Tervatalvi "Tarmo"

[Pertti]

suomenhevosori Tervatalvi "Tarmo"

Päiväkirjaan tulee omistajien ja liikuttajien päiväkirjamerkintöjä, myös tarinakisat löytyvät täältä.

Omat sivut.

Hämähäkkikoipinen honkelkonkel ei saanut nimeään ainakaan pirteytensä mukaan. Tarmoton, löysä kopukka, joka tekee, jos tekee. Kilttihän se on kuin mikä, eikä varmaan itsekään tiedä olevansa ori, mutta voisiko se liikkua edes johonkin suuntaan!

Päiväjärjestys
maanantai: verryttelyä sileällä
tiistai: puomeja/kavaletteja
keskiviikko: esteitä
torstai: kävelytyskone
perjantai: koulua
lauantai: maasto
sunnuntai: koulua

[narri]

28.11.2017 Tarmoa tarvittaisiin

Uusi päivä ja uudet kujeet valkenivat melko harmaissa tunnelmissa. Eilisen auringonpaisteen vastapainoksi saimme nauttia ihanan harmaasta säästä ja säätiedote lupaili iltapäiväksi lumisadetta. Saapa nähdä, pitääkö paikkansa. Joka tapauksessa hevosia riitti liikutettavaksi ja liikutuslistan edessä kävi kuhinaa, kun porukka kävi sutaisemassa nimeään tyhjiin ruutuihin. Vähemmän yllättäen mukavammat hevoset menivät ensin, mutta sama se on joka aamu. Tuttua ja turvallista.
"Pistättekö mut Tarmon kohdalle", totesin lopulta selkien takaa katsellessani, mitä oli vielä vapaana. Muutama muukin hevonen oli minulla tänään, mutta ne olivat sellaisia aikaa sitten kirjoitettuja nimiä. On niitäkin hevosia, joita eivät liikuta kuin tietyt ihmiset tiettyinä aikoina, jolloin nimet rustataan etukäteen. Sellaisia käytäntöjä Susirajassa.

Tarmo oli juuri saanut lopeteltua aamurehunsa, kun seisahduin sen karsinan eteen. Ori katseli oikein odottavaisena ja toiveikkaana, että nyt ulos syömään heiniä. Naurahdin sen ilmeelle pukiessani sille päitset ja heittäessäni narun sen kaulalle. Tarmo näytti varsin masentuneelta, kun "sidoin sen kiinni", mikä käytännössä tarkoitti sitä, että se joutui heti aamusta töihin.
"Äläpä yritä, Sarlotta kertoi et söit vielä yöheiniä kun aamuruoat jaettiin", totesin huvittuneena orille, kun aloin harjailla sitä yön jäljiltä. Klipattu hevonen on ilo paitsi kuivatuksen, myös harjauksen suhteen. Mikään ei ime likaa, kuraa, kuiviketta ja muuta ihanaista kuten suomenhevosen talvikarva! Tarmo kaiveli vielä ruokakuppiaankin toiveikkaana sitä harjatessani ja kavioita puhdistellessani, josko sittenkin jotain olisi jäänyt syömättä. Valitettavasti kaikki oli jo syöty ja ori joutui vain odottelemaan, että sain sille satulan selkään ja suitset päähän. Huokaus oli niin masentunut, että minun oli pakko nauraa ja suukottaa sen typerää turpaa.

Tarkoitukseni oli työstää samaa tehtävää kuin eilen Jokun kanssa, eli laukkaympyrää puomien kera sekä laukkapuomeja askelta lyhentäen puomikujaa pitkin. Olin käynyt aamulla muuttelemassa hieman välejä, sillä Tarmo on kuitenkin kymmenen senttiä isompi, iso osa sen korkeudesta on silkkaa jalkaa ja sillä on iso askel. Eikä olisi ollut reilua odottaa siltä samanlaista suoritusta kuin kokeneelta helppo A -kisapeliltä. Lisäksi olin laittanut höysteeksi vähän ravipuomeja, nämä taas isommilla väleillä, jotta saisin Tarmon askelta vähän pidennettyä. Alkukäynnit jouduin patistelemaan oria sekä jalalla, että raipalla sen katsellessa lähinnä maisemia.
No, ihan kuin en olisi joutunut sitä patistelemaan samalla tavalla eteenpäin ottaessani raville. Totta kai sitä piti välissä kehua hienosta ravisiirtymästä. Koska juu-u, Tarmo siirtyi raviin. Samalla lailla jouduin patistelemaan sitä eteenpäin käytännössä koko ajan, kun tulimme puomeille ja niiden jälkeen. Ihme kyllä kaviot eivät juuri kolisseet puomeihin vaikka jouduinkin tarraamaan orin harjaan sen harppoessa viimeiset puomit sellaisin askelin että huhheijaa. Ei kuitenkaan sellaisella tavalla kuin olisin halunnut, sillä eipä Tarmo selkäänsä käyttänyt eikä tuonut takajalkoja alle, potki vain vauhtia takaa kuin mikäkin ravuri.

Laukan nostettuani koetin alkuun saada siihen jotain potkua ja pyysin Tarmoa ihan kunnolla eteenpäin sekä jalalla, että raipalla, kun pelkkä jalka ei sille riittänyt. Tarmo pärskähti teatraalisesti, mutta suostui kuitenkin lopulta kulkemaan eteenpäin, mistä se sai palkinnoksi kovasti kehuja. Laukkaympyrä sujui vallan mallikelpoisesti puomien ylitse - Tarmo taipui sisäpohjetta vasten ja vaikka olisin toivonut enemmän eteenpyrkimystä sekä tarmokkaampaa liikettä, ei tätä nyt suorastaan moittiakaan voinut. Ei ainakaan tämän orin kanssa, kun ei siitä saa aina irti yhtään mitään.
Ympyrän jälkeen palautin Tarmon aina takaisin raville ja patistin sen kohti ravipuomeja. Se auttoikin, sillä ympyrällä puomit olivat ihan perusväleillä ja laukka toi raviin kaivattua pituutta. Hyvin vähän, mutta kuitenkin. Tämän jälkeen pyysin kuitenkin uudelleen orin laukalle ja ympyrälle, siitä taas suoralle puomeille. Sepä olikin sitten päivän hankalin osuus tässä tehtäväkokonaisuudessa. Tarmo ei millään halunnut rehellisesti lyhentää vaan melkein joka kerta se vain pudotti raville.

Lopulta hinkattuani Tarmon kanssa kolme varttia emme olleet edenneet sen asian kanssa oikeastaan mihinkään. Niinpä totesin sen turhaksi - ei Tarmo siitä paremmaksi menisi enää, vaikka hinkkaisin sen kanssa toiset kolme varttia, se vain väsyisi ja löysistyisi lisää. Siinä kohtaa annoin orille lopulta pitkät ohjat ja kehuin sitä kuitenkin. Muuten se oli kyllä tehnyt hienosti pyytämiäni asioita, vähän löysästi ja laiskasti, mutta kuitenkin tehnyt. Kun olisi vielä saanut ne lyhennykset laukassa kuntoon...

[Lissu]

26.06.2018 Liinanjatkeena

Sarlotta istui Tarmon selässä hyvässä ryhdissä, kädet sivuille levitettynä. Tarmo ravasi rentoa hölkyttelyä liinani nokassa, kivan pyöreänä, takaosa yllättävän hyvin mukana. Suurella ympyrällä kulkeva ratsukko ravaili suurta liinaympyrää ylittäen samalla neljää ravipuomia, jotka olin asetellut aina neljännesympyrän välein. Rautiaanpäistärikkö ori ei turhan paljoa jalkojaan nostellut, juuri ja juuri sen verran, ettei kopsautellut kavioitaan maapuomeihin.
"Älä paina leukaa rintaan, muuten istut nätisti, hyvä ryhti ja tasapaino", ohjeistin Sarlottaa, joka nosti hitaasti leuan rinnastaan. Pyysin Tarmolta vähän enemmän ravia, aktiivisempaa ja reippaampaa, mikä aiheutti päistärikössä raskaan huokauksen ja muutaman kierroksen "onko pakko?" -kyselyä ennen ryhtiliikkeen tekoa.

Ratsukon ravailtua molempiin suuntiin päästin Tarmon hetkeksi irti liinasta, syötin orille pari sokeripalaa (tämä hevonen todellakin elää ja työskentelee sillä kiitoksella!) ja pyysin Sarlottaa ratsastamaan käyntiä pitkin ohjin sillä aikaa, kun vaihdoin kahden ravipuomin tilalle pikku kavaletit.
"Tässä harjoituksessa voit pitää ohjista kiinni ihan normaalisti, mutta keskityt omaan ryhtiisi, liikkeen mukana pysymisessä; olette liinassa, minä hoidan Tarmon laukan."

Tarmon haaveilema kevyt humputtelulaukka jäi haaveeksi; vaadin orilta alusta asti kunnon laukkaa, sopivan reipasta ja etenevää. Sarlotta piti hyvin ryhtinsä ja oli erinomaisesti mukana Tarmon pienissä hypyissä sekä satunnaisissa ylijuoksuissa (mokomakin pitkäkinttu!). Tosin ne hypytkin olivat sellaista roikkojalkaista löysäilyä, ettei mitään rajaa. Suurelle ympyrälle tuli kaksi hyppyä sekä hyppyjen väliin maapuomi rytmittämään liikettä.
"No, miltä tuntuu?"
"Vähän erikoiselta, tämä harjoitus olisi varmaan miellyttävämpi vähän aktiivisemmalla, kunnolla hyppäävällä hevosella."
"Tämä on tehokkaampaa kun hevonen ei ole oppikirjatapaus."

Jokusen kierroksen jälkeen päästin ratsukon irti liinasta. Sarlotta otti muutaman hölkkälaukkakierroksen kentällä ennen kuin suuntasi ottamaan loppuravit ja -käynnit maaston puolelle. Tarmo näytti lähinnä helpottuneelta; viimeinkin sitä rentoa hölkkäilyä, jota hän oli kaivannut!