman puomeja, ratsastin eri kokoisia (puoli)ympyröitä, otin pätkiä keskiaskellajeja. Etenkin keskilaukka rullasi tänään mahtavasti, Luppa liikkui todella hyvin ja kevyesti!
Ilmeisesti aikainen aamutreeni ei turhan paljoa traumatisoinut Luppaa, sillä käydessäni päivemmällä mutkan tarhoilla (hakemassa seuraavaa liikutettavaa) tamma hörisi minulle ja kerjäsi muutaman taputuksen ennen kuin jatkoin matkaani. Mieltä lämmittää joka ikinen kerta, kun hevonen jollain tavalla osoittaa pitävänsä seurastani!
|
|
|
|
Post by Lissu on May 24, 2018 17:56:10 GMT 2
24.05.2018 Juoksuttelua ja juomapelejä
”Voi ny helkkari sinunkin kanssas, tamma”, puuskahdin Lupalle puhdistaessani tamman kavioita, ”sut kengitettiin maanantaina ja jo nyt toinen takakenkä lähti livohkaan.” Luppaa ei tainnut paljoa kiinnostaa, mitä kavioita puhdistava tätönen oikein höpisi. Puhdistettuani raudikon viimeisenkin kavion laitoin tamman karsinaansa ja läksin tarhalle etsimään irtokenkää.
Onnekseni Lupan kenkä löytyi jo tarhan portilta. ”Löytyi” oli ehkä vähän väärä sana, sillä otin ja kompastuin vähän vääntyneeseen kenkään.
Luppa on sen verran näppärä kengittää, eivätkä kengätkään vaadi isompaa takomista, että tämän elikon irtokengät jaksaa ja viitsii hoitaa itsekin. (Olemme narrin kanssa oppineet vähän turhan hyvälle, kun ravipuoli vilisee (puoli)ammattimaisia kenkääjiä.) Puin pitkästä aikaa kengitysessun päälleni, ja suoriuduin kengän muokkaamisesta ja kiinnilyömisestä melko rivakkaan tahtiin, vaikka itseäni nyt kehunkin. Kaikki taito ei ole ihan hävöksissä!
Kenkäepisodin jälkeen harjasin Lupan loppuun, puin tammalle suitset ja kiinnitin liinan. Päivän liikunta olisi kevyttä juoksutustyöskentelyä.
Jo kentälle kävellessämme totesin tamman olevan vähän nuutunut. Toukohelteiden aikana Luppa on syönyt ja juonut, valitettavaa kyllä, vähän tavallistakin huonommin. Tamman puhti tuntui olevan tiessään, ja ehdin jo pohtia, pitäisikö koko juoksutus jättää välistä. Kentällä Luppa kuitenkin piristyi kävellen ihan normaaliin tapaan, joten päätin kokeilla. Lopettaminen ja talliin palaaminen kävisivät nopsaan, mikäli tamman puhti loppuisi.
Sinänsä aiheellinen huoleni osoittautui turhaksi; Luppa käveli, ravasi ja laukkasi ihan tavalliseen tapaan. En pyytänyt raudikolta kovin ihmeellisiä asioita, rentoa humputteluvauhtia ja satunnaista ympyrän pienentämistä tai suurentamista. Tarkkailin, ehkä vähän hysteerisen tätiratsastajan silmin, Lupan ilmeitä ja olemusta, mutten huomannut mitään ihmeellisempää. Askellus oli kevyttä ja puhdasta, Luppa liikkui mielellään eikä se vaikuttanut erityisen tuskaiselta tai väsyneeltä juoksutuksen aikana tai talliin palatessamme.
Juotin Lupalle silti melko tujua melassivettä niin paljon, kuin neiti suostui juomaan. Lisäksi kirjoitin tamman oveen, että sille on tarjottava useamman kerran päivässä juomista, joko melassin, omenamehun tai minkä tahansa makua parantavan lisukkeen kanssa. Kunhan Lupan saisi juomaan, ettei mokoma nirsopetteri kuivu kasaan! Heinänsyönti on vähän parantunut, kun seassa on vihreää, mutta osa ruoista jää silti syömättä. Miksi, oi miksi, Luppa peri äitinsä nirsouden!
|
|
