Tuonelanmäen Nirvana "Mirri"

[Pertti]

suomenhevostamma Tuonelanmäen Nirvana "Mirri"

Päiväkirjaan tulee omistajien ja liikuttajien päiväkirjamerkintöjä, myös tarinakisat löytyvät täältä.

Omat sivut.

Pitkästä aikaa kunnon ravurista ratsuksi -projekti! Kiltti, kaikkeen tottunut tamma, sitä parempaa luokkaa jämäravureita noin luonteensa puolesta. Kapasiteetti ei päätä huimaa, mutta työmoraali korvaa paljon.

Päiväjärjestys
maanantai: maasto
tiistai: koulua
keskiviikko: esteitä
torstai: kevyttä, venyttelevää ja palauttavaa liikuntaa
perjantai: tee-mitä-lystäät -päivä, hevoselle kevyt hiki
lauantai: vapaa
sunnuntai: koulua

[Lissu]

Porkkanavenytyksiä

Eilen tallillamme pyörähti uusi tuttavuus. Ajattelimme kerrankin tehdä hyvän vaikutuksen ja osoitimme hoidokiksi selväpäisen, lauhkean kaverin - Mirrin.

Tämän merkinnän on kirjoittanut VRL-14727

"Vai Tuonelanmäen Nirvana? Jestas sentään", murahdan astueassani sinisen harjapakin, päitsien ja mustasinisen riimunnarun kanssa suomenhevosen karsinaan. Se on ex-ravuri, nykyään kenttäpainotteinen ja aloittelija tasolla. Kun astun Mirrin karsinaan, tamma vain nuuhkaisee uteliaana käsiäni. Pujotan päitset tamman päähän ongelmitta ja sidon sen vetosolmulla karsinan kaltereihin. Nappaan pakista harjan ja alan harjaamaan Mirriä pitkin, rauhallisin vedoin. Tamma seisoo nätisti paikoillaan ja näyttää melkein nukkuvan. Sillä on toinen korva minuun päin suunnattuna. Saan Mirrin pian hoidettua ja irrotan sen seinästä. Aukaisen karsinan oven ja astun ulos. Mirri seuraa kiltisti perässäni kopsutellessamme käytävään. Sitaisen tamman kiinni toiselta puolelta löyhästi ja kipaisen satulahuoneeseen etsimään porkkanoita.

Kannan kädessäni melko täyttä porkkanapussia. Mirri höristää korviaan ja hamuilee pussiin päin. Annan sille yhden ja tamma rouskuttaa porkkanaa tyytyväisenä. Nappaan pussista toisen, puristan sen nyrkkiini ja lasken pussin lattialle Mirrin ulottumattomiin. Näytän tammalle että kädessäni on porkkana. Hivutan sitä Mirrin kylkeä pitkin. Tamma kääntää päätään porkkanaa kohti. Sen kaula taipuu ja venyy hienosti. Kun porkkana on melkein lautasen kohdalla, annan Mirrin syödä porkkanan. Tamma mutustelee sen tyytyväisen näköisenä. Otan pussista kaksi porkkanaa kerralla ja toistan toisella äskeisen venytyksen. Palkitsen tamman toisella herkkupaloista. Mirri on hyvä venytyksistä. Seuraavan porkkanan vien tamman jalkojen väliin, ja kun Mirri laskee päänsä alas, vedän porkkanaa kauemmas. Tamma venyttää päätään niin pitkälle kuin saa. Palkitsen sen porkkanalla. Toistan venytyksiä muutaman kerran ja lopuksi palkitsen Mirrin lopuilla porkkanoilla ja rapsutuksilla. Talutan tamman karsinaansa syömään heiniä. Oli mukavaa tehdä venytyksiä. Uskon, että tarjoudun hommailemaan Mirrin kanssa vielä joskus uudelleen.

[Lissu]

23.01.2019 Jannican vierailu

Olipa mukava nähdä Jannicaa pitkästä aikaa! Viime kerrasta on kulunut tovi, kisareissujen moikkailuja ja nopeita pullakahveja ei todellakaan lasketa kunnon näkemisiksi. Ehkä tässä pitää itsekin irrottautua arjesta ja käväistä Adinassa!

Rakkautta ensisilmäyksellä, kirjoittanut Jannica

Katselin mielenkiinnolla, kun punaraudikko tamma juoksenteli lumisessa tarhassa. Nojailin portinpieleen ihastuneena, kun Lissu ykskaks pamahti paikalle.
"Terve, sua ei ookaan aikoihin näkynyt!" nainen tervehti yhtä iloisesti kuin aina, pohjanmaan murre oli alkanut tarttumaan, hymähdin kuullessani sen puheessa, aina yhtä outoa.
"Joo ei oo ei, eikä teikäläisiäkään, ajattelin oikein pistäytyä, kun kerrankin pääsin sieltä korvesta pois" naurahdin.
"Kukas tää on?" kysyin nyökäten punarautiaaseen tammaan päin.
"Ai toi, se on narrin hankinta, ex-ravuri, on sen kanssa töitäkin tehty jo oikein urakalla" hän naurahti, tamman pistäessä menemään tarhassa ravuriravia viimeisen päälle.
"No oho, koskas se on ravureita alkanut kouluttaa?" ihmettelin ääneen.
"On tuo tässä jo jonkun aikaa ollut, oisko reilun vuoden, haluatko hei kokeilla, ihan kelporatsu siitä on tullu jo? Ovat kisanneet aloittelijaluokkia paljon tällä kaudella." hän pääsi kehumaan.
"No mikä jottei, jos menen pikaisesti vaan ihan kentälle kokeilemaan, saat keitellä kahvit sillä aikaa, niin vaihdetaan kuulumisia, ei mulla mikään kiire oo kun Christianin jätin lapsenlikaks" naurahdin ja kättäni heilauttaen kävelin tyynesti tallille etsimään varusteita.
Onneksi täällä oli kaikki hyvässä järjestyksessä, eikä kestänyt minuuttiakaan löytää tamman varusteet satulahuoneesta, huopaa ei tosin ollut, joten otin sellaisen kaapista, onneksi oli tullut jo jonkin verran täällä oleiltua. Laitoin käytävälle harjat ja varusteet satulatelineelle. Sitten olikin aika lähteä tutustumaan tammaan, mikäs pahus sen nimi nyt taas olikaan, mietin matkalla tarhalle.

"Hei, tuus tännepäin" huhuilin portilla, tamma katseli kiireettömästi ja napsi muutaman olemattoman heinänkorren maasta muiden tarhailijoiden katsoessa minua yhtä typerästi. Avasin leveän portin ja astuin sisäpuolelle kiinnittäen sen jotenkin perässäni. Kaikki viisi hevosta lähtivät kuin yhteisestä sopimuksesta kävelemään kohti, huono homma vaan, että kaikki olivat täsmälleen samankokoisia, eikä niillä ollut loimiakaan, että olisin erottanut kuka oli kuka. Onneksi läsipään tunnisti kuitenkin porukan toisesta takajalan sukan perusteella. Napsautin riimunnarun lukkoon kiinni ja talutin neidin portille toivoen, ettei koko klaani seuraisi meitä ihan talliin saakka. Onnekseni minulla oli taskussa muutama porkkana, miten nerokasta Jannica! Käänsin tamman valmiiksi portinsuuntaisesti, otin salvan käteeni ja heitin samanaikaisesti porkkanat muille hevosille, no niin, yhdestä ongelmasta selvitty, naurahdin oveluuttani, kun talutin tamman talliin ja käänsin käytävällä nenä ovellepäin. Irroitin riimunnarun, kun ketjut olivat kiinni ja aloitin kiireettömästi harjailemaan suomenhevosta, jonka muistin viimein Mirriksi. Tarjosin sille muutaman namin ja laittelin kaikessa rauhassa satulaa. Tamma katseli välinpitämättömästi touhujani, aavisteli kai että oltiin taas menossa töihin hankeen ja pakkaseen, mutta mitäpä siitä sitten, ei mikään tuntunut sitä hetkauttavan.

Saatuani satuloitua painoin kypärän päähäni ja otin varmuuden vuoksi raipan satulahuoneen ovesta, en ollut varma tarvittiinko sitä, mutta olihan sen olemassaolo kai ihan hyväksi. Mirri seurasi minua rauhallisesti tuhisten kentälle, nukkuikohan se? Talutin sen portin suljettuani kaartoon ja nousin jakkaralta kyytiin, ei ollut toivoakaan talviratsastusvaatteissa sinne Michelin-ukkona kiivetä ilman jakkaraa, ei vaan paikat taipuneet niin paljoa. Alkukäynneissä tuntui Mirrikin sitten viimein heräävän, pidin tammasta jo nyt valmiiksi, vaikkei se mitään ihmeellistä ollutkaan tehnyt, sen rauhallinen elämänkatsomus vain tuntui jotenkin olevan niin erikoista ja ihmeellistä, että se veti puoleensa kuin magneetti. Kävelimme molemmissa kierroksissa kymmenisen minuuttia. Sitten aloin kokoamaan ohjia tuntumalle, Mirriin tuli heti muutama kierros lisää vauhtia, joten istuin rauhallisesti ja syvään hengittäen vain satulassa mukaillen käyntiä ohjastuntumalla.

Tammakin rentoutui, ai, ei nyt vaadittukaan vielä mitään, Jatkoin toisella kierroksella töitä, kun Mirri oli rauhoittunut. Kääntelin sitä ja taivuttelin ympyröille, volteille ja välillä pysäytin kentän keskelle. Se kuunteli hyvin, vaikka olikin vähän vielä avuton ulkopohkeen suhteen, ei ymmärtänyt mihin sitä tarvittiin, mutta toisaalta ei tamma kuitenkaan altakaan poistunut sen käytöstä, joka oli hyvä juttu. Saatuani käveltyä kymmenestä viiteentoista minuuttiin otin kevyttäravia ihan vain kenttää ympäri. Sillä oli talviloman jäljiltä aavistuksen vissiin huono kunto ja se puuskutti jo muutaman kierroksen päätteeksi. Tein vielä muutaman kolmikaarisen kiemuran, Mirri kuunteli hienosti ja asettuikin ihan kohtalaisesti, etenkin vasemmalle kaartaessa. Sitten se sai pitää ansaitut lepokäynnit. Oli pakko lämmitellä sormia ja varpaita, tännehän jäätyi, kenttä oli melko avaralla paikalla, enkä ollut huomioinut että kymmenisen astetta pakkasta yhdistettynä tähänkin tuuleen tuntui jo puolta kylmemmältä. Ei meillä tällaista ollut, vaikka pakkanen nousikin iltaisin reiluun pariinkymmeneen, ilma ei ollut niin kosteaa.

Taputin tamman kaulaa, kun oli aika päättää kävely, se säilytti rennon asenteen ja kokosin varovasti ohjia tuntumalle. Nyt se ei riemastunut siitä sen enempää, vaan jatkoi rauhallisesti eteenpäin odottavalla asenteella. Sillä oli selkeästi kiva asenne työntekoon, ainakin se yritti parhaansa, vaikkei ihan ymmärtänytkään aina mitä siltä haettiin. Tein muutamia etuosankäännöksiä, eivät ne ihan kympin arvoisia suorituksia olleet, mutta osasi neiti kyllä väistää pohjetta, mieleni teki kokeilla pohkeenväistöä, mutta uumoilin sen olevan Mirrille vielä liian vaikea harjoitus ekalle kerralla yhdessä. Sen sijaan otin harjoitusravia ja nostin kulman jälkeen aina pitkänsivun ajaksi myötälaukan. Ensimmäisellä kerralla Mirri vain kiihdytteli raville, joten vaihdoin suuntaa, josko vasen kierros olisi sitten helpompi aloittaa, jotta hevonen pääsisi jutun juonesta kiinni. Tuumasta toimeen ja täyskaarron kautta suuntaa vaihtamaan ravissa. Toiseen suuntaan tamma nosti laukan puolivälissä pitkääsivua, vähän myöhään avuille, mutta nostipa kuitenkin.

Kehuin sitä paljon ja kokeilin heti uudelleen hyvän valmistelun jälkeen seuraavassa kulmassa. Joskus kokemattomia auttoi kun nosti kulmaa ja kääntämistä hyväksikäyttäen laukan, sai vähän tasapainoa alkuun horjahtamaan tavallaan, jotta raviaskel muuttui laukaksi. Pikkuhiljaa tamma ymmärsi tehtävän idean, jonka jälkeen laukannostot alkoivat sujumaan myöskin toiseen suuntaan. Otimme vielä loppuravia kevennellen ja reilummalla tuntumalla, jotta Mirri sai venytellä kaulaansa, pidin kuitenkin tasapainon vuoksi hieman ohjienpäästä kiinni, siltä varalta jos tamma sattuisi kompuroimaan, niin sen saisi tasapainoon paremmin. Hyvin se kuitenkin urheili ja hikikin oli tullut. Loppukäynteihin siirtyessä tuli Lissukin jo katsomaan minne olimme jääneet. Ihmeissäni vilkaisin kelloa, kauhistus! Olimme olleet kentällä jo kokonaisen tunnin. Aika rientää, kun on hauskaa!

[Lissu]

Muistoja viime vuoden puolelta

Mirri on kuluneen talven aikana ilahduttanut monia kärryhevosena; olemem lainannee tammaa tutuille ja tuntemattomille kärryttelynkaipuisille. (Ja ihan ilmaiseksi, mehän tässä olemme eniten hyötyneet, kun raudikkomme on saanut liikuntaa!) Eräästä lainakerrasta jäi ihanasti mieltä lämmittävä, tekstimuotoon jäänyt muisto.

Tämän merkinnän on kirjoittanut laura

Tuonelanmäen Nirvana seisoi keskellä tallin käytävää, kiinnitettynä molemmin puolin roikkuviin naruihin. Tamman silmät lupsahtelivat kiinni tuon tuosta, kun hevosta hoitamassa ollut nuori nainen pyöritteli lumesta kastunutta karvaa kumisukansa alla.
”Tää rekiretki oli kyllä mainio idea”, nainen lausahti ääneen ja sai vieressään seisovan nuoren miehen hymyilemään. Miehen sylissä oleva, parin vuoden ikäinen lapsi katseli hevosta silmät suurina ja onnea säihkyen.
”Niin oli, kiva että Lissu ja narri antoivat Mirrin lainaan meille”, mies vastasi ja laski rimpuilemaan alkaneen tytön alas, tarttuen tuota kuitenkin kädestä.
Suomenhevonen säpsähti kissanunestaan hereille, kun tallikäytävän toisessa päässä ovi aukesi.
”No, mites teillä meni?”, Lissu kysyi pakkasen aiheuttama puna poskillaan, käsivarsillaan rasvattu satula huopineen ja vöineen.
”Meillä meni tosi hyvin! Oli ihan superia päästä taas heppailemaan, ja Mirrikin tuntui tykkäävän kun pääsi taas vetämään pitkästä aikaa. Olisitpa nähny kuinka se paineli menemään kun mentiin pellolle ja annoin sen päästellä”, nainen nauroi Lissulle, joka kiitteli kovasti paria lapsineen tamman liikuttamisesta.
Kun Nirvanan selkää lämmitti fleeceloimi, nainen käänsi tamman sen karsinaan. Mirri malttoi rauhassa odottaa irtipääsemistä, ja vasta sen jälkeen hyökkäsi päiväheiniensä kimppuun. Suomenhevonen näytti tyytyväiseltä rouskuttaessaan ruokaansa, kun pari näytti vielä viimeisen kerran tammaa tyttärelleen.
”Sanoppa heipat Mirrille, lähdetään nyt kotiin mekin syömään”, mies vilkutti tyttärensä kanssa karsinan ovelta hevoselle.

[Lissu]

Syysmaasto

Sen siitä saa, kun pitää hevosten päiväkirjoja ajan tasalla näin hyvin.. Ei riittänyt, että viime talvelta oli jäänyt kertomus laittamatta näkösälle - olemme unohtaneet laittaa rebelyn ja Mirrin syyskuisen maastoretkiselonteon esille!

Tämän merkinnän on kirjoittanut rebely

Sää oli mitä mainioin rennolle maastoretkelle. Aurinko pilkotti pilvipeitteen takaa, kun kävelin Mirrin kanssa laitumelta kohti tallia. Tamma oli selkeästi yrittänyt ottaa mutakylpyä, sillä se oli yltä päältä ravassa. Pidemmän pesusession jälkeen Mirrin turkista erotti sen ihanan punertavan värin, ja tammakin tuntui tyytyväiseltä. Nakkasin varusteet sen päälle ja lähdimme kohti tuttua Sysimetsää.
Olin jo muutaman kerran ratsastanut metsässä joitakin tuttuja lenkkejä, mutta tällä kertaa päätin kokeilla jotain uutta ja lähteä pisimmälle 30 km lenkille Mirrin kanssa. Tamma asteli eteenpäin määrätietoisesti, ja vaivuin sen selässä omiin ajatuksiini. Kun olimme kävelleet hetken aikaa tie haarautui kahteen osaan. Toinen oli metsäisempi polku, joka näytti kaartavan takaisin tallia kohti ja toinen tasaista tietä, joka vei kauemmas tallista. Päätin suunnata Mirrin kanssa metsäisempää polkua eteenpäin, sillä aurinko oli alkanut polttaa käsivarisani puiden lomasta.

Metsäreitillä tuoksui sammal, ilma oli sopivan viileä eikä ympäriltä kuulunut muuta kuin Mirrin tasainen kavion kopse. Tien päässä metsä näytti kaikkoavan ja saavuimme pienelle aukealle, joka oli täynnä mustikkapensaita. Hyppäsin alas tamman selästä ja poimin käteeni muutaman mustikan, jotka syötin Mirrille. Tamma maiskutteli mustikoita hetken ja lähti sitten rohmuamaan kokonaisia puskia suuhunsa. Lyhyen välipalahetken jälkee suuntasimme aukean toiselle puolelle, josta tie jatkui eteenpäin.
Polku oli muuttunut tasaisemmaksi, joten uskaltauduin nostamaan Mirrillä ravin. Ravasimme aikamme ja saavuimme metsän reunaan, josta eteemme avautui pelto. Pellon toisessä päässä näin Susirajan tutut tilukset, jonne Mirri lähti vaistomaisesti suuntaamaan. Tallilla tamma keskittyi veden juontiin, ja minä hinkkaamaan hikiset satulan jäljet sen selästä. Puunauksen jälkeen vein Mirrin laitumelle, jossa se jäi portin viereen tuijottamaan, kun hipsin takaisin tallille.