Univelka "Veela"

[Pertti]

suomenhevostamma Univelka "Veela"
omistaa Susiraja

Päiväkirjaan tulee omistajien merkintöjä, myös piirrokset, tarinakisatarinat ym.

Omat sivut.

Veela on paluumuuttaja ja siksi oiva osoitus siitä, että Susirajassa roikutaan edelleen menneessä. Raudikko on lahjakas hyppäämään, mutta kuten yleensäkin, luonnepuolella on jos ei nyt ihan korjattavaa, niin ainakin viilailtavaa. Höyryjunan lailla paahtava tamma tuo esille kaikki ratsastajansa virheet, ja onkin tallin epätoivon aiheuttajalistan kärkipäässä.

[Lissu]

24.10.2014 Paluumuuttajan puomitreeni

Veela on majaillut Susirajassa ennenkin, silloin tamma oli yksi välitettäviä suomenhevosratsujamme. Muutaman mutkan kautta raudikko päätyi edelliselle kotitallilleen Koston Suomenhevosiin, ja sieltä edelleen meille. Tulee kyllä vähän idiootti olo, kun ensin olemme hevosen myyneet ja sitten kyselemme perään, olisikohan mokoma uudelleen myynnissä. Farssimaisten käännösten jälkeen Veela on jälleen Susirajassa, ja hyvin tuntuu tamma kotiutuneen.
Meille tullessaan tammalla oli allaan muutamat estetulokset, ja täydessä kisakunnossa olevan hevosen kanssa oli hyvä jatkaa treenaamista. Treeniin on saman tien palkattu apukäsiä, olemme varanneet useamman valmentajan valmentamaan Veelaa. Heti, kun valmentajien aikataulut selvenevät, pääsemme uusvanhan hankintamme kanssa tehotreeniin valvovan silmän alle.

Otin Veelan ratsastettavakseni heti aamusta. Tamma ei oikein ilahtunut lyhyestä ulkonaoloajastaan, minkä vuoksi Veelan ärsyttävä talutuskäytös sai aivan uusia kierroksia. Mokoma haahuili sinne sun tänne ja ihan varoituksetta koetti kiilata ohitseni. Kyllä piha taas raikui, kun komensin tammaa väistämään verbaalisesti ja pari kertaa riimunnarun suosiollisella avustuksella. Minä en halua noin viisisataakiloista elikkoa päälleni.
Harjaamisen ajan tamma olikin oma rapsutuksia kerjäävä itsensä. Ei tätä söpöläistä voi vastustaa tai olla paijaamatta, vaikka siihen juuri äsken meinasi mennä hermot. Minulta menikin vähän tavallista pidempään harjata ja varustaa ratsuni, Veelamokoma viekoitteli minut rapsutus- ja lässytystuokioon.

Yöllä maahan oli satanut kunnolla lunta ja maa oli melko kova, mutta Susirajan kentällä pärjää silti. Pertti oli heti ensi töikseen tallille tultuaan käynyt kentän kimppuun, että pääsisimme liikuttamaan hevoset kunnolla.
Veelan päiväohjelmassa oli puomitreeni, joten sidoin Veelan aitalautaan ja järjestin pikapikaa muutamat ravi- ja laukkapuomitehtävät kentälle. Veela hämmentyi erikoisesta seisomapaikastaan ja koko tilanteesta niin, ettei muuta tehnyt kuin seisoi paikoillaan järkyttyneenä. Hupsu hevonen!

Verryttelyt sujuivat jouhevasti, Veela on aika simppeli ratsu, kun hoksaa, miten sitä pitää ratsastaa. Tamman etupainoisuuden korjaaminen ja innokkuuden valjastaminen työntekoon ovat jokapäiväisiä haasteita, joista olemme narrin kanssa suoriutuneet mielestäni aika hyvin. Tänäänkin sain ratsuni askeleista elastisemmat ja tahdikkaammat hyvin helposti, etuosan keventäminen oli jo huomattavasti helpompi rasti kuin vielä viime viikolla ja ihan yleisesti tamman kanssa sujuu paremmin. Veela on Susirajassa vielä hetken, mutta ilmeisesti sitä muistaa, miten tätä aikoinaan tuli ratsastettua.

Puomit Veela ylitti liioitellun korkein, marssimaisen tahdikkain liikkein. Vaikka sainkin askellusta rennoksi ja etupainoisuutta katoamaan, on pakko hyväksyä, ettei tästä koskaan saa edestä niin kevyttä liitokavioita, kuin mitä voisi toivoa. Veelasta saa kuitenkin esiin hyvää liikettä ja kunnon työntekoa, kuten tänäänkin. Tamma suoritti kaikki puomitehtävät suurella sydämellä ilman suurempia ongelmia. Välillä intopiukea hevonen oli autuaan kuuro avuilleni, mutta sain ne läpi muutaman yrityksen jälkeen. Todella mukava tamma, tämän kanssa joutuu tekemään töitä, että tuloksia syntyy. Yleensä meillä joutuu tekemään töitä, eikä tuloksia siitä huolimatta synny. Ravipuomit olivat tänään heikompi osa-alue, niillä Veelan askelta joutui työstämään huomattavasti enemmän, eikä tamma ollut ravipuomeilla puoliksikaan niin rento kuin laukkapuomeilla. Laukkapuomeilla tamma oli helpompi hienosäätää sellaiseksi, kuin halusin. Pääasia kuitenkin on, että kaikki tehtävät onnistuivat ilman tappelua, hevonen oli vetreä ja kulki hyvin. Oikein mukava aloitus hevosten liikutukseen!

Tallissa raudikko sai taas paijausta, pusuja ja porkkanan. Taluttaessani tamman takaisin tarhaan olin vähemmän sokerista, koska Veela ei edelleenkään osaa käyttäytyä talutettaessa.

[narri]

30.10.2014 Juokse poika juokse!

Veelan taluttelupäivä vaihtui lennossa juoksutukseen, kun tamma vaikutti jo aamulla tarhaan viedessä siltä, että se pursuaa kohta nahoistaan pirteyttään. Onneksi saimme tamman koristamaan Susirajan hevoslistaa, Veela on kapasiteetikas ja uskon sen tuovan paljon lisää kasvatukseemme. Suku nyt ei ole ihan sitä priimaa, mutta mitäpä tuosta, Veela itse on kuitenkin pätevä peli ja tästä on hyvä lähteä parantamaan. Muutama päivä sitten olin itse valmennuksessa tamman kanssa ja ylihuomenna olisi Lissun tarkoitus hypätä sen selkään valvovan silmän alla. Olemme toki keskenämmekin huudelleet kentällä, miten huonosti menee, mutta on se aina parempi päästä ihan tarkoituksella järjestetyn ammattilaisen oppiin. Kyllä meilläkin tehdään jotain sentään oikein täällä Takapajulassa!

Veela oli oma rasittava itsensä taluttaessani sitä kentälle, sain huitoa tammaa turvalle liinalla, jotta se olisi ymmärtänyt kävellä muualla kuin päälläni. Todella mukava, hyvin opetettu tamma paitsi se hemmetin talutus! Mikä logiikka on opettaa hevonen ratsuna todella hyvin ja vieläpä suhteellisen pitkälle, mutta sitten jättää sellainen perusasia kuin talutus välistä!
Juoksutettavana ollessaan Veela toimi huomattavasti paremmin. Koska tiesin tamman tekevän pakolliset alkurallittelut, koetin kävellä sen kanssa eli en, päästin hevosen alkuun kentällä irti. Komeaa pierupukkilaukkaahan siitä seurasi ja kävipä Veela pari kertaa piehtaroimassakin. Kun pahin pöllöilyenergia oli saatu purettua, nappaisin tamman liinaan ja pyysin siltä narun päässä kuuntelemista kunnolla. Kävin läpi tamman kanssa kaikki askellajit molempiin suuntiin. Harmittelin Veelaa juoksuttaessani, että on se vain etupainoinen, mikä on todellinen sääli. Muuten tamma liikkuu hyvin ja takapääkin tulee alle, mutta etuosa on raskas kantaa. Suvun ja rodun huomioon ottaen ei ihme.

Kisakuntoinen hevonen, eipä tämä hikeen asti ehtinyt juosta, kun pidin taluttelupäivän hengen mukaisesti juoksutuksenkin kevyenä ja enemmän käynti- ja hidas ravi -painotteisena kuin hikeen asti liikutuksena. Vein Veelan leipäpalan kera suoraan tarhaan taisteltuani sen kanssa ensin jälleen kerran siitä, voiko se narun nokassa haahuilla miten sattuu tai kävellä syliini. Kun ei voi.

[Lissu]

20.04.2015 Mitäpä tuota sitten tekisi?

On taas mennyt.. hetki, kun Veelan päiväkirjaan ei ole koskettu pitkällä tikullakaan. Oho hupsista. Nooo, näitä sattunee paremmissakin piireissä.

Ensimmäinen oleellinen asia, joka Veelasta on jäänyt raportoimatta, on sen kisamenestys. Tamma on kisakalenterinsa puolesta täysin valmis niin KERJ:n kuin SLA:n tuomareiden eteen. Totta kai me kiertelemme edelleen Cupeja, ja varasin juuri kouluvalmennuksenkin prepiksi tulevia kenttäkilpailuja varten. Vaikka Cupmenestys onkin toivottavaa, ei se ole mikään pakko. Veelalla on ilmankin erittäin hyvät kilpanäytöt, kyllä tämän voi tämmöisenäänkin laatuarvostelutuomareille esitellä!

Toinen oleellinen asia on tamman ensimmäinen varsa. Veela astutettiin Harmolla, ja 15.04. raudikkomme varsoi komean voikon oripojan, joka nimettiin Harmoivaleeksi. Nuoresta iästään huolimatta voipallo on niin meneväinen, ettei Veela-raasu meinaa pysyä poikansa perässä.
Toivoimme kovasti, ettemme saisi uutta Harmoa talliin, mutta valitettavasti Valhe-vauvva vaikuttaa hyvin paljon isänsä pojalta. Ei tässä voi kuin elää kasvattinsa kanssa, itse tehtiin niin vähän turha valittaa.

Meidän pitää nyt tosissaan puntaroida, tekeekö Veela useamman varsan putkeen vai palaako pidemmäksi aikaa aktiiviseen treeniin. Voi olla, että jokunen Cup jää välistä joka tapauksessa, mutta pitää nyt pohtia. Meillä on kuitenkin useampi potentiaalinen sulhasmies Veelalle, ja olisihan se mukava saada useampi varsa maailmaan samaan aikaan (aika moni tammoistamme on tiineenä, tai ainakin se on suunnitelmissa). Mitään ei ole lyöty lukkoon ja tilanteet elävät, katsoo nyt, mihin tämä menee. Veela kuitenkin tarvitsee jälkeläisnäyttöjä, joten siinäkin mielessä olisi hyvä tehdä vielä varsa tai kaksi suht ripeällä tahdilla.

[Lissu]

01.05.2015 Päivä alkoi puomeilla

Viime päivät sää on suosinut, eikä yksikään lumisadekuuro, jotka ovat piinanneet muuta maata, ole osunut Takapajulaan. Kerrankin päivä paistaa risukasaan! Vaikka luonto ei vielä edes yritä vihertää, olemme maastoilleet tavattoman paljon juuri upeiden säiden vuoksi. En malta odottaa, milloin tämä kulahtanut harmaanruskeankeltainen katoaa vihreyden tieltä!

Veelan tämänpäiväinen treeni suoritettiin kentällä, vaikka olikin viittä vaille, etten sittenkin suunnannut tamman kanssa reippaalle aamumaastolle. Olin kuitenkin eilen kovaan ääneen kailottanut, millaisia puomitehtäviä aioin tehdä ja miten joku saisi tulla siirtelemään niitä puomeja, jos en tehtävistäni pitäisikään. Kappas kummaa, siinä kohti, kun lähdin Veelan kanssa kentälle, muut tekivät omia hommiaan (kuka siivosi, kuka lähti liikuttamaan hevosia, kuka lähti AgriMarketiin koska ”jotain täältä puuttuu”), enkä saanut apukäsiä. Kyllähän sitä puomit saa itsekin siirreltyä, vaikka tympäiseekin laskeutua hevosen selästä ja nousta takaisin selkään. ..perimmäinen syy tähän palveluhaluuni on se, että olen nykyään jäätävän laiska. Oho.

Verrytellessä tamma oli kiireinen, menevä jyrä, joka puksutti menemään etupainoisena. Samalla kun jumppasin ja taivuttelin Veelaa ratsastin sitä rauhallisemmaksi ja vähemmän etupainoiseksi. Onneksi tämän hevosen kanssa työnteko on ilo, kun sen kanssa tulee toimeen ja ratsastaa kunnolla eikä vähän sinne päin. Herkkää, eteenpäinpyrkivää hevosta on ilo työstää (vaikka ne pidätteet eivät aina mene läpi, kun Veela on niin intopiukeaa). Jo verryttelyissä minua hymyilytti oikein leveästi – miksi murjottaa, kun kaikki on näin perhanan hyvin?

Kuten yleensäkin, Veela ylitti puomit liioitellun korkein askelin jokaisessa askellajissa. Muutaman kerran tamma hyppäsi joidenkin puomien yli, enkä minä osannut kuin nauraa, hyi minua. Raudikko liikkui erittäin hyvin, vastasi apuihin (myös niihin pidätteisiin!!) ilman viivettä ja teki muutenkin töitä hyvällä motivaatiolla. Suorilla linjoilla Veela olisi halunnut mennä lujempaa, mutta kaarevien linjojen puomit, kahdeksikot ja muut tehtävät tamma malttoi liikkua sitä tahtia, mitä minä pyysin. Aivan mahtava startti päivälle!

Tallissa Veela sai porkkanan suuhunsa, ennen kuin vein sen tarhaan nauttimaan päivästä. Veela ottikin ilon irti muutaman ilopukin sekä antaumuksellisen piehtaroinnin merkeissä.

[Lissu]

14.08.2015 Veelan pätevät pojat

Nyt lienee sopiva väli tarkastella Veelan jälkikasvua. Molemmat ovat komeita oripoikia, joista odotetaan melkoisesti niin kisa- kuin jalostusrintamalla. Tai no, Valheesta ei ehkä niinkään, mokoma kun on vähän porsas ja näin.

Tamman ensimmäinen varsa on jo mainittu Valhe eli Harmoivale, jonka isä on oma Harmoirimme. Ori on kovasti isänsä oloinen niin hyvässä kuin pahassa; komea voikko silmäkarkki, joka suorittaa ja tekee tulosta niin este-, koulu- kuin kenttäradoilla. Valitettavasti Valhe on tyhmempi ja possumpi versio isästään noin luonnepuolella. Ori on saanut näyttelyiden kautta kantakirjakelpoisuuden, kirjaaminen tapahtunee syksyllä tai ihan viimeistään talvella. Valheen koulu- ja estesijoitukset ovat jo täynnä, kenttäsijoituksiakin on komeat 26. Pikku-Valheitakin on kaksin kappalein, tamma ja ori, jotka molemmat ovat ehtineet kisakentille.

Toinen varsa on dookien mustan kenttäorin, Hurmustin kanssa aikaansaatu Haavehurmio. "Huura" on törkeän komea, ryhdikäs raudikko, jonka voisin hakea kotiin vaikka saman tien. Anniinan omistuksessa oleva, Vanimassa asustava ori vasta aloittelee kisauraansa, mutta sijoituksia on jo kertynyt. Toivottavasti näyttelytuomarit pitävät Huurasta yhtä paljon kuin me, soisimme orin pääsevän kirjoihin ja kansiin. Jälkikasvua Huuralla ei vielä ole, mutta luulisi komean CIC1-tason kenttäpelin saavan tammanomistajat hihkumaan riemusta, jahka Huuraa tarjotaan jalostukseen.

Mikäli kiinnostusta löytyy, olemme valmiita jättämään Veelan cuplomalle mammaloman muodossa. Muutama varsa lisää ei olisi lainkaan pahitteeksi, etenkin, kun kaksi edellistä ovat noin komeita ja kapasiteetikkaita tapauksia! Omasta tallista löytyy useampi sopiva sulhasehdokas, joten pitänee pitää silmät auki siltä varalta, että joku ilmoittelee halukkuudesta ostaa kenttäpainotteinen suomenhevonen.

Veela alkaa olla valmis laatuarvosteluihin, kunhan Huura saa tuloksia alleen, pääsemme esittelemään tammaa kenttätuomareille. Saa tosin nähdä, miten pitkälle se venyy; meiltä on "muutama" muukin hevonen menossa kenttälaatuarvosteluun.

[narri]

14.11.2015 Perjantai kolmastoista

No nythän on tosiaan jo lauantai, mutta koska päivän merkintä liittyy vahvasti eiliseen on otsikko täysin pätevä. Vaikka pahan onnen päivään emme uskokaan ja suurin osa jutuista meni eilen, kuten muinakin päivinä (päätelkääpä sitten itse, tarkoittaako se, että paskasti meni vai että hyvin meni), Veelan kohdalla epäonni osui kohdalle. Tänään Veelan piti hypätä, mutta eipä sitten hypättykään. Lissu teki sen kanssa eilisen puomitreenin ja huonosti ostunut askel sai tamman kyntämään polvillaan kenttää. Siitä onneksi selvittiin säikähdyksellä, pari naarmua polvissa, säikähtänyt ratsastaja ja minä, vähän häkeltynyt hevonen. Veela kuitenkin liikkui puhtaasti ja halukkaasti eteenpäin senkin jälkeen, naarmut tarkastettiin eivätkä ne olleet muuta kuin vähän karvaa ja nahan pintaa jääneet kentälle.

Siis näin me oletimme, että säikähdyksellä selvittiin. Tänään Veelan vasen etunen oli kuitenkin turvoksissa kuin tukki, nopeana diagnoosina imppari. Polvessa se ei kuitenkaan ollut, vaan ylempänä jalassa - hokki pistänyt pienen haavan, jota emme edes huomanneet, koska se ei vuotanut verta ja karva alkaa olla pidempää. Että näin. Veela ei helposti kehitä impparia ja jalka oli sen verran turvoksissa, että kutsuimme suosiolla suoraan eläinlääkärin, jotta saisimme antibiootit jalkaan. Onneksi on tuttu elukkalääkäri joka antaa antibioottireseptin ihan mukisematta, jos olemme sitä mieltä, että se on hevoselle tarpeen eikä vänkää, että taluttelu tai sulfakuuri kyllä riittävät.

Että tällaista Veelan elämään, onneksi tammaa saa tökkiä neulalla kaulalle ilman suurta vastustelua.

[narri]

06.01.2016 Vierailevana tähtenä, kirjoittanut dookie

Olin joskus muinoin ollut valmentamassakin Veela-suomenhevostammaa maastoesteillä, ja sen jäljiltä innostukseni ei ollut kovin suuri, kun Veelan nimi ilmaantui voisitkotullaratsastamaanjaauttamaanjookononikivakiitos -viestissä, jonka olin Susirajasta saanut. Yritin kuitenkin asennoitua mahdollisimman positiivisesti - eihän se välttämättä ollut niin paha, kuin ajattelin.

Tämänkin reissun aloitin paikantamalla liikutettavan karsinan ja sen jälkeen tarhan, jossa itse hevonen oli. Veela tuli uteliaana portille vastaan, kun sen tarhakaverit taas möllöttivät kauempana, joka ei tosin haitannut lainkaan. Sain raudikon nopeasti ulos tarhasta, ja portin suljettuani lähdin taluttamaan tammaa kohti tallia. Veela ei ollutkaan aivan yhtä simppeli käsihevonen kuin edelliset, ja sainkin ärähtää sille kerran narun kanssa tosissaan, kun tamma meinasi ryysätä ohitse ja ylitseni. Loppumatka sujui kiireisesti, mutta kuitenkin onnistuneesti.
Karsinaan päästyämme sitaisin Veelan kalteriin narunpäähän kiinni, ja aloin saman tien harjaamaan tammaa ripeästi. Raudikko häsläsi ja hösläsi, tuuppi ja töni ja tutki taskuni noin kymmenen kertaa harjauksen aikana.
Lopulta Veelalla oli suojat jalassa, satula selässä ja suitset päässä, ja matka saattoi suuntautua kohti kenttää. Kiristin ripeästi vyön ja laskin jalustimet, ja pomppasin sitten kyytiin. Veela nytkähti heti penkkiin päästyäni liikkeelle, ja jouduin hetken neuvottelemaan tamman kanssa, pitääkö sen oikeasti seistä vielä minuutti aloillaan vai ei. Lopulta raudikko pääsi luvan kanssa kävelemään eteenpäin, kun sain vihdoin jalustinten säädöt ja satulavyön kuntoon. Pitkin ohjin kävellessä ohjailin tammaa ympäri kenttää vältellen aina edellisiä jälkiä, ja vaihtelin suuntaa muutamaan otteeseen.
Reilujen alkukävelyiden jälkeen keräilin ohjia tuntumalle, ja aloittelin käyntityöskentelyllä. Tein paljon pysähdyksiä, suunnanvaihdoksia, ympyröitä ja monia muita kuvioita, mitä mieleen vain tuli. Pidin myös huolen, ettei tamma päässyt kuukahtamaan etupainoiseksi, jota se olisi mielellään tehnyt.
Tovin käyntityöskentelyn jälkeen siirsin raudikon tamman raviin, ja sisällytin myös raviverryttelyyn runsaasti ravi-käynti-ravi ja ravi-seis-ravi -siirtymisiä, ympyröitä ja kaarevia kiemurauria sekä suunnanvaihdoksia. Siirtymisissä hain nopeaa reagointia niin eteen lähdössä kuin hidastamisessakin, joka aiheutti Veelalle välillä turhautumista. Hiljalleen otin mukaan myös laukkaa, jossa annoin hevosen kulkea aluksi melko pitkässä muodossa ympyröillä ja suorilla. Hiljalleen aloin kokoamaan laukkaa aina välillä enemmän, jotta saisin vähän tuntumaa, miten tamma toimisi vauhdikkaammassa askellajissa. Vaikka välillä pidätteet menivät kuin kuuroille korville, jatkoin sinnikkäästi tekemällä niitä paljon mutta kevyesti, kunnes ne lopulta menivät myös läpi.

Reippaan alkuverryttelyn ja hetken kävelytauon jälkeen keräilin ohjat taas tuntumalle, ja jäin ratsastamaan Veelaa käynnissä keskiympyrälle. Ajattelin harjoitella tamman kanssa temponvaihteluita ympyrällä niin, että toinen puolikas mentiin rauhallisempaa ja lyhyempää vauhtia, ja toinen sivu taas hieman pidempää ja reippaampaa. Hidastukset olivat raudikon mielestä ihan tylsiä, ja se alkoi kalisuttelemaan ja kilisyttelemään kuolaintaan mielenosoitukseksi. Pidin koko ajan huolen, etten vahingossakaan jäänyt pitämään kädellä, vaan tein runsaasti pidätteitä istunnalla ja kevyitä pidätteitä ulko-ohjalla. Pidennykset sujuivat yllättäen heti paremmin kuin hidastukset, mutta myös jälkimmäiset lähtivät sujumaan suhteellisen pian. Käyntitehtävän alkaessa sujumaan siirsin Veelan harjoitusraviin, ja toistin samaa tehtävää. Muutaman kierroksen jälkeen vaihdoin suunnan, tein pari kierrosta käynnissä ja sen jälkeen ravissa. Tämän jälkeen nostin vielä harjoituslaukan, jossa työstin tehtävää hieman kauemmin - Veelaa ei paljoa lyhennykset ja hidastukset kiinnostaneet, vaan tamma puksutti tasaisen kovaa vauhtia pidätteistä välittämättä. Lopulta aloimme pääsemään yhteisymmärrykseen, vaikka tamman reagointiaika olikin turhan pitkä. Seuraavaksi vaihdoin vielä uudestaan suunnan, ja tein myös tähän kierrokseen laukassa temponvaihteluita, jotka alkoivat sujumaan nopeammin, kuin edellisessä kierroksessa. Pian jatkoin keskiympyrältä suoraa uraa pitkin, jossa tein pitkällä sivulla muutaman askeleen pituiset lyhennys-pidennys-lyhennys -vaihtelut. Toistin saman vielä pari kertaa pitkillä sivuilla, kunnes aloin itse olemaan melkoisen poikki, ja siirsin Veelan raviin. Hain kevyessä ravissa ensin rytmin kuntoon, jonka jälkeen jatkoin loppuverryttelyä ympyröiden ja muiden kaarevien urien parissa, tehden edelleen satunnaisesti askeleen pidennyksiä ja lyhennyksiä. Loppua kohden Veela alkoi tuntumaan jo oikein mukavalta, ja erittäin hyvän lyhennys-pidennys-lyhennys -pätkän jälkeen siirsin reippaan tamman käyntiin, ja annoin pitkät ohjat. Rapsuttelin ja taputtelin tamman kaulaa, joka pärski tyytyväisenä.

Veelan ratsastus oli venähtänyt sen verran myöhäiseksi, etten viitsinyt enää viedä tammaa ulos. Varusteiden riisumisen ja pikaisen läpiharjauksen jälkeen heitin tammalle fleecen selkään, ja lähdin hoitamaan varusteet pois. Kuten Kustin ja Malvankin varusteet, myös Veelan satula ja suitset pääsivät putsaukseen satulasaippuan kera. Varusteet puhdistettuani suuntasin vielä takaisin raudikon karsinalle, tipautin ruokakippoon pari porkkanaa, ja keräilin omat tavarani karsinan edestä mukaan.

[Lissu]

06.02.2016 Hyppytunti

Noin viitisen astetta pakkasta, jokunen pilvi taivaalla, ei lumi-, räntä- vesi- tai puukkosadetta.. Oiva sää maneesittomille liikuttaa hevosia. Noin kymmenen asteen pakkanen ilman mitään epämääräisiä sadesäätiloja olisi ideaali talvikeli, mutta tänäkin talvena on sahattu plussakeleistä -30 asteeseen, ja kaikki sadevariaatiot on nähty. Onneksi sää on nyt suosinut, ja pakkanen pysynyt aika lailla samoissa lukemissa koko ajan.
Yksi ensimmäisiä liikutettaviani tälle lauantaille oli Veela, jonka nappasin mukaani aamutallin jälkeen. Nopea harjaus, varustus ja mars kentälle verryttelemään.

Verryttelyissä Veela puksutti eteenpäin kuin höyryjuna, tasaisen varmasti, ripeästi ja valitettavan etupainoisena. Kesti hetken, että sain tamman kunnolla kuulolle myös suustaan, saati, että sain ratsuni parantamaan ryhtiään ja kulkemaan vähemmän etupainoisena. Noin muuten Veela oli oikein hyvän oloinen, jumeja tai jäykkyyttä ei tuntunut, vaan hevonen vertyi hyvin, asettui ja taipui ongelmitta, mikään jalka ei ottanut lyhyttä, nykivää tai ontuvaa askelta. Olemme taas tehneet listaa hevosista, jotka kaipaavat hierojaa, ja Veela taitaa siirtyä suosiolla listan häntäpäähän jäykempien tallikavereidensa tieltä.
Sileäverryttelyjen jälkeen aloitimme hypyt ristikolla ja pystyllä, korkeus huimat 60-65cm. Kuten yleensäkin, raudikko veti joka esteen aivan valtavalla loikalla. Onneksi näihin jättihyppyihin on tottunut, niin osaa olla hypyissä mukana eikä tasapaino horju. Mokoma laiskamato tekee pikkuesteille isot hypyt voidakseen roikottaa jalkojaan kunnon työskentelyn suhteen. Edelleen. Emme ole saaneet asiaa edistymään mihinkään suuntaan, Veela on laiska jaloistaan, kun estekorkeus on pieni.

Estekorkeus nousi hiljalleen, minkä lisäksi aloimme työskennellä useammalla esteellä. Päivän treeni oli aika suoraviivainen kymmenen esteen rata, jolla saatoin pidentää ja lyhentää ratsuni laukkaa tai tehdä muutamassa kohdassa lyhyen lähestymisen, joka kyllä pelasi aikaa, mutta tekisi hypystä vinon. Ensimmäisen kerran ratsastin pitkät tiet samalla, hyvällä laukalla koko ajan. Seuraavalla kerralla aloin tehdä vähän tiukempia käännöksiä, lyhensin ja pidensin laukkaa ja niin edelleen. Veela oli aivan super, tänään kaikki meni nappiin! Jokainen este ylittyi vaivattomasti, oli lähestyminen millainen tahansa, tamma vastasi apuihin erittäin hyvin ollen muutenkin juuri niin herkkä ja nopeasti reagoiva, kuin mitä parhaimmillaan on. Ihmekään, että meni nappiin, kun tamma oli jo verryttelyissä niin hyvän oloinen!

110-120cm radan jälkeen hyppäsimme vielä pari pikkuestettä, joiden jälkeen suuntasin Veelan kanssa maastoon loppuverryttelemään. Tallissa tamma pääsi pesulle, sai ison muoviämpärillisen elektrolyyttimelassivettä, muutaman porkkanan sekä paljon kehuja. Kuivatusloimi niskaan, hevonen karsinaan ja ratsastaja hakemaan seuraavaa liikutettavaa pihalta. Jahka Veela kuivuisi, tamma pääsisi takaisin pihalle kevyt ulkoloimi niskassaan.

[Lissu]

Ystävänpäivän apukäsipari

Ystävänpäivänä Susirajassa pyöri vieraileva tähti, coupie. Hän on meille ennestään tuttu, paitsi kisatörmäilyjen kautta, myös hevosmarkkinoiden; hänellä on pari kasvattiamme, suomenhevonen ja täykki. Meillä vieraat joutuvat perinteisesti töihin, niin myös coupie, joka sai avustaa kolmen hevosen kanssa, lähinnä liikutuksessa. Apukädet olivat kyllä enemmän kuin tervetulleita, tervetuloa uudestaan orjaleir---käymään!

Tämän merkinnän on kirjoittanut coupie

Ystävänpäivän kunniaksi olin lupautunut Susirajaan auttelemaan tallin suomenhevostensa kanssa. Ihan ensimmäinen tehtäväni koski Veela-tammaa ja oli paperilla helppo: viihdytä hevosta sen aikaa, kun narri vetelee klipperillä pitkäksi venähtänyttä karvaa vähän lyhyemmäksi. Harmi vain, että Veela ei osoittautunut ihan helpoimmaksi klipattavaksi. Tamma malttoi tuskin seisoa paikoillaan edes silloin, kun vasta harjailin sen karvaa suoraksi – hevosella olisi koko ajan ollut kova halu päästä liikkeelle johonkin ilmansuuntaan. Klipperin ja narrin ilmestyessä näkyviin Veela ei olisi halunnut olla aloillaan sitäkään vähää, vaikka järjestin sille trimmauksen ajaksi runsaan porkkanatarjoilun ja paljon rapsutuksia. Narri oli onneksi vikkelä liikkeissään ja sai homman hoidettua nopeasti ja siististi. Veela ei suoranaisesti helpottanut asiaa väistelemällä klipperiä minkä ehti, mutta lopputulos oli kaikkien mielestä oikein hyvä.

Parturointisession jälkeen kävin vielä juoksuttamassa naku-Veelan lumisella kentällä. Hevosella olisi ollut kenties viilentyneestä olotilasta johtuen runsaasti energiaa ja pari kertaa jouduimmekin keskustelemaan siitä, saako liinan päässä kiskoa menemään miten sattuu. Muutamien ei-toivottujen laukkaspurttien ja pukkien jälkeen Veelakin kuitenkin asettui ja muisti kuunnella apuja. Juoksuttelin sen pikaisesti kaikissa askellajeissa ja kävimme vielä nopealla kävelylenkillä maastossa bongaamassa oravia, ennen kuin päästin Veelan loimi päällä jatkamaan tarhailujaan.

[Lissu]

19.02.2016 Valmennuspäivän apukäsipari, osa I

Ihanaakin ihanaisempi sylttis valaisi tallikäytäväämme tänään valoisalla hymyllään sekä ihanalla olemuksellaan. Lisäksi raukkaparka oli joutunut meille töihin, mikä on aina iso plussa. Viineri ja Veela saivat ihan omat hoitajat, ja Timppa pääsi koulutreeniin.
Viinerin valmennus meni jo, siitä tulee seonteko myöhemmin, Veelan treeni alkoi juuri. sylttis hoitaa tamman myös valmennuksen jälkeen, joten lisää tekstiä on luvassa reilun tunnin kuluttua.

Tämän merkinnän on kirjoittanut Sylvester / sylttis

Hyvät kokemukset aiemmasta tammasta saivat mielen pirteäksi ja hain reilun tunnin ennen omistajan valmennuksen alkua Veelan tarhasta. Olin lupautunut auttamaan hevosen harjauksessa ennen- ja jälkeen tunnin, katsotaan miten käy. Tunnistin tammaa kuvanperusteella ja huutelemalla tammaa nimeltä tarhanportilla. Veela tuli joukon mukana ja erottui kuitenkin väriltään edukseen kavereistaan. Tamma antoi nätisti kiinni, eikä irvistellyt tuntemattomallekaan harkijalle. Tallille mennessä se oli kuitenkin valmis viemään minua reippaampaan tahtiin ja sain melkein roikkua narussa, että nyt mennään minun tappijalkojen tahtiin, eikä sinun pitkien säärien sanelemaan tahtiin. Tamma ei vaikuttanut iloiselta pomottelusta, mutta tyytyi kuitenkin kohtaloon.

Veelasta olin saanut vinkkiä, ettei karsinassa sovi hoitaman ellei jaksa jatkuvaa pyörimistä ja "hammastelua". Sidoin tamman siis kiltisti tallinkäytävälle molemminpuolin kiinni, että minusta olisi kutakuinkin kaikki jäljellä, kun kotia starttaan. Alku vaikutti sujuvan hyvin, kun kaivoin harjalaatikosta dandyn ja kumisuan, mutta tamma turhautui kuitenkin nopeasti hitaaseen tyyliini hoitaa ja rupatella. Tamma aloitti steppaamisen ja toruin tätä aika-ajoin huonosta käytöksestä. Harjaus saatiin loppuun asti, mutta edessä olisi vielä paljon työtä.
Päänharjaaminen tuntui tuskalliselta sillä Veela ei ollut ollenkaan yhteistyökykyinen, että juuri minä harjaisin hänen päätään. Tamma kiskoi päätään ylös ja sain sen alas vain riimusta kiinnipitäen. Kaviot tamma nosti onnekseni hyvin, mutta edessä olisi vielä satulointi, jota jännitin, kun varusteita lähdin noutamaan. Veela antoi satulan laittaa selkäänsä juu, mutta vyön kiinni laittaminen oli kuitenkin ehdoton no no! Tamma pullisteli ja sätti minkä kerkesi, mutta sain hivutettua vyön ensimmäiseen vastaantulevaan reikään, huh! Suitsien laitto oli kuitenkin lopullinen niitti, kun Veela veti päätän ylös jatkuvasti. Reippaasti otsatukasta pää alas ja kuolaimet nopeasti suuhun. Olin voittanut, olin pukenut Veelalle varusteet, hurraa!

[narri]

Valmennuspäivän apukäsipari, osa II

Tämän merkinnän on kirjoittanut Sylvester / sylttis

Tunni jälkeen talliin tuotiin rauhallinen Veela. Tamma oli ryytyneemmän oloinen, pää ei ollut enää niin korkealla ja hiki paistoi tamman lavoista aina nivusiin asti. Kiitin ratsastajaa ja teimme läpsystä vaihdon käytävällä. Veela ei yrittänyt ilkeillä minulle ja sain suiset nätisti pois ja kerkesin jopa kevyelti harjaamaan päätä ennen kuin laitoin riimun tilalle. Tarjosin tammalle vettä, josta maistui vain jokunen siemaus ja roiskuttelua lattialle. Riisuin satulan ja tarjosin uudemman kerran vettä, vastaus oli noup. Selvä homma, sitten sienen kastelu vesiämpäriin ja hikisimmät kohdat vedellä puhtaammiksi ja hikiviilalla kuivemmiksi. Tarjosin Veelalle sovintoherkkua taskusta, jonka tamma noukkasi samantien kämmeneltäni. Ai sellaiset siullekin maittaa, no sehän passaa -tuumasin ja tarjosin toisenkin.

Kevyen pesun jälkeen harjasin tamman uudelleen ja karvat saatiin ojennukseen. Kavioissa ei juuri mitään puhdistettavaa ollutkaan ja kengätkin hyvin paikoillaan. Veela seisoi nyt rauhallisemmin paikallaan, eikä mihinkään ollut kiirettä. Siksipä tein nopeaa selvittelyä hännän ja harjan jouhiin, jotta nekin saadaan jonkinmoiseen oennukseen ja tamma kerkeää kuivamaankin hieman. Ennen loimitusta vielä kertaalleen harjaus ja sitten matka ulos. Hetken sitä kerkeääkin rauhassa tarhailemaan ennen seuraavaa ruokailua. Olin niin hyvilläni siitä miten kivasti loppuaika oli mennyt, että ihan unohdin millainen possu Veela olikaan ollut minulle taluttaessa sillä se muistui nopeammin mieleeni kuin olin ajatellut. Tamma rynni omiaan toiseen suuntaan, juuri sinne missä ne heinäkärryt näkyivät ja lahtasin koko painollani itseni jarruksi ettei tamma pääsisi sinne asti. Toivotonta, mokoma ahmatti oli pienen ylivoiman edessä viemässä myös minua heinäkärryille. Saatuaan siitä suupalallisen sain kiskottua hänet irti ja väkisin talutettua tarhoille. Kova homma, mutta selvisin vaikka kädet itkivätkin onnistumistani.

[Lissu]

On aika silmät sulkea ja lepoon painaa pää.

Veela siirtyi tänään vihreämmille niityille. 26-vuotiaaksi ehtinyt tamma oli alkanut kärsiä selkäviosta, ja jollei tamma olisi nukahtanut ikiuneen omia aikojaan, olisimme lopettaneet sen ennen kuin elo käy kovin tuskaiseksi. Veelaa ikävöi koko talliporukka.