Pottuuntunut Pelvoitus "Pottu"

[Pertti]

suomenhevosori Pottuuntunut Pelvoitus "Pottu"

Päiväkirjaan tulee omistajien ja liikuttajien päiväkirjamerkintöjä, myös tarinakisat löytyvät täältä.

Omat sivut.

Isänsä ja isänisänsä jalanjäljissä kulkeva Pottupoika on maailman suloisin runopoika. Vähän ujonpuoleinen, hitaahkosti lämpiävä ori kyselee kyllä välillä, voitaisiinko töiden sijaan syödä. Se ei kuitenkaan koskaan jää vänkäämään vaan on hyvillä mielin tekemässä töitä tuttujen ihmisten kanssa.

Päiväjärjestys
maanantai: esteitä
tiistai: verryttelyä sileällä
keskiviikko: koulua
torstai: maasto
perjantai: koulua
lauantai: verryttelyä sileällä
sunnuntai: koulua + puomeja

[narri]

21.04.2018 Otsikoinnin olympialaiset

Pottupoika on ollut mitä hienoin, mutta niinhän se aina on. Itse taas olen ollut jonkin aikaa enemmän ravipuolella tuuraamassa, kun keväinen flunssa-aalto on kaatanut porukkaa sänkyyn siellä ja miesvahvuus on ollut pientä. Sitä odotellessa, että sama flunssa-aalto tulee ratsupuolellekin... Mutta silti on aina ilo palata takaisin omien tuttujen suokkipullien pariin, tällä kertaa Potun luokse. Oripojan päiväkirja on jälleen tätä laatua, ettei sinne viitsi koko ajan olla kirjoittamassa "Pottu on ihana ja suloinen ja söpö ja täydellinen". Ori on kisaillut kenttäsijansa hienosti täyteen, sillä on yksi varsa ja nyt olisi tarkoitus suuntailla hitaasti, mutta varmasti kohti laatuarvosteluita.

Pottu torkkui karsinassa tullessani sitä hakemaan, sillä olin pyytänyt tallintekijää ottamaan sen sisälle valmiiksi. Ori ei onneksi ole pahemmin innostunut keväästä ja lumien sulamisesta, nimittäin piehtaroinnin muodossa. Harjaillessani Pottua se torkkui vähän lisää, enkä malttanut tietenkään jättää suloisen pehmoturvan pussailua sikseen. Jos jotain kaipaan ratsupuoleltamme aina ravipuolella käydessäni, on se aika, jonka voin käyttää hevosten pussailuun ja niille lässytykseen.
Jouduin hieman herättelemään oria kun sain sen varustettua, notta nyt ollaan menossa töihin. Vähän haukoteltuaan Pottu kuitenkin nosti korvat pystyyn ja seurasi reippain mielin kentälle. Tai ainakin suhteellisen reippain mielin, koska vähän oli sellaista perinteistä Pottumaista haaveilua ilmassa.

Kentällä ohjelma ei ollut mitenkään erityinen. Alkukäynnit käveltyämme pyysin Potulta kevyttä ravia pitkin ohjin, mikä aiheutti enemmän löntystelyä. Pieni muistuttaminen raipalla sai aikaan reippaampaa askelta, mistä kiitin Pottua silityksin. Pari muutakin kertaa piti suunnanvaihdosten yhteydessä pyytää orilta kunnon liikettä eteen hiipimisen sijaan. Pian se kuitenkin lopetti kyselemästä, onko nyt pakko tehdä, onko nyt pakko mennä, ja alkoi liikkua ilman jatkuvaa muistuttelua. Päätin, etten turhaan keräisi vielä ohjia, sillä Pottu liikkui mukavasti kaulaansa venyttäen pitkälläkin ohjalla. Vaikka se nyt hieman etupainoiseksi menikin, se ei liikkunut kuolaimen takana, ja Pottu nyt vain on hieman raskaampi etuosastaan jolloin sen luontainen liike on enemmän alamäkeen kuin ylös. Näitä asioita, jotka vain ovat rakenteessa.

Laukka oli Potun mielestä silminnähden mukavaa. Se pärski mennessään ja kiihdytti jopa hieman vauhtia pyytämättä, vaikka ei missään vaiheessa kiitänytkään hillittömästi. Pari kierrosta molempiin suuntiin laukattuamme keräilin ohjia hieman käsiini ja aloin taivutella oria laukassa. Laajoja kaaria enemmän johtavalla ohjalla. Pottu toimi nätisti joka suuntaan! Tällä kertaa tein ravihommat vasta laukan jälkeen, eikä siinäkään ollut sen kummempaa, kuin taivuttelua molempiin suuntiin ja pari kertaa vähän askeleen pidennystä lävistäjällä. Pottu toimi oikein mukavasti, liikkui eteenpäin hyvin eikä turhia kysellyt. Että tällä orilla on ilo ratsastaa! Etenkin, kun on muutaman viikon vain ajanut ajamasta päästyään ja satulassa istuminen tuntuu kerrassaan hupsulta. Pottu sai oiiiiikein runsaasti kehuja ja pusuja verkkatreenistä, on se sitten vain suloinen ja ihana hevosotus.

[Lissu]

15.01.2019 Hyvästi mammuttivilla

”Mokoma mammutti”, puuskahdin puolileikillisesti parturoitavana seisovalle Potulle. Suurin osa hevosistamme on klipattu jo aikoja sitten, mutta Pottu ja pari muuta kevyemmällä työllä ollutta hevosta ovat saaneet pitää mammuttivillansa. Tänään Pottu joutui kuitenkin kynittäväksi – ja voi reppanaa höpsöä, kyllä klipperin ääni voi olla jännä ja vähän hurja pitkästä aikaa! Onneksemme Pottu selvisi koettelemuksesta pikkupörinällä; klipperihän olikin ihan tuttu vekotin, kun asiaa hetken pohti.

Sulkiessani klippauskoneen Pottu käänsi turpaansa minua kohden kuin kysyäkseen, olenko valmis. Taputtelin orin kylkiä, annoin sille porkkanan mutusteltavaksi ja harjasin hevosen nopeasti läpi. Tumman talvikarvan alta oli paljastunut huomattavasti vaaleampi hevonen. Klipperin pörinän loputtua Pottu rentoutui hieman, ja harjaus edesauttoi rentoutumista kummasti.
Mammutista hevoseksi -projektille oli ihan syynsä; olemme narrin kanssa pohtineet ilmoittaa mussukkamme helmikuun SLA-tilaisuuteen. Onneksi orin peruskunto on hyvä; kyllä tämän kehtaa näytille viedä, vaikka täydestä kisaterästä nyt on.. tovi. Kyllähän Potussa nyt hieman pyöreyttä on, onneksi lähinnä heinämahaa. Kyllä me tästäkin kultapojasta edustuskelpoisen loihdimme!

Pieni, kevyt turpakosketus käsivarttani vasten herätti minut ajatuksistani; Pottu pyysi hyvin nätisti huomiota. Rapsuttelin raudikkoa vielä hetken, ja Sarlotan tullessa hakemaan Potun juoksutettavaksi suikkasin vielä nopean suukon orin pehmeälle poskelle.
”Viikonloppuna hankikahlailua, mitäs siihen tuumaat, herraseni?” Huikkasin vielä Potun perään; ihan kuin se muka ymmärtäisi. Tai mistäs sen tietää, vaikka ymmärtäisikin!

Helmikuuhun on vielä tovi, mutta minusta tuntuu, että alan hyvinkin pian jännittämään pikku pelvoitushevosen viemistä tuomariston eteen.

[Lissu]

Iäisyysmatkaasi siunaten.