Vuornan Inkiväärisumu "Kiisu"

[Pertti]

suomenpienhevostamma Vuornan Inkiväärisumu "Kiisu"

Päiväkirjaan tulee omistajien ja liikuttajien päiväkirjamerkintöjä, myös tarinakisat löytyvät täältä.

Omat sivut.

Ihana pieni pumpulihevonen! Kiisu on kaikin tavoin suloinen, täydellinen ja ihana, eikä se tällä kertaa ole pelkästään Susirajalaista ylistyspuhetta. Tamman ainoa vika meinaa olla se, että olemme sen ihan itse hemmotelleet pilalle.

Päiväjärjestys
maanantai: maasto
tiistai: kevyt vapaavalintainen
keskiviikko: esteitä
torstai: kevyt maasto
perjantai: koulutreeni
lauantai: koulutreeni
sunnuntai: kevyt sileä

[narri]

08.02.2019 Talvipäivän tohinoita

Lumitilanne on edelleen melko hirveä, mutta ahkera tuijottaminen on saanut lumet sulamaan. No ei oikeasti, mutta traktorilla ajaminen pellolla auttaa kummasti liialliseen hankikuormaan ja sen jälkeen, kun ottaa hevoset alle, tulee ihan hyvä pelto ratsastaa. Osassa paikkoja kinokset ovat vieläkin turhan korkeita, mutta on meillä onneksi paikkoja treenata ilman, että ihan joka puolelle täytyy päästä. Minun oli tarkoitus lähteä tänään liikuttamaan Kiisu suunnitelman mukaisesti koulukentälle, mutta koska sää oli niin mukava, tulin toisiin aatoksiin. Ei nyt kaunis sillä tavalla, pakkasta oli vain pari astetta ja lumisade oli melkoinen, mutta mukava keli omalla tavallaan kuitenkin. Ei märkä, eikä liian kylmä.

"Monot jalkaan, me lähdetään hiihtoratsastamaan", hihkaisin Lissulle pyyhältäessäni toimiston läpi Kiisua varustamaan. Tamma seisoi sisällä mutustamassa heinää, sillä olin pyytänyt tuomaan sen sisälle koulutreeniä varten. Noo, koulutusta ja treeniähän sekin vaatii, että hevonen vetää hiihtäjää perässään. Kun sain Kiisun varustettua, Lissukin oli ilmestynyt ulos päällään kunnon toppaukset, monot, hiihtolasit ja muut asianmukaiset tykötarpeet.
"Mä lämmittelen hetken kentällä, niin mennään sitten", totesin ja astelin Lissun kanssa yhtä jalkaa kentälle Lissun jäädessä kentän laidalle odottamaan. Pitkään en Kiisua pyöritellyt, kunhan kävin askellajit läpi ja tarkastin kaasut ja jarrut, mutta mikäpä niissä Kiisun kanssa kanittaisi. Niin ihana hevonen, kaikki toimii ja on yksinkertaista.

Kiinnitimme vetovaljaat ja Lissu napsautti sukset monoihin, monot suksiin, miten päin haluaakaan sanoa ja lähdimme kohti hiekoittamattomia metsäpolkuja reippaassa käynnissä. Jutustelu ei sääli kyllä hiihtoratsastaessa ole kovin helppoa, joten tyydyimme huutelemaan sellaisia asioita kuin "onko kaikki ok" tai "hidasta hetkeksi vähän". Hiihtoratsastus on hauskaa, koska itse olen aina hevosen selässä - suksille minua ei saa kirveelläkään uhkaamalla! Tänä talvena sitä on harrastettu yllättävän paljon, vaikka se ei koskaan ole Susirajassa epäsuosittu urheilulaji.
"Otetaanko raville?" huusin vähän ajan päästä ja saatuani myöntävän vastauksen kannustin Kiisun ripeämpään tahtiin. Tamma pärski ja lähti vetämään hieman epävarmasti, mutta tuntui sitten muistavan, että tämähän on tuttu juttu, ja eteni reippaammin. Totta kai samalla tein vähän vaivihkaista työtä - huvi ja urheilu yhteen! En sen enempää, kuin pyysin tammaa venymään eteen-alas muutaman askeleen ajan kerrallaan, mutta kuitenkin. Kiisu polki tarmokkaasti eteenpäin.

"Ota vaan laukalle!" Lissu huusi, kun saavuimme perinteisen hiihtoratsastuslaukkasuoran alkuun. Kannustin Kiisua jälleen eteenpäin ja tällä kertaa tamma kiihdytti epäröimättä ja vaikutti innostuvan tunnistaessaan suoran. Tällä kertaa pysyttelimme tasamaalla, emmekä lähteneet kohti hyppyreitä tai esteitä, joita hiihtoratsastus"areenallemme" on rakennettu. Hoputin Kiisua hieman vauhdikkaampaan menoon ja pikkutamma tuntui suorastaan lentävän.
"Ptruuu, hyvä tyttö!" rauhoittelin Kiisua suoran lopussa silittämällä sitä kaulalta ja istumalla takaisin satulaan ja vilkaisin myös, että Lissu oli edelleen suksillaan. Peukku ylös ja matka jatkui ravilla kohti tallia. Kiisu puuskutti ja höyrysi tyytyväisyyttä uhkuen ja lopulta hidastin sen käynnille. Tamma tuntui edelleen olevan menohaluinen, mutta ei tässä nyt ollut tarkoitus hevosta piippuun vetää. Askel kuitenkin eteni reippaasti!

"On se kyllä rankkaa polville!" Lissu huomautti, kun saavuimme tallille hikisinä, mutta tyytyväisinä kaikki kolme. Minä myöntelin, vaikka en todellakaan ole koskaan noussut, enkä nousemassa suksille. Edelleenkään. Lissu lähti hyvin ansaittuun suihkuun lumikuorrutteisena kuin mikäkin... no, lumiukko, minä taas vein Kiisun pesulle. Tamma katseli ympärilleen hieman sen näköisenä, että no emmekö me lähdekään uudelle kierrokselle, mutta tyytyi kuitenkin kohtaloonsa jäädä sisälle kuivamaan. Syöttämäni lahjusporkkanat saattoivat tietenkin vaikuttaa asiaan.

[narri]

13.02.2019 Kiisu pomppii

Kiisun liikutusvuoroista tulee aika ajoih lempeää nahistelua, sillä jokainen haluaisi päästä unelmatamman selkään. Vuorosysteemi toimii onneksi hyvin, minkä lisäksi minä ja Lissu voimme aina käyttää tallinomistajan oikeutta. Valitettavasti sitä käytetään meitä vastaan laittamalla meidät Auran kaltaisten hevosten selkään tallinomistajan velvollisuutena... Mutta siitä lisää toiste ja toisessa päiväkirjassa, sillä tänään Kiisulla oli estepäivä. Mikäs sen mukavampaa kuin hypätä tammalla, joka osaa sen homman hienosti! Pakkasta ei ollut liikaa, mutta suunnittelin kuitenkin tekeväni enemmän jumppatyyppistä hyppäämistä kuin rankkaa treeniä. Talvi on muutenkin enemmän perusasioiden aikaa, vaikka kilpailemmekin aktiivisesti hallikisoissa.

Kiisu koetti napsia vain muutaman kerran hakiessani sitä tarhasta ja varustaessani sitä. Sitten pilasin koko jutun antamalla tammalle namin, tai kaksi, ja Kiisu päätti, että se tarkoittaa lisää nameja. Mutta kun se oli niin söpö! Onneksi se ei selkäännousussa tai satulavyötä kiristellessä sen kummemmin keskittynyt herkkuihin vaan siihen, että kohta oltaisiin tekemässä töitä. Mietiskelin vielä hieman treeniä alkukäyntejä kävellessäni. Normaalisti tykkään talutella alkukäynnit, mutta näin talvella lumessa tarpominen ottaa selän päälle ja on lisäksi hidasta suurimmalle osalle hevosiamme. Hevoset eivät siis ole liian hitaita, minä olen.
Aloittelin työskentelyä pitkin ohjin ravissa, sillä päätin, että tällä kertaa tekisimme ohjia pääasiassa pohkeilla. Kiisu ei tarvitse juuri ratsastajan tuntumaa hypätäkseen, ei oikeastaan ollenkaan, joten ajattelin, että tamma saa käyttää kaulaansa juuri siten kuin itse haluaa ja minunkin pitää muistaa tehdä töitä oikein, kun ei ole ohjia kädessä. Ravissa tamma polki hienosti alleen, kun pyysin sen takajalkoja aktiivisemmaksi, laukka meinasi alkuun olla hieman tavallista innostuneempaa kaahotusta, mutta Kiisu rauhoittui hienosti, kun istuin satulaan syvemmin ja jarruttelin vatsalihaksillani. Kyyyyllä nekin siellä ovat vielä.

Radanpoikanen oli varsin yksinkertainen: matala jumppasarja neljällä esteellä, sarja laajalla kaarella ja lopuksi vielä pysty "lävistäjällä" sillä näin isolla kentällä tehtävät oli sijoitettu mukavan väljästi niin, ettei siinä paljoa keski- tai pääty-ympyröitä ollut. Tai muutakaan sellaista. Suhteutettuja linjoja tai vastaavaa en alkanut tällä kertaa tehdä, mutta päätin, että tarpeen mukaan voisin säätää laukkaa sarjan ja pystyn välissä, mikäli homma toimisi muuten liian hyvin. Epäilin sitä, en Kiisun tottelevaisuuden vuoksi vaan siksi, että kaikesta istunnallisuudesta huolimatta ilman ohjia ratsastaminen on eri asia kuin ohjat kädessä ratsastaminen. Sitä tulee tehtyä valitettavan harvoin syystä tai toisesta, lähinnä siksi, että välillä sitä kangistuu niin kaavoihinsa, ettei edes muista voivansa kokeilla jotain muuta. Pitäisi melkein kirjoittaa itselleen ylös, että tekisi edes näiden nöyrempien hevosten kanssa välillä töitä ilman ohjia. Tai vaikka ilman suitsia, jos siihen mennään. Kiisu olisi siihenkin hyvä kokeilukappale, tuumailin tamman edetessä nätisti pyytämässäni askellajissa. Se myös taipui pohkeen ympärille melko hyvin ilman kummempaa ongelmaa, ei koettanut kaatua apua vasten tai puskea lapa edellä menemään. Takaosa ei myöskään siirtynyt ympyrällä ulospäin.

Joka tapauksessa Kiisu toimi kuin ihmisen mieli, mikä tarkoitti välillä haparoivaa lähestymistä tai laukanvaihtoa lennosta ja vastalaukalla hyppäämistä. Niin tiukkoja kurveja ei pikku tehtävissämme ollut, että siitä olisi ollut mitään varsinaista haittaa, mutta se kertoi hyvin, että välillä istunnassa ja painon sijoituksessa satulaan oli virheitä, joita ei saisi tulla, sillä se on hevoselle epäreilua ja hämmentävää. Jumppasarja sujui kuitenkin erittäin hyvin, Kiisu hyppäsi notkeasti ja nätisti, laskeutui hyvällä laukalla ja jatkoi sarjalle aina tasaisesti. Sarjalta pystylle matkassa tapahtui välillä mainitsemiani kangerteluja ja laukanvaihto, mutta pääasiassa sekin tuntui hyvältä satulaan. Kiisu ei varsinaisesti kuumunut, sillä se ei kuulu tamman tapoihin, mutta välillä huomasin sen laukkaavan hieman turhankin energisesti eteenpäin. Tällöin yritin itse istua jälleen hieman lähempänä hevosta ja kerätä energiaa enemmän takaosalle, hieman vaihtelevalla, tosin pääasiassa ihan hyvällä menestyksellä. Helpottavaa huomata, että kuuden vuoden Susirajan pidon perästä sitä ei ole täysi uuno hevosen selässä, vaikka välillä siltä tuntuu!

Kiisu, mutta erityisesti minä, sai tehdä ihan kunnolla töitä. Kun pyysin tammaa raville vatsalihakseni ja reiteni huusivat vastalauseita kaikelle, mitä elämässä tapahtuu, kun taas Kiisu vaikutti pirteältä ja valmiilta ottamaan uudelleen. Kiltisti se kuitenkin ravaili ympäri kenttää ja hidasti pyytäessäni käyntiin. Loppukäynnit lähdin käpyttelemään metsälenkille. Kiisu tallusteli pirteästi eteenpäin ja kyseli, jatketaanko tuonne pidemmälle reitille, mutta aloin siinä vaiheessa olla sen verran naatti, että kielsin. Sitä paitsi tarkoitus ei ollut ratsastaa tammaa piippuun. Epäilin itsekseni, että ilman ohjia yritän itse myös yliratsastaa istunnalla eikä vain niin, että kun pidän ohjat tuntumalla en tee kylliksi töitä muulla kropallani. Koska kyllä varmasti teen, tai sitten palaan alkeiskurssille! Tai näin ainakin vakuuttelin itselleni. Pitää melkein pyytää Lissua katselemaan kentän laidalle ensi kerralla, jotta voimme yhdessä analysoida kaiken pieleen menneen.
Kiisu joka tapauksessa sai nyhdettyä minulta vielä muutaman herkkupalan suuhunsa ennen kuin jätin sen kuivattelemaan karsinaansa.