|
Post by Pertti on Jun 14, 2016 14:50:40 GMT 2
suomenhevostamma Yötuulen Rimpiviikate "Viikuna" Päiväkirjaan tulee omistajien ja liikuttajien päiväkirjamerkintöjä, myös tarinakisat löytyvät täältä. Omat sivut.Vinkeä Viikuna on rakkaan Suomumme reippaan rempseä, säänkestävä tytär, jonka energia ei lopu ikinä, positiivisuus on jo ärsyttävää ja suloisuus niin ylitsevuotavaa, että tammalle lässyttää kuin maailman pörröisimmälle koiranpennulle. Päiväjärjestysmaanantai: kevyt palauttelupäivä (vaikka ajaen) tiistai: koulua keskiviikko: esteitä kentällä/maastossa torstai: kevyt palauttelupäivä (vaikka ajaen) perjantai: maastoon lauantai: koulua sunnuntai: esteitä kentällä/maastossa
|
|
|
Post by narri on Jun 17, 2017 18:06:07 GMT 2
17.06.2017 Väkkärän viivasuorat vinkeydet
Viikunaa varustaessani en voinut kuin vihellellä äärettömän hyväntuulisena, olihan tamma niiiiiin suloinen ja ihana kun kävin joka välissä pussaamassa sen ihanaisen pehmoista turpavärkkiä. Omaan mahdottoman suloiseen tyyliinsä tamma hörisi pehmeästi vähän väliä ja koetti parhaansa mukaan saada suuhunsa milloin sormeni, milloin harjat ja milloin paidanliepeeni. "Noh noh", nuhtelin Viikunaa lempeästi, kuten olin joka kerta tehnytkin. Tosin se, mitä hyötyä lempeästi lirkutellusta nuhteestani oli, oli varmasti kyseenalaistasta, mutta siitä nyt ei kannattaisi välittää. Viikuna ei koskaan tee kuitenkaan mitään pahaa, joten ihan hyvin sitä voi vähän hemmotella! Näin ainakin kovasti vakuuttelin paikalle osuneelle Pertille, joka kurtisteli kulmiaan syöttäessäni tammalle porkkanaa. En maininnut turhaan, että se saattoi olla jo seitsemäs porkkana, joka katosi parempiin suihin.
Kun vihdoin pääsin kentälle varustellun Viikunan kanssa aikaa oli kulunut kaksi tai kolme kertaa niin paljon, kuin hevosen varustamiseen pitäisi mennä. Ei voi mitään sille, että tamma on niin syötävän suloinen! Noustessani sen selkään terästin kuitenkin itseni, koska samalla tavalla kuin Viikunalle vain on pakko antaa aina porkkanoita, sen selässä on pakko keskittyä. Muuten tulee tehtyä kaikki päin prinkkalaa, kun Viikuna antaa kaiken anteeksi ja liikkuu vaikka ja miten huonosti, jos siltä vahingossa sellaista pyytää. Tamman kanssa tein kokoamistreeniä kaikissa askellajeissa. Viikuna toimi kyllä hyvin pyytäessäni sitä tuomaan takapäätä paremmin alle, vaikka muutamaan kertaan - omista virheistäni johtuen - se vain veti kaulansa virkkuukoukulle ja jätti takaosansa kentän toiseen päähän ja tiputti selkänsä etupolviensa tasalle.
Laukassa Viikunalla oli vähän enemmän intoa ja se heitti pari ilopukkiakin siinä kokoamisen joukossa. Kunhan nauroin sen ilonilmaisuille ja pyysin siltä hetken oikein isoa laukkaa ympäri kenttää, ennen kuin istuin taas alas ja pyysin sitä ensin harjoituslaukkaan ja siitä aloin taas kokoamaan liikettä. Kovin pitkään en tänään tammalla työstänyt - treeni sujui hyvin ja kuuma ilma väsytti Viikunaa, vaikka se työskentelikin innokkaasti koko ajan. Loppuverryttelyjen ajaksi hyppäsin alas sen selästä ja taluttelin sitä ympäri pihaa antaen tamman välillä parturoida tienpientareilla kasvavaa ruohikkoa.
|
|
|
Post by narri on Jul 30, 2017 16:14:03 GMT 2
30.07.2017 Vieraskuski kisoissa, kirjoittanut Siguri
Minun oli ollut tarkoitus pitää tänään Viikunalle estevalmennus, mutta omistajat olivat buukanneet samalle päivälle estekisat. Vapaana ollessani lupauduin tekemään kisakeikan tamman kanssa, olihan se yhdenlainen valmennushetki sekin.
Auto ja hevonen lastattiin minulle valmiiksi, joten tehtäväkseni jäi ainoastaan löytää kisapaikalle ja laittaa Viikuna ratsastuskuntoon. Niin, ja suorittaa puhdas rata nopeassa ajassa totta kai. Vieraskarsinat olivat katetut kopit ulkona, jossa sain hoitaa tamman kaikessa rauhassa. Viikunalla oli kuitenkin aivan toinen käsitys sanasta rauha, ja se huusi ja steppaili paikoillaan minkä kerkesi. Tamma oli onneksi nopeasti puettu kisakuntoon, joten lähdimme kävelemään ympäri tallialuetta, jos Viikuna hieman rauhoittuisi ja vetreytyisi ennen itse verryttelykentälle menoa.
Lähes täydelle verryttelykentälle oli kuitenkin jossain välissä mentävä, ja yritimme parhaamme mukaan väistellä punaisia rusetteja ja pysytellä rauhallisina. Teimme erittäin paljon siirtymisiä sekä kokoavia tehtäviä ja muutenkin ainoastaan Viikunalle tuttuja tehtäviä. Ylitimme myös kentälle rakennettuja pystyesteitä sekä oksereita, ja hiljalleen Viikunakin alkoi rauhoittua.
Ja se rauhoittuminen sattuikin hyvään aikaan, kun kuulin nimemme kuulutettavan. Lähdimme kentälle, jossa kävin vielä tarkkaan mielessäni radan ja haastavalta vaikuttavat esteet me ohitimme muutamaan kertaan. Ennen kuin huomasinkaan, soi pilli, ja meidän oli aika suunnata aloitusviivalle.
Kovin paljoa en muista radasta, mutta se meni kaikessa yksinkertaisuudessaan hyvin. Tamman rauhoitteleminen alussa söi hieman aikaa, mutta yhdestä pudotuksesta huolimatta pääsimme uusintakierrokselle. Se sujuikin ensimmäistä kierrosta paremmin, sillä rata oli tuttu, ja vaikka esteet olivat korkeita, hyppäsi Viikuna ne hienosti. Kaiken kaikkiaan aikamme riitti juuri ja juuri kolmannelle sijalle, mikä tarkoitti ruusuketta kotiin vietäväksi!
Kotimatka sujui hyvin, ja olin erittäin ylpeä sekä itsestäni että hevosesta. Olin kyllä kuullut kauhutarinoita, kuinka Viikuna juoksee sata lasissa kohti esteitä eikä meinaa palata avuille yhtään, minkä vuoksi myös muutamat kisat on jouduttu keskeyttämään kesken radan. Nyt kaikki sujui kuitenkin erinomaisesti, ja myös omistajat saivat olla ylpeitä siitä, miten hienosti Viikuna toimi kisoissa vieraan ratsastajan alla!
|
|
|
Post by Lissu on Sept 26, 2017 13:02:51 GMT 2
26.09.2017 Porukkamaasto
Mikä on parempaa kuin koulutreeni? Maasto hyvässä seurassa, tietenkin! Hapero ilahdutti ja ihastutti meitä seurallaan, ja läksimme kolmisin maastoilemaan. Viikuna sai kunnian toimia vieraamme ratsuna.
Tämän merkinnän on kirjoittanut Hapero
Kerrankin olin matkalla Susirajaan ihan vain huvin puolesta, viime aikoina siellä oli tullut oltua lähinnä töissä tai vielä enemmän töissä. Tänään Susirajan naikkoset olivat luvanneet tarjota minulle niin vauhdikkaan maastoreissun, että sydän hakkaisi tuhatta ja sataa vielä kotiin päästyänikin. Parkkipaikalta suuntasin suorinta tietä talliin ja siellä Lissun ja narrin lisäksi odotteli kolme suomenhevosta, näistä vaaleanraudikko Viikuna saisi luvan toimia minun ratsunani - kuulemani mukaan ehdottomasti kolmikosta paras ja symppiksin vaihtoehto - en siis valittanut, vaan ryhdyin suorinta tietä harjaamaan ja laittamaan kuntoon tuota kovin kehuttua eläintä. Ja oikeaksihan kaikki puheet taas osoittautuivat: Viikuna oli mitä herttaisin pikkutamma, joka tyhjensi oitis herkut taskuistani!
Narrin ja Lissun ratsut olivat minulle ihan vieraita: kaksi punertavan ruunikkoa tammaa, vielä siis riitti hevosia, joita en ollut valmentanut. Muiden ratsut eivät nyt minua kuitenkaan kiinnostaneet, koska aioin nauttia elämästä, aurinkoisesta syyspäivästä ja innoissaan puhisevasta ratsustani täysin rinnoin. Reissu kestäisi reilun tunnin, riippuen vähän kuinka kovaa uskaltaisin laukata. Ja kyllä varmasti uskaltaisin. Ohitimme tutut maastoesteet ja pian siirryimme rentoon raviin. Viikuna venytti kaulaa ja pärski tyytyväisenä, iloinen puheensorina peitti pienimmät metsän äänet. Ja sitten laukattiin. Viikuna ei kahdesti kysynyt lupaa, kun kaksi muuta ratsukkoa siirtyi laukkaan vaan ampaisi valtavalla loikalla rytmikkääseen laukkaan. Kaverit olivat ottaneet varaslähdön, mutta sisukas Viikuna sai porukan nopeasti kiinni ja sitten vain laukattiin. Hyvin treenatuista kenttäpeleistä ei loppunut veto pitkään aikaan ja jokaiselle suoralle vauhti sai uutta kiriä. Hurjapäiden hevoselämää parhaimmillaan.
|
|
|
Post by narri on Dec 3, 2017 14:52:28 GMT 2
03.12.2017 Suloinen hedelmäpommi
Koska minua ei yksinkertaisesti lainkaan kiinnostanut tapella jonkun Harmin tai sen puoleen kenenkään muunkaan kanssa. Niinpä kipaisin Viikunan luokse, koska mamman pikku mussukkaa en ole ehtinyt liikuttaa hetkeen itse vaan siitä ovat vastaneet kaikki muut. "Pikku Viikuna!" tervehdin tammaa ilahtuneena sen ravatessa tarhan portille vastaan ja tuhistessa naamaan, valmiina lähtemään tekemään asioita. Nappasin tamman mukaani ja estin sen innokkaat yritykset tutkia taskuni porkkanoiden toivossa. Saattaa olla, että kaivoinkin taskustani porkkanan Viikunaa varten. Tallissa harjailin sitä kaikessa rauhassa höpötellen mukavia, Viikuna yritti tapansa mukaan kovasti osallistua jokaiseen asiaan. Pääasiassa se siis koetti laittaa kaiken mahdollisen suuhunsa, mutta joka tapauksessa. Tamman innokkuus on aina niin hellyttävää.
Vaikka Viikunalla piti olla tänään esteitä, omavaltaisesti päätin, että sillä olisi tänään reipas ilman satulaa -maasto. Viikunan ihanassa karvaisessa selässä istuminen tuntui parhaalta ajatukselta ikinä, joten suitsin sen ja talutin tamman ulos. Viikuna odotteli rauhassa noustessani selkään, mutta kun pyysin sen liikkeelle, askel oli innokas ja lennokas. Hymyilytti. Muutaman päivän päästä on itsenäisyyspäivä ja Susirajalaisten perinteinen rekiretki kylälle. Satavuotiaan Suomen ja satakymmenenvuotiaan suomenhevosen kunniaksi taidamme koristaa reen ja hevoset tavallistakin perinteisemmin ja suunnata myös hautausmaalle. Reen eteen päätyy ainakin Viikuna, varmaankin Tuutun kanssa. Loput (kivat) liinakot pääsevät mukaan ratsain. Tällaisia mietiskelin Viikunan astellessa lumisessa metsässä. Etelässä asuvat kaverimme kertoivat kurapaskan jatkuvan siellä suunnassa, mutta onneksi joulukuu on ollut Takapajulassa valkoinen.
Viikunan kanssa tuli tehtyä tunnin reipas lenkki. En kuitenkaan tehnyt tamman kanssa mitään sen erikoisempia "töitä", sen verran totta kai muistin oikeasti liikuttavani hevosta, että pyysin sitä liikkumaan eteen kunnolla. Ei siis kauheaa vauhtia, vaan käyttäen kropastaan oikeita osasia sen liikuttamiseen - olihan se minullekin mukavampaa istua ravissa, jossa työntö lähti takaa selkälihaksiakin käyttäen kuin ravissa jossa koni pinkoo pää ylhäällä ja selkäranka pyllyäni vasten törröttäen. Laukassa Viikuna meinasi vähän innostua ja kysyi, saisiko se hieman revitelläkin. Tartuin kiinni harjasta niin, ettei veri meinannut sormissa kiertää ja annoin tammalle luvan. Välillä tuntui siltä, että nyt tulen täältä herranjesta alas. Viikuna on kuitenkin maailman ihanin tamma ja hidasti aina vähän, kun huomasi, että tasapainoni heittää. Kun sain itseni jälleen oikeaan paikkaan, Viikuna kiihdytti jälleen. Laukkapätkän jälkeen tamma sai paljon, paljon kehuja ja taskuuni piilottamani sokeripalan suuhunsa.
Takaisin tallille palasi likomärkä Viikuna ja pylly hikisenä sekä karvaisena seikkaileva ratsastaja. Molemmille oli ihan paikallaan pesu, joka seurasi lenkkiä (Viikuna pääsi suihkuun tietenkin ensiksi).
|
|