Valarna "Vaarna"

[Pertti]

suomenhevosori Valarna "Vaarna"

Päiväkirjaan tulee omistajien ja liikuttajien päiväkirjamerkintöjä, myös tarinakisat löytyvät täältä.

Omat sivut.

Oman arvonsa tunteva erakkoluonne, joka ei kummemmin välitä pusuista ja haleista joita omistajattaret sille haluaisivat jatkuvalla syötöllä antaa. Orilla on kuitenkin erinomainen työmoraali, joten hyvä se on. Kun se vielä arvostaisi niitä pusuja..!

Päiväjärjestys
maanantai: verryttelyä sileällä
tiistai: koulua
keskiviikko: esteitä
torstai: verryttelyä maastossa
perjantai: koulua
lauantai: pikkuesteitä (max. 80cm)
sunnuntai: koulua/maasto

[Lissu]

Toukokuussa tallillamme käväisi mieluisia vieraita, tuttuja ratsastajia liikuttamassa hevosiamme. Muun muassa Vaarnaa.

Tämän merkinnän on kirjoittanut Saana (VRL-05810)

”Ai että, mulla on ollut ikävä tätä!”, hihkaisin kiristäessäni Susirajan tallipihalla tummanrautiaan suomenhevosorin Valarnan satulavyötä. Kaverini Julia istui myös jo oman ratsunsa selässä ja kun saimme jalustinvyöt mittailtua, olimme valmiita lähtemään. ”Pitäkää vaan Vaarnan kanssa johtopaikkaa, se toimii paremmin kärjessä.”, Julia vinkkasi ja jättäytyi taaksemme, kun lähdimme kulkemaan poispäin tallilta johdattavaa pihatietä pitkin. ”Sopiihan se, sanot vaan sitten mistä pitää kääntyä.”, hymyilin ja taputin Vaarnaa kaulalle. Orin korvat kääntyivät hetkeksi taaksepäin, mutta jo hetken päästä ne jo jälleen höristyivät. Susiraja oli minulle kyllä ennestään tuttu, mutta siitä oli aikaa, kun olin päässyt käymään tallilla tai ylipäätään suomenhevosen selässä. Ammattikorkeakouluopinnot ja harjoittelu ulkomailla sijaitsevalla puoliveritallilla olivat vieneet kaiken aikana. Mutta ei enää, sillä pian alkava kesäloma tietäisi lisää vapaa-aikaa ja lisääntynyt vapaa-aika tarkoitti tietenkin puolestaan enemmän ajanviettoa tallilla! ”Joo, toki!”, havahduin ajatuksistani vastaamaan Julialle, hänen kysyessään ravaisimmeko alkavan metsätien pätkän läpi. Maiskautin Valarnan raville ja aloin keventää orin rytmikkäiden raviaskelten tahdissa. Keväinen tuulenvire toi mukanaan raikkaan metsän tuoksun ja hevosten kavioiden kopinaan sekoittui lintujen laulu puissa. Kuten sanottua, tätä minulla vasta olikin ollut ikävä!

[narri]

01.09.2019 Lähes täydellinen Vaarna

"Lissu, aletaanpa mennä!" totesin toimistoon kipittäessäni hakemaan oria karsinasta harjattavaksi. Meidän oli tarkoitus lähteä orin kanssa vähän erilaiselle retkelle. Saimme nimittäin vähän aikaisemmin pyynnön hääajelutuksesta! Näitä tulee aina silloin tällöin, mutta tänä kesänä on ollut hiljaista. Eikä siinä mitään, ehkä ihmiset eivät mene naimisiin, mutta onneksi Susirajan toiminta ei ole hääajelutuksissa kiinni. Joka tapauksessa päädyimme valikoimaan hevoseksi Vaarnan - se on oikein komea ja edustava, vaikka ei liinakko olekaan (yleensä meiltä toivotaan juuri liinakkoja) ja käyttäytyy oikein moitteettomasti. Siitä huolimatta päätimme, että teemme kieseillä testiajelun Susirajasta kylille ja käymme siinä samalla mukavasti kaupassa hevoskyydillä. Nyt kun tavaraakin mahtuu enemmän kuin koppakärryihin!

"Mitä meidän hienoin poikamme tietää?" Lissu kysyi suukottaessaan Vaarnan turpaa, mihin ori tietenkin reagoi vain ravistamalla ärsyyntyneesti päätään. Huokaus, kun ei se tykkää pusuista niin ei tykkää, mutta pitäisi tykätä!
"Hienoin poika on kyllä Vitja, mutta toiseksi hienoin poika tietää, etteivät pusut nyt käy", naureskelin Lissulle nostaessani Vaarnan takakavioita enkä suostunut kuuntelemaan vastaväitteitä siitä, kuka on Susirajan hienoin poika. Vitja se on, aina ja ikuisesti kunnes aika siitä jättää ja senkin jälkeen vielä. Ei tule hienompaa hevosta. Vaarnaa ei tuntunut lainkaan häiritsevän se, että vein siltä hienoimman tittelin. Sitäkin enemmän sitä häiritsi se, ettei Lissu suostunut jättämään sen halailua sikseen.
"No niin arvoisa ihailijakerholainen, alahan laputtaa hakemaan varusteita!" huikkasin samalla, kun itse lähdin hakemaan kiesejä. Valehtelen, sillä ne oli haettu jo. Toin ne vain nurkan takaa vähän parempiin asemiin.

Talliin palatessani Lissu oli jo setvimässä remmejä Vaarnan päälle ja minä keskityin näyttämään nätiltä ja laittamaan orille päävehkeet. Tällä kertaa käytimme niitä huonompia, käytetympiä valjaita. Olihan kyseessä pelkästään testireissu eikä se oikea tilaisuus. Sinne matkaisimme sitten ihan kuljetusautolla ja näinpoispäin. Vaarna oli helppo laittaa kiesien eteen ja kun puimme heijastinliivit (turvallisuus ennen kaikkea!) ja kypärät päähän, se odotteli paikallaan kuten kunnon vaunuhevosen kuuluu.
"Olisi siitä varmaan hyvä valjakkohevonenkin saatu", huomautin pyytäessäni oria liikkeelle.
"Juu, olisi siitä saatu hyvä mikä tahansa."

Matka tienlaitaa pitkin sujui paremmin kuin hyvin. Juttelimme Lissun kanssa tulevista varsoista ja tervehdimme autoilijoita kohteliaasti. Vaarna askelsi reippaasti eteenpäin eikä turhia hötkyillyt, vaikka kertaalleen viereiseltä pellolta lentoon noussut kurkipariskunta saikin siinä aikaan hienoista silmien pyörittelyä ja epäluuloista pörinää.
"Otetaan iisisti", Lissu puheli orille samalla, kun pyysin siltä ravia. Kavioiden kopin hiekkatiellä ja pyörien ratina olivat oikein mukava ääni ja vähän Vaarna pyyteli lisää vauhtia. Koska emme ajaneet koppiksilla tai edes maastokärryillä pysyttelimme vain maltillisissa vauhdeissa. Sellaisissa, joita voisi hääajelussakin kuvitella ajavansa. Eli reipasta kävelyä ja rentoa hölkkää muutamia pätkiä.

Kaupalla totta kai saimme tutun ihailijakerhon ympärillemme ja porisimmekin kylänväen kanssa aikamme ennen kuin paluumatka alkoi. Myös kotia kohti Vaarna toimi kuin unelma - orilla ei ollut mikään kiire kiihdyttää, vaikka se tiesikin tarhan ja heinien odottavan. Tai ei ainakaan sen kiireempi kuin tulomatkalla, sillä Vaarnaa tuntui kiinnostavan laukan ehdottelu paljonkin.
"Huomenna Vaarnan voisi viedä sänkkärille laukkaamaan, vaikka sillä nyt verkkaa onkin."
"Jep, sen verran energiaa tuntuu olevan. Kyllä sitä verkata ehtii sitten myöhemminkin."

[Lissu]

Hyvää viimeistä matkaa