Pajusade "Papu"

[Pertti]

suomenpienhevostamma Pajusade "Papu"

Päiväkirjaan tulee omistajien ja liikuttajien päiväkirjamerkintöjä, myös tarinakisat löytyvät täältä.

Omat sivut.

Pajusade oli melkoinen löytö; heB/100cm -tasoinen peruspätevä pikkutamma suvusta, jonka edustajia ei ollut vielä Susirajassa näkynyt. Pakko-ostos, ainakin Lissun mielestä. Pienehkö ja pyöreähkö Papu on mitä ihastuttavin räpsyripsi, rehti ja reilu hevonen.

Päiväjärjestys
maanantai: koulutreeni
tiistai: puomitreeni / pikkuesteitä
keskiviikko: (maasto)esteitä
torstai: palauttelevaa treeniä
perjantai: koulutreeni
lauantai: vapaa
sunnuntai: maasto

[Lissu]

Vieraskuski

Helmikuun ensimmäisellä viikolla saimme mieluisan vieraan; Sorel tuli käymään! Ja siinä pullanmussutuksen sivussa reppana pääsi (joutui) ratsastamaan, muun muassa ihanalla pienellä Pavulla.

Tämän merkinnän on kirjoittanut Sorel

Olin aamupäivällä ratsastamassa todella reaktiivista welshponia ja voi mikä huokaus, kun kuulin seuraavan ratsastettavan olevan rauhaa rakastava, tasainen ratsastettava. Lihakset olivat jo valmiiksi hapoilla, mutta eiköhän me tästä suoriuduta. Tallissa minua odotti kaunis voikko tamma Papu. Hoitotoimenpiteissä ei kauan nokka tuhissut, kun varusteet oli päällä. Tamma seisoi aloillaan ja näytti ottavat pienet päivätorkut odotellessa. Tarkoituksena oli muutamaa maastoestettä kokeilla ja meidän onneksi, nämä tukit oli jätetty kentälle edelliseltä maastoestevalmennukselta. Papu kävellä löntysti kaviouralla laiskan oloisesti, joten keräilin ohjia käteen ja pyysin tammaa jo vähän töihin, ettei koko päivä menisi nukuksissa. Teimme voltteja, väistöjä ja pysähdyksiä. Papu toimi kuin kone, joka oli ehkä vähän ruosteessa. Hyvin se kuunteli apuja, mutta reagointi ei ollut järin nopeaa. Veryttelyssä meni valehtelematta puolituntia, että sain hevosen kulkemaan siihen tahtiin, että uskalsin kokeilla tukin ylittämistä. Laukkaa sai ratsastaa reilusti eteenpäin, että Papun jalka nousi kentän hiekasta tarpeeksi. Takaosan työskentelyssä ei ollut kehumista, mutta loppua kohti sekin parantui.

Ensimmäinen lähestyminen tukille meni aivan pipariksi! Vauhti loppui kuin seinään ja ei muuta kuin ympyrän kautta uusi yritys ja nyt kehotin jo vähän raipalla lisäämään tahtia. Papu luimisti korviaan ja heilautti päätänsä protestiksi teoistani, mutta todella vauhtia saatiin lisää ja saimme tukin ylitettyä. Laukka lähti pyörimään paremmin ja paremmin ja tukin ylitys sujui paremmin. Tamma hyppäsi todella hyvin! Enemmän saisi olla menoa ja meininkiä tamman tekemisessä, muuten oikein kiva. Kun tukin ylitys muutamia kertoja hyvin suoritettuna oli saatu tehtyä, oli tarkoitus vielä kokeilla risuestettä, joka sekin oli kyllä helppo este. Vasempaan kierrokseen Papu tuntui tahmeammalta ja puhdittomalta mutta kipeät lihakseni vain taistelivat kaikkea epäonnistumista vastaan ja ratsastin koko kropallani tammaa eteenpäin. Risueste ylitettiin hyvin, vaikka toisella yrittämällä esteen lähestyminen meni turhan kauas, mutta hyvin tamma korjasi tilannetta ja sai kerättyä jalat allensa. Loppuveryttelyn tein rennosti, ratsastin Papua eteen ja alas, että se venyttäisi selkäänsä enemmän. Teimme myös kaarteita ja voltteja. Papu oli todella kiva (mutta työläs) ratsastettava ja sillä on kiva hyppy, mutta enemmän saisi olla tekemisessä meininkiä ja menoa.

[Lissu]

02.11.2019 Ulkoistettua hevosenhoitoa

Miten ihanaa onkaan, että vielä löytyy innokkaita hoitajatyttöjä! Ja että tästäkin tallista löytyy näitä kenen tahansa käsiin uskottavia haliponeja!

Tämän merkinnän on kirjoittanut Aava P.

Uusi tuttavuus

Susirajassa. Syysaamu. Kirpeä syystuuli on kevyt, mutta silti se on tarpeeksi voimakas repimään viimeisetkin lehdet puista alas. Kuitenkaan se ei ole kylmä tuuli. Kävelen kohti Susirajan tallia. Vastassani on pari henkilöä, jotka ohjaavat minut Papu-nimisen tamman luokse. Voikko pienhevonen vilkaisee minua tullessani karsinaan. Minulle annetaan harjapakki ja neuvo hoitaa tamma. Ilmeisesti Papua ei tarvitse laittaa kiinni, koska se on niin rauhallinen. Nappaan pitkäharjaksisen harjan ja käyn Pavun läpi sillä. Papu seisoa jököttää paikoillaan, kun harjaan sitä. En edes huomaa, että karsinanovi on raollaan. Tamma ei edes harkitse karkaamista. Hymyilen.
"Sä oot tosi rauhallinen", sanon pujataessani tamman kaulan alta toiselle puolelle. Tamman voikko karva on helppoa harjata, vaikka sitä lähteekin melko paljon karvaa. Vaihdan harjan pehmeämpään harjaan, ja käyn läpi aremmat kohdat kuten jalat ja mahanalusen. Papu on koko ajan todella tyyni, eikä välitä harjauksestani. Taputan tammaa kaulalle.
"Sittes selvitellään tämä takkupää", naurahdan ja sivelen Papun harjaa. Nappaan harjaharjan ja sormin ja harjan avulla selvittelen Papun harjaa. Siihen hurahtaa pyöreästi arvioituna kymmenisen minuuttia, mutta olen lopputulokseen tyytyväinen. Yllätyksekseni häntä on helpompi ja nopea selvitellä, se kun ei ole niin kamalassa takussa. Laitan harjaharjan takaisin Papun harjapakkiin.
"Vielä kaviot, niin oot söpöläinen valmis", kerron tammalle. Otan kaviokoukun ja menen tamman jalan viereen. Joudun maiskauttamaan muutaman kerran, ennen kuin tamma hoksaa nostaa jalkansa. Hymähdän. Papu on ihana hevonen. Putsaan kaikki neljä kaviota, vaikka niissä ei mitään olekaan. Tarkastan samalla jalat, etteivät ne ole kuumat tai nesteiset. Yhdessä jalassa on pieni ötökänpurema.
"Missäköhän on Helosan?" mietin. Menen käytävälle ja etsin käsiini jonkun. Kerron tarvitsevani Helosania. Ohjeistuksen avulla löydän purnukan satulahuoneesta. Menen Helosanin kanssa takaisin Papun karsinaan ja rasvaan ötökänpureman. Ei se pahalta näytä, mutta varmasti kutiaa inhottavasti. Taputan tammaa kädellä, joka ei ole rasvainen.
"Kiitos ihanainen", sanon Papulle. Vien Helosanin paikoilleen ja ilmoitan olevani valmis. Sitten lähden taas syyssäässä kohti kotia.

[Lissu]

24.02.2020 Maailman paras Papu

Siitä onkin hetki, kun viimeksi olen ratsastanut Pavulla. Tamma on jäänyt vähän tämmöiseksi työntekijäratsuksi kilpauransa jälkeen, vaikka me narrin kanssa hoidammekin Cup-luokissa ratsastamisen. Meidän molempien pitäisi ehdottomasti ratsastaa Pavulla enemmän, eikä pelkästään niiden Cupien takia. Tamma on aivan ihana, positiivinen, yritteliäs ja aurinkoinen pikkuhevonen! Niin mukavaliikkeinen kaiken päälle, oikeaa hermolepoa joidenkin vähän.. vähän.. susirajalaisempien hevostemme jälkeen.
Osin juuri hermolevon kaipuu, osin tulevien Cupien, osin syyllisyydentunnon (tuntuu, että omistajana laiminlyön Papua, kun sillä ratsastaa lähes koko ajan joku muu) vuoksi varasinkin maanantailiikutuksen itselleni jo hyvissä ajoin viime viikolla. Ja laitellessani voikkoa ratsastuskuntoon hymyilin typerästi joka ikisen harvanvedon ajan, Papu on yksinkertaisesti ihana ja loistava. Pikkutamma seistä nökötti nätisti paikallaan, nuuhki vähän taskujani tilaisuuden tullen, käyttäytyi niin mahdottoman nätisti ja hienosti ettei mitään rajaa. Mahtava kontrasti muutamaan nimeltä mainitsemattomaan nelijalkaiseen, joiden kanssa aamulla.. keskustelin käytöstavoista.

Jos minua hymyilytti Pajua varustaessa, minua hymyilytti kahta kauheammin tamman selässä. Jos aivan rehellinen olen, niin eihän tämä hevonen osaa oikein.. no, mitään, kun kouluratsastuksesta puhutaan. Helppo B on vähän surkea esitys, esteet sentään menevät metrissä. Mutta Papu yrittää, ja kovasti yrittääkin!
Ratsastin paljon siirtymisiä, temponvaihteluita sekä keskiaskellajeja. Siitä ei pääse mihinkään, etteikö voikollamme olisi äärettömän pehmeät, mukavat liikkeet, vaikka se näyttävyyspuoli onkin aika ohkainen. Jätin alkuverryttelyjen jälkeen jalustimet kokonaan pois, treenasin istuntaani ja haeskelin jonnekin kaupan Mignonmyyntiin eksyneitä vatsalihaksiani. Huomasin painopisteeni keikahtavan herkästi vähän turhan taakse oikeasti suoran, ryhdikkään istumisen sijaan. Pitänee useamminkin istahtaa Pavun satulaan pelkän istunnan tarkistamisen riemusta.

Papu teki töitä koko tehokkaan kolmivarttisen ajan ihanan innokkaana, yhtään hidastelematta tai venkoilematta. Tamma ei kertaakaan koettanut luistaa saamistaan avuista tai koettanut oikoa sen enempää kulmissa kuin muutenkaan. Sain ratsastettua niin hyvät kulmat, ympyrät ja tiet ylipäätäänsä, että teki mieleni huutaa joku katsomaan (ihme kyllä, kenttä oli tyhjä, kaiketi muut olivat maastossa tai hyppäämässä). Pisteet Pavulle, meidän omalle helppo B -ihmeellemme, nojatuoliliikkeiselle päivänpaisteellemme maanantain todennäköisesti mukavimmasta koulutreenistä! Pikkutamma todellakin ansaitsi joka ikisen porkkanan, jonka sen ruokakuppiin pilkoin.