Kalvankehrääjä "Aivi"

[Pertti]

suomenhevostamma Kalvankehrääjä "Aivi"
omistaa Susiraja

Päiväkirjaan tulee omistajien ja liikuttajien päiväkirjamerkintöjä, myös tarinakisat löytyvät täältä.

Omat sivut.

Kuuralehdosta tilausvarsana meille tullut ruunikko Aivi on hyvä yleispeli, jolla on vähän enemmän lahjoja koulupuolelle. Vaikka tammaa voikin kehua myös luonteen osalta - kiltti, hyvä käsitellä ja hyvä tekemään töitä -, Aivissa on valitettavasti myös mukavuudehalua ja laiskuutta. Onneksi "hyvä tekemään töitä" jyrää laiskuuden; Aivi kyllä työskentelee, kun siltä pyytää, mutta tyhjän päiten suomineito ei itseään rasita vaan humputtelee iloisin mielin uraa pitkin pienimmällä mahdollisella vaihteella.

Päiväjärjestys
maanantai: sileätreeni kentällä/maastossa
tiistai: vapaa
keskiviikko: koulua
torstai: esteitä
perjantai: sileätreeni kentällä/maastossa
lauantai: koulua
sunnuntai: puomi/este

[Lissu]

18.11.2018 Maastohölkkää

Aamuvirkkuus tuo mukanaan paljon hyviä puolia; sitä jaksaa hipsiä talliin heti kuudeksi (vaikkei näin palkanmaksajana olisi edes pakko, kun työväkeä on tarpeeksi) ruokkimaan, siivoamaan, tarhaamaan hevosia ja niin edelleen, minkä lisäksi päivän liikutukset voi aloittaa aikaisin. Aivin suunniteltu koulutreeni vaihtui lennosta valkenevan aamun räntäloskalumiseksi maastoretkeksi.

Takapajulan metsiä ja peltoja ei voi parhaalla tahdollakaan kutsua kauniiksi näillä sohjokeleillä. Onneksi tiehuolto toimii (osin siksi, että joka ikinen, jolla on traktori, kantaa pyytämättäkin kortensa kekoon), ja Aivi sai kopsutella menemään hyväkuntoisella tiellä.
Muutamaa lenkkeilijää lukuun ottamatta olin liikkeellä yksin, ravureitakaan ei näkynyt tai kuulunut. Ratsastin Aivilla rentoa käyntiä ja ravihölkkää, välillä pyysin askeleen pidentämistä ja lyhentämistä, parilla tiepätkällä kokosin tammaa ja pyysin pohkeenväistöä tien laidasta toiseen ja takaisin. Ruunikko ratsuni oli reipas ja virkeä, tamma selkeästi nautti päästessään pois pihapiiristä metsä- ja peltomaisemia ihmettelemään. Aamuvarhaisen eläinliikenne (jokunen fasaani, pari järkyttävän kokoista jänöjussia sekä pellolla käyskentelevä komea nuori hirvi) lähinnä kiinnostivat Aivia, kohtaamiset kun sujuivat rauhallisesti. Toinen kohtaamistamme jäniksistä pinkaisi ilman mitään ennakkovaroitusta tien yli aika läheltä meitä, se sai Aivin vähän säpsähtämään, mutta muut eläimet pysyttelivät kauempana. Hirven nähdessämme minäkin unohduin tuijottelemaan, ja meni hetki, että tajusin Aivin pysähtyneen aivan omin lupineen.

En laukannut, noin kolmen vartin lenkkimme oli rentoa hölkkäilyä alusta loppuun, vaikka vähän askelpituuden kanssa pelasinkin ja tein niitä pohkeenväistöjä. Aivi tuntui nauttivan lenkistä, tamma oli niin pirteää ja aurinkoista vielä tallissakin, kun riisuin sen varusteita ja harjasin tamman läpi. Kaiketi Aivin hyvä tuuli tarttui minuunkin, sillä syötellessäni ruunikolle porkkanoita ohi kävelevä Pertti totesi minun virnuilevan kuin idiootti.

[Lissu]

14.01.2018 Aivia ei huvita

Parin asteen pikkupakkanen, puolipilvinen sää – sekä järkyttävät hanget. Lumimyrskynpuolikas pyyhkäisi Takapajulan yli tuoden lunta naapuripitäjienkin tarpeisiin. Onneksi meiltä löytyy useampi traktori, lumityöt tuli tehtyä nopsaan niin pihalta kuin kentiltä. Maastotkin ovat auki, eikä lumimyrsky enää näy kuin valtavina lumityökinoksina.
Aivia ei lumituisku ollut hetkauttanut. Eikä tuntunut hetkauttavan ponteva vaatimukseni aktiivisesta käynnistä. Mukavuudenhaluinen tamma puksutteli rentona, pitkänä makkarana uran sisäpuolelle väistellen taitavasti kehotuksiani liikkua reippaasti. Mokomakin!

Jumppailin tamman kaulaa, lapoja ja kylkiä auki samalla kun vaadin neidiltä vähän reippaampaa askellusta. Pyytäessäni ensimmäisen kerran ravia ruunikko oikein huokaisi, kuin kysyäkseen ”Onko pakko?”. Todellakin, Aiviseni.
Sarlotta oli aikaisemmin aamupäivällä ratsastanut erilaisia puomi- ja kavalettitehtäviä, joita halusin itsekin tehdä. Puoliympyräravipuomit, joita olen ennenkin ratsastanut, osoittautuivat aivan loistaviksi Aivintaivuttajiksi. Tamma joutui nostamaan jalkojaan laahaamisen sijaan, ettei kompastelisi puomeihin.
”Etpäs päässyt laahustamaan sisäjalkojesi ympärillä”, naurahdin ääneen, kun Aivi huiski pari kertaa hännällään ärtyneen oloisesti ratsastaessani sen jälleen puoliympyräpuomeille hyvätahtisessa harjoitusravissa.

Suoran uran ravi- ja laukkapuomeilla tunsin, kuinka Aivi koetti sammutella moottoria. Ihan vähintään ratsuni kokeili moottorijarrutusta. Vähän lisää pohjetta, käsi tai istunta eivät jarruttaneet, vaan kannustivat. Pieni huomautus raipalla tehtävän keskivaiheilla, kun laukka oli jälleen hyytyä.
Aivan sama, miten monesti muistutin Aivia työskentelytahdista, tamma koetti lusmuilla. Joko vauhti hiipui, asetus ja taivutus olivat jäädä vajaiksi tai muuta vastaavaa. Mokoma mukavuudenhaluinen (ja fiksu!) neiti; Aivi tiesi, millä tavalla missäkin tehtävässä pystyi lusmuilemaan, ja koetti parhaansa joka ikinen kerta. Tänään ruunikon motivaatio loisti poissaolollaan, enkä voinut olla pohtimatta, oliko vaativa B -koulutaiturimme vaihtunut johonkin elämäänsä fakkiintuneeseen puska Ö -ratsuun.

Vaikkei Aivilla ollutkaan tänään se motivoitunein päivä, pikku väkipakolla sain tammasta irti semi aktiivista, kivaa liikettä. Parhaimmillaan ratsuni oli silti niillä pätkillä, kun annoin pidempää ohjaa ja Aivi sai hakeutua juuri sellaiseen muotoon kuin halusi kulkien juuri sitä tahtia kuin halusi, kunhan askellaji ei vaihtunut. Niin käynnissä, ravissa kuin laukassa löytyi mukava, sujuva ja pehmeä humputtelutahti hyvin pitkällä ja matalalla muodolla. Puomitehtävien vaatimat askelsovitukset, muodon lyhentäminen sun muut eivät tänään puhutelleet uljasta kavioeläintäni lainkaan, mutta hei – ei kaikki aina kiinnosta. Vaikka Aivi vähän vastentahtoisesti työskentelikin, se kuitenkin työskenteli, eli saletisti ansaitsi melassivetensä ja motivaatioporkkanansa.