|
Post by Lissu on Jul 6, 2013 12:16:48 GMT 2
06.07.2013 Irtohypytystä
Olimme päättäneet narrin kanssa irtohypyttää suokkikatrastamme, ja hypytettäväksi päätyivät Pätkä, Veeti, Hippi ja Rakka. Hippi ei (vähemmän yllättäen) meinannut kengissään pysyä, oria sai tosissaan pidellä kun kävelimme kujaa läpi. Totesimme narrin kanssa, että todennäköisesti Hipinkin joutuisi houkuttelemaan kauraämpärillä luokse, tokkopa niin intopiukea ori ilman houkutinta pysähtyisi.
Eikä pysähtynytkään. Jokaisen hyppykerran jälkeen Hippiä piti houkutella kauroilla, ettei pää viidentenä jalkana viipottava ori olisi vain ryykännyt ohitse ja uudestaan kujalle. Hypyt itsessään sujuivat hyvin, vaikka muutamaan otteeseen ponnistuspaikka oli liian lähellä estettä. Hippi olisi kaivannut laukkaansa ja suoritukseensa malttia, ratsastajan kanssa olisi todennäköisesti sujunut paljon paremmin. Ei irtohypytystä silti voi huonosti menneeksi harjoitukseksi sanoa, Hippi esitteli hyviä liikkeitä ja komeita hyppyjä.
Hyppäämisen jälkeen oria sai juoksutella aika tavalla, että se rauhoittui ja lopetti puuskuttamisen. Pesun ja harjaamisen jälkeen ori pääsi takaisin tarhaan. Huomisen palauttelutreenin saakin suunnitella astetta tarkemmin, ja toivoa, että Hippi malttaa verrytellä ja ottaa palauttelutreenin palautteluna eikä revittelynä.
|
|
|
Post by Lissu on Jul 7, 2013 8:47:54 GMT 2
07.07.2013 Palauttelutreeni (ja vähän hehkutusta)
Eilisen irtohypytyksen jäljiltä Hipin päiväohjelmaan ilmestyi palauttelutreeni. Ori oli (taas) intopiukeaa ja pörhäkkää, joten rauhallisesta aloituksesta ei tullur yhtään mitään. Hippi liikkui vireästi ja reippaasti, myötäsi ja taipui hyvin, joten jumeja tuskin ilmenee. Kun vain herra malttaisi olla hetken paikoillaan ja keskittyä kaikkeen tylsään pikkunysväämiseenkin!
Emme tehneet mitään ihmeempiä, perusjuttuja ja paljon taivutteluja, kun kyse oli rauhallisesta verryttelytreenistä. Hippi nyt olisi halunnut painattaa tuhatta ja sataa, eikä ymmärtänyt ollenkaan miksen ollut ihastuksissani ajatuksesta. Orin ylireippaudesta ja hätäisyydestä huolimatta löysimme oikein hyviä pätkiä, etenkin laukassa, ravi oli aivan liian hätäistä. Loppukäynnit kävimme tekemässä peltoteillä, ori selkeästi nautti olostaan ja hyvästä säästä.
Sitten se hehkutus; 40 KRJ-sijoitusta täynnä! Hippi menee seuraavaan SLA-tilaisuuteen ja herran Hysteerikko-tytär taas varsa-arviointiin, minkä jälkeen Teerikin alkaa vallata koulukenttiä. Hippi on kyllä yllättänyt meidät totaalisesti menestyksellään. Onhan se kapasiteetikas mutta niin auttamattoman intopiukea viipottaja, että ihmettelemme, miten olemmekaan saaneet tulosta aikaiseksi.
|
|
|
Post by Lissu on Jul 9, 2013 14:20:51 GMT 2
09.07.2013 Vapaapäivä
Hippi vietti taas (ylienergistä) vapaapäivää, joten päätimme narrin kanssa antaa orille vähän tekemistä; poseeraamista. Pesimme ja puunasimme oria ties kuinka kauan, että se olisi parhaimmillaan, ja läksimme sitten pellolle ottamaan kuvia. Rakennekuvia, pääkuvia, sitten loikkasin selkään ja narri napsi ratsastuskuvia, sitten vaihdoimme ratsastajaa.. mahtavia kuvia! Lähes saman tien kun totesimme kuvaamisen olevan tässä niin Hippi asettui makuulle ja alkoi piehtaroimaan. Kivakiitos, kaikki pesu ja puunaus siis uusiksi.
Turhaa työtähän me teimme toisen(kin) puunaamisen kanssa. Saatuamme Hipin puhtaaksi veimme orin hetkeksi mutustamaan vihreää ennen tarhaan viemistä. Tarhassa Hippi etsi sen likaisimman kohdan, johon asettui piehtaroimaan. Kyllä on palkitsevaa puunata hevosia.. Ehkä tämä tästä. Hipillä tuntui olevan älyttömästi virtaa, pakko tämän liikuntaohjelma on laittaa uusiksi.
|
|
|
Post by Lissu on Jul 11, 2013 18:30:51 GMT 2
11.07.2013 Kuulumisia
Hipin liikutusohjelma menee NIIN uusiksi, orilla on vapaapäivä ja se hyppii seinille. Liikuntamäärä on jäänyt sille tasolle kun ori oli nuori ja koulutusvaiheessa, eikä se tosiaankaan vastaa nykytilannetta. En tajua, miksemme ole narrin kanssa jo aikaisemmin tehneet asialle jotakin, meidän ongelmammehan se on - aivan kuin Janna ja Jenny menisivät nykyään yhdenkään oman hevosensa selkään, neideillä on kiinnostus loppunut totaalisesti. Nyt ne haaveilevat alkavansa Idols-staroiksi ja Viidakon tähtösiksi.
Oripoikamme on mukana SLA-tilaisuudessa, ja voi kamala miten meitä jännittää! Hipillä ei kyllä pitäisi olla mitään hätää, kun Telma ja Stallarikin saivat kakkos- ja ykköspalkinnot kotia. Lisäksi orin Teeri-tytär yhdessä Susirajalaisten varsojen (sekä toisen yksityiseni, Ipana-orin) kanssa on mukana varsa-arvostelussa, joten tässä tulee palkittua isä ja tytär samalla kertaa. Kyllä molempien pitäisi se palkinto saada, eri asia millainen palkinto ja arviointi sieltä tulee.
Koulusijoituksia Hipillä on reilu 40, joten koulukisaaminen on lopetettu. Estesijoituksia on abouttirallaa 20 tai vähän yli, pitää miettiä miten paljon oria vielä kisauttaa esteillä vai kisauttaako ollenkaan. Olisihan se mahtavaa saada KRJ- ja ERJ-palkinnot SLA:n seuraksi, mutta väkisin emme piekkariorhiamme kisauta. Hippi on pahimmanlaatuinen häslä ja elohiiri, jolla on etenkin esteillä ollut turhan paljon vauhtia ja omia mielipiteitä, mikä on tietenkin kostautunut pudotuksina ja kieltoina. Kenttäratsastuksen kanssa ollaan jo heitetty pyyhe kehään, ei tästä kenttäratsua saa tekemälläkään.
Hippi saa siis enemmän liikuntaa kalenteriinsa, tähtäämme Cupeihin kuten tähänkin asti ja jatkamme estekisaamista. Kouluradat jäävät nyt muiden vallattaviksi. narri aikoo hankkia Hipistä varsan yksityiseksi, joten nyt meillä alkaa armoton kilpailu siitä, kumman Hippivarsa on pätevämpi! Or not, kyllähän sen tietää jo valmiiksi, että jos narrin tuleva hevonen on enemmän tolkuissaan ja muutenkin käy vähän enemmän täysillä kuin Teeri siitä tulee miljoona kertaa pätevämpi peli ihan kaikkea ajatellen.
|
|
|
Post by Lissu on Jul 13, 2013 18:20:41 GMT 2
13.07.2013 Jälkeläismenestystä ja koulutreeni
Herran liikuntaohjelma, joka sivuilla on, ei pidä enää paikkaansa. Tällä hetkellä vekslaamme sitä uuteen uskoon, ja on vähän työn alla mitä minäkin päivänä tapahtuu ja miten rankassa treenissä Hippi saa olla. Peruskunto piekkari-ihmeellämme on loistava, ori on muutenkin täysin kisakuntoinen tapaus ja vielä ylienerginen siihen päälle. Koettaapa tässä laskea Hipin ruokintaa ja liikuntaa kuntoon!
Tälle päivää orilla oli kuitenkin koulutreeni, hioimme siirtymisiä ja keskiaskellajeja kuntoon. Oripoika oli pörhäkkä, innokas ja keskittymishäiriöinen eikä meinannut malttaa tehdä mitään mitä pyysin, kaiken piti tapahtua herran omilla ehdoilla. Hippi kuitenkin alkoi keskittyä (siinä viimeisen 20min aikana..) ja saimme aikaiseksi pari hyvääkin pätkää, vaikka etupäässä koko treeni oli hyvin Hippimäistä sähläämistä. Oli tämä sentään kehityskelpoinen treeni, vaikka niitä nappisuorituksia saisi tulla enemmän. Kevyesti hionnut ori pääsi pesun jälkeen takaisin tarhaan huutelemaan kanssaulkoilijoille omaa erinomaisuuttaan.
Jälkeläisrintamalla menee hyvin. narri etsii Hipille naisseuraa ja haaveilee värihomoiluvarsasta, minun Hysteerikkoni taas palkittiin suomenhevosten varsa-arvostelussa SV-I:llä. Ei lainkaan turha ori tämä Hippi. Nyt odotellaan Teerin kisadebyytti ja narrin Hippivarsaa, joka pääsee myös varsa-arvostelun kautta kilpakentille. Kunhan se tamma nyt ensin löytyisi. Hippiä tarjotaan myöhemmin jalostukseen, saapa nähdä tekeekö ori kauppansa vai en. En ihmettelisi, vaikka ei, kun luonne on mitä on..
|
|
|
Post by narri on Aug 26, 2013 10:32:49 GMT 2
26.8.2013 Kuulumisia lähinnä ja hieman koulua
Hipinkin päiväkirja on jäänyt hieman huomiotta, kun noita keskeneräisempiä tapauksia on pitänyt hioa valmiiksi. Orinkin kanssa on kyllä treenattu ja tehty töitä, turha kuvitella, että tällainen täpinätapaus unohtuisi tuosta vain. Hipillä on KRJ-sijoitukset täynnä, niitä on lähemmäs viisikymmentä, nyt odotellaan jälkeläisnäyttöjä jotta saadaan herra laatikseen. Estesijoituksia löytyy 30, nekin koetetaan kisata tappiin asti, jotta Hipistä saataisiin sellainen yleispätevä hienous, jollaista siitä on koetettu hioa. Menestys esteillä on aina työn ja tuskan takana, mutta kyllä sitä sieltä tulee...
Jälkeläisrintamalla menee oikein hyvin. Teeri on alkanut sijoittua jonkin verran, sillä luonteella nyt mitään rakettimaista sijoituksiinhyppäämistä ei odotettukaan. Oma Hippivarsani on jo nelivuotias hienous. Ruunikko Selkouni-tamma varsoi unelmieni pienhevosen, hopeanruunikon tammavarsan johon olen totaalisen ihastunut. Riesa oli mukana tämän kuun varsa-arvioinnissa, tuloksia tosin emme ole vielä saaneet vaan eiköhän tamma sieltä ihan hyvän tuloksen pokaa, tosin saapa nähdä, mitä tuomaristo oli mieltä sen käytöksestä. Riesa on nimittäin tullut Hippiin melko vahvasti, lempinimestäkin jo ehkä voi päätellä jotain tamman luonteesta.
Treenailin Hipin kanssa laukkavoltteja. Ori oli niin täpinöissään, ettei meinannut malttaa laukata kuin suoraa uraa ja annoinkin sen suosiolla ensin purkaa höyryjä ihan vain päästelemällä ympäri kenttää muutaman - oikeastaan aika monta muutamaa - kierroksen. Sen jälkeen ori melkein malttoikin keskittyä tehtävään ja laukata sievästi voltilla, tosin aina ennen ja jälkeen sillä oli hirveä höyry päällä ja aina laukkavoltti ei ollut ihan voltti, kun hevosella meni kaarre vähän pitkäksi. No, Hippi on Hippi. Jaksoin vääntää orin kanssa puolitoista tuntia ja lopussa siitä irtosikin oikein hyvää pätkää, varmaan se sen verran pahasti piiputti itsensä, että jaksoi tehdäkin mitä pyydettiin.
Hippi hikoili enemmän kuin laki sallii, joten pesin orin huolellisesti ja loimitin tarhaan.
|
|
|
Post by Lissu on Sept 6, 2013 8:55:02 GMT 2
06.09.2013 Maastomopo
Ensin päivän jymyuutinen; Hipin Hysteerikko-tytär myytiin juuri ratsastuskouluun. Meitä vähän epäilyttää ja naurattaa, mitä siitäkin tulee, mutta Alison on pätevä ihminen ja Teeri saa varmasti hyvän kodin Nuovasta.
Hipistä taas ei opetushevosta saa eikä ole tarviskaan, olkoon meidän ärsyttävän intopiukea komistuksemme. Tänään vuorossa oli maastoilua, ja jo tarhasta hakiessa ori oli ärsyttävän virkeä ja pörhäkkä, mokoma meinasi karata minulta taluttaessa. Harjaaminen ja varustaminen suoritettiin melkoisen nopeasti kun pienhevosori ei meinannut paikoillaan pysyä. Ilmoitettuani muulle talliväelle mihin menen hyppäsin innokkaan orhini selkään ja lähdimme metsään.
Yllättäen Hipiltä ei meinannut löytyä käyntiä, vasta ompelukonemaisesti tikuttavan ravipätkän jälkeen sain herraa vähän rauhoittumaan ja myötäämään, käyntikin löytyi. Laukka taas.. Hippi meinasi lähteä lapasesta. Jos jotain positiivista laukkapätkistämme pitää kaivaa niin minä sain todella tehokkaan hauistreenin. Harmittaa aivan älyttömästi, että käynti ja ravi saatiin hiottua ah-niin.jännässä pusikossakin rennoiksi ja hyvin pyöriviksi, mutta laukka jäi päättömäksi kaahaamiseksi. Jostain kumman syystä en turhan paljoa laukkaillut, reipas puolitoistatuntinen ravimaasto sai riittää.
Tallilla Hippi päätyi pesulle ennen kuin pääsi takaisin tarhaan. Minä jäin valittamaan hauiksiani ja pesemään orin varusteita ennen seuraavan hevosen ratsastamista, ei tämmöisen jäljiltä ihan heti kivuta seuraavan selkään. Onhan Hippi hieno, mutta voisi vähän rauhoittua.
|
|
|
Post by Lissu on Sept 16, 2013 9:20:16 GMT 2
16.09.2013 Kouluvääntöä
Hipin jälkikasvu ei ole (vielä) kisoissa pärjännyt, mutta orilla itsellään on ihan muutamaa hassua sijoitusta vaille 50 ERJ-sijoitusta. Odottelemmekin täysiä sijoituksia kuin kuuta nousevaa ja etsiskelemme herralle tammaa, pitäähän tästä nyt kolmas varsa saada (etenkin, kun yksi on myyty). Laatuarvosteluihinkaan ei ole mitään asiaa, ennen kuin jälkeläisnäytöt ovat kasassa.
Tänään treenattiin koulua, tai ainakin yritettiin. Hippi oli niin intopiukeana, ettei mikään saanut sitä a) rauhoittumaan b) rentoutumaan. Kyllä minä yritin. Koetin peruuttaa, tehdä siirtymisharjoituksia, kokeilimme volttityöskentelyä, annoin Hipin juosta ylimääräisiä energioitaan pois.. ja mikään ei auttanut. Ori oli pörhäkkä virtapiikki jolle avut eivät menneet kuin puolittain läpi. Treenistä ei tullut vaihteeksi yhtään mitään vaikka tappelin pari tuntia orin kanssa. Ei paljoa naurattanut, kun lopetin, voin kertoa. Värväsin narrin ratsastamaan orin illemmalla uusiksi, ties vaikka Hippi silloin toimisi. Ja jos ei toimi niin ainakaan vika ei ole minussa vaan hevoisessa!
Hippi pääsi tarhaan revittelemään. Ihme Duracellpupu, mistä tämäkin virtansa kiskoo.
|
|
|
Post by Lissu on Sept 29, 2013 21:47:46 GMT 2
29.09.2013 Lähes kisaeläkkeellä
ERJ:n ja KRJ:n sijoitukset täynnä, nyt keskitytään kenttäratsastukseen. Hippi on osoittautunut juuri sellaiseksi yleispäteväksi moniosaajaksi kuin toivoimmekin, kyllä kannatti ostaa nuori ja raaka hevonen projektiksi! Olemme tajuttoman ylpeitä värihomoilukomistuksestamme, joka on pärjännyt odotettua paremmin. SLA-I on jo saavutus sinällään, seuraavaksi vuorossa lienee KRJ:n laatuarvostelu.
Olemme myös päässeet yksimielisyyteen Hipin seuraavasta jälkeläisestä. Ori tulee astumaan jossain vaiheessa uuden kenttätammamme, Yön Saastaisen Harakan, ja varsasta tulee värihomoilukenttäratsu. Siitä emme ole aivan varmoja, tarjoammeko oria enää ulkopuolisille, mutta miksipä ei? Jahka edelliset varsat saisi johonkin kuosiin ja orin itsensä laatuarvosteluihin. Kotitreenit ovat sujuneet vaihtelevalla menestyksellä. Välillä ori toimii kuin unelma ja välillä vain häseltää menemään virtapiikin saaneena Duracell-pupuna. Meillä loppuu välillä usko ja toivo tämän elikon kanssa, välillä orin aiheuttama ilo ja ylpeys saa hehkuttamaan sitä epäilijöille noin tunnin ajan. Ottaa tästäkin sitten selvää.
Varmaa on, että Hippi tuli Susirajaan jäädäkseen. Ori lähtee tallista vain jalat edellä (aiheutettuaan meille harmaita hiuksia ja paaaaljon epätoivoa kaiken ilon ja naurun ohella).
|
|
|
Post by Lissu on Oct 10, 2013 7:57:11 GMT 2
10.10.2013 Tekniikkatreeniä esteillä
Hippi oli harvinaisen ärsyttävä virtapiikki jo tarhasta hakiessa, eikä hevonen ottanut rauhoittuakseen kun harjasin ja varustin sitä. Pikkuori steppasi pörhäkkänä ja hörisi koko ajan, Hippi oli kaiketi ajatuksissaan jo treenissä asti. Minun työtäni ei lainkaan helpottanut Hipin höslääminen, satulankin sai laittaa uusiksi kolmeen kertaan kun se valahti pois paikaltaan Hipin karsinarallin vuoksi.
Alkuverryttelyt olivat mennä ihan pipariksi, kun Hippi ei meinannut keskittyä, porskutti vain menemään ja mennä viipotti tasan omaa tahtiaan. Orin saaminen kuulolle ja pehmeäksi oli melkoinen haaste, mutta onnistuin joten kuten. Hippi myös asettui ja taipui, hallelujaa! Vauhtia tosin meinasi olla jatkuvasti liikaa, etenkin silloin kun piekkari pääsi porhaltamaan esteille. Verryttelyhyppyjen jälkeen siirryimme itse esteille ja tekniikkatreenin pariin. Hioimme lähestymisiä, laukan pidentämistä ja lyhentämistä, lyhyitä lähestymisiä ja vinoja hyppyjä.. Tai siis tarkoitus oli. Hippi lähinnä kaahasi menemään ja minä roikuin kyydissä, silloin tällöin sain orin tekemään mitä halusin. On se kumma, kun on osaavinaan ratsastaa ja sitten menee Susirajalaisten selkään!
Puolitoista tuntia ja muutama hyvin mennyt pätkä, kai tähän pitää olla tyytyväinen. Hippi pikapesulle ja loimi päällä karsinaan, jahka herra kuivuu ni pääsee pihalle.
|
|
|
Post by Lissu on Oct 26, 2013 15:34:55 GMT 2
26.10.2013 Ei mee putkeen ei
Hippi ja Sälli on ilmoitettu KRJ:n laatuarvostelun seuraavaan tilaisuuteen, joten peukut pystyyn, että osallistuminen meni oikeassa muodossa ja että orhimme ovat edustavimmillaan. KRJ-I on se, mitä molemmille tavoitellaan, ja jos se nyt ei tule niin jälkeläisten palkintojen jälkeen uusimaan. KRJ-Cupeja kierrellään edelleen, josko herrat napsisivat Cup-sijoituksiakin. Seuraavaan tilaisuuteen saatetaan saada yksi lisäpiste, jos tämän kuun Cupissa tuomarit arvostelivat oriemme esitykset tarpeeksi korkealle. Elämme siis hyvin jännittäviä aikoja!
Päiväohjelmassa oli koulua, ja päätin keskittyä laukkaliikkeisiin, niissä kun on ollut viime aikoina ongelmaa (Hippi ei malta suorittaa liikkeitä vaan laukkaa menemään). Pienhevosori ei yrittänytkään käyttäytyä vaan juoksi apujen läpi ja mennä viipotti miten halusi. Alkuverkkaan ja Hipin kuulolle saamiseen menikin reilu puoli tuntia, hurraa.. Treenissä ei muutenkaan ollut erityisemmin kehumista, Hippi oli aivan liian innoissaan keskittyäkseen mihinkään. Pysäytykset, peruutukset, suunnanvaihdot tai siirtymiset eivät tehneet hevosesta yhtään herkempää avuille tai edes rauhoittaneet sitä, Hipillä oli tänään pahimmanlaatuinen sähköjänispäivä. Tänään ei vain sujunut, vaikka miten yritin, ja puolitoista tuntia kestäneen kädenväännön jälkeen lopetin. Hippi oli hikimärkä, joten pesulle, loimi niskaan ja karsinaan kuivumaan.
Ehkä huomenna sujuu paremmin?
|
|
|
Post by Lissu on Oct 28, 2013 9:31:09 GMT 2
28.10.2013 Yrittänyttä ei laiteta
Seuraavaan YLA-tilaisuuteen läksi Susirajasta ainakin Hippi, muut ovat vähän mietinnässä. Tosin herää kysymys, kannattaako tämmöistä sikapossusähköjänistä viedä yhtään mihinkään kun mokoma ei osaa käyttäytyä sen vertaa, että kävelisi tallista tarhaan tanssimatta sambaa. Sama juttu, kun hain orin sisälle, en ollut kovin toiveikas päivän koulutreenin suhteen.
Treeni alkoi sillä, että tipahdin selästä kiristäessäni satulavyötä. Metsästettyäni Hippiä viitisen minuuttia otimme uuden yrityksen, ja sain satulavyön kiristettyä ja jalustimet vekslattua oikean mittaisiksi. Pikkuorilla oli aivan liikaa virtaa, joten alkuverryttelyt menivät lähinnä höyryjen päästämiseen. Alku ei ollut lupaava, enkä ollut lainkaan vakuuttunut siitä, että tästä tulisi yhtään mitään.
Siksipä yllätyinkin positiivisesti, kun Hippi alkoi verryttelyjen jälkeen rauhoittua, vastata apuihin, asettua ja taipua. Orista löytyi kolme oikein hyvää askellajia, pohkeenväistö sujui, mutkissa ei tullut oikomisia.. Olin todella positiivisesti yllättynyt, saimme ihan oikeasti treenattua perusasioita lähemmäs täydellisyyttä. Hippi oli niin hyvässä vireessä, että oria olisi kelvannut esitellä kisa- tai laatuarvostelutuomaristolle. Toivottavasti tämä satunnainen onnistuminen ei sano sitä, että laatuarvosteluissa ori hylätään pelkästään sikamaisen käytöksen vuoksi.
Viedessäni oria takaisin tarhaan syötin Hipille pari porkkanaa, olihan herra ne ansainnutkin.
|
|
|
Post by Lissu on Dec 2, 2013 15:41:21 GMT 2
02.12.2013 Hehkutusta
YLA:n alustavien pisteiden mukaan Hipistä on tulossa YLA-I, uaaaaa! Olemme ihan pähkinöinä ja aivan helvetin ylpeitä elikostamme, kakkosta me odotimme ja ykköstä toivoimme ja jos tuo ykkönen nyt jää niin korkkaamme skumpan. Ihan kuin tässä tulevassa YLA-feimissä ei olisi tarpeeksi, niin Hippi sai KRJ-II -palkinnon marraskuun tilaisuudessa. Meillä on siis todella paljon aihetta ylpeyteen! KRJ-I -palkinto jäi todella pienestä kiinni, mutta emme tiedä, menemmekö uusimaan. Kaksi Cup-sijoitusta ja yksi palkittu jälkeläinen tai kaksi palkittua jälkeläistä toisi tarvittavat pisteet. On vain ihan eri asia, maltammeko me odotella siihen asti, että kahdella jälkeläisellä on palkinto. No, aika näyttää.
KRJ:n laatuarvostelun marraskuun tilaisuus 15.11.2013 sph-o. Hiisirikko VH13-018-0283 18 (6+6+6) - 40 - 20 - 10 - 8 = 96 p. KRJ-II
Hipin tämänpäiväinen koulutreeni oli todella reipas ja menevä. Hioimme lisättyjä askellajeja, ja etenkin orin lisätty ravi oli tänään mahtava. Ei tätä voi muutenkaan kuin kehua, pienhevosemme oli ihan liekeissä, vastasi apuihin todella herkästi ja toimi muutenkin kuin ajatus. Tunnin treeni tuntui todella lyhyeltä, enkä meinannut malttaa lopettaa. Enemmän tämmöisiä päiviä ja treenejä, kiitos! Hippikin keskittyi niin hienosti, oikein tunsi, miten orilla oli kieli keskellä suuta ja halu tehdä tasan samaa kuin minäkin.
|
|
|
Post by Lissu on Apr 14, 2014 14:49:14 GMT 2
14.04.2014 Kohta tämäkin on valmis
Hipin meriittilista on melkoisen komea (YLA1, SLA-I, KTK-III, KRJ-II), mutta aiomme lihottaa sitä entisestään! Toiveissa on päästä mahdollisimman pian esittelemään oriamme KERJ:n ja ERJ:n tuomareille - enää vähän jälkeläisnäyttöjä, ja se on siinä. Vaikka alun perin hankimmekin orin ainoastaan värin vuoksi, on Hippi paljastunut juuri niin päteväksi hevoseksi kuin se markkinointipuheissa hehkutettiinkin. Hippi on jättänyt meille.. no, luonteikkaita, mutta menestyviä varsoja, eikä orin omista saavutuksista jää napistavaa.
Nyt Hipin kanssa on keskitytty peruskunnon ylläpitämiseen, jalostusurakin kun on loppunut. Meillä on tallissa useampi Hipin jälkeläinen / jälkeläisen jälkeläinen, mutta eipä tuo haittaa, kyllä niille puolisot jostain kiskoo. Tässä on kuitenkin sen verran hieno ori, ettei haittaa, vaikka Hippilinja on useamman hevosen voimin edustettuna. Tosin tänäänkin, kun pyydystin tarhastaan karannutta Hippiä en voinut kuin ihmetellä, MIKSI me olemme lähteneet jalostamaan Hipin suorituskykyä JA luonnetta. Suorituskyky olisi riittänyt vallan mainiosti..
No, Susiraja ei ole enää Susiraja ilman Hipin kaltaista viipottajaa. Itkuhan siinä tulee, kun ori aikanaan kuolee.
|
|
|
Post by Lissu on May 4, 2014 14:18:38 GMT 2
04.05.2014 KERJ:n laatuarvostelu, täältä tullaan!
Kiitos orin omien ja sen jälkeläisten kenttätulosten ilmoitimme orin KERJ:n toukokuun laatuarvostelutilaisuuteen. Olemme jo etukäteen ylpeitä orista, kohtahan Hippi on saavuttanut aika lailla kaiken, mitä olemme sille suunnitelleet. KERJ-I olisi aivan mahtava, mutta kakkosta me odotamme. Myöhemmin, jälkeläisnäyttöjen sen salliessa, Hippi viedään myös ERJ:n tuomareiden eteen ja siinä orin laatuarvostelut sitten ovatkin. KRJ:n uusinta on kiikun kaakun, riippuen ihan siitä, miten orin jälkeläisiä kärrätään arvosteltavaksi.
Hipin kisaura on aika pitkälti paketissa, ori käy enää ERJ- ja KRJ-Cupeissa, ja kotona treenataan sen mukaisesti. Jalostusorin urakin on ohi, kahdeksan varsaa on ihan tarpeeksi. Susirajassa elelee kaksi Hipin varsaa ja kaksi varsan varsaa, myöhemmin enemmänkin, kun Kokko ja Made pääsevät jalostuspuuhiin.
Orin tämän päiväinen treeni oli pikkuesteitä, ja minun ja narrin ratsastaessa muita hevosia Sarlotta huolehti Hipin liikutuksesta. Pienhevonen oli kuulemma totutun ylienerginen, mutta toimi joka tapauksessa. Hipissä ikä ei näy sitten ollenkaan, tokkopa tulee näkymäänhän - eihän mokoma edes ymmärrä koko ikääntymistä!
|
|