Aivas-Tus "Hätsiu"

[Pertti]

suomenpienhevostamma Aivas-Tus "Hätsiu"

Päiväkirjaan tulee omistajien ja liikuttajien päiväkirjamerkintöjä, myös tarinakisat löytyvät täältä.

Omat sivut.

Oman elämänsä ufotutkija näkee joka puolella pieniä vihreitä miehiä. Kaikkea voi jännittää ja vähän pelätä, puskasta lentäviä näkymättömiä lautasia saa säikkyä. Mahdottoman suloinen ja seurallinen, ainakin silloin, kun ei näe marsilaisia.

Päiväjärjestys
maanantai:
tiistai:
keskiviikko:
torstai:
perjantai:
lauantai:
sunnuntai:

[narri]

25.08.2018 Hätsiun hilpaisut

Hätsiu oli tänään tarkoitus valokuvata, noin kaikessa yksinkertaisuudessaan. Tamma on kisannut vallan mainiosti ja ajattelimme ottaa siitä kansioihimme uudet edustavat rakennekuvat. Edelliset on otettu joskus ja jouluna, reilu vuosi sitten tammi-helmikuun taitteessa. Eivät enää oikein kerro Hätsiun lihaskunnosta ja karvakin on kesäisessä puvussa edustavampi ja kiiltävämpi. Lissu tarttui kameraan, minä hevoseen ja kipitimme kohti sänkkäriä. Tarkoitus oli ottaa ensin muutamia sänkkärikuvia rakenteesta sekä tunnelmoinnista, etenkin hyviä pääkuvia, sitten siirtyä paikkaan jossa Hätsiun koivet eivät uppoaisi kaljuuntuneen viljan joukkoon.

Muutamat ensimmäiset räpsyt onnistuivat paremmin kuin hyvin - oman elämänsä ufotutkijan silmät kyllä pyörivät vähän päässä, mutta tamma seisoi kohtalaisesti paikoillaan ja näytti ainakin ryhdikkäältä joka kuvassa! Korvat pystyssä ja kaikki kunnossa. Kunnes sänkkärillä piileskellyt kuovi päätti, että nyt on hyvä aikea ottaa ritolat. Niin muuten otti Hätsiukin. Siinä en ehtinyt kissaa sanoa kun huomasin, että tamma oli kiskonut narun käsistäni ja paineli hirvittävää kyytiä kohti tallinpihaa.
Manaillen juoksimme Lissun kanssa perään ja oletimme, että Hätsiu juoksee suoraan talliin tai bestiksensä Tintin luokse, mutta vielä mitä! Tintti oli lähtenyt lenkille ja tallin ovi oli kauhea, pimeä monttu, jonne tamma ei voi todellakaan mennä yksinään! Hui kauhea!! Niinpä se veti melkoista ravia ja välillä vähän laukkaakin tallin pihalla, häntä lippuna, sieraimet levällään ja silmät päässä pyörien. Jos tamma ei olisi ollut karussa, olisimme nauraneet sille, miten tukeva suomenpienhevonen lentää pihalla kuin paraskin arabi.

Hätsiun kiinnisaamiseen meni sen puolen tuntia. Herkut eivät auttaneet, ei maanittelu, ei ajaminen avointa aitausta kohti. Aina, kun luulimme saavamme tamman kiinni, se sai sätkyn jostain ja lähti uuteen kiitoon. Tinttikään ei meinannut palata lenkiltään, joten emme voineet käyttää sitä Hätsiun houkutteluun. Lopulta tamma kuitenkin suvaitsi vähän rauhoittua ja kiinnostua melassissa uitetuista porkkanoista, jota parhaamme mukaan sille heiluttelimme.
Hitaasti porkkanoilla maanitellen saimme Hätsiun lopulta tulemaan luokse ja nappasimme kiinni narusta. Rakennekuvia ei tänään saatu parin pellolla ilman kaviota seisovan lisäksi - Hätsiu oli juossut itsensä hiestä läpimäräksi, eikä siinä kohtaa muutenkaan huvittanut stressata sen enempää hevosta tai ihmisiä koettamalla uutta kuvaussessiota. Joskus toiste sitten.

[Lissu]

09.03.2019 Kun kaikki on kamalaa

Hätsiu kavahti vähän taemmas, silmät pyörähtivät päässä kuin missäkin hedelmäpelissä. Huokaisin, laskin harjan käsistäni ja ryhdyin rapsuttelemaan tamman kaulaa samalla kaikkea turhanpäiväistä hevoselle höpöttäen.
”No niin, tyttöseni, kissa se vain oli, kissa joka loikki tallikäytävän poikki. Hupsu pikkuinen, aivan kuin et olisi ennen noita puuhkahäntiä nähnyt.” Hätsiu puhalsi ilmaa sieraimistaan hyvin raskaan sisään hengittämisen jäljiltä, selkeästi epäluuloisena. Tamman häntä huitoi muutaman kerran ilmaa, sieraimet värisivät, mutta ainakaan Hätsiu ei saanut mitään isompaa slaagia. Niitäkin oli nähty. Jatkoi pikkutammalle juttelua samalla kun poimin harjan hoitaakseni pahimpien pölyjen pyyhkimisen loppuun.

Kentällä allani oli (kuten yleensäkin) jännittynyt pikkuhevonen, joka oli täydessä sinkoamisvalmiudessa. Käyntiaskel oli nykivä ja töksähtelevä, Hätsiu rikkoi useamman kerran raville nähdessään aitojen takana jotain Tavattoman Hirveää. Hengitin syvään, istuin syvemmälle satulaan, pyysin Hätsiulta käyntiä. Vähän pidempää askeltaa, vähän enemmän eteen-alas, rentoutta, tahtia. Pätkittäin tämä onnistui, pätkittäin ei sitten niinkään.
Tiesin jo ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana, ettei Hätsiu tänään liikkuisi rentona tai tekisi oikein mitään kunnolla. Korvahupuista ja pumpuleista huolimatta raudikko säpsyi vähän jokaista ääntä, jokaisessa nurkassa vaani jotain kamalaa, lumisen kentän pintaan muodostuvat varjot saattoivat hyvinkin olla tappavia käärmeitä ja.. niin. Hätsiu-parka, tämä reppana säikkyy ja stressaa itselleen vielä mahahaavan. (Olemme tutkituttaneet tamman pariin kertaan, toistaiseksi vatsan kanssa ei ihme kyllä ole ollut isompia ongelmia!)

Käynti- ja ravityöskentelyyn tämän päivän pyörimiset sitten jäivät. Parin todella kivan, rennon ravipätkän jälkeen annoin olla, kun hevonen kyttää ja pomppii viiden askeleen välein on ihan turha tehdä enempäänsä. Onneksi Hätsiu nyt on muutenkin enemmän oloneuvos kuin kilpahevonen..! Mutta kyllähän tätä ufotutkijaa käy välistä sääliksi, kyllä tuttu kotipihakin osaa olla hirveä paikka.
Tallissa koetin paijata ja rapsutella Hätsiuta vähän rennommaksi, joskin aika laihoin tuloksin. Vapaapäivät yleensä pahentavat Hätsiun ufo-ongelmia, joten huomenna uusiksi. Ehkä jotain puomijumppaa tai jotain, missä Hätsiu ei ehkä kykene bongailemaan ufoja niin tiuhaan.

[narri]

31.07.2019 Hätsiun hirveä elämä

Hätsiuta käy oikeasti sääliksi samalla, kun tekee mieli laittaa koko eläin makkaraksi. Tammaparka on aivan palanut turvastaan ja ötökänsyömä, se ei ole pärjännyt kesän helteiden läpi erityisen hyvin. Pelkkä palaneen turvan rasvaaminen saa tamman hyppäämään kattoon, emmekä ole keksineet muuta tapaa kuin roikkua sen päitsissä ja tehdä homma, vaikka Hätsiu miten tempoo. Sen jälkeen se saa aina porkkanoita, mutta eipä auta. Pakko se turpa on hoitaa. Olemme miettineet tamman sulkemista pimeään, pehmustettuun huoneeseen, mutta koska Tintillä on lupa laiduntaa, on myös Hätsiulla. Jos nämä kaksi eivät ole samassa paikassa, tulee vain ongelmia.

Uusimpana ongelmana on mörköpuku. Hankimme ötököiden riivaamalle tammalle hienon loimen, mutta Hätsiun mielestä se on ennemminkin hevosensyöjähirviö. Ei puhettakaan siitä, että olisimme saaneet sen puettua tammalle. Tavallinen loimi vielä menettelee, mutta että kaulalle tuleva, ja vielä huppu päähän... ja mahan altakin se menee! Hätsiu on sitä mieltä, ettei sellainen hökötys tule lähellekään sitä.
Olemme totuttaneet tammaa nyt kaksi viikkoa mörköpukuun. Hitaasti ja rauhallisesti ja namitellen. Tuloksiakin on saatu, suorastaan uskomattomia sellaisia! Mörköpuku voi nyt olla samassa karsinassa Hätsiun kanssa, mutta etäisyyttä on oltava ainakin metrin verran. Ei puhettakaan, että tammaa voisi koskettaa mörköpuvulla tai että se itse työntäisi turpaansa lähemmäksi sitä. Ehei. Hätsiu pakanee saman tien, jos mörköpuku lähestyy sitä yhtään enempää.

No, jos tästä ensi vuoden kesään olisi jotain apua... Meidän tuurillamme sataa koko kesän tai sitten Hätsiu on ollut ötökkämagneettina vain ja ainoastaan tänä vuonna.